Istanbuliin

Istanbuliin

Pe 14.12.2018 (pvä 391), Istanbul (Turkki)

Turkin etelärannikolta Istanbuliin ajaminen oli helppoa. Lienen jo lähes kyllästymiseen asti kehunut Turkin teitä, mutta siitä huolimatta uskaltanen vielä kerran todeta, jotta sama jatkui tänne tullessamme. Loppumatkalla kaistoja oli jopa kolme suuntaansa. Yhdessä päivässä emme viitsineet tänne ajaa, vaikka sekin olisi ollut varmasti mahdollista.

Yövyimme väliyön matkan varrella autossa, päätien kupeessa olleen järven tuntumassa. Turkki on siinäkin mielessä suuri maa, jotta sää näyttäisi vaihtuvan selvästi kun siirtyy rannikolta sisämaahan. Vaikka rannikolla ilmat olivat perin leutoja muistuttaen päivisin Suomen kesää, oli sisämaassa yöllä pakkasta. Illalla järveltä noussut usva oli jää tynyt aamulla pajukkoihin ja meitä ympäröivään heinikkoon. Mannerilmasto, kenties. Edelliseltä Turkin reissultani muistan, että huhtikuun loppupuolellakin Ankaran lähellä oli varsinkin öisin hyvin kalseaa. Loivasti kumpuilevalla tasangolla jäätävä tuuli meni luihin ja ytimiin. Tuolloin ilma kuitenkin lämpeni nopeasti kun aurinko tuli esiin aamupäivällä. Niin kävi nytkin, vaikka loppukevään sijaan onkin myöhäissyksy.

Matkallamme Istabuliin maanteillä oli vain vähän muuta liikennettä. Eteneminen oli vaivatonta, kuten se Turkissa on aiemminkin ollut. Tiet on ylimitoitettu automäärään nähden, kaiketi tulevaisuutta silmälläpitäen. Tämä kuitenkin muuttui heti kun pääsimme sisälle kaupunkiin. Liikenne ruuhkautui. Olin varannut meille hotellin aivan Istanbulin historiallisesta keskustasta, saman jossa olin joskus aiemminkin yöpynyt. Sinne autolla pääseminen osoittautui aika tuskaisaksi. Istanbulissa on paljon yksisuuntaisia katuja, ovathan ne usein hyvin kapeita. Vaikka Googlen karttaohjelma teki jatkuvasti virheitä sallittujen ajosuuntien suhteen eikä siihen siten voinut oikein luottaa, ensimmäinen yritys onnistui aika hyvin. Kortteli kerrallaan ryömien pääsimme aivan lähelle oikeata aluetta. Matkaa lienee ollut jäljellä vain joitakin satoja metrejä kun tie nousi pystyyn. Päädyimme risteykseen, jossa ainoa sallittu ajosuunta oli täysin väärään suuntaan. Käännyimme siis sinne. Hektisessä liikenteessä ei voinut pysähtyä, eikä jäädä arpomaan mitä tehdä. Torvet soivat täällä helposti.

Tämä ei kuitenkaan ollut jälkeen päin tarkastellen hyvä päätös. Olisi pitänyt vain ajaa tarvittava lyhyt matka väärään suuntaan ja suorinta tietä hotellille. Niin muutkin täällä olisivat varmaan tehneet. Varsinkin pienissä risteyksissä liikennevalotkin ovat suuntaa antavia. Niitä eivät noudata jalankulkijat, eivät autot. Kadut ovat myös niin kapeita (ja usein jyrkkiä), että peruuttamaan joutuminen on yleistä. Täällä näkee jatkuvasti tilanteita, joissa kaksi autoa joutuu nokakkain, ja toinen joutuu pakittamaan koska muuten kumpikaan ei pääse mihinkään. Meille kävi näin vain kerran. Onneksi. Yleisesti liikennettä hidastavat ja vaikeuttavat tuplaparkissa hätävilkut päällä olevat jakeluautot. Kolmesta kaistasta kaksi saattaa olla poissa käytöstä kun autoista puretaan tavaraa. Tällaisissa tilanteissa muu liikenne vain väistää.  

Monien mutkien kautta päädyimme kauemmaksi ja kauemmaksi oikeasta alueesta. Kului tunti, kului kaksi. Jonotimme ruuhkissa ja pujottelimme kapeita katuja, monia niistä useampaan kertaan. Lopulta, monen väärän käännöksen jälkeen, selvisimme taas oikealle alueelle ja kuin sattumalta oikeaan kortteliin. Hotelli löytyi ja autokin saatiin parkkiin. Tämä ihmetytti. Miksei sama temppu ei onnistunut ensimmäisellä kerralla? Myöhemmin illalla syömään mennessämme huomasimme, että katu jota olimme alueelle ajaneet, oli nyt tukossa. Sen olivat tukkineet asfaltista nousseet sähköllä toimivat paksut terästolpat. Tällaiset liikenne-esteet näkyvät olevan Istanbulissa yleisiä, sillä ne olivat tehneet monta Googlen meille ehdottamaa reittiä mahdottomaksi ajaa, siis kun ajoimme ketunlenkkejämme ympäri historiallista keskustaa. Ne toimivat ilmeisesti jonkin logiikan mukaan. Ehkä osa kaduista on auki vain tiettyihin aikoihin päivästä. Ensimmäisellä kerralla alueella ollessamme tie saattoi siten olla tukossa, mutta toistamiseen samaan paikkaan tullessamme auki. Toivottavasti täältä pääsee jotenkin pois kun lähdön aika koittaa.

Istanbulilla on pitkä ja moninainen historia. Joskus muinoin tämä oli Itä-Rooman valtakunnan keskuspaikka. Osmanit, eli nykyiset turkkilaiset, valtasivat kaupungin 1400-luvulla. Jos nämä Istanbuliin liittyvät historialliset jutut kiinnostavat, kannattaa lueskella Mika Waltarin historiallisia romaaneja. Johannes Angelos kertoo kaupungin viimeisistä päivistä, ja erään aikakauden lopusta, juuri ennen osmanien tuloa. Mikael el Hakim taas sata vuotta myöhemmistä ajoista 1500-luvulla. Tai no, muistini mukaan viimeksi mainittu kertoo monesta muustakin paikasta ja seikkailusta, mutta romaanin keskushenkilö taitaa päätyä lopulta sulttaanin palvelukseen juuri tänne. Istanbul, tai Konstantinopoli kuten se ennen tunnettiin, kiehtoi kovasti Waltaria. Itse kävin täällä ensimmäistä kertaa teininä 90-luvulla, Interrail-reissulla. Silloisen Istanbulin muistan kovin eksoottisena paikkana. Kaoottisenakin. Se poikkesi selvästi Euroopasta. Muistelen, etten tuon reissun jälkeen erityisemmin kaipaillut takaisin. Oli niin monta muutakin paikkaa käydä.

Tuli pitkä tauko. Seuraava vierailu koitti vasta pari vuotta sitten. Silloin kokemus oli ihan erilainen. Istanbul näyttäytyi hyvin modernina. Näihin tuntemuksiin saattoi tosin vaikuttaa osin myös se, että olin tuolloin tulossa Afrikasta, jossa olin viettänyt talven autoillen Kapkaupungista Kairoon. Afrikassa koettuun verrattuna Istanbul oli tuolloin kuin Saksaan olisi tullut. Kaikki näytti toimivan ja turkkilainen elintaso vaikutti korkealta. Ja niin kai se Afrikkaan verrattuna onkin. Turistejakin Istanbulissa oli (ja on kaiketi nykyään aina) paljon. Afrikassa sai yleensä olla ainut, joka on pidemmän päälle raskasta. Joka tapauksessa tuon kerran jälkeen olen palannut tänne mielelläni.

Negatiivisia juttujakin oli, sillä viime kerrasta muistan, että raha vain hävisi johonkin lähes huomaamatta. Hintataso oli mielestäni korkea. Kuvittelin tilanteen parantuneen, onhan Turkin valuutan arvo euroon nähden on romahtanut siitä, mitä se viimeksi oli. Tästä huolimatta Istanbulia ei voi vieläkään sanoa edulliseksi. Ei täällä toki yhtä kallista taida olla kuin Suomessa, mutta kun asiaa pohdimme, niin vaikkapa Saksassa tai Keski-Euroopassa selviää varmaan keskimäärin halvemmalla. Tämä siis mitä ravintoloihin ja yleiseen turistin rahanmenoon tulee. Olemme tosin tainneet tottua vähän liian hyvään Keski-Aasiassa ja Siperiassa reissatessamme. Siellä kun asiat eivät oikein maksaneet juuri mitään. Uzbekistan taisi olla tässä mielessä se kaikkein halvin. Mutta sitten taas toisaalta, niin kai se on. Tähän on totuttava. Mitä lännemmäksi, lähemmäs Eurooppaa ja kotia tulee, sitä korkeammaksi hinnat keskimäärin nousevat.

Hotelleja täällä on valtavasti, vieri vieressä. Pääosa niistä on yrittäjävetoisia pieniä paikkoja. Jos Istanbuliin tulee sesongin ulkopuolella, tinkiminen uskoakseni onnistuu. Internetin varauspalveluiden hintoja halvemmalla pääsee, jos uskaltaa tulla paikalle ilman varausta ja kiertää paikasta toiseen kysellen tarjouksia. Me maksoimme tästä huoneesta noin 22 euroa yöltä ja hintaan sisältyy vieläpä hyvä aamupala. Toisaalta auton parkkipaikasta pitää maksaa seitsemän euroa vuorokaudelta.    

Artikkelikuva on Istabulin suuresta basaarista, josta tulimme ostaneeksi yhden kuvassa näkyvistä lampuista. Pitäähän sitä joku muisto täältäkin jäädä. Paikkakin moiselle valaisimelle on jo mietitty, joten se tulee tarpeeseen. Näitä lamppuja muuten myydään täällä hyvin monessa paikassa. Muita kovasti täällä myytyjä ja tyrkytettyjäkin tuotteita ovat tietenkin itämaiset matot ja kankaat, erilaiset paikalliseen tapaan koristellut kupit ja kipot sekä turkkilaiset makeiset. Nuo tulevat ensinnä mieleen, vaikka varmasti niitä muitakin on. Täällä myydään vaikka minkälaista tavaraa. Moneen muuhun turistien suosimaan paikkaan verrattuna Istanbulin kunniaksi on sanottava se, että monet näistä turkkilaistavaroista näyttävät oikeasti täällä tehdyltä käsityöltä. Aitoa valmistetta siis, ei kiinalaista kopiota. Näin uskoisin, vaikka en varsinainen asiantuntija olekaan.  

Istanbulin sisäänajotiellä. Vielä tässä vaiheessa liikenteessä ei ollut valitamista. Huomaa tien loistava kunto.

Istanbulin iskender kebab näyttää aika erilaiselta kuin vastaavalla nimellä kulkeva ruokalaji Suomessa. Sama näyttäisi pätevän muihinkin kebabeihin.

Satunnaiskuva satamasta. Turkin liput ovat hyvin suosittuja. Niitä on kaikkialla. Turkkilaiset ovat isänmaallista porukkaa.

Sosiaalinen media ja muita linkkejä. Seuraa ja tykkää!

Facebook: www.facebook.com/havaintoja

Instagram: www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta

Twitter: http://twitter.com/TomiTolli

Matkakirja Havaintoja Afrikasta AdLibris-verkkokirjakaupassa: https://www.adlibris.com/fi/kirja/havaintoja-afrikasta-9789523303102

Auton seurantalinkki: https://www.polarsteps.com/TomiTolli/418149-etela-amerikka



4 thoughts on “Istanbuliin”

  • Katsoin ensin seuratakartan siksakkia ja näytti, että jotain oli etsitty…ja niin olikin. Artikkelikuvasta ja ilmeestä tulee mieleen joulun ihme! Kekab-kuvasta tuli mieleen, miten vatsat ovat kestäneet pyörityksen maapallon ympäri. Brasiliassa alkumetreillä oli pikaruokaketjun aiheuttamia vatsanväänteitä, mutta oliko suomalainen vatsa immuuni muun maailman perinneruoille?

    Turkista tuli mieleen sinne tulleet miljoonat pakolaiset, näkyykö se ”katukuvassa” ja ovatko länteen pyrkijät tunkemassa Nissanin takakoppiin, jossa on hyvää tilaa ja vällyjä piileskelyyn. Seuraavaksi on mukava kuulla, miten hyvin EU:n ulkoraja pitää, miten tarkkaan purkavat auton ja päästävätkö teidät kotiin.

    • Istanbulissa tuli tosiaan pyörittyä ihan urakalla. Ei ole siten ihme, että kartta näyttää siltä miltä se näyttää.

      Sapuskan suhteen selvisimme aika vähillä vatsanväänteillä. Pahin taisi olla tuo alkumatkan Brasilia. Hyvin siis suomalainen vatsa kesti, tai vaihtoehtoisesti syötävät tuli valittua hyvin. Turkin kebabiinkin alkoi jo tottua, vaikka alkuun maistuivat omituisen mauttomilta. Turkkilaiset eivät mausta lihojaan kastikkeilla kuten Euroopassa on tapana. Muistan kuulleeni, että Suomessakin tunnettu kebab-tyyppi on itse asiassa Saksan turkkilaisten keksintöä, ei suinkaan alkuperäistä turkkilaista perinneruokaa. Vaikka toisaalta, kovasti noita kebablihavartaita Istanbulinkinkin katukuvassa pyöri.

      Niin, ja rajanylitys meni hyvin. Hiljaista oli, pakolaisia taikka siirrolaisia ei näkynyt. Vähän heitä näkyi katukuvassakin, vähemmän kuin edellisellä vierailullani joskus kolmisen vuotta sitten. Paljon syyrialaisia maassa silti yhä on. Turkissa on kuulemma kaupunkeja, joissa turkkilaiset ovat nykyään vähemmistö. Nämä sijaitsevat lähellä Syyrian rajaa, joten ne eivät meidän reitillemme osuneet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *