Viimeinen aamu Bogotassa, Kolumbian turvallisuustilanteesta, hyvästä kahvista ja pekonista

Viimeinen aamu Bogotassa, Kolumbian turvallisuustilanteesta, hyvästä kahvista ja pekonista

 

Ke 2.5.2018 (pvä 166), Bogota (Kolumbia)

Aamupekonit on syöty ja tavarat pitäisi kantaa autoon. Pekoni on muuten ollut Kolumbiassa mainiota, kuten myös paikallinen kahvi. Sitä ei mainosteta turhaan. Pekonin maukkaus saattaa olla vain sattumaa. Ehkä olemme vain vahingossa ostaneet oikeaa merkkiä. Juusto ja jugurtti taasen ovat olleet täällä kalliita ja valikoima pieni. Markettien leipävalikoimassa on myös toivomisen varaa verrattuna useimpiin aiempiin matkamme maihin. Ehkä tämäkin viittaa siihen, että Pohjois-Amerikka lähestyy. Muistaakseni sielläkään supermarkettien leivät eivät kovin kummoisia olleet.

Bogotan aikamme alkaa olla ohi ja jatkamme matkaa kohti merta ja Cartagenaa, josta auto pitäisi saada laivattua kontissa Panamaan. Tätä kuljetusta ei ole vieläkään lyöty lukkoon, vaikka olemmekin olleet yhteydessä usempaankin toimijaan. Vappu on sotkenut asioita myös täällä, sillä tänään Kolumbiassakin oli pyhäpäivä. Viimeisiä tarjouksia ja aikatauluja emme ole saaneet, joten tilaustakaan on ollut mahdotonta tehdä. Toivottavasti laivausjuttu ratkeaa lähipäivinä ja saamme auton pakattua merikonttiin ensi viikolla. Bootasta Cartagenaan on matkaa hieman yli 1000 kilometriä. Mikäli jo Kolumbiassa ajamistamme teistä voi jotain päätellä, meillä menee matkaan kolme päivää. Kaiken lisäkisi tämä päivä on vain puolikas, sillä ensimmäisenä ajamme rengasliikkeeseen vaihdattamaan takarenkaita uusiin. Toinen niistähän puhkesi kun ajoimme tänne. Nyt Nissanin alla on vararengas.

Olemme majailleet Bogotassa Airbnb-kämpässä (~40 eur/yö), joka on yleensä ollut aina hyvä valinta kaupungeissa. Mitä näihin asuntoihin tulee, pesukone on tärkeä. Se on pyörinyt jälleen kerran ahkerasti, ja pyykkejä kuivuu vieläkin ympäri kämppää. Pyykkäyksenkin voi ajatella säästönä, silllä pesulassa koneellinen maksaa halvimmillaankin helposti viisi euroa. Meillä on lisäksi riesanamme kaksi settiä auton petivaatteita, joita pesee mielellään aina kun siihen on mahdollisuus. Jos siis päivävuokrakämpän pesukonetta pyöräyttää vaikka kerran päivässä, voi neljässä päivässä ajatella säästäneensä pari kymppiä. Valitsemme asunnot yleensä myös niin, että hintaan sisältyy yksityinen pysäköintimahdollisuus. Nytkin automme on talon alla olevassa lukollisessa parkkihallissa. Siitä ei siis ole tarvinnut huolehtia, mikä on aina plussaa sekin.

Tämä asunto on rauhallisella alueella ja aivan uudessa modernissa talossa. Eiliseen asti olimme liikkuneet vain Bogotan tässä osassa, ja olisin kehunut tätä kaupunkia estotta. Rakennettu ympäristö on hyvässä kunnossa ja asiat ovat järjestyksessä. Pyöräteitä on paljon ja ne ovat kovassa käytössä. Pyöräilijöillä on yleensä kypärä. Nämä kaikki ovat yksityiskohtia, joita olemme harvassa kaupungissa tällä mantereella nähneet. Välillä pitää ihan muistuttaa itseään, että olemme Etelä-Amerikassa, kuten Jasmin tuossa taannoin totesi. Tämä kaikki on hyvin yllättävää, sillä en itse odottanut Bogotalta juuri mitään, enhän siitä juuri mitään ennakolta tiennyt. Kolumbia on tainnut yleisemminkin vähän kärsiä, koska se on viimeinen maa tällä mantereella. Ajatuksemme ovat olleet jo auton laivauksessa ja Väli-Amerikassa, eikä kaikesta KOlumbiaan liittyvästä ole jaksanut ottaa niin selvää. Tähän nähden maan kaupunki on ollut positiivinen yllätys, vaikka sää vähän sateinen ja pilvinen onkin. Se on kuulemma tyypillistä ympäri vuoden.

En kuitenkaan kehu Bogotaa ihan estotta siksi, että eilen näimme toisenlaistakin kaupunkitodellisuutta. Kymmenen kilometrin päässä täältä, kaupungin vanhassa keskustassa, oli selvästi rähjäisempää. Myös siellä liikkunut porukka oli epämääräsempää kuin meidän kaupunginosassamme. Huumeista kuuluisa Kolumbia kärsii myös itse näiden kemikaalien väärinkäytöstä, ja eilen uskon senkin katukuvassa joidenkin vastaantulleiden olemuksesta huomanneeni. Kovin olivat hoikkia jotkut nuoret aikuiset, ja silmät syvällä päässä. Tämä on suuri kaupunki johon mahtuu monenlaista. Sama juttu pätee varmasti myös muihin matkamme metropoleihin. Santiagossahan tilanne oli toisin päin. Asuimme rähjäisellä alueella ja eksyimme vasta viimeisenä päivänämme kaupungin moderniin osaan. Laajalle levittyvässä miljoonakaupungissa voinee helposti käydä niin, että ihan majoittumispaikasta riippuen kaksi ihmistä voi saada siitä lyhyen vierailun aikana kaksi lähes vastakkaista käsitystä, eikä kumpikaan niistä ole sinänsä väärä.

Kolumbialla on maine turvattomana maana. Tämä mielikuva perustuu varmaankin osin vanhentuneisiin tietoihin, sillä emme ole tunteneet oloamme täällä millään tavalla turvattomaksi. Jonkinlaista häikkää täällä kuitenkin yhä on, tai ainakin sitä pelätään, sillä armeijan pisteitä on maaseudulla paljon. Rynnäkkökiväärein varustautuneet sotilaat maastopuvuissaan päivystävät maanteiden varrella. Tällaista asevoimien läsnäoloa emme ole tainneet todistaa vielä yhdessäkään matkan aiemmassa maassa. Jos kaikki on kunnossa, sotilaat näyttävät kaikille ohi ajaville ylöspäin käännettyä peukaloa. Näitä peukkuja on näkynyt paljon. En tiedä minkälaista käsimerkkiä näytetään, jos ongelmia on. Tai mitä silloin pitäisi tehdä.  Sotilaiden ohella teillä on poliiseja, jotka ovat pysäyttäneetkin meidät useamman kerran. Ongelmia ei kuitenkaan ole ollut. Auton tullipaperin ja vakuutuksen näyttämällä olemme aina päässeet jatkamaan. Bogotassa olemme päässeet pariin kertaan todistamaan, kuinka pankkeihin viedään rahaa. Panssaroidun arvokuljetusauton mukana kulkee näemmä useampikin vartiointiliikeen asemies, jotka sitten päivystävät pumppuhaulikkoineen ympäristöä aktiivisesti tarkkaillen kun rahaa kannetaan autoon tai sieltä pois. Tähän lienee syynsä. Kaikki ei liene aina kunnossa, vaikka turistin silmään siltä näyttäisikin.

Mutta nyt on aika lähteä vaihdattamaan renkaita ja jatkaa sitten matkaa. Tievaihtoehtoja pohjoiseen on useampia. Toivottavasti osaamme valita niistä oikean, sillä rekkojen kansoittamat serpentiinitiet alkavat olla niin nähty.

 

Modernia Bogotaa.

 

Sosiaalinen media ja muita linkkejä. Seuraa ja tykkää!

Facebook: www.facebook.com/havaintoja

Instagram: www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta

Blogi: www.havaintoja.com

Twitter: http://twitter.com/TomiTolli

Matkakirja Havaintoja Afrikasta AdLibris-verkkokirjakaupassa: https://www.adlibris.com/fi/kirja/havaintoja-afrikasta-9789523303102

Auton seurantalinkki: https://www.polarsteps.com/TomiTolli/418149-etela-amerikka



6 thoughts on “Viimeinen aamu Bogotassa, Kolumbian turvallisuustilanteesta, hyvästä kahvista ja pekonista”

  • BTW. Olettekos muuten törmänneet siellä Etelä-Amerikan mantereella tai ylipäätään missäänpäin maailmaa Suomen tyyppiseen autoilijoiden rahastukseen?

    https://www.is.fi/autot/art-2000005467402.html

    Ei tietenkään paranisi valittaa mutta itse koen tämäntyyppisen autoilijoiden laillistetun terrorin aika ahdistavana. Tuntuu aika hassulta körötellä 30-40 alueilla tasan tuota sallittua nopeutta ja jatkuvasti pinnistellä huomioimaan ettei vaan tulisi hurhasteltua 30 alueella vahingossa 40km/h.

    Onneksi näissä oloissa ei sentään ole pakko mitään pitempiä matkoja ajella.

    • Se on kyllä Estelä-Amerikasta todettava, että täällä en ole oikein huomannut nopeusten kyttäyksiä oikein ollenkaan. Yksi tutka oli täällä Kolumbiassa, ja yhden muistan Chilestä. Eikä kukaan nopeusrajoituksia ole koko mantereella oikein noudattanutkaan. Kukaan ei varsin kaahaa, mutta ei taajamien kohdalla oikein hidastetakaan, vaikka kylttien mukaan pitäisi ajaa neljääkymppiä. Siinä saatta seisoskella poliisejakin, mutta jos nyt kovin kovaa ohi ajaa niin näyytävät vaan, jotta hiljennä. Nopeusrajoituksiin suhtaudutaan täällä selvästi eri tavalla kuin Euroopassa. Ne ovat jossain määrin suuntaa-antavia.

      Vaan sitten toisaalta, ei pääse ilmaiseksi täälläkään ajelamaan. Tietulleja on Kolumbiassakin ollut ihan koko ajan. Syö sekin, kun sen kolme euroa kaivaa taskustaan viidenkymmenen kilometrin välein, tai jopa useammin. Niitä tiemaksukuitteja on auton ohjaamo täynnä aina päivän jälkeen, vaikka aina aamulla heittäisi vanhat roskikseen…

  • Semmoiset kunnon tietulliviritelmät kieltämättä piristäisivät ja kruunaisivat täkäläisetkin ajonautinnot 🙂

    Toisaalta. Eiköhän ne Suomenkin tietuliit ole tuloillaan, ilmeisesti ne odottavat vain sopivaa lanseerausajankohtaansa, suunnitelmat kuitenkin lienee valmiina.. Ja kunhan ne tietullikuviot saadaan täälläkin vihdoin vauhtiin niin oma toiveeni luonnollisesti olisi että pistetään ne laitteet suoraan reilusti setelipohjaisiksi.. 5€ ja 10€ setelit minimimaksuiksi. Isommille teille pääsee vain 50€ ja 100€ seteleillä 🙂 Ylipäätään veroja ja maksuja pitäisi korottaa ja etenkin autoilijoiden sakotusta ja rahastusta pitäisi ilman muuta tehostaa..

    • Onhan tulleista tosiaan taidettu Suomessakin puhua. Saapa nähdä millainen systeemi tulee, jos tulee. Kun ajoimme ennen laivamatkaamme ympäri Eurooppaa, niin varsinkin EU:n itäosan maissa joka maassa on joku maksusysteemi. Yleensä jonkinlainen elektroninen systeemi tai tarra. Siellä tuli mieleen, että ovat ne suomalaiset hölmöjä kun antavat esimerkiksi ulkomaalaisten rekkojen jyrätä Suomen teitä rikki ilmaiseksi. Muissa maissa kun raskas kalusto maksaa teiden käytöstä. Suomessa korjaukset maksaa (suomalainen) veronmaksaja. Mutta sitten taas toisaalta, ei varmaan ole EU:n säädösten mukaan sallittua, että maksuja kerättäisiin vain ulkomaalaisilta ajoneuvoilta. Mene ja tiedä…

  • Nyt kun Etelä-Amerikka alkaa olla taputeltu, tuntuuko että joka maassa on oma identiteettinsä? Kaikissa maissa puhutaan espanjaa (paitsi Brasiliassa), kaikki maat ovat katolisia ja Espanjan siirtomaahistoria on kaikissa läsnä. Onko niissä selviä eroja samalla tavalla kuin esim Euroopassa Itävallassa ja Unkarissa, vaikka ne ovat olleet samaa valtiotakin.

    Kansallisen identiteetin muodostuminen on kyllä vaikea hahmottaa kun ei tunne maata syvällisesti.

    • Hyvä kymysys. Olen viime aikoina pohtinut samanlaisia juttuja. Jos joskus yrittäisin koota tämän reissun juttuja kansien väliin, niin ehkä jaottelisin mantereen maat muutamaan eri ryhmään, Mutta totta on, että tämä manner on varmasti kokonaisuutena kokoonsa nähden hämmästyttävän monokulttuurinen. Kielikin on Brasiliaa lukuunottamatta sama. Tästä johtuen venezuelalaistenkin on niin helppo muuttaa pois ongelmaisesta maastaan ja sujahtaa naapurimaiden yhteiskuntiin. Varmasti kulttuuriliisia vivahde-erojakin on, mutta sama kieli varmasti yhdistää jo aivan valtavasti. Mutta jotenkin seuraavasti jakaisin reittiviivamme varrelle osuneita valtioita ja seutuja.

      Uruguaysta , Brasialiasta ja Pargauaysta en paljon uskalla sanoa, sillä alkumatkalla kaikki oli vielä uutta ja ihmeellistä. Niistä on ehkä hankala tehdä mitään suurempia päätelmiä.

      Ensimmäinen erottuva ryhmä olisivat kuitenkin Argentiina ja Chile, jotka olivat selvästi mantereen Eurooppalaisimpia maita ja ilmastokin tätä mielikuvaa oikeastaan tuki.

      Tunnelma vaihtui selvästi Boliviassa ja Perussa. Ne jaottelin omaksi Andien maiksija kulttuurikseen. Se olisi kakkosryhmä.

      Kolmosryhmä olisivat Ecuador ja Kolumbia, joissa olen näkevinäni selvästi klassisen lattaritunnelman. Siihen kuulunee myös tietty pohjoisamerikkalainen henki, jonka olen tainnut useasti mainitakin. Tähän mielikuvaan liittyvät myös palmupuut ja trooppiset lämpötilat, pölyisyys ja jotenkin yleinen raukea tunnelma.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *