Uyunin suolatasanko ja Bolivia-seikkailumme loppuvaiheet

Uyunin suolatasanko ja Bolivia-seikkailumme loppuvaiheet

 

Ti 20.3.2018 (pvä 123), Arica, Chile

Vaikka pääsimme jo Aricaan, aika tylsään kaupunkiin aivan Perun rajalla, palaan vielä Boliviaan ja muutaman päivän takaisiin kokemuksiimme siellä. Kuten kerroin, törmäsimme ensimmäisen päivän päätteeksi tiesulkuun, josta ei päässyt ohi. Vetäydyimme yöpuulle odottelemaan aamua ja toivottavasti tilanteen selkenemistä. Ehkä tientukkijat olisivat hävinneet yön aikana. Siispä ajoimme takaisin esteelle heti auringon noustua, mutta kiviä oli vain ilmestynyt tielle lisää. Eipä ollut tie auki vieläkään. Reittiä tukkimassa ollut porukka oli selvästi viettänyt yönkin risteyksessä. Ehkä kivien nosteleminen oli lämmittänyt heitä.

Jasmin lähti tiedustelemaan pääsisimmekö jollain ilveellä läpi. Ehkä hän saisi puhuttua porukan ympäri, sillä eiväthän paikalliset riidat meitä turistiraukkoja koskeneet. Tässä vaiheessa olimme nimittäin jo päätyneet johtopäätökseen, ettei kyseessä ollut minkäänlainen tietyö tai muu järkisyy. Eräs juuri Boliviassa käynyt Valparaisossa tapaamamme amerikkalainen oli kertonut meille Bolivian ihmeellisyyksistä. Hän oli joutunut vangiksi johonkin kaupunkiin, kun kaikki ulosmenotiet oli yhtäkkiä suljettu kahdeksaksi tunniksi jonkinlaisen tuohtuneen porukan toimesta. Ketään ei oltu päästetty tulemaan tai menemään. Meidänkin tapauksessamme taisi olla kyseessä jonkun kuppikunnan mielenilmaus. Bolivian kansan tyytymätön osa oli laittanut suutuspäissään tien tukkoon, emmekä mekään pääsisi Uyuniin.

Pidemmällä oli silta, jossa varsinainen tiesulku sijaitsi. Tielle oli ajettu röykkiöittäin soraa. Liput liehuivat. Renkaitakin oli paikalla poltettu, kuten epäilmättä asiaan kuuluu. Ei siis auttaisi mitään, vaikka nostelisimme kivet sivuun ja meidät päästettäisiin ajamaan risteykseen. Matka tyssäisi joka tapauksessa sillalle, joka meidän olisi pakko ylittää perille päästäksemme. Kukaan ei päässyt tästä läpi, eivät bussit, henkilöautot eivätkä rekat, paikalliset tai ulkomaalaiset, kertoi Jasmin hieman pidemmällä näkemästään. Tiedusteluretken selkeä johtopäätös oli, että tästä emme menisi mekään. Millään tavalla uhkaava ei tilanne kuitenkaan ollut kuulemma ollut. Enemmän se oli muistuttanut jonkinlaista torikokousta.

Näytti myös vahvasti siltä, ettei tilanne loppuisi ihan heti. Aamuauringossa paloi nuotio, jonka ääressä pilkkihaalareihin pukeutuneet tiensulkijat seisoskelivat. Sillan luona oli ollut porukkaa, joka oli ollut siellä jo useamman päivän. Jalkamatkustajat pääsivät kuitenkin sillan yli kulkemaan, sillä jo edellisenä päivänä olimme nähneet kuinka bussi ajoi ilmeisesti sillalle ottamaan ihmisiä kyytiin. Sitten se kaasutti takaisin tulosuuntaansa. Sama systeemi toistui kai sillan toisella puolella. Bolivialaiset tienkäyttäjät näyttivät suhtautuvan asiaan kuin jonkinlaiseen luonnonkatastrofiin hyväksyen sen enemmittä protesteitta, lannistuneesti ja kohtalonuskoisesti. Virkavaltaa ei näkynyt missään, ja tie kaiketi olisi suljettuna niin kauan kuin sillanvaltaajat jaksaisivat paikalla möykätä. Tämä kertonee jotain Bolivian yhteiskunnasta. Ehkä tämä on sitä kansanvaltaa.

Piti siirtyä suunnitelmaan B. Oli yritettävä löytää kiertotie. Olimme tutkineet ahkerasti karttoja edellisenä iltana. Ongelma oli, että kaikki niistä olivat hieman erilaisia. Kaksi paperikartaamme eivät näitä kärrypolkuja edes näyttäneet, kun taas Googlen ja Heren sähköiset kartat näyttivät tiet eri tavalla. Ne eivät täsmänneet keskenään, ja ainakaan Googlen kartta (jota yleensä ajaessa käytämme), ei ollut tähän mennessä vastannut täysin todellisuutta. Sen mukaan olimme ajaneet Boliviassa välillä harmaalla ja tiettömällä alueella, vaikka allamme oli ollut selvä tie. Here antoi kuitenkin toivoa. Sen mukaan noin tunnin matkan päässä tulomatkallamme olleesta kylästä lähtisi toinenkin tie Uyuniin. Muissa kartoissa ei moista reitiä ollut.

Tuumasta toimeen. Käännyimme siis takaisin ja ajoimme edelliseen kylään. Tien piti kartan mukaan kulkea radan vartta, joka meni suorinta tietä kylästä Uyuniin. Löysimmekin radan ja sitä sivuavan ajouran helposti. Tämä suunnitelma kuitenkin kuivui kokoon jo kylän laidalla, sillä vesi oli vienyt ajouran mennessään. Sinänsä varmaan hyvä että tämä tie nousi pystyyn jo näin varhain, sillä kyseinen ura näytti niin surkealta, ettei se mitenkään olisi voinut johtaa lähes sadan kilometrin päähän.

Siispä suunnitelma C. Bolivian meille tärkein nähtävyys oli jo ennakkoon ollut juuri Uyunin suolatasanko, ja yhden kulman siitä näkisimme myös tältä puolelta tiesulkua. Olihan se siis käytävä katsomassa. Tiesin myös ihmisten harrastavan autoilua kyseisellä tasangolla. Toivoin salaa, että pääsisimme etenemään sitä kautta syvemmälle Boliviaan. Tiet perille olivat jälleen kehnoja. Purossakin ajoimme välillä. Mutta ainakin maisemat olivat uusia. Samaa tietä olimmekin jo körötelleet kylliksemme edestakaisin. Kahden aikaan iltapäivällä olimme kaikesta huolimatta perillä. Hiljaa ajamalla tien hankalistakin kohdista selvisi meidänkin autollamme. Maavaraa olisi saanut olla enemmän. Esimerkiksi nelivetoa enemmän olemme välillä reissullamme kaipailleet lisää tilaa pohjan ja maaperän väliin. Kunnollinen pohjapanssari etupyörien välissä ei myöskään olisi haitaksi. Ainakin sellainen lisäisi mielenrauhaa huonoilla ja kivisillä teillä ajellessa. Tämä vinkiksi samantyyppistä reissua ja reissuajopeliä suunnitteleville.

Uyunin tasanko oli todellakin näkemisen arvoinen paikka. Puoli päivää onnettomilla teillä ei ollut mennyt hukkaan. Tasangolla oli kuitenkin vettä. Aikamme ihmeteltyämme lammikosta kuivalle maalle lompsi kolme paikallista kaverusta. Mukanaan heillä oli auton rengas, laudanpätkiä ja muuta sälää, varmaan myös tunkki. Vaihdoimme muutaman sanan. He olivat kuulemma olleet pelastamassa vedestä kahta kiinni juuttunutta turisteja kuskannutta maasturia. Vettä oli rannassa kolmisenkymmentä senttiä, mutta kolmen kilometrin päässä oli tyystin kuivaa. Selvää kuitenkin oli, ettei meidän autollamme kannattanut tuohon suolasuohon lähteä. Viimeinenkin kortti oli katsottu ja Bolivia oli voittanut. Jatkoimme matkaa.

Koska autoöitä oli takana jo kaksi ja päivät olivat olleet lämpimiä, pysähdyimme matkalla erääseen majataloon kyselemään hintoja. Olo oli jo hieman nuhjuinen. Huone olisi maksanut 30 dollaria, joka tuntui aika tyyriiltä ottaen huomioon maailmankolkan. Kaksi lämmintä suihkua ystävällinen englantiakin puhunut isäntä kuitenkin myi meille noin kolmella eurolla. Teimme kaupat ja puolta tuntia myöhemmin jatkoimme matkaamme suuresti raikastuneina. Tiesulustakin juttelimme. Majatalonpitäjä tiesi tilanteen ja puisteli päätään. Ei kuulemma olisi mitään takeita siitä, milloin tie olisi auki. Hän epäili hymähtäen, että ehkä maanantaina. Monen protestoijan kun pitäisi mennä silloin takaisin töihin. Oli lauantai. Mutta ei kuulemma voinut tietää.

Ei voinut mitään. Muutaman talon kyliin emme jäisi aikaamme viettämään, joten päätimme palata takaisin Chileen. Pimeän tultua kurvasimme arolle tieltä sivuun ja nukuimme siinä. Sunnuntain aurinkoisena aamupäivänä jatkoimme loppumatkan rajalle, joka ylittyi tälläkin kertaa helposti. Olimme jälleen ainoita asiakkaita. Bolivia taisi olla siinä. Tyystin hukkareissu tämä kierros ei kuitenkaan ollut, sillä tilanteena tällainen päiväkausia kestävä liikkumista rajoittava mielenosoitus oli minulle uusi. Kaikkea sitä maailmaan mahtuu. Ja toki, näimmehän Uyunin kuulun tasangon, jota olimme ensisijaisesti tulleet Boliviaan katsomaankin. Muutama lisäkuva tästä suola-aavikosta löytyy muuten Instagramista tämän linkin takaa. Seiltä löytyy muitakin kuvia ja videonpätkiä matkan varrelta, sillä verrattuna tähän blogisovellukseen on Instagramiin on paljon helpompi lisätä kuvamateriaalia. Jos reissumme kiinnostaa, kannataa myös kurkkia välillä myös sinne.

 

Kahvivesi kiehuu kohta suolajärven rantamailla.

 

Sunnuntaiaamu Boliviassa. Yövyimme viimeisen yön tässä. Tuulettomina hetkenä hiljaisuus suorastaan lukitsi korvat.

Sosiaalinen media ja muita linkkejä. Seuraa ja tykkää!

Facebook: www.facebook.com/havaintoja

Instagram: www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta

Blogi: www.havaintoja.com

Twitter: http://twitter.com/TomiTolli

Matkakirja Havaintoja Afrikasta AdLibris-verkkokirjakaupassa: https://www.adlibris.com/fi/kirja/havaintoja-afrikasta-9789523303102

Auton seurantalinkki: https://www.polarsteps.com/TomiTolli/418149-etela-amerikka



11 thoughts on “Uyunin suolatasanko ja Bolivia-seikkailumme loppuvaiheet”

  • Mitäköhän ne sillan tukkineet mielenosoittajat vaativat ja keneltä? Ihan hulluahan tuollainen on jos ei ole mitään vaatimuksia. Selvisikö se keitä he olivat? Intiaaneja tai jotain muuta vähemmistöä? Oliko heillä aseita?

    Jos suolajärven vesi oli tullut sateesta, oliko tukitun sillan alla olevassa joessa vettä? Maisema näyttää kovin kuivalta. Pystyisikö oikealla maastoautolla ajelemaan tieurien ulkopuolella ja ylittämään joen jostakin toisesta kohtaa ja sitten palaamaan tielle?

    Jos tuollaisia mielivaltaisia tiesulkuja on Boliviassa enemmänkin niin ei se kyllä kauheasti innosta maassa ajamaan. Toisaalta La Paz ja Titicaca-järvi olisivat varmasti käynnin arvoisia ihan sijaintinsa takia.

    UM:n matkustustiedote kertoo näin:
    ”Kiistat luonnonvarojen omistuksesta ja käytöstä sekä muut poliittiset jännitteet aiheuttavat toistuvasti liikehdintää, joka näkyy väkivaltaisina mielenosoituksina ja tiesulkuina. Suuria väkijoukkoja, mielenosoituksia ja tiesulkujen ylittämistä on syytä välttää. ”

    • Jotain vaatimuksia mielenosoittajilla varmasti oli. Ne eivät vain selvinneet meille. En tiedä, löytyisikö internetin syövereistä lisätietoa. Aseita ei ollut, eikä tilanne vaikuttanut uhkaavalta. Jossain muualla päin maailmaa olisi varmaan samanlainen juttu ollut hengeltään paljon pelottavampi. Luulen, että vuoriston asukkaat ovat jollain tavoin tyynempää porukkaa tässäkin.

      Vesi oli aika kumma juttu tuolla ylätasangolla. Oli yllätys, että molempina iltoina satoi. Ja vesi ei tosiaan imeydy maahan, vaan sateen sattuessa sitä on yhtäkkiä kaikkialla. Se jokikin oli aika iso. Aika hyvin oli mielenosoituspaikka kaikkiaan valittu. Koko tuon Bolivian osan liikenne pohjoiseen oli blokattu tukkimalla yksi silta.

      Bolivian sisäpolitiikka taitaa tosiaan olla aika valtaisan sotkuista ja riitaista puuhaa. Siihen kai nämä tällaiset jutut liittyvät, kuten UMkin kirjoittaa tiedotteessaan.

  • Onneksi ette päässeet ajamaan tai kahlaamaan autolla suolatasangolle. Suola olisi saattanut aiheuttaa murheita myöhemmin auton kanssa. Jo pakosta tapahtunut kahlaaminen kotimaisessa merivedessä aiheutti korjaamokäynnin jarrujen vuoksi ja vielä toisenkin käynnin. Muitakin ihmeellisyyksiä suola voi aiheuttaa. Kun kävelin suolajärven rantaa, seuraavana päivänä kenkien pohjat murenivat piloille. Jotain kautta Titicaca-järvelle varmaan suuntaatte kun Sunny Days jää taakse.

    • Kas, hyvä pointti. Eipä nimittäin tullut mieleen, että jarruihinhan sitä suolaa olisi myös mennyt. Takana on vielä rummut, ja sieltä sisältähän suola ei olisi pesemälläkään lähtenyt. Pesupaikkoja nimittäin oli tyyliin joka kylässä. Pestäville autoille oli aina joku pukki, että alustan pystyi pesemään alhaalta päin.

      Tänään olisi tosiaan tarkoitus ajaa rajan yli Peruun. Sehän on tuossa vieressä. Kun raja on ylitetty, käännymme ylämäkeen ja ajamme Titicacalle, aivan kuin arvelitkin. Onhan sekin nähtävä. Sääli että Bolivian läpi ei päässyt. Olisi tullut loogisempi reitti ja hienompi reittiviiva.

      Ja Sunny Days, hyvä bongaus. Täältä tosiaan olemme lähdössä piakkoin.

  • Jos itse olisin vastaavalla reissulla niin tokihan noi lähes matkan varrella olevat La Paz ja Titicaca-järvi olisivat ihan välttämättä nähtävä.. Siis ihan pelkän sijaintinsa takia.

    Toisaalta minkäs sille tekee jolleivat itse älyä huolehtia turistien vapaasta liikkumisesta.. Kiva oli saada tietoa miten siellä matkailuun ja matkailijoiden tuomaan rahaan suhtaudutaan.

    Pitäköön sitten tiesulkunsa. Koskaan ei niiden tunkkien kanssa kannata nuukailla ja nirsoilla..

    • Terveidiä Titcacan rannalta! Olihan tämä pakko tosiaan tulla katsomaan. Jotenkin Titicaca on kiehtonut lapsesta asti, ehkä vain nimensä takia, mutta kuitenkin. Kun emme Bolivian puolelta päässeet, niin tulimme sitten Perun rannikolta sitä ihmettelemään.

      La Paz taitaa nyt jäädä välistä. Sääli sinänsä, mutta sen suhteen bolivialaiset tosiaan saavat pitää tunkkinsa. Kaupunki ei muuten kiinnostanut minua mitenkään erikoisesti, ennen kuin kuulin siellä olevsn maailman ainut julkisen liikenteen köysiratasysteemi. Monta linjaakin ym. Se olisi ollut jännä nähdä, mutta pelkästään sen takia ei jaksa käydä rajanylitysproseduureja mennen tullen.

      • Minulle tulee La Paz:ista mieleen lähinnä jotkut 70-luvun farkut. Ei siis kovin mairittelevia muistoja..

        Vieläkin muistaa miten vitutti ja nolotti kun kaikilla kavereilla oli hienot kalliit Levikset ja itse sain tyytyä vastaaviin leveälahkeisiin halpis La Paz farkkuihin.

        http://70-luvulta.blogspot.fi/2014/01/farkkuilmio.html

        Suolaisen karvaat ovat muistot La Paz:eista. Suorastaan hapokkaat.

        Joo kannattaa unohtaa moiset. Sitäpaitsi johan te sitä arvatenkin kauneinta Boliviaa sentään jo vähän näittekin. Tarkoitan sitä suolatasankoa missä taivas ja maa näyttävät olevan yhtä ja samaa kaunista maisemaa.

        Mielenkiinnolla odotellaan kuvia uusista maisemista..

      • Hehe, muisto tuokin. Vai oli se La Paz aikoinaan se ei-niin-haluttu, mutta edullinen, farkkumerkki. Kaikenlaista. Se on yleensäkin kummaa, miten jostain tulee tietynlaisia mielikuvia. Usein taitavat vahvimmat mielikuvat juontaa monesti juurensa juuri sinne lapsuuden ja nuoruuden vaikutusalttiiseen ikään…

    • Ei ole setalaisia näkynyt, mutta noita lippuja kyllä. Muistaakseni joku sanoi tuon lipun olevan peräisin Inka-ajoilta. Inkateemaa ei muuten ole voinut Perussa vältää. Inka-sitä ja inka-tätä on joka puolella. Mutta ei kai se mitään haittaa, kannattaahan sitä mainostaa jos mainostettavaa on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *