Deadhorsesta, Daltonin maantiestä, Alaskan hinnoista sekä kalastuksesta

Deadhorsesta, Daltonin maantiestä, Alaskan hinnoista sekä kalastuksesta

La 25.8.2018 (pvä 280), Sterling (Alaska, Yhdysvallat)

Daltonin maantie ja Alaskan pohjoisin kolkka Deadhorse jäivät jo taakse ja olemme yhä Alaskassa, mutta nyt jo Achoragen eteläpuolella Kenain niemimaalla. Tämä on kaikesta päätellen paljon enemmän turistien suosiossa kuin jo ajelemamme tiet täällä. Liikennettä on enemmän ja asuntoautojakin näkee jälleen. Daltonin tiellä näimme vain muutamia matkailijoita. Sää on ollut Deadhorsesta lähtömme jälkeen sateinen. Vettä on tullut melkein päivittäin. Ilma kuitenkin on lämmennyt selvästi etelään ajaessamme, mikä ei liene ihme. Olemmehan puolitoista tuhatta etelämpänä. Deadhorsesta lähtiessämme mittari näytti melkein nollaa. Nyt päivälämpötila on taas lähes parikymmentä astetta. Syksy on kuitenkin selvästi tulossa Alaskaankin, sillä lehtipuut kellerteävät päivä päivältä enemmän.

Kokonaisuudessaan kuuluisa Daltonin tie oli paljon hiljaisempi kuin millaiseksi olemme sen kuvitelleet. Ainut syy tien olemassa ololle on tien päässä Jäämeren rannalla sijaitseva öljykenttä ja sieltä ihmisten ilmoille rakennettu öljyputki, joka kiemurteleekin usein näkyvissä. Ensisijaisesti reittiä käyttävät Deadhorsen öljyalueelle materiaalia toimittavat rekat, joita tosin liikennöi tiellä paljon vähemmän kuin ainakaan minä olin luullut. Useinmiten tiellä sai ajella yksin ja rauhassa. Toinen yllätys oli, että pitkät pätkät tätä automatkapiireissä legendaarisen haastavana pidetystä tiestä olikin päällystetty. Luulin sen olevan sorapintainen, mutta niin ei ollutkaan. Osa asfaltoiduista pätkistä oli tosin reikäisiä, joka oli välillä häiritsevää. Asfaltissa olevat isot reiät kun ovat teräväreunaisempia kuin soratien kuopat.

On kiintoisaa verrata Daltonin tietä aiemmin Kanadassa ajamaamme Dempsterin tiehen (tarinointia siitä täällä ja täällä). Molemmat reitithän ovat aika saman pituisia ja vievät Jäämeren rantaan. Hengeltään ne kuitenkin poikkesivat toisistaan selvästi. Tämä viimeksi ajamamme Alaskan tie oli ikään kuin teollisempi. Sitä pitkin liikennöi pääasiassa rekkoja ja sen varrella oli tasaisen välein pumppuasemia ja muuta edellä mainitsemaani öljyputkeen liittyvää tekniikkaa. Ja kuten todettua, itse putkikin oli pääosan matkaa näkyvissä. Ihmisen ködenjälki näkyi. Kaiken kaikkiaan Daltonin tie oli näistä kahdesta helpompi ajettava ja vähemmän stressaava kokemus. Varsinkin paluumatka sujui aika kivuttomasti ja nopeasti.

Kanadan tie oli tässä mielessä erilainen. Siellä tunnelma oli paljon erämaisempi ja siten ikään kuin aidompi. Hyvässä ja pahassa. Tie on kokonaan päällystämätön ja muu ajoneuvoliikenne koostui lähinnä muista matkailijoista. Vähissä kylissä asui pääsääntöisesti alueen alkuperäisasukkaita. Alaskan Daltonilla emme tainneet nähdä ainuttakaan inuiittiä. Populaatio koostui lähinnä keski-ikäisistä valkoisista haalarimiehistä, jotka olivat alueella vain töissä. Eivät he siellä oikeasti asuneet. Deadhorse on tehokkaasti toimiva työpaikka, Kanadan pohjoisosien asutuskeskukset taas hieman masentavia syrjäkyliä, joissa monella oei näyttänyt oikein olevan mitään tekemistä. Päihdeongelmatkin taisivat aluetta vaivata. Deadhorsessa alkoholi oli taas kokonaan kielletty.

Daltonin tien päässä sijaitseva Deadhorse/ Prudhoe Bay on muuten oma lukunsa ja paikkana kiinnostava. Se on vain ja ainoastaan ”oil camp”, kuten hotellin respa meille jatkuvasti toisteli. Viisikymppinen nainen kysyi meiltä ensimmäiseksi, tiesimmekö tulleemme öljyleiriin. Älä ihmeessä! Sattumalta tänne jouduimme. Taisimme kääntyä vahingossa Fairbanksissa väärälle tielle. No, oikeasti vastustin kiusausta ja sanoin että kyllä, kyllä tiesimme. Seuraavaksi saimme kuulla, että respan tietokone oli hidas, koska sitä ei ollut suuniteltu turistien tietojen syöttämiseen. Olimmehan oil campissa. Meidät kuitenkin kirjattiin lopulta sisään ja saimme pienen erittäin siistin huoneen tästä jonkinlaisista konteista rakennetusta majoitusliikkeestä. Taisimme olla hotellin ainoita turistivieraita. Muut asukkaat olivat Deadhorsen työntekijöitä. Yö ei ollut halpa. Se maksoi 185 dollaria, mutta sisälsi toisaalta aivan kaiken. Ruoka oli mainiota ja sitä oli kuin risteilyaluksen buffetissa konsanaan. Päivällisen, aamiaisen ja lounaan lisäksi jatkuvasti oli saatavissa naposteltavaa, jota sai myös viedä mukanaan. Kolmioleipiä, hedelmiä, pizzanpaloja, kuppinuudeleita, myslipatukoita ja paljon muuta. Tankkasimme vielä ruokavarastomme ennen lähtöämme, joten loppujen lopuksi paikan hinta-laatusuhde oli oikein hyvä. Korkeahko hinta ei jäänyt edes harmittamaan. Se kannatti ehdottomasti maksaa.

Kokonaisuudessaan hintataso ei ole ollut täällä niin korkea kuin pelkäsimme. Monessa lähteessä oli varoiteltu Alaskan olevan hyvin kallis paikka. Polttoaineen hinta oli Daltonin tiellä kovempi kuin missään aiemmin koko matkalla. Maksoimme gallonasta parhaimmillaan 5,50 dollaria. Se on noin 1,25 euroa litralta. Euroopan hinta. Tämä tosin on täysin ymmärrettävää ottaen huomioon alueen syrjäisyyden, ja hinta palasi taas normaalille tasolle (noin 3,50 dollari gallonalta) takaisin Fairbanksiin ja siitä etelämmäs päästyämme. Onkin myönnettävä, että Alaskassa on ollut hieman kalliimpaa kuin Yhdysvaltojen muissa osavaltioissa, ehkä Kaliforniaa lukuunottamatta. Walmart on hyvä mittatikku, sillä kaikissa ketjun marketeissa on sama valikoima ja muistan joidenkin tuotteiden hinnat kauppavierailuistamme vaikkapa Montanassa ja Utahissa. Esimerkiksi aiemmin dollarin maksanut leipomotuote maksaa täällä 1,20 dollaria. Uskoisin, että sama parinkymmenen prosentin Alaska-lisä pätee hyvin moneen asiaan täällä. Tästä huolimatta Kanadassa oli mielestäni kalliimpaa kuin täällä. Siksi Alaskan hintatasokaan ei ole niin häirinnyt, tulimmehan tänne sieltä.

Lopuksi vielä tuohon alimpaan kuvaan: Jasmin pääsi vihdoin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa ja kalaan Alaskassa. Tuo lähijoki suorastaan kuhisee lohia. Kyttyrälohia. Niiden nosteleminen sieltä virvelillä ja muutaman höyhenen peittämällä koukulla kävi kuulemma lopulta suorastaan tylsäksi, niin helppoa se oli. Pääosa kaloista pääsi takaisin jokeen, mutta kaksi niistä perattiin ja syötiin. Tänne Kenain niemimaalle ajaessamme jokaisen joen varrella (tai joessa) seisoi vieri vieressä kalastajia. Harrastus on Alaskassa suosittu, ja käsittääkseni moni matkustaa tänne vain kalastamaan. Vuokrasimme pariksi yöksi mökin, jota vuokraavat kaiketi oikeastaan vain tänne kalastamaan tulleet. Välineet olivat täällä jo valmiina ja kuusikymppinen vuokraemäntämme esitteli auliisti, kuinka niitä käytetään. Varsinkin haavi oli tarpeen. Muuten otuksia ei olisi saanut joesta ylös.

Kalastuslupakin täällä pitää toki olla. Sen sai ostettua paikallisesta marketista ja se maksoi vuorokaudeksi 25 dollaria. Hinta kuulosti minusta alkuun korkeahkolta, mutta nyt nähtyäni miten helposti kaloja joista täällä nousee, ymmärrän hinnoittelun paremmin. Lappu maksaa hetkessä itsensä takaisin jos lohia ajattelee vain sapuskana. Ja tietty, onhan tuossa kalapuuhassa muutakin huvia kuin vain se ruokapuoli.

 

Konttihotellimme Deadhorsessa. Sisältä paikka oli putipuhdas ja siisti.

 

Näkymä Prudhoe Baysta. Koko paikka rakentuu vain ja ainoastaan teollisuuden ympärille.

 

Kalassa.

Sosiaalinen media ja muita linkkejä. Seuraa ja tykkää!

Facebook: www.facebook.com/havaintoja

Instagram: www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta

Blogi: www.havaintoja.com

Twitter: http://twitter.com/TomiTolli

Matkakirja Havaintoja Afrikasta AdLibris-verkkokirjakaupassa: https://www.adlibris.com/fi/kirja/havaintoja-afrikasta-9789523303102

Auton seurantalinkki: https://www.polarsteps.com/TomiTolli/418149-etela-amerikka



3 thoughts on “Deadhorsesta, Daltonin maantiestä, Alaskan hinnoista sekä kalastuksesta”

  • Hyvä raportti Deadhorsesta, kävi selväksi mikä on kaupungin (tai ”kaupungin”) tarkoitus. Mitä siellä Kanadan jäämeren rannalla oli jos Alaskassa on öljyteollisuutta? Tuskin tuhannen kilometrin tietä on pelkästään seikkailumatkailijoiden iloksi rakennettu? Lieneekö Kanadallakin öljysuunnitelmia Jäämerelle.

    Miltä lohi maistui verrattuna kotoiseen norjalaiseen kassiloheen? Oliko liha punaista vai vaaleaa? Myydäänkö siellä kaupassa lohta ja jos myydään niin onko se juuri tuota villiä lohta ja paljonko maksaa? Suomessahan villiä lohta ei juuri saa ellei itse kalasta ja silloinkin saa olla kovasti tuuria.

    Vaikka Kanada ja USA ovat valtioina varmasti helpompia kuin muut matkan maat niin kyllä nämä pohjoisen harvaan asutut alueet ovat jo ajatuksena hyvin jännittäviä nimenomaan sen vuoksi että jos jotakin sattuu, olet täysin omillasi. Täytyy myöntää, että kovin mielelläni lomailisin siellä jossakin pienessä mökissä lohijoen rannalla kaukana kaikesta. Tosin lohen syömiseenkin saattaa kyllästyä ja mieli alkaa tehdä bic macia ja muita elämän turhuuksia.

    • ”Täytyy myöntää, että kovin mielelläni lomailisin siellä jossakin pienessä mökissä lohijoen rannalla kaukana kaikesta. Tosin lohen syömiseenkin saattaa kyllästyä ja mieli alkaa tehdä bic macia ja muita elämän turhuuksia.”

      Joo. Niissä puhtaan riistaisissa lohi-joki maisemissa saattaisi moni viihtyä vaikka vähän pitempäänkin. ( Etenkin jos sinne saisi moisen kauniisti hymyilevän kalastajan kaveriksi )

      Ainakin siellä pysyisi fysiikka kunnossa kun itse pitäisi tehdä kaikkea.. Semmoseen jatkuvaan touhuamiseenhan meidän kroppa toisaalta taitaa olla tehtykkin. ”My 600-lb Life” sarjasta voisi päätellä että moinen elinolojen totaalinen muutos saattaisi sopia monelle liian helppoon urbaaniin elämään tottuneelle roskaruokaa mässyttävälle nykyihmiselle.

      • Kanadassa Jäämeren rannalla olleen paikan nimi oli Tok ja sen idea, mikähän se tosiaan alun perin on ollut, hmm. Siellä oli ainakin jonkinlainen tutka-asema. Käsittääkseni sieltä ainakin etsitään luonnonvaroja ja ehkä porattiinkin kaasua. Eli konttikylissä asunut muualta tullut duunariporukka kai työskenteli noissa projekteissa. Mutta sitten siellä oli ihan oikea kylä, jossa taisi asua pääasiassa alueen alkuperäisasukkaita. Kalastus, olisikohan se alkuperäinen kylän elinkeino. Nykyään varmaan myös turismi, moottorikelkkasafarit tms. vähän Lapin tapaan. Mitään tällaistshsn ei Deadhorsessa ollut, ainoastaan tuo duunari- ja teollisuusaspekti.

        Alaskan lohi oli punaista, mutta mielestäni liha oli vähän vaaleampaa kuin se norjalainen kaupan lohi. Kokattuna uunissa siitä tuli hyvin samanlaista kuin tuosta kotoisastakin. Eli kyllä sen samaksi kalaksi selvästi tunnisti.

        Mitä muuten tulee 600 paunaan ja jenkkilän helppoon elämään ja ylenmääräiseen prosessoidun ruoan määrään, niin ihan tällaisen lyhyehkön vierailun perusteella Alaskan asukkaat näyttivät hoikemmalta sakilta kuin jossain muissa osavaltioissa. Tuli vaikutelma, että ihmiset olivat oikeasti enemmän ulkoilmaporukkaa. Ja osa melkoisia persoonua, ainakin ulkoisen habituksen ja pukeutumisen perusteella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *