Edelleen Meksikoa – uusi tuulilasi ja jakosuunnitelmia

Edelleen Meksikoa – uusi tuulilasi ja jakosuunnitelmia

 

To 21.6.2018 (pvä 216), Mexicali (Meksiko)

Uuden tuulilasin löytääksemme jouduimme ajamaan koko Meksikon läpi ja lähes Yhdysvaltoihin asti, mutta ei kuitenkaan ihan. Olemme nyt aivan maiden rajalla, kaupungissa nimeltä Mexicali. Tuossa rajan toisella puolella, epämääräisen peltiaidan (kävimme katsomassa) takana, on kylä nimeltä Calexico. Humoristeja ovat olleet täällä kun nimiä on annettu. Kun toinen yhdisti Meksikon ja Kalifornian nimistä pään ja hännän, yhdisti toinen hännän ja pään. Kartasta päätellen Jenkkien puolella oleva Calexico on kuitenkin pieni kylpahanen, kun taas tämä Mexicali on ihan oikea varteenotettavan kokoinen kaupunki. Näin suuressa paikassa emme ole vähään aikaan pysähtyneetkään. Ympäristö on aavikkoista ja täällä on paahtavan kuuma. Huomiseksi on luvattu taas yli +40 C. Onneksi ilma on sentään kuivaa. Ylenmääräinen kosteus tästä vielä puuttuisi.

Joka tapauksessa lasi on nyt vaihdettu. Suuri kiitos avusta kuuluu suomalais-meksikolaiselle pariskunnalle, joka meidät oikeaan paikkaan osasi viesteitse opastaa ja oikean lasinkin meille sieltä varata. Katri on Jasminin vanhoja tuttuja kotipuolesta Pohjanmaalta ja miehensä Nasho oli soitellut laslikkeet läpi. Kun ajoimme tänään tuulilasipajan pihaan, tiedettiin meitä jo siellä odottaa: ”T e olettekin varmaan ne suomalaiset”. Hyvää englantia puhunut kaveri oli kuulemma ollut opiskelijavaihdossa Euroopassa ja tavannut aiemminkin paljon suomalaisia. He ottivat Nissanin työnalle lähes heti eikä lasin vaihtoon mennyt lopulta edes kahta tuntia. Ehdimme käydä sopivasti lounaalla kun autoa korjattiin. Lasi ja sen asennus maksoi kaikkineen noin 120 euroa, joka sekin oli positiivinen yllätys. Luulin meidän joutuvan maksamaan siitä tuplasti tuon.

On omituista ajaa autolla kun lasista näkee taas läpi ja istuimellakin voi istua normaalisti ja mukavasti. Viimeiset viikot olen nimittäin istunut penkillä moneen kertaan käärityn huovan päällä. Tällä tavoin tuulilasin hieman ehjemmästä yläreunasta näki edes vähän ulos. Tämä ei ollut aina mukavaa. Takapuoli ja jalat puutuivat. On aika hämmästyttävää, kuinka pitkään jouduimme uuden lasin perässä ajamaan. Lasirikkohan tapahtui jo Guatemalassa (tarina siitä täällä) ja sieltä matkaa tänne kertyi lopulta lähes 5000 kilometriä. Se on pitkä matka. Ei liene ihme, että ehjän tuulilasin ajat ovat painuneet jo lähes kokonaan unholaan. Ehjään lasiin taitaa tosin tottua taas nopeasti, mikä ei haittaa yhtään.

Aiemmin, Etelä-Amerikassa ja Keski-Amerikan alkupään maissa, me molemmat ajoimme. Mango-onnettomuuden jälkeiset kilometrit olen ajanut olosuhteiden pakosta minä yksin, sillä Jasminia pidempänä näin paremmin ulos rikkinäisestä ruudusta. Toisaalta myös Meksikon autovakuutukseen piti nimetä vain yksi kuljettaja, joka olin minä. Vakuutusta ei tosin ole missään vaiheessa täällä liikkuessamme kyselty. Tässä mielssä ei siis varmaan ole mitään merkitystä kuka autolla ajaa, ainakaan niin kauan kun mitään ei satu.

Yhdysvalloissa ja Kanadassa käytäntö on kuulemma samanlainen, ja sielläkin tullemme nimeämään vakuutukseen vain yhden kuskin. Useampi kuskin kun maksaa ilmeisesti ylimääräistä ja auton vakuutus jo sinänsä hankala hankkia ja älyttömän kallis jos sekä ajoneuvo että kuskit ovat ulkomaalaisia. Jopa yli tuhannen dollarin hinnasta huhutaan. Mitä ikinä papereihin tullaankaan kirjaamaan, taidamme kuitenkin jakaa siellä ajovastuuta. Sen verran raskas tämä viimeisen viikon Meksiko-suoritus on välillä ollut. Pidän ajamisesta, mutta liika on liikaa. Välillä on tympinyt, tunnustan. Meksikon moottoritiet eivät ole olleet aina kovin mielenkiintoisia. Pitkiä, loppumattomilta tuntuvia suoria, paahtava helle. Kaiken lisäksi ajaminen oli sangen ilotonta, sillä tavoitteenamme oli vain päästä johonkin josta saisimme uuden tuulilasin. Suorittaa kilometrejä. Ei ole tehnyt mieli hidastella. Onneksi tämä on nyt loppu ja auto taas kunnossa.

Kuten viimeksi kerroin, ei meille ollut sunnuntaina tilaa Baja Californian niemimaalle menevässä lautassa. Päätimme siis jatkaa matkaa pohjoiseen, toiseen autolauttasatamaan. Kun matkan aikana selvisi että uusi lasi oli saatavissa Mexicalista, päätimme hylätä koko lauttaidean ajaa suorinta tietä tänne. Bajan niemimaata emme kuitenkaan ole kokonaan hylänneet, sillä nyt kun autolla kehtaa taas ajella ilman jatkuvaa pelkoa sakoista ja poliisin huomautuksista, taidamme tehdä sinne pienen lenkin maitse, täältä pohjoisesta käsin. Ensenada-nimisessä kaupungissa Tyynenmeren rannalla ajattelimme myös käydä, tervehtimässä lasiasiassa meitä auttaneita Katria ja Nashoa.

Poliiseista puheenollen, tämä viimeinen päivä oli muuten pysäytysten osalta koko Meksikon hankalin. Tämä johtui varmasti rajan läheisyydestä, sillä sotilaatkin tarkastivat auton kerran. Poliisit taasen pysäyttivät meidät kolmasti, joista kahdella stopilla lasista kysyttiin ja sitä ihmeteltiin. Nämä olivat ensimmäisiä kertoja koko maassa kun tuuliasista sanottiin viranomaisten toimesta yhtään mitään. Muut satunnaiset meksikolaiset ovat siitä kyllä hämmästelleet. Tietullin rahastajat ja satunnaiset leirintäaluevieraat ovat ihmetelleet tarinaamme ja sitä, miten helposti olemme poliiseista selvinneet eikä meiltä ole nyhdetty rahaa. Olemme kuulemma olleet onnekkaita. Hyvä tuuri jatkui tänäänkin ja selvisimme selittämällä eteenpäin, vaikka yhden ratsian poliisi ajatti meidät jo tien sivuun ja alkoi kysellä jonkinlaista raporttia tai paperia sattuneesta onnettomuudesta. Onneksi liikenne alkoi ruuhkautua ja heppu lähti lopulta haastattelemaan meksikolaisia autoilijoita ja päästi meidät menemään. Olimmehan menossa hoitamaan lasiasiaa kuntoon vain parin tunnin matkan päähän ja muutenkin vaarattomia turisteja.

Meksikon kokemuksemme jatkuu siis näillä näkymin vielä jokusen päivän. Yhdysvaltain rajan ylitämme varmaankin aivan kesäkuun viimeisinä päivinä ja mitä todennäköisimmin teemme sen jollain Kalifornian vastaisella raja-asemalla. Meksikostahan pääsee myös Arizonaan, New Mexicoon ja Teksasiin. Olemme sopivasti jo pitkällä Amerikassa heinäkuun neljäntenä, maan itsenäisyyspäivänä. Alustavasti pohdiskelimme viettävämme Jenkeissä koko heinäkuun. Elokuu on varattu Kanadalle ja Alaskalle. Loppupään etäisyydet ovat pitkiä, seudut syrjäisiä ja ajamista tulee paljon. Tarkoituksenamme kuitenkin on selvitä Pohjois-Amerikan tietä pitkin saavutettavissa olevaan pohjoisempaan kolkkaan ennen elokuun loppua. Syyskuun alkupuoliskolla olisimme taas Kanadassa ihmettelemässä mitä sitten tehdään. Lähteäkö seuraavaksi itään vai länteen. Tällaisia askelmerkkejä täällä on kesälle ja alkusyksylle pohdiskeltu.

Pemex (bensaa) ja Oxxo (minimarket). Tämä yhdistelmä on tullut Meksikossa tutuksi. Tällä kombinaatiolla taitaa olla jonkinlainen monopoli, sillä muun merkkisiä huoltoasemia ei maassa ole oikeastaan ollenkaan. Näitä taasen kuin ABC-komplekseja Suomessa konsanaan, joka risteyksessä.

 

Mexicali on suuri ja amerikkalaishenkinen kaupunki.

 

Sosiaalinen media ja muita linkkejä. Seuraa ja tykkää!

Facebook: www.facebook.com/havaintoja

Instagram: www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta

Blogi: www.havaintoja.com

Twitter: http://twitter.com/TomiTolli

Matkakirja Havaintoja Afrikasta AdLibris-verkkokirjakaupassa: https://www.adlibris.com/fi/kirja/havaintoja-afrikasta-9789523303102

Auton seurantalinkki: https://www.polarsteps.com/TomiTolli/418149-etela-amerikka

 

 

 



6 thoughts on “Edelleen Meksikoa – uusi tuulilasi ja jakosuunnitelmia”

  • Hurraa, nyt näette missä liikutte 🙂
    Ensenada on ihan mukava paikka, turistikohde niin ihmiset avoimempia.
    Tosin siellä lenkillä käydessäni eksyin hieman väärille kulmille niin ei kauhean ystävällistä väkeä enää ollutkaan.
    Vieläkö aiemmin julkaistu kartta pitää paikkaansa Yhdysvaltojen läpi, vai saammeko me seuraajat päivitetty karttaa tulevista reiteistä?
    Hyvää juhannusta, mukavaa kun siellä lämmintä (täällä ei).

    • Sanopa muuta, on kieltämättä hieno tunne nähdä mihin menee. Jenkkien karttaviiva pitää näillä näkymin yhä paikkansa, ainakin pääpiirteittäin. Ajatus on edelleen se, että aloitamme Kalifornian rannikolta ja kurvaamme sitten Las Vegasin kautta vähän keskemmälle, vuoristoon, ja siitä sitten Kanadan puolelle. Täytyy suunnitella tätä lisää alkavan viikon aikana. Ainakin noita kansallispuistoja koitamme reitillemme valita.

      Toivottavasti juhannus meni sielllä säästä huolimatta hyvin. Eipä ollut muuten lämmintä täällä Ensanadassakaan. Pilvistä ja hieman koleaa. Itse asiassa hyvinkin suomalainen juhannusfiilis tuli kun täällä eilen iltapäivällä grillailtiin. Ulkona ei oikein tarennut istuskella. Olisiko mittari näyttänyt edes kahtakymmentä astetta. Kumma sinänsä, sillä vain parin tunnin päässä Mexicalissa olo oli kuin uunissa olisi ollut. Se oli kuuma kuin pätsi.

  • Ajoin juhannuksena kahdessa päivässä vajaat tuhat kilometriä. Tuli jollakin tavalla samaistuttua teidän ajamiseen, sillä erolla että tuulilasin ongelmat rajoittuvat liiskaantuneisiin hyönteisiin ja että suomalainen liikennekäyttäytyminen lienee pari kertaa helpompaa kuin latinalainen. Rispektiä vaan sinne! 😀

    Hyvä että tuulilasiasia on kunnossa. Kunhan USAn raja on ylitetty, voi ehkä nauttia matkasta eri tavalla kuin tähän asti. Ehkä on Meksiko eksoottisempi, mutta myös stressaavavampi. Tässä vaiheessa matkaa se voi olla mukavaa että stressi vähenee.

    • tuhat kilometriä kahdessa päivässä kuulostaa ja ihan oivalta suoritukselta. Ei taida eteneminen olla Suomessa kuitenkaan yhtä nopeaa kuin Meksikon motareilla, joten ehkä meillä oli jopa helpompaa. Meksikon liikenne on muuten ollut ainakin noilla suurilla teillä yllättävän kurinalaista. Paljon huonompaakin liikennekäytöstä olemme tällä reissulla nähneet. Emme tosin käyneet Meksiko Cityssä, joka on ilmeisesti kuulu päättömästä liikenteestään.

      On tosiaan mukava päästä Jenkkeihin. Kivaa vaihtelua on myös siirtyä englanninkieliselle alueelle, olemmehan kuunnelleet espanjaa jo perin pitkään. Kunhan nyt vain saisimme tuon Amerikan liikennevakuutuksen ensin jotenkin kuntoon…

    • Mitään noin seikkailuhenkistä ei Meksikossa ole onneksi eteemme sattunut. Me tosin pysyimme lasirikkomme vuoksi moottoriteillä emmekä siten joutuneet juurikaan taajamiin. Nea ja Tommi ajelivat ilmaisia normiteitäkin, joissa näkyy välillä sattuvan ja tapahtuvan. Tosin yövyimme me Mazatlanin kaupungissa, joka sittemmin kuulemamme mukaan on maan vaarallisimpia, vaiko vaarallisin. Mutta kaipa meillä kävi tuuri kun sen kummempia ei sattunut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *