Elämää Kanadan erämaiden maanteillä

Elämää Kanadan erämaiden maanteillä

 

Ma 6.8.2018 (pvä 262), Lapie Lakes (Yukon, Kanada)

Metsää, metsää ja vielä lisää metsää. Havupuuvaltaista sellaista. Asutusta on harvassa. Tien varrella on oikeastaan vain teollisuuteen tai tienpitoon liittyviä halleja ja parakkeja, tai sitten muutaman rakennuksen rykelmiä, jotka toimivat jonkinlaisena motellin, leirintäalueen ja huoltoaseman yhdistelminä. Tukikohtina keskellä erämaata. Ykistyistaloja on vähän tai ei ollenkaan. Jo parin tuhannen ihmisen asutuskeskus on täällä päin suuri. Autoradiosta ei kuulu juuri ikinä yhtään mitään ja puhelimissa ei ole kenttää kuin vain aivan asutuskeskusten lähellä.

Nettiä olemme viime aikoina päässeet käyttämään lähinnä pikkukylien turisti-infoissa, joissa matkailijalle ollaan aivan ylitsevuotavan ystävällisiä. Ovat kai ikionnellisia kun joku paikkoihin poikkeaa. Yhdysvalloista hankittuen sim-korttien mobiilinetti (niiden pitäisi pelittää myös Kanadassa ja Alaskassa) toimi vielä verraten hyvin eteläisemmässä Kanadassa, mutta täällä siitä ei ole enää ollut juurikaan hyötyä. Tuskinpa tosin juuri muistakaan liittymistä olisi, sen verran syrjässä nämä seudut ovat. Tien päältä ei siis käytännössä ole minkäänlaista sähköistä yhteyttä ulkomaailmaan. Tien poskessa on välillä kylttejä, joissa kerrotaan VHF-taajuudesta, jolla hätäviestejä voisi lähettää ja ilmoituksia kuunnella. Tällaista lyhtaaltolaitetta meillä ei kuitenkaan ole.

Kuten arvata saattaa, muita tienkäyttäjiä on aika vähän. Yksin emme kuitenkaan täällä ole, sillä muitakin teillä liikkuu. Alkuun vastaantulijat olivat yleensä rekkoja ja erilaisia yritysten pickup-tyylisiä huoltoautoja. Nämä lava-autot ovat muuten jännä yhtäläisyys Etelä-Amerikan eteläosiin, Tulimaahan ja Patagoniaan, jossa paikoin liikenne koostui lähes pelkästään firmojen logoilla koristelluista Toyota Hiluxeista. Lavalla ylimääräinen vararengas, perälaudassa suurikokoinen järjestysnumero ja katolla monimetrinen kaarelle taivutettu radioantenni. Amerikan ääripäissä on samankaltainen meininki. Pohjoisessa pickupit ovat vain eri merkkisiä, Fordeja ja Chevroletteja.

Jokusen karavaanarikin näimme siellä täällä. Hieman yllättäen tilanne alkoi kuitenkin muuttua eilen ja tänään on välillä tuntunut siltä, ettei täällä muita kuin automatkailijoita olekaan. Pelkkiä asunttoautoja vain. Pitkän matkan motoristeja on myös paljon, ja täällä he ajavat rapaisia matkaenduroita kiiltävien ja uusien Harley Davidson -cruisereiden sijaan. Koko matkamme aikana emme ole tainneet bongata yhtä lyhyessä ajassa samaa määrää eurooppalaisia rekisterikilpiä kuin näillä Yukonin erämaateillä. Ryhmä argentiinalaisia motoristeja tankkasi pyöriään kanssamme samalla asemalla eilen. Jokunen pitkän matkan polkupyöräilijäkin on vastaan tullut. Tosin muunalaisia matkoja täällä päin maailmaa ei taida ollakaan, kuin niitä pitkiä. Tänne taitavat eksyä vain todelliset asianharrastajat.

Maasto on ollut kumpuilevaa ja sanoisinko vaaravoittoista. Jonkin verran vuoriakin matkan varrelle on osunut, mutta ne eivät ole enää olleet yhtä julhiä kuin edellisen juttuni kansallispuistoissa. Tiet taas ovat olleet mainioita ja asfalttia. Kaistoja on yksi suuntaansa ja nopeusrajoitus yleensä sata kilometriä tunnissa. Kaikki ajavat kuitenkin käytännössä vähän kovempaa, onhan liikenne vähäistä ja hyviä. Sellainen 110 – 120 tuntikilometriä lienee tyypillinen matkavauhti tasaisilla tai pienimäkisillä osuuksislla. Matka siis edistyy yleensä aika vauhdilla. Nissanille sopii hyvin hieman yli satasen matkanopeus.

Tänään kuitenkin vihdoin poikkesimme soratielle, numeroltaan kuusi. Tieosuus on noin 280 kilometriä pitkä eikä sen varrella ole oikeastaan muuta kuin erämaista metsää. Tämä alkaa tuntua jo oikealta seikkailulta. Asfaltiet kun loppujen lopuksi ja pidemmän päälle tarjoavat vain perustylsää ajamista ja kilometrien keräilyä. Alun perin ajatuksenamme oli ajaa tietä numero neljä (sekin kokonaan soraa) Watson Lakesta Ross Riveriin välttääksemme edestakaisin ajelua paluumatkallamme Alaskasta, mutta harmillisesti tämä(kin) tie oli suljettu metsäpalojen takia. Siispä jouduimme tyytymään tähän kutostiehen, joka menee suoraan pohjoiseen.

Mutta eipä tuo haittaa. Edessä on vielä monta kiinnostavaa tienpätkää. Ihan lähipäivinä ylitämme rajan Alaskaan Top of The World Highway -nimistä reittiä pitkin. Ennen sitä ajelemme Klondike Highwayta. Jo nimissä on seikkailun kaiku. Katolle köytetty 20 litran polttoainekanisterikin on vihdoin taas täynnä ainetta. Edellinen kerta kun sitä käytettiin taisi olla Bolivian eteläosan takamailla, alueella jossa olimme kolmisen päivää, muttemme nähneet koko aikana metriäkään asfalttititetä. Joka tapauksessa mielenrauhaa lisää kovasti kun tietää, että katolla on dieseliä noin 300 ylimääräiseen kilometriin. Se on mukava matkavakuutus.

Viimeisten viikkojen ajopäivinä aikana meille on alkanut muodostua selkeä päivärytmi. Emme oikeastaan lähde ikinä liikenteeseen aikaisin. Heräämme omia aikojamme ilman kelloa, monesti vasta yhdeksän jälkeenkin. Jostain syystä täällä nukuttaa hyvin, mittä nyt itikoiden ininä joskus aamuyöstä saattaa herättää ja häiritä. Noustuamme keitetään kahvit ja syödään kaikessa rauhassa aamupalaa. Leipää, jugurttia, puuroa. Sitten leiri laitetaan pakettiin, auto siistitään yön jäljeltä ajokuntoon ja tavarat laitetaan niiden omille paikoilleen. Yleensä lähdemme liikenteeseen yhdentoista jälkeen aamupäivällä. Miksi suotta kiirehtiä, kun ei ole kiire. Ja jos kiire tulee, niin täällä on helppo ajaa lyhyessä ajassakin pitkiä matkoja. Hitaille sorateille ei ole oikeastaan pakko mennä, ellei halua.

Kun aamutoimet on tehty, lähdemme ajamaan. Iltapäivisin yleensä pysähdymme johonkin, esimerkiksi noihin mainitsemiini turisti-infoihin. Joskus löytyy matkan varrelle osuu suihku ja käymme siellä. Pyykkiäkin pitää välillä pestä, joka hoituu kolikkopesuloissa. Jos kohdalle osuu parempi marketti tai sapuska ja muut tarpeet on muuten vaan loppu, täydennämme ruokavarastoja. Lounasta tai lämmintä ruokaa emme kuitenkaan yleensä päivisin syö. Sen teemme vasta iltaisin kun olemme leirytyneet. Ruokalistalla on usein pastaa ja jotain pannulla paistettua. Esimerkiksi eilen söimme paikallista grillimakkaraa sipulin ja paprikan kera. Kaikki paloiteltiin ja paistettiin pannulla. Tonnikala on yleinen sapuska ja valmiita keittojakin syömme usein.

Yhdysvaltain ja Kanadan eduksi on luettava juomavesi, jota tulee hanasta. Koko aiemman reissun ostimme juomavedet viiden litran kanistereissa kaupoista, mutta täällä sitä ei ole tarvitnnut tehdä. Monin paikoin kansallispuistojen yhteydessä on varta vasten vesivarastojen täyttämiseen tarkoitettuja paikkoja, joita olemme hyödyntäneet ahkerasti. Vettä saa monesti myös turisti-infojen kupeesta. Leiriytymisen ajankohta vaihtelee päivittäin. Joskus se tapahtuu kuudelta, joskus vasta yhdeksän jälkeen illalla. Päivä on täällä todella pitkä, joten myöhään illallakin on vielä valoisaa. Oikeastaan pimeää on vain muutama tunti sydänyöllä. Killometrejä tällaisina ajopäivinä kertyy mittariin yleensä noin viisisataa. Näin me täällä tätä nykyä elelemme.

Arveluni polttoaineen hinnan nousemisesta pohjoisessa ovat muuten osoittautuneet oikeiksi. Tankkasimme viimeksi paikassa nimeltä Watson Lake, siinä argentiinalaisten vieressä. Diesel maksoi käytännössä tasan euron litralta. Saapa nähdä kipuaako hinta vielä ylöspäin tuosta. Kohtahan olemme Alaskassa ja polttoaine myydaan taas gallonissa. Kanadassa hintoja on ollut huomattavasti helpompi vertailla muuhn maailmaan, sillä täällä aine myydään litroina.

Kuvia on tällä kerraa kehnojen yhteyksien takia rajallisesti. Artikkelikuvassa silta tämänpäiväisen soratieosuuden varrelta.

 

Tällaisia teitä ja maisemia olemme katselleet Kanadassa jo tuhansia kilometrejä.

 

Sosiaalinen media ja muita linkkejä. Seuraa ja tykkää!

Facebook: www.facebook.com/havaintoja

Instagram: www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta

Blogi: www.havaintoja.com

Twitter: http://twitter.com/TomiTolli

Matkakirja Havaintoja Afrikasta AdLibris-verkkokirjakaupassa: https://www.adlibris.com/fi/kirja/havaintoja-afrikasta-9789523303102

Auton seurantalinkki: https://www.polarsteps.com/TomiTolli/418149-etela-amerikka

 



8 thoughts on “Elämää Kanadan erämaiden maanteillä”

  • Nuita erämaa maisemia ihastellessa tulee vaan mieleen kysyä jotta olettekos vielä saaneet yöllistä seuraa? Näitä suloisen lutuisia pikku nallukoita sieläpäin vissiin riittää.. Oletteko nähneet vielä ainoatakaan?

    Kyllä ne pitäisi huomata sillä suurimmat harmaakarhu-urokset taitavat olla suurempia kuin se teidän Nissan.

    • Tuollainen Kodiakinkarhu taitaa olla vielä suurempi kuin grizzly. Luetaankohan se omaksi lajikseen? Netti on taas niin kehnonlainen, ettei pysty itse aiheeseen perehtymään.

  • Kannattaa varmaan sitten syödä herkut pois kokonaan eri paikassa missä aikoo leiriytyä yöksi..

    http://xtremexpeditions.com/wp-content/uploads/2012/02/bigpaw.png
    http://1.bp.blogspot.com/_JwTvDWpU4xI/S8SUpLK-5CI/AAAAAAAABNU/tHsk9hJq0F8/s1600/stop_bear_hunting_2.jpg

    Meinaan vaan että ei makkaran tms. herkkujen tuoksu houkuttele yöllisiä vieraita.
    http://bearsmartdurango.org/wp-content/uploads/2013/07/truck_bear-trapped-inside-4.jpg

    Saattaa olla aika ankea herätys jos moinen nälkäinen kaveri rupeaa puskemaan sisään kolmanneksi pyöräksi..

  • Toivottavasti Jasmin ei suotta säikkynyt..

    Joo. Arkoja ja varovaisia elukoitahan noi tietenkin ovat.. Tietävät varoa ihmisiä. Toisaalta, nälkähän niillä aina on joten saattavat ne ruoan hajujen houkuttelemana tuppautua turhankin lähelle.

    Kerran vaan itse vähä säikähdin kun karhu rupesi tuppautumaan yöllä avoimesta harson peittämästä auton ikkunasta. Oli meinaan alle puoli metriä väliä..

    No. Nämä meidän mustakarhut muistuttaa lähinnä pupujusseja jos niitä verrataan niihin sikäläisiin harmaakarhuihin.

    • Oho, missäs päin sinulle sattui moinen karhukohtaaminen? Suomen metsissä? Mustakarhut ovat kyllä aika nallemaisia otuksia. Sellaisiakin on muutama näkynyt, muttei ihan niin hyvin kuin harmaakarhu tuossa Instagramin videonpätkässä. Ei sekään kovin pelottavalta näyttänyt. Meistä ja autosta välitti vähät. Aamupalapöytään ei karhu ole kuitenkaan vielä kertaakaan yrittänyt kanssamme tunkea. Aivan kuten totesit, taitavat ne pääosin koittaa pysytellä poissa ihmisten tieltä. Eri asia on, jos ovat tottuneet syömäön ihmisruokaa. Onneksi emme ole sellaiseen karhuun vielä törmänneet.

      • ”Oho, missäs päin sinulle sattui moinen karhukohtaaminen?”

        Itä-Suomessa, (Rajaseudulla), Lieksan Nurmijärven lähellä. Naapurimaan suunnattomien erämaiden reunalla, melko täydellisissä korpimaisemissa kuitenkin edelleen. Erään sikäläisen erämaalammen luonnonkauniissa maisemissa.

        Siellä riittää karhuja. Kyseessä taisi olla joku nuori hölmö ja varomaton yksilö kun sillä tavalla uskaltautui niin lähelle ihmistä.

        Sinänsä ihan jännä tunne kun säkkipimeässä yössä auton ikkunan ollessa kuumuuden vuoksi lähes seljällään, oman naaman ja hengitysäänistä päätellen varsin ison karhun naaman välissä ei ole kuin ohut hyttysharso. Eikä tietenkään mitään kättäpidempää siinä lähettyvillä, ei edes taskulamppua jolla sitä olisi voinut hätistellä loitommalle.

        Hyvä ettei koko auto kaatunut kun se yöllinen tunkeilija tajusi tilanteen ja säntäsi pakoon. Molemmat taidettiin säikähtää toisiamme ja yllättyä siitä yöllisestä kohtaamisesta vähintään yhtä pahasti 🙂

        Omaa syytähän se oli. Tuli siinä yöpymispaikan äärellä grillailtua pitkin päivää makkaroita ja muita grilliherkkuja joten olisihan se pitänyt tietenkin ymmärtää että kyllähän ne nälkäiset elukat tuppaavat viimeistään yöllä siihen nurkille jos koko seutu tuoksuu herkuille.

        Onneksi vaimo oli siinä kohtaa sentään sikiunessa eikä tainnut huomata koko juttua. Sen sortin epävarmuus siitä aiheutui että ei sitten viitsittykään jäädä siihen yöksi 🙂

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Kodiakinkarhu

        ”Kodiakinkarhu (Ursus arctos middendorffi) on karhun eli ruskeakarhun suurikokoisin alalaji. Kodiakinkarhu elää ainoastaan Kodiakinsaarella ja muutamalla pienemmällä lähisaarella eteläisessä Alaskassa. Shuyak-, Afognak- ja Trinitysaarilla”

        Aaaa.. Tuopa olikin ihan uusi juttu minulle. Kiitos tiedosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *