Ilman Internetia, Sadetta ja ruskeaa vetta, merimiesten tyoehtoja

Ilman Internetia, Sadetta ja ruskeaa vetta, merimiesten tyoehtoja

 

Su 14.1.2018 (pva 58), merella, Buenos Airesin (Argentiina) edustalla

Brasilian rannikko jai taakse perjantai-iltana ja siina samalla havisi netti. Brasilian sim-kortti ei toimi enaa Uruguayn tai Argentiinan verkoissa, joten joudun taas vaihteeksi palaamaan laivan skandinaavittomalle koneelle. Yhteys on siten jalleen yksisuuntainen ja rajoitettu kuten se Atlantillakin oli, joten kuvat jaavat lataamatta ja mahdolliset blogikommentit lukematta. Mutta ehkei se haittaa. Valilla taas nainkin.

Siirtyminen Brasilian viimeisesta satamasta Paranaguasta Argentiinan Zarateen on aika pitka vali. Viime aikoina olemme ehtineet tottua jokapaivaisiin pysahdyksiin. Nyt meripaivia tulee jalleen useampi perakkain. Matka ei myoskaan ole katkoton, silla joen varrella sijaitsevaan Zarateen paastakseen pitaa hyodyntaa kahden luotsin palveluita. Ensimmaista odottelimme kyytiin Montevideon edustalta. Joen suussa mies vaihtuu argentiinalaiseen, joka opastaa laivan mutkaista vesivaylaa pitkin perille.

Saa on ollut tanaan koko paivan kehno. Pilvista ja sadetta, valilla kovaakin. Tuultakin on ja laiva keinuu. Paivan mittaan meren varitys muuttui sinisesta ruman ruskeaksi. Suuret joet Parana ja Uruguay tuovat maa-ainesta merelle asti. Samoihin aikoihin myos aallokko muuttui kummalliseksi. Ruskeat laineet loivat vahan joka suuntaan ja toisiaan vasten, aivan kuin eivat osaisi paattaa mihin ovat menossa. Ehka jokien ansiota tamakin. Tuuli puskee vetta toiseen suuntaan, jokien virtaus toiseen.

Loppumatka Zarateen on kuulemma kiinnostava, silla kiemurteleva joki on kapea ja sen varrella on tiheaa puustoa. Syntyy illuusio, etta laiva ajaa metsessa. Nain meille on kerrottu. Valitettavasti tama patka osuu kuitenkin nailla nakymin ensi yoksi, ja taitaa siten jaada nakematta. Ehka naamme enemman palatessamme joelta merelle, silla reitti on silloinkin sama. Palaamme omia jalkiamme.

On kieltamatta vahan kummallista, etta ajemme ensin Montevideon ohi Argentiinaan, ja palaamme sitten takaisin rantautumaan sinne. Tama johtuu ilmeisesti rahdista ja siita, minne sita jatetaan ja mista sita otetaan. Montevideon jalkeenhan laiva suuntaa taas takaisin pohjoiseen. Meidan lahtomme jalkeen silla on jalleen edessaan muutama satama Brasiliassa, Afrikka ja sitten Eurooppa. Sama kierros toistuu kerta toisensa jalkeen, eika varsinaista taukoa pideta missaan. Euroopan ja Uruguayn satamapysahdykset pysyvat kai aina samoina, Afrikan ja Brasilian satamat vaihtelevat rahtitilanteen mukaan.

Laivan paallyston (kapteeni, peramiehet, konemestarit) tyovuoro kestaa aina yhden tallaisen edestakaisen matkan, eli kolmisen kuukautta. Sitten he pitavat samanmittaisen vapaan palaten taas samalle laivalle samoihin hommiin. Filippiinilainen miehisto taasen on toissa seitseman kuukautta kerrallaan, ja mita heita olen haastatellut, on heidan tyosopimuksensa aina keikkaluontoinen. Seitseman kuukauden jalkeen pesti paattyy ja on ihan heista itsestaan kiinni, milloin he taas takaisin merelle hakeutuvat. Laiva on kuitenkaan harvoin sama kuin edellisella tyorupeamalla.

Kysyin taannoin viisitoista vuotta meria seilanneelta bulgarialaiselta apulaiskonemestarilta tapaako han usein uudelleen samoja merimiehia. Kuulemma joskus, mutta se on hyvin harvinaista. Yleensa miehisto vaihtuu aina taysin ja merimiehia maailmassa piisaa. Filippiinilaisia miehistoja han kehui kovasti. Intialaisia, joita heitakin on laivoilla paljon, ei niinkaan. Merimiehet rekrytoidaan laivoille vaikkapa juuri Filippineilla tai Intiassa toimivien valitystoimistojen kautta, josta varustamo saa niin halutessaan tilattua kokonaisen miehiston kerrallaan. Siksi se yleensa edustaa vain yhta kansallisuutta.

Mikali kaikki menee hyvin, saavutamme maaranpaamme Montevideon vihdoin ensi torstaina. Tamanhetkisen aikataulun mukaan olemme perilla aamulla, joten pieniin myohastymisiinkin on varaa, eika paiva silti tule muuttumaan. On kummallista, kuinka kovin elamamme taas muuttuu tuolloin. Laivamatka kun on ollut kovin pitka ja sangen kokonaisvaltainen kokemus. Mutta kieltamatta on mukava paasta vihdoin taas ajelemaan. Sehan taman matkan varsinainen pointti on, ei merella laivassa kelluminen.

 

Sosiaalinen media ja muita linkkejä. Seuraa ja tykkää!

Facebook: www.facebook.com/havaintoja

Instagram: www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta

Blogi: www.havaintoja.com

Twitter: http://twitter.com/TomiTolli

Matkakirja Havaintoja Afrikasta AdLibris-verkkokirjakaupassa: https://www.adlibris.com/fi/kirja/havaintoja-afrikasta-9789523303102

 



4 thoughts on “Ilman Internetia, Sadetta ja ruskeaa vetta, merimiesten tyoehtoja”

  • Nuorena tyttōnä seilasin rahtilaivassa Argentiinaan vanhempieni kanssa. Matka kesti 45 päivää. Muuttui Koko elämä, asun Buenos Airesissa!

    • Kas vain, saapa nähdä miten meille Argentinassa käy. Ikinä ei tiedä missä elämä muuttuu. Tänään on muuten laivapäivämme 42, joten hyvin lähelle tuota neljääkymmentäviittä tämä meidänkin matkamme tulee kestämään.

  • Kun katsoo Google Maps:in satelliittikuvasta Parana-joen varrella, hieman Zaraten sillasta yläjouksulle päin olevaa satamaterminaalia ”Terminal Zarate”, niin onpa valtava määrä autoja.

    • Tilanne on hyvin samankaltainen ihan livenäkin. Autoja on älytön määrä! Ovat ajaneet niitä pois laivan ruumasta koko päivän, ja tuo sataman iso asfalttikenttä alkaa täyttyä pelkästään tämän laivan tuomista ajopeleistä. Eurooppalaisia merkkejä taitavat olla kaikki, mikä ei tosin olle yllätys. Mitäs muuta sitä Euroopasta tuotaisinkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *