Jumissa – Kaikenlaista riesaa Napapiirin pohjoispuolella

Jumissa – Kaikenlaista riesaa Napapiirin pohjoispuolella

 

Ma 13.8.2018, Eagle Plains (Yukon, Kanada)

Edellisessä tekstissäni olimme lähdössä etsimään uutta rengasta hajonneen tilalle Inuvikissa, tuossa Kanadan suurimmassa Napapiirin pohjoispuolisessa asutuskeskuksessa. Oli olemassa pelko, että tämä olisi hankala projekti. Oikean kokoista ei ehkä löytyisi. Olikin suuri yllätys kun ajoimme lauantaina hieman yli 3000 asukkaan kylän toiseen rengasliikkeeseen ja siellä oli aivan uusia ja oikean kokoisia kumeja hyllyssä. Olivat kuulemma juuri sattumoisin tilanneet niitä, aivan kuin meitä varten. Rengaspino oli yhä oven vieressä. Meille myytiin mukisematta vain yksi rengas (aiemminhan meidän on ollut pakko ostaa aina kaksi) ja se laitettiin vanteelle samaan hintaan. Koko homma oli selvä viidessätoista minuutissa. Halvaksi se ei tosin tullut, ainakaan verrattuna aiempiin latinalaisessa Amerikassa tehtyihin rengastöihin. Tällä kertaa yksi uusi rengas maksoi töineen hieman yli sata euroa. Tämä uusi on muuten tyypiltään jonkinlainen jokasään rengas. Kuvio on karkeampi kuin kolmessa muussa, jotka ovat kesärenkaita.

Rengasliike oli muuten sinänsä mielenkiintoinen paikka. Villiä pohjolaa. Avatessamme pienehkön kaarihallin oven meitä vastaan pöllähti vahva kannabiksen tuoksu. Paikan siististi pukeutunut silmälasipäinen viisikymppinen valkoihoinen omistaja poltteli sätkää tullessamme sisään. Tausatalla hallissa hääri samanikäinen tukeva inuiitti aurinkolasit päässään. Rauhallisia heppuja. Omistaja oli hyvin mukava ja hoiti koko asian asiallisesti ja sujuvasti. Pidin tämän paikan meiningistä huomattavasti enemmän kuin edellisessä jutussa mainitsemani kylän toisen kumipajan jättimäisen haalarimiehen tyylistä. Siistiäkin tässä toisessa paikassa pienestä savuisuudesta huolimatta oli. Ensimmäisessä hallissa oli vallinnut lähinnä mudalla kuorrutettu kaaos.

Tämähän kävi helposti, tuumimme, ja jatkoimme matkaa. Olo oli helpottunut. Pääsisimme vihdoin taas ihmisten ilmoille, pois näiltä pohjoisilta syrjäseuduilta. Tankattuamme suuntasimme hyvillä mielin tielle etelään. Noin kaksisataa kilometriä kaikki sujui hyvin. Kuten usein käy, tuntui paluumatka sujuvan tulomatkaa nopeammin. Reitillä on kaksi lossimatkaa, joista se pohjoisesta tullessa ensimmäinen ja pidempi sujui mallikaasti. Emme edes joutuneet juurikaan odottelemaan. Sen sijaan eteläisemmällä lossijoella tie nousi pystyyn. Törmäsimme tämän mitättömältä näyttävän joen rannalla autojonoon, joka ei liikkunut mihinkään.

Odotimme tunnin, odotimme toisen. Mitään ei tapahtunut. Lossi kökötti kymmenen metrin päässä rannasta eikä ollut liikkunut mihinkään koko aikana. Välillä kannella kulki yksinäinen haalarihahmo, mutta muuta liikettä ei lautalla näkynyt. Molemmilla puolilla oli silti autojono. Mitään muuta reittiä etelään ei ollut olemassa. Jos tästä ei päässyt, olivat kaikki joen pohjoispuolle jääneet jumissa siellä niin kauan kuin lautta saataisiin kuntoon, tai vaihtoehetoisesti joki jäätyisi umpeen ja sen yli pääsisi jäätietä.

Kellon käydessä kahdeksaa illalla muut jonottajat alkoivat leiriintyä joen kupeeseen. Nuotioita sytyteltiin ja jokunen telttakin tien pientareelle nousi. Lossi kulki aikataulun mukaan aina puoleenyöhön asti, mutta näytti aika selvältä ettei lauantaina enää mitään tapahtuisi. Päätimme kääntyä ympäri ja etsiä rauhallisemman majapaikan jostain tien varrelta. Yrittäisimme uudelleen sunnuntaina. Paikka löytyikin läheiseltä sorakuopasta, vajaan kymmenen kilometrin päästä ongelmajoesta. Siellä oli hiljaista ja rauhallista. Päivänvaloa riitti yli puolen yön ja ehdin tutkia illalla auton sähköjäkin. Kakkosakkumme ei ole latautunut kunnolla ajaessamme vaikka sen pitäisi. Tämä ei oikein käy, sillä tarvitsemme öisin lämpöpatjaamme, joka vie aika lailla sähköä juuri tuosta mainitusta puolilataavasta akusta. Räpläsin kytkentöjä ja systeemi lähti toimimaan aiempaa paremmin. Osa liittimistä taisi olla hapettunut. Johdotuksetkin rähjääntyvät reissussa.

Yöllä satoi ja vielä illalla suhteellisen kuiva parkkipaikamme hiekkakuopalla oli muuttunut aamulla kuravelliksi, joka tarttui joka paikkaan. Muutaman askeleen jälkeen kenkien pohjissa oli sentin kerros tätä sitkeää mönjää. Auto on jo valmiiksi paksussa kurassa, joka sotkee joka paikan kun sitä vain hipaisee, varsinkin sateen kasteltua sen. Tämä alkaisi jo riittää. Kaipaan asfalttia. Aamupäivä oli tihkusateinen ja kalsea. Pitkät kalsaritkin jättäisin mielelläni jo pois.

Suuntasimme takaisin lossille. Jono oli yli kaksi kertaa pidempi kuin edellisenä päivänä. Pian selvisi, ettei mitään ollut tapahtunut. Lossi oli yhä jumissa. Päivän mittaan tilanne alkoi selkenemään. Käytännössä kaikki jonossa seisseet olivat turisteja ja monikansallista joukkoa. Syntyi keskusteluita. Joen vesi oli kuulemma sateiden takia niin ylhäällä, että lossi ei päässyt rantaan asti. Aikansa ihmteltyään paikalliset tienpitäjät olivat alkaneet ajaa paikalle soraa ja täyttää lossin ja rannan välistä rakoa. Rantavedessä pyöri kauhakuormaaja siirrellen maamassoja. Tämä homma alkoi iltapäivällä ja oli vihdoin valmis kahdeksan maissa illalla. Sitten autoja alettiin taas ajattaa lossiin ja jono alkoi liikkua. Me pääsimme joen yli yhdeksältä.

Olimme odotelleet kaikkiaan 30 tuntia. Kaikkea sitä voi näemmä sattua. Kymmenet muut autoilijat olivat kanssamme jumissa paikassa, jossa ei ollut edes puhelinverkkoa. Esimerkiksi edessämme ollut vanhempi pariskunta sanoi olevansa hankalassa tilanteessa. He eivät pystyneet nukkumaan vuokra-autossaan, mutta toisaalta eivät voineet varata majoituksiakaan, sillä minkäänlaisia yhteyksiä ulkomaailmaan ei lossijonosta ollut. Lähin kylä oli vain 15 kilometrin päässä ja siellä oli motelli, mutta ainut vaihtoehto oli ajaa sinne ja sopia asia itse. Lopulta he päättivät lähteä jonosta lähikylään ja yrittää uudelleen aamulla. Kohtalon ivaa oli, että lossi rupesi kulkemaan vain tunnin päästä tästä.

Pari tuntia ajettuamme selvisimme tänne, Dempsterin valtatien puolivälipisteeseen. Yövyimme samalla leirintäalueella myös menomatkallamme. Täällä on myös motelli, ravintola, korjaamo ja huoltoasema. Paikka lienee koko valtatien tärkeimpiä tukikohtia. Nukuimme pitkään ja otimme kuuman suihkun. Kohta suuntaamme taas tielle ja kohti etelää. Sääkin on paljon parempi kuin eilen iltapimeälle tänne ajaessamme. Koko matkan satoi rankasti vettä ja kura lensi. Mutakerros on muuten yleensä aika ohut ja sen alla on kova tienpohja. Maa täällä on kuulemma ikiroudassa, joka saattaisi selittää ilmiön. Märällä tiellä ajotuntuma on hyvin samankaltainen kuin kelirikkoisella soratiellä, jonka pinta on sula mutta pohja vielä jäässä.

Oli miten oli, nyt aurinko kuitenkin paistaa ja tie näyttää kuivalta. Se taitaa kuivua aika äkkiä aina sateen loputtua. Illalla meidän pitäisi olla taas ihmisten ilmoilla. Uskoakseni Dempster on jo voiton puolella.

Artikkelikuvassa viimeinen renkaanvaihto Inuvikisissa ennen suuntaamistamme etelään. Onneksi kylästä löytyi kolikoilla toimiva painepesuri, jolla pahimmat kurat sai huuhdottua pois ennen rengastöitä.

 

Pahan onnen lossi. Tämän lähemmäs rantaa se ei päässyt.

 

Autojono lossirannassa. Kun homma lähti vihdoin rullaamaan, jono veti yllättävän hyvin.

 

Sosiaalinen media ja muita linkkejä. Seuraa ja tykkää!

Facebook: www.facebook.com/havaintoja

Instagram: www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta

Blogi: www.havaintoja.com

Twitter: http://twitter.com/TomiTolli

Matkakirja Havaintoja Afrikasta AdLibris-verkkokirjakaupassa: https://www.adlibris.com/fi/kirja/havaintoja-afrikasta-9789523303102

Auton seurantalinkki: https://www.polarsteps.com/TomiTolli/418149-etela-amerikka



9 thoughts on “Jumissa – Kaikenlaista riesaa Napapiirin pohjoispuolella”

  • Oisko vähän niin että kurjat kelit luovat sielläkin omanlaisen fiiliksen sielläkin? Eli kun sataa ja on koleaa niin ajatukset menee vähän siihen malliin että kun täällä nyt kerran ajellaan niin ajellaan nyt sit perkele niin että tuntuu.. ajellaan eikä turhia jumiteta 😉

    Ja kyllähän te taas ajattekin.. Matka taittuu.. Autonne seurantalinkin perusteella huitelette ja pitkällä USA:ssa tai no, Alaskan puolella. Pian näemmä Fairbanksissa. Ette te turhia enää siellä Kanadan puolella viihtyneet.

    Toivottavasti matka on taittunut ja taittuu jatkossakin ilman ongelmia..

    • Alaskassa tosiaan olemme jo. Aika suomalaiset maisemat täällä, ainakin ajoittain. Ja totta on, että Kanadassa tuli viime päivinä ajettua oikein urakalla. Vaan eipä siellä Jäämeren tiellä oikein mitään ihmeempää pysähtymisen arvoista ollutkaan. Taisi olla muillakin siellä reissaajilla lähinnä mielessä vain käynti siellä tien päässä, meren rannalla. Oli jännä, miten näimme jatkuvasti samoja autokuntia päivästä toiseen. Aika samaa vauhtia näyttivät muutkin kanssamme ajelevan. Alkoi muuten jo melkein ahdistaa, kun joka taukopaikalla tuli vastaan samoja naamoja. Päiväni murmelina…

      Mainitsitko muuten aiemmassa kommentissasi, että jouduit luopumaan omasta matkapakustasi? Mitenkäs noin? En tainnut ehtiä kysyä aiemmin, joten kysytäänpä nyt. Muistanko väärin, vai oliko sekin Nissan?

      • Joo.. Oikein muistit.

        Toisaalta, eihän siitä mikään pakko olisi ollut luopua mutta kun ne meidän maantiematkailureissut ovat jääneet tässä vuosien varrella aina vain harvemmiksi ja harvemmiksi niin johtopäätökseni oli että taitaa olla nuorempien hommaa. Itse toki tykkäisin reissata edelleen mutta (Naiset on ikääntyesssään niin kranttuja ja vaativia ettei niitä moiseen nuorekkaaseen touhuun enää saa innostettua. )

        Minusta reissupakulla matkailu on aivan upea tapa nähdä eri maita ja eri kulttuureita. Parasta on kun mukana on kokoajan tuttu ja turvallinen taatusti putipuhdas peti. (Hotellien kirppuja ja muita syöpäläisiä kihisevät + sperman ja muiden eritteiden kyllästämät vuoteet eivät aina niin houkuta).

        Luopumista helpotti tieto että käyttöön tuli uudempi henkilöauto ja luotettavan uskollinen Nissani pääsi hyvään perheeseen todelliseen tarpeeseen.. Harvinaisen lämmöllä muistelen Nissania. Ei koskaan juuri mitään vikaa, ja nekin harvat kerrat kun siinä oli jotakin pieniä ongelmia, niin ei puhettakaan että olisi edes tielle jättänyt. Hyvä merkki. Tosi lujaa laatua oli, niinkuin pakut tietty muutenkin ovat.

        Se meriveden puhtaus / kirkkaus jäi mietityttämään? Kylmäähän se tietty oli joten melkoinen avantouimari saa olla jos semmoisessa pulahtaa..

      • Totta puhut, retkipakulla matkustaminen on kyllä harvinaisen kätevää hommaa, ja kieltämättä kustannustehokasta. Mutta toisaalta ymmärrän vaimoasikin, sillä ei pienellä pakettiautolla matkustaminen kuitenkaan ole mukavuudeltaan samaa tasoa kuin esimerkiksi ”oikealla” matkailuautolla. Me olemme välillä kaipailleet mahdollisuutta oleskella autossa. Mutta isommassa autossa olisi isomman auton huolet…

        Jäämerin vesi taisi olla aika sameaa. Se johtuu varmaan siitä, että alue oli valtavan suurta jokisuistoa. Joki taasen tuo varmaan mukanaan paljon maa-ainesta ja sotkee sellaiseksi mutaisen näköiseksi. Ilmiö taitaa olla hyvin yleinen suurten jokien edustalla. Muistan laivamatkamme Uruguayhyn ja kuinka valtavan laajalle Argentiinan ja Uruguayn välissä oleva joki mertakin mutaiseksi sotki. Rantaa ei tyyliin näkynyt, mutta vesi oli jo ihan kuraisen väristä.

  • Joo eihän sitä mihinkään rapaveteen tee mieli mennä edes pulahtamaan..

    Ei siinä meidän reissupakussa auton näppärä koko koskaan mikään ongelma ollut, pikemminkin päinvastoin. Meille riitti että oli peti matkassa, kaiken muun sai aina kätevästi hoidettua joko leirintä-alueen tiloissa tai muuten ,

    Ilmanjäähdytyksen puute sen sijaan oli, ja sen sai tänä kuumana keväänä- kesänä moneen kertaan huomata. Tuo ongelma kärjistyy jos ja kun käytössä kuitenkin olisi auto jossa ilmanjäähdytys pelaa. Toki turboakin on oppinut arvostamaan.

    Kuuman tukalan olon helpottaminen avonaisilla ikkunoilla sisältää suuren ja ikävän riskin saada joku kasvohalvaus tms. vaiva.

    Ehkä vielä joskus tulee hommattua joku kiva reissupaku, mutta turbolla ja ilmanjäähdytyksellä kiitos.

  • ”Nissan ei käynnisty. Onneksi se teki näin juurikin korjaamon parkkipaikalla.”

    Ai ai.. Toivottavasti ei ole kallis ja hankala vika. Toisaalta. Nuita sattuu paremmissakin piireissä.

    Kerran, itse asiassa tänä keväänä eräänä kauniina päivän se meidän Nissan ei myöskään käynnistynyt. Meillä se tosin teki tuon tempun vielä sopivammin omassa pihassansa, tarkemmin turvallisesi omassa parkkiruudussaan. No. Melkoinen yllätyshän se oli mutta ei siitä oikein autoa viitsinyt syyttää että 10v vanha akku sanoi sopimuksensa irti.

    Korjaaminen oli sentään helppoa. Pikkusen sille piti antaa sähköä verkosta jotta sen sai taas käyntiin ja siitä sitten ajoin Motonetin pihaan uuden akun ostoon ja laitoin sen vanhan akun tilalle ja Nissan toimi taas kuin tyhjää vaan.

    Jos sen teidän Nissanin korjaaminen osottautuu arvokkaaksi korjattavaksi / myytäväksi niin saattaapi ruveta harmittamaan ettei se ollut tuon vanhempaa mallia. Niin karmealta ja tunteettomalta kuin tämä kuulostaakin. Halvempien autojen kanssa voisi päätyä näinkin kätevään ratkaisuun:

    https://www.youtube.com/watch?v=f_tAJusO944

    Ja sitten vaan mukavasti lentokoneella kotiin..
    PS. Ettekös te ole jo muutenkin piakkoin saamassa sen reissunne valmiiksi?

    • Akkuhan se lopulta oli täälläkin, kuten tuossa uudessa jutussa kirjoitinkin. Nyt Nissan käynnistyy taas pirteästi. Minulla ei ole aavistustakaan, kuinka vanha tuo nyt vaihdettua akku oli. Ilmeisesti liian vanha. Yllättäen se kuitenkin yhteistoiminnan lopetti, sillä mielestäni hyytymisestä ei ollut oikeastaan minkäänlaista varoitusta.

      Nämä maat (USA, Kanada) olisivat muuten loistavia paikkoja jos auton haluaisi tänne jättää. Sehän ei ole missään kirjoissa tai kansissa. Pääsisimme maasta pois helposti ilman, että meiltä aujoneuvostamme kyseltäisiin. Näinhän ei ollut missään Etelä-Amerikan maassa. Siellä oli tarkkaa, että jos tuot maahan auton, viet sen myös pois tai tulee sanktioita. Täällä Nissanin voisi myydä vaikka muutamalla taalalla jollekin. Mutta emme kuitenkaan vielä taida siihen ryhtyä, sillä auto roudataan Venäjän kautta kotiin. Se on oikeastaan jo päätetty, vaikka rahtia ei ole ihan vielä maksettukaan.

  • Olen ollut viime aikoina lähinnä puhelimen varassa ja sillä en pääse näkemään reittikarttaa, joten tarkastelin nyt tietokoneella reittiä vähän paremmin.

    Nyt olette kartan mukaan Fairbanksissa, leveysaste vähän alle 65 eli vastaa Suomessa Oulun seutua. Mielenkiintoista kuulla syksyn tunteesta ja alle kymmenen asteen lämpötiloista. Etelä-Suomessa on vielä ihan täysi kesä eikä syksystä tietoakaan ja Ouluunkin luvataan loppuviikolle 20 asteen lämpötiloja. Näin Golf-virran vaikutuksen huomaa käytännössä.

    Kun olitte niin syvällä erämaassa, että radiostakaan ei kuulunut mitään, kokeilitteko keskiaaltoasemia? Käsittääkseni Pohjois-Amerikassa am-lähetyksiä on käytetty huomattavasti enemmän kuin Euroopassa, ilmeisesti juurikin harvan asutuksen takia. Mahtaako tilanne vielä olla näin vai onko internet korvannut radion.

    Googlekaan ei muuten ole vielä ajanut Kanadan pohjoisrannikolle. Katukuvat loppuvat vähän Inuvikista pohjoiseen. Tuo loppumiskohta on kuvattu elokuussa 2009 ja syksyn värit on jo näkyvissä. Ja oli tuolloin muuten melkoinen tie, en kyllä lähtisi tuolle ilman nelivetoa: https://www.google.fi/maps/@68.4206015,-133.7743345,3a,75y,151.19h,71.69t/data=!3m7!1e1!3m5!1siyBSmw-Un0IJ20Uc6lFzJQ!2e0!6s%2F%2Fgeo3.ggpht.com%2Fcbk%3Fpanoid%3DiyBSmw-Un0IJ20Uc6lFzJQ%26output%3Dthumbnail%26cb_client%3Dmaps_sv.tactile.gps%26thumb%3D2%26w%3D203%26h%3D100%26yaw%3D70.88388%26pitch%3D0%26thumbfov%3D100!7i13312!8i6656?hl=fi

    Eiköhän se autokin siitä taas käynnisty. Käsitinkö muuten oikein että Siperia olisi tarkoitus ylittää talvella?

    • Kyllä täällä vähän syksyltä jo vaikuttaa. Kun viime päivinä ajelimme vielä Fairbanksista pohjoiseen niin kasvillisuuden väritkin alkoivat vaihtua kellertävään suuntaan. Eli ruska on oikeastaan jo täällä. Kyllä se Golf-virta taitaa vaan Euroopassa selvästi vaikuttaa kun Alaskaan ja Kanadaan vertaa. Pakkasia emme kuitenkaan vielkä ole kokeneet.

      Keskiaaltoasemat, hyvä huomio. Tien sivussa on välillä kylttejä esimerkiksi luonnonpuiston infokanavista, jotka ovat juuri noilla keskiaalloilla. Välillä olemme yrittäneet kanavia etsiäkin, mutta tulos on ollut huono. En tiedä onko vika meidän radiossamme vai missä, mutta mitään järkevää ei noilta asemilta kuitenkaan kuulunut.

      Googlen kuvan tie on aika saman näköinen kuin se viimeinen pätkä Kanadan tiessä on tänäkin päivänä, mutta ovat leventäneet sitä tietä selvästi. tuollaista märkää hiekkaa siellä oli yhä, mutta varsinaista kiinnijäämisvaaraa ei oikeastaan ollut. Ei hirvittänyt. Siperian läpi taasen on tarkoitus ajaa syksyllä ja koukata etelään Kazakstanin kohdalla. Toivoakseni pahimmat mannerilmastot on selvitetty ennen kuin marraskuu alkaa. Mutta katsotaan. Auton pitäisi joka tapauksessa olla Vladovostokissa ennen lokakuun puolta väliä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *