Kanjoneita, luonnonpuistoja ja öljynvaihtodraamaa

Kanjoneita, luonnonpuistoja ja öljynvaihtodraamaa

 

Pe 20.7.2018 (pvä 245), Hell’s Backbone Road (Utah, Yhdysvallat)

Olemme kierrelleet Las Vegasista lähtömme jälkeen erinäisiä luonnonpuistoja Grand Canyonin läheisyydessä, kolmen osavaltion alueella. Nevada, Utah ja Arizona kohtaavat näillä main. Täällä ei ole aina kärryillä siitä paljonko kello on. Välillä se on tunnin enemmän, välillä tunnin vähemmän. Aikavyöhyke kun vaihtuu näillä main eikä täällä aina ole täysin perillä siitä, millä puolella jakolinjaa on. Eilen taisimme olla parin tunnin sisällä kaikissa noissa kolmessa mainitsemastani osavaltiossa. Toki osavaltion vaihtuminen ilmoitetaan aina selkesäti kyltein (tervemenoa täältä, tervetuloa tänne) tien sivussa, mutta jos niitä kohtaa kovin usein unohtaa helposti, mikä olikaan se viimeinen nimi joka tien vierustaa koristi.

Luonnonihmeitä ei tältä alueelta todellakaan puutu. Olemme Vegasin jälkeen jatkaneet jo Yosemitessa alkamaamme erähenkistä automatkailua. Kirjoitan tätäkin hienossa paikassa jälleen erään kanjonin laidalla, mäntymetsässä. Täällä ei ole ketään muita ja ennen pimeän tuloa oli niin hiljaista, että korvat melkein lukittuivat. Nyt illalla tuolla jossain sirittävät jonkinlaiset hyönteiset. Aurinko on päivisin verraten lämmin, mutta mikään järkyttävän kuuma täällä ei silti ole. Tänään kävelimme jokusen kilometrin Bryce Canyonin kansallispuistossa, eikä reippailessa tullut aurinkoisesta säästä huolimatta liian lämmin. Öisin on mukavan viileää, olemmehan olleet pääosan viime päivistä yli kahden kilometrin korkeudessa. Aavikkohenkistä vuoristosäätä, lempi-ilmastoani oikeastaan.

Aikanaan Yosemitessa ihmettelin puistossa ollutta suurta vierailijamäärää. Sama meininki jatkunut myös muissa kansallipuistoissa. Kävimme Zionin ja Bryce Canyonin aluiella, joissa molemmissa oli kovasti muitakin matkailijoita niissäkin. Kaikki Yhdysvalloissa näkemämme kansalliset luontoalueet ovat olleet erittäin hyvin järjestettyjä. Puistoissa kulkee yleensä jopa ilmainen linja-auto, shuttle, jolla pääsee metsän yhdestä kulmasta toiseen ja moneen paikkaan sillä välillä. Bussien kuljettaja yleensä myös jutustelee mukavia matkan aikana kertoen siitä, mitä ikkunasta kullakin ajanhetkellä näkyy. Useimmat puistojen vieraat näyttävät keskittyvän näiden bussipysäkkien välittömään läheisyyteen. Maisemista otetaan muutama valokuva ja matkaa jatketaan sitten taas linja-autolla. Vaelluspoluilla on yleensä ollut jo selvästi rauhallisempaa, vaikka parkkipaikat olisivat täynnä ja portin kupeessa oleva vierailijakeskus (visitor center) stressaavan ruuhkainen.

Ehkä hieman yllättäen Grand Canyonin pohjoisen reunan puisto oli näistä viime päivinä näkemistämme luontokohteista vähiten kansoitettu ja jopa jollain tapaa seesteinen. Olen käynyt kerran aiemminkin tällä kanjonilla, mutta kuutisen vuotta sitten katselin samaa rotkoa sen eteläreunalta. Silloin muistan ihmetelleeni alueen hyviä järjestelyjä ja liikuntaesteettömiä kulkureittejä. Olimme liikkeellä keväällä, jolloin porukkaa oli vähemmän. En oikein osaa sanoa, kummalta puolelta näkymät kanjoniin ovat hienommat. Edellinen kerta eteläpuolella teki kyllä minuun vaikutuksen, sen muistan. Mutta oli pohjoispuolikin miellyttävä kokemus, jopa näin sesonkiaikana. Ota näistä neuvoista sitten selvää. Sesongin ulkopuolella etelään, sesonkiaikana pohjoisreunalle? Ehkä vaikka näin.

 

Kuten ennen Las Vegasista lähtöämme edellisessä jutussani kirjoitin, tarkoituksena oli vaihdattaa auton öljyt ennen siirtymistä pois sivistyksen parista. Edellisen vaihdon jälkeen (Panamassa) Nissanilla oli ajettu noin 11000 kilometriä. Ajattelin sen olevan helppoa, onhan Vegas suuri kaupunki. Tutkimme asiaa netistä ja valitsimme paikan. Se näytti saaneen hyvät arvostelut ja jonka liikeideaan kuului, ettei autosta tarvitse edes poistua vaihtotyön ajaksi. Siispä kirjauduimme ulos hotellista aamupäivällä ja ajoimme ensitöiksemme tähän tietokoneen ruudulla hyvältä näyttäneeseen korjaamoon kaupngin laitamaille.

Kaikki alkoikin hyvin. Meidät otti vastaan erittäin kohtelias haalareihin pukeutunut nuori mies, joka kertoi koko homman vievän noin varttitunnin ja kehoitti meitä ajamaan sisään halliin. Jonoa ei ollut. Työpisteen vieressä oli tietokone, johon auton tiedot syötettiin. Systeemistä ei tietenkään löytynyt automme mallia, sillä sitä ei myyty Yhdysvalloissa vielä meidän kulkineemme valmistusvuonna 2010. Diesel-moottoriversioita ei ole myyty täällä ikinä. Tie nousi siten nopeasti pystyyn ja nuori mekaanikko pyysi paikalle esimiehensä. Tämä jatkoi koneen naputtelua ja kysyi minulta lisätietoja, äärimmäisen kohteliaasti hänkin. Vartin päänraapimisen jälkeen vuoropäällikkö totesi kovasti pahoitellen, että ei pysty öljyjämme vaihtamaan. Ilman tietokoneen antamia tietoja ei firma pystyisi ottamaan vastuuta työstä. Oikeaa öljymäärää ja -tyyppiä ei kuulemma voinut tietää. Olin ihmeissäni. Konepeltiä ei oltu edes avattu. Eikö määrän näe moottorin mittatikusta? Se on jotain neljän ja viiden litran, sen tiesin kertoa. Tiedän edellisen öljytyypin, ettekö voi laittaa samaa? Ei kuulemma onnistuisi. Vastuu virheen tekemisestä oli liian suuri. Ajoimme pettyneinä pois. Olipas hankalaa.

Saman tien varrella oli toinen öljynvaihtopaikka. Sinne siis. Taas kohtasimme äärimmäisen kohteliasta käytöstä. Henkilökunta oli nuorta ja vauhtinsa kova. Tässä paikassa pääsimme pidemmälle. Automme oikea öljymäärä löytyi netistä ja tyyppikin sovittin jo. Lopulta yli puolen tunnin säätämisen jälkeen, kun auto oli jo pukilla ja vanha öljy olisi pitänyt valuttaa pois, selvisi, ettei koko paikassa ollut öljypohjan proppuun sopivaa avainta. Mekaanikko ei kuulemma ollut ikinä nähnyt vastaavaa mutterinkantaa. Kävimme sitä ihmettelemässä ihan yhdessäkin auton alla. Kun oikeanlaista (jonkinlainen neliöpää) avainta ei löytynyt meidän mukanamme olevasta hylsysarjastakaan, oli tämänkin paikan kieltäydyttävä kohteliaasti huoltotyöstä. Meidät lähetettiin jälleen anteeksipyyntöjen saattelemana pois.

Tässä vaiheessa Las Vegas ja sen autopajat tympivät jo melkoisesti. Laitoimme tankin täyteen dieseliä ja kaasutimme pois koko kaupungista. Öljyt vaihdettaisiin sitten joskus. Jonkun tunnin ajettuamme pysähdyimme kuitenkin suureen markettiin (Walmart) täydentämään ruokavarastojamme. Suuren rakennuksen eräässä kulmassa oli myös autokorjaamo, kuten tämän markettiketjun suurissa pisteissä usein on. Täydenpalvelun taloja ovat. Kysyin öljynvaihtomahdollisuudesta. Kun mekaanikolle selvisi, että auto on Euroopasta eikä minulla edes ollut paikallista puhelinnumeroa, hävisi hän johonkin takahuoneeseen tullen pian ilmoittamaan, että hänen esimiehensä ei halunnut huoltaa autoamme. He eivät voisi ottaa vastuuta näin erikoisesta tapauksesta. Selvä. Ehkä öljyt vaihtuvat sitten seuraavan kerran Kanadassa.

Voi olla että teen tästä öljynvaihtoepisodista liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta jotenkin se mielestäni kuvaa sitä, mikä saa minut tuntemaan itseni täällä jotenkin ulkopuoliseksi ja oloni välillä epämukavaksikin. Pohjimmiltaan kulttuuri poikkeaa siitä, mihin sitä on tottunut. Jenkeillä on monessa asiassa omanlaisensa jutut ja omat käyttätymismallinsa. Käytöksensä on hyvin kohteliasta ja mukavaa, auttavaiseksikin sen voi tulkita. Mutta jos tapaus onkin vähän tavallisuudesta poikkeava ja potentiaalisesti siinä voi tehdä virheen, vastassa onkin yhtäkkiä muuri. Korjaamojen päälliköt eivät halua tehdä virheitä, joten sitä on äkkiä omillaan. Äärimmäisen ulospäinsuuntautuneen pinnan alla on aika kova ”jokainen huolehtii omista asioistaan” tai ”ei ole meidän ongelmamme” -tyyppinen ajattelutapa. Kuulumisia kysellään ahkerasti, mutta ei se vastaus lopulta niin kysyjää kiinnosta.

Toisaalta ymmärrän korjaamonmiesten asenteen, sillä kaikki nämä kolme paikkaa olivat ketjuliikkeitä, joilla on varmasti omat selkeät toimintamallinsa. Yksi niistä on, että jos et ole täysin varma mitä teet, kieltäydy työstä. Ensimmäisen paikan kaveri sanoikin tämän suoraan. Virheen tekeminen tai firman ohjeistuksesta poikkeaminen voi merkitä vuoropäällikölle työpaikan menetystä. Raaka peli. Miksipä he siis meidän takiamme moisen riskin ottaisivat. Kuten todettua ymmärrän, mutta aika karu fiilis moisesta tulee, sellainen vähän orpo. Ei vaikkapa latinalaisessa Amerikassa ollut tällaista. Jos vielä yritämme huoltoa täällä, on se tehtävä pienessä omistajan itsensä pyörittämässä korjaamossa. Ehkä vielä parempi, jos omistaja on alkuperältään meksikolainen. Espanja oli muuten Las Vegasissa kylttienkin kakkoskieli.

 

Artikkelikuva on muuten otettu Utahin maaseudun eräältä pikkutieltä, jossa liikennemerkit näyttävät olevan suosittuja maalitauluja. Niissä oli monenkokoista reikää. Olisikohan tuota nimenomaista ammuttu jonkinlaisella haulikolla. Monessa muussa merkissä oli vähän suurempia reikiä, kaiketi kiväärin luodeista. Yhdessä taas vielä suurempia, ties mistä norsupyssystä. Taidamme olla villin lännen perinneseuduilla. Yhtään asetta en ole tainnut kuitenkaan täällä nähdä (ellei poliisien ja sheriffien vöillä roikkuvia lasketa), vaikka Yhdysvaltain vapaasta asekulttuurista usein Suomessakin puhutaan. Esimerkiksi pickupien takaikkunoilla ei ole näkynyt kivääritelineitä. Guns and ammo -liikkeitä täällä kyllä on, ja joka kylässä. Joidenkin kylteissä luvataan myös beer, olutta. Kaikki miehekkään elämän perustarpeet samasta kaupasta, se lienee näiden puljujen liikeidea.

 

Bryce Canyon National Park. Täällä päin riittää katseltavaksi mielenkiintoisia maisemia.

 

Tämän jutun kirjoittamispaikka mäntymetsässä rotkon reunalla. Santa Barbarassa asennettu auton sivukatos on ollut käytössä ja toimii ihan hyvin.

Sosiaalinen media ja muita linkkejä. Seuraa ja tykkää!

Facebook: www.facebook.com/havaintoja

Instagram: www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta

Blogi: www.havaintoja.com

Twitter: http://twitter.com/TomiTolli

Matkakirja Havaintoja Afrikasta AdLibris-verkkokirjakaupassa: https://www.adlibris.com/fi/kirja/havaintoja-afrikasta-9789523303102

Auton seurantalinkki: https://www.polarsteps.com/TomiTolli/418149-etela-amerikka



6 thoughts on “Kanjoneita, luonnonpuistoja ja öljynvaihtodraamaa”

  • Jenkkilässä on juristeja noin yksi 200 asukasta kohti, Suomessa noin yksi 3500 asukasta kohti. Siellä pitää työllistää tuo lakimiesarmeija ja lähes kaikki riidat ratkotaan oikeudessa. Siksi eivät uskalla ottaa mitään niin huimaa riskiä, että kaatasivat öljyä vähitellen lisää ja katsoisivat mittatikusta milloin riittää. Voisitte haastaa oikeuteteen jos kone leikkaa kiinni, vaikka jostain muusta syystä.

    • Tämä on varmasti totta. On muuten hassua, että jokaiseen suurempaan kaupunkiin tullessa hyvin suuri osa isoista tienvarsiplakaateista ovat lakimiesten mainoksia.Niissä luvataan ilmaista konsultaatiota jos olet loukannut itsesi tai vaikkapa ajanut kolarin. Jos kone leikkaa kiinni, niin ehkäpä joku noista lakimiehistä ottaisi mielellään jutun hoitaakseen. Walmartilla kyllä varmasti rahaa riittäisi jokusen miljoonan korvauksiin noinkin suuresta laiminlyönnistä.

  • Tuosta korjaamoepisodista tulee mieleen oma kokemus Suomesta; moottori nyki joten vein auton korjaamolle. Ei ollut merkkikorjaamo, mutta valtakunnallinen pienten korjaamojen ketju. Äijä kytki auton tietokoneeseen ja sanoi että mitään vikakoodia ei tule. Vikaa ei siis ole tai ainakaan sitä ei löydetä. Vein toisen ketjun korjaamoon ja ihan sama juttu. Päätin kokeilla onneani ja vein auton kurdilaiselle pajalle, jolla ei ollut testereitä eikä tietokoneita, vaan yksi mies, joka käytti aivojaan ja päätteli missä vika voisi olla. Ensimmäinen yritys ei auttanut mutta toisella yrittämällä vika löytyi, juuri sieltä mistä arveltiinkin. Aina ei siis kannata luottaa tietokoneisiin vaan myös omaan järkeen ja kokemukseen.

    Mutta kuten Seppo totesi, Amerikassa asiat hoidetaan juristien kautta. Se kyllä rajoittaa terveen järjen käyttöä.

    Pystyisikö öljynvaihdon hoitamaan niin, että vaihdat öljyt itse korjaamossa ja maksat sitten jonkun korvauksen jäteöljyn käsittelystä ja korjaamon tilojen käytöstä? Toki se öljypropun avain pitäisi olla. Suomesta sellainen tullee alle viikossa. Suomessa on tee-se-itse korjaamoja joissa voi pientä vuokraa vastaan korjata itse autoaan. Luulisi että jenkeissäkin.

    • Joo. Itsehän se olisi syytä autonsa osata huoltaa ja korjata. Ei se ainakaan tieto-taidosta pitäisi olla kiinni.

      Moiset pikkuhommat saa usein itse tehtyä paljon nopeammin ja luotettavammin kuin jäädä jumittamaan jotakin oikeaa korjaamo-aikaa.
      Isommat ja hankalammat remontit on tietenkin oma lukunsa.

      Miehdelle auto on kuin nainen. Sitä pitää aina välillä rassata ja hiki otsassa sen kanssa pungertaa että sen oikut tuntee ja tietää..

    • Itsekin suosin yleensä tällaisissa tapauksissa mieluummin pienyrittäjiä, mutta ajattelinpa tällä kertaa kokeilla drive in -öljynvaihtoa. Eipä se sitten oikein onnistunut. Eiköhän tämäkin huolto saada lopulta hoidettua. Ajattelin oikeasti jättää sen Kanadaan, jossa käsittääkseni meno on järkevämpää kuin täällä. Yksikötkin ovat kilometrejä ja millejä, joten ehkä sieltä oikea avainkin löytyy. Hassua on, että yhdessäkään öljynvaihdossa ei ole aiemmin ollut mitään ongelmia vaikka yhteistä kieltäkään ei oikein ollut. Täällä sitten tällaisia. Mutta toivotaan, että oikea vastaus on tällä kertaa Kanada!

      Ja oiikeassahan myös Markku olet. Jos haluaa tietää varmasti mitä saa, on se tehtävä itse. Tällaisella reissulla siinä on vain se huono puoli, että jos kaiken meinasi tehdä itse niin äkkiä pieni kopperomme olisi täynnä varaosia ja työkaluja. Tälläkin tyylillä jotkut tosin kuulemma matkustavat. Ja lisävaikeus on tietty myös öljynvaihtoa ajatellen se, mistä löytyy sopiva paikka vanhat öljyt pois laskea. Auton alle ryömiminen kun on aika tuskaista puuhaa ilman koroketta tai öljymonttua. Maavaraa kun on niin vähän (saisi olla ollut muutenkin enemmän kuin korjausmielessä).

      • Joo.. oikeassa olet. Huoltohommien ulkoistus korjaamoille taitaa olla ainoa oikea ratkaisu. Olkoonkin että siinä saa varautua kaivamaan vähä turhaankin kuvettaan.. Toisaalta. Eihän noista uudemmista autoista ja niiden huoltamisista välttämättä muutenkaan enää ota tolkkua, mutkikkaita osaavat olla viatkin.

        Jos tarkemmin miettii niin eihän niitä pikkuhommiakaan aina saa ilman tiettyjä erikoistyökaluja + tarvikkeita siellä reissunpäällä saa noin vaan tehtyä, ja jos sille linjalle lähdetään että työkalut ja tarvikkeet kulkee mukana niin tilat loppuu kesken. Aina joku työkalu tai varaosa jäisi kuitenkin puuttumaan eikä hommia kuitenkaan saisi välttämättä tehtyä..

        Aika ihailtavan luotettava on se teidänkin Nissan kun ei ole enempiä murheita ollut.

        Itse luovuin omasta luotettavasta reissupakustani ja tuntui kuin olisi raajastaan luopunut.. Niin pahalta tuntui.. Sinänsä aika hassua miten mies voikin kiintyä hyvänä pitämäänsä autoon.
        Veikkaan että autosta luopuminen olisi ollut helpompaa jos se olisi temppuillut ja jättänyt tienpäälle mutta kun ei mitään semmoista sattunut kertaakaan..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *