Kriisimaa Nicaraguasta, päivä 1 – Kotikutoisia tiesulkuja ja vastentahtoisia hotelleja

Kriisimaa Nicaraguasta, päivä 1 – Kotikutoisia tiesulkuja ja vastentahtoisia hotelleja

 

Ma 28.5.2018 (pvä 192). Choluteca (Honduras)

Matka Keski-Amerikan halki etenee siihen tahtiin, että päivitysten kanssa alkaa olla jo hankala pysyä perässä. Mutta yritetään. Olemme siis jo Hondurasissa ja ongelmallinen Nicaragua jäi taakse eilen illalla. Loppujen lopuksi emme kohdanneet siellä suuria ongelmia. Maassa olisi voinut olla pidempäänkin, mutta mellakoivien ihmisjoukkojen sijaan meidät ajoi sieltä pois sateinen sää sekä vuoden ehkä hiljaisin matkailuaika, joka taas näkyi kiinni olevina tai jollain tavalla puoliteholla toimineneina majoittumispaikkoina, joihin ei meitä huolittu tai joihin emme haluneet jäädä. Siispä keskityimme ajamiseen. Nicaragua tulikin lopulta selvitettyä vain muutamassa päivässä. Mutta kaiketi hyvä niin. Nyt yksi ongelmamaa on takana ja voimme keskittyä seuraaviin haasteisiin.

Nicaraguan seikkailumme alkoi siis viime perjantaina. Olimme vain jonkin kilometrin päässä Costa-Rican ja Nicaraguan välisen rajan vilkkaimmasta ylityspaikasta, mutta aamiaisella teimme kuitenkin pikapäätöksen ylittää raja toisaalta. Lähellä ollut raja oli sen verran kuuluisa sekavuudestaan, ettei se houkutellut lainkaan. Ajatuskin moninaisten ”avustajien” ja toimistojen sekavassa kaaoksessa kauhistutti. Siispä kun perjantaiset aamukahvit oli juotu, ajoimme kymmenen minuutin sijasta neljä tuntia pikkuteitä maiden väliselle, ennakkotietojen mukaan hiljaisemmalle ja rauhallisemmalle raja-asemalle.

Tämä päätös osoittautui mainioksi. Toisella rajalla ei nimittäin ollut yhtään ketään. Olimme käytännössä ainoat asiakkat. Minkäänlaisia ketkuja ei näkynyt missään, ja mitäpä he olisivat näillä rajakopeilla tehneetkään. Asiakkaat kun puuttuivat. Costa Rican puolella jouduimme tosin odottelemaan nelisenkymmentä minuuttia tullimiesten paluuta lounaalta. Heidän kun piti kuitata auto ulos maasta ennen kuin pääsimme eteenpäin. Lopulta tullin kaverikin palasi toimistoonsa ja pääsimme jatkamaan Nicaraguan raja-asemalle. Oli kovin lämmin. Päivä paahtoi.

Sama meininki jatkui toisella puolellakin rajaa. Siellä ei ollut meidän lisäksemme kuin toimettomia ja yliystävällisiä virkailijoita tullista ja poliisista. Turistien ja heidän autonsa tullaushomma näytti olevan heillekin perin uutta, sillä kukaan paristakymmenestä erilaisesta virkailijasta ei ollut oikein täysin kärryillä miten prosessin olisi pitänyt edetä. Kovin innokaita ja auttavaisia he kuitenkin kaikki olivat. Passinleimausetoimistossa rajapoliisien päät suorastaan kolisivat yhteen, niin innoissaan he meidän passejamme tutkivat. Lopulta rajanylityksen vaiheet löysivät oikean paikkansa ja kaikki lutviutui. Maksoimme molemmat 12 dollarin maahantuloveron. Auton vakuutus maksoi myös 12 dollaria ja auton helmojen ulkopuolinen suihkutus jonkinlaisella kasvinsuojeluaineella kolme. Kaikkiaan koko rajanylitys maksoi siis meille 39 us-dollaria ja saimme joka maksusta kuitin. Kuten kaikilla rajoilla aiemminkin, Nicaraguassakin autolle kirjoitettiin tilapäinen maahantuontilupapaperi. Sitä ei kuulemma saanut missään nimessä hävittää, kerrottiin meille vielä lopuksi. Kuten todettua, kaikki rajalla olivat äärimmäisen ystävällisiä. Pari englanninkielentaitoistakin joukosta löytyi. He olivat kovin innoissaan kun pääsivät kieltä puhumaan.

Hieman yli kaksi tuntia Costa Rican tulliin ajettuamme koko juttu oli selvä. Viimeinen tullialueen puomi avattiin meille ja ajoimme Nicaraguan maaseudun tieliikenteeseen. Emme oikein tienneet mitä odottaa. Tiet olivat erittäin tasaisia ja hyviä. Tyhjiä ne olivat myös, eikä ketään näkynyt missään. Oli suorastaan aavemaisen hiljaista. Pahaenteistä. Oliko tämä normaalia? Saattoi se ollakin, mutta ensimmäinen tiesulku tuli vastaan jo parikymmentä kilometriä ajettuamme, oikeastaan matkan ensimmäisessä varsinaisessa kylässä. Teini-ikäiset sulunpitäjät olivat tohkeissaan, mutta toisaalta nolostelivat. Naureskelimme puolin ja toisin hämillämme, yhteistä kieltähän meillä ei ollut. opulta selvisi, että he halusivat katsoa autoomme. Avasimme oven ja annoimme heidän tehdä sen. Porukan lukioikäiset tytöt oli ilmeisesti valtuutettu tarkastamaan autoja. He ihailivat pakumme sisustusta hetken ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Ajoimme jonkin matkaa eteenpäin. Seuraavaa sulkua seuraavassa kylässä pitivät aikuiset miehet. Heistäkään kukaan ei puhunut englantia, mutta tie aukesi heti kun sanoimme olevamme turisteja ja tulossa Costa Ricasta. Kiittelimme kovasti ja ajoimme varovasti pois paikalta. Tämä oli onneksi päivän viimeisin pysäytys. Ei ole miellyttävää ajella odottaen jatkuvasti mitä epämiellyttävyyksiä seuraavan mutkan takaa paljastuu. On myös raskaskasta esittää kerta toisensa jälkeen hyväntahtoista, mutta vähän uunoa turistia, naureskella ja hymyillä.

Tarkoituksemme oli yöpyä Nicaraguajärven rannalla, pikkukaupungissa nimeltä San Miguelito. Hotellinkin olin katsonut jvalmiiksi. Pääsimme perille viiden maissa iltapäivällä ja ennalta katsottu kylän ykköshotellikin löytyi helposti. Hämmästys oli suuri kun meitä ei huolittu sinne. Eikä kylän toiseenkaan majataloon. Olivat kuulemma täynnä. En tiedä oliko näin. Kovin kiireisiltä paikat eivät ainakaan näyttäneet. Turisteja niihin ei kuitenkaan tunnuttu haluavan, joten päätimme lopulta nukkua autossa eräällä kylän vartioidulla ja aidatulla parkkipaikalla. Tämä maksoi vain alle kaksi euroa. Sen sijaan että olisimme viettäneet viikonlopun järven rannalla, lähtisimmekin liikenteeseen hyvin aikaisin lauantaina, varhaisaamulla. Päättelimme välttävämme ainakin osana tiesuluista näin. Ensivaikutelmat Nicaraguasta olivat hieman sekavat kun kävimme yöpuulle. Ennen seitsemää illalla oli jo pimeää. Kylältä raikasi kaukainen musiikki. Sen kuppiloissa vietettiin perjantai-iltaa.

Huomaan olleeni monisanainen ja tekstin olevan jo pitkän, joten säästän menneen viikonlopun tapahtumat Nicaraguassa seuraavaan päivitykseen. Taidamme olla silloin fyysisesti jo El Salvadorissa, muttei se ehkä haittaa mitään.

 

Nicaraguajärvi. Horisontissa suuri saari Ometepe, jolla kaksi vuorenhuippua. Ohitimme siis järven sen pohjoispuolelta josta kuvakin on otettu.

 

Sosiaalinen media ja muita linkkejä. Seuraa ja tykkää!

Facebook: www.facebook.com/havaintoja

Instagram: www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta

Blogi: www.havaintoja.com

Twitter: http://twitter.com/TomiTolli

Matkakirja Havaintoja Afrikasta AdLibris-verkkokirjakaupassa: https://www.adlibris.com/fi/kirja/havaintoja-afrikasta-9789523303102

Auton seurantalinkki: https://www.polarsteps.com/TomiTolli/418149-etela-amerikka



2 thoughts on “Kriisimaa Nicaraguasta, päivä 1 – Kotikutoisia tiesulkuja ja vastentahtoisia hotelleja”

  • Tuollaisessa paikassa missä ennakkotiedot antavat odottaa vaikeuksia on varmasti äärettömän epämiellyttävää ajaa. kuten totesitkin. Vaikka tiesulkujen pitäjät eivät käyttäytyneet aggressiivisesti, tieto siitä että heillä on tai voi olla aseita, ei kuullosta kovinkaan rentouttavalta. Entä jos asemiehelle sattuu huono päivä kohdalle tai tequilassa oli rähinämausteita mukana. Koska loma on lyhyt, olen itse lomamatkoilla koittanut välttää paikkoja joissa tuonkaltaiselle säätämiselle altistuisi. Toisaalta tehän ette ole lomalla vaan matkalla, joten nuo pitää ottaa vain uusina kokemuksina.

    Ometepe saaren huiput näyttävät tulivuorilta ja niin ne ovatkin: ”Ometepen saarella on kaksi tulivuorta: Concepción ja Maderas. Concepciónin korkeus on 1 610 metriä. Maderas on puolestaan jo sammunut tulivuori ja sen huippu on sademetsän peitossa.” (Wikipedia)

    • Näinhän se on, ei kriisimaihin ehdoin tahdoin oikein viitsisi mennä onneaan koittamaan. Itsekään en lomalle sellaiseen paikkaan (enää) lähtisi. Nicaraguasta on tosin todettava, ettei se ainakaan tämän muutaman päivän ja ehkä neljänsadan kilometrin kokemuksen perusteella ollut lainkaan niin hankala kuin ennakkoon pelkäsimme.

      Toisaalta näistä ei aina tiedä ennakolta. Vaikka me pääsimme maasta läpi aika vaivatta, saattanee tilanne muuttua hyvinkin äkkiä. Tästä hyviä tarinoita kertoi Costa Rican leirintäalueelle maastoautollaan tullut eläkkeelle jäänyt itävaltalainen lakimies. Hän oli tehnyt koko virkauransa mitä ihmeellisimmissä paikoissa ympäri maailmaa, YK:n leivissä, muun muassa ollut sorvailmassa Somalialle uutta lainsäädäntöä. Hän oli nähnyt myös Keski-Aasiaassa 90-luvulla mitä tapahtuu kun kansa päättää vaihtaa hallituksen. Tilanteet vaihtuvat kuulemma hyvin nopeasti, ihan päivässäkin. Hän suhtautui hyvin varauksella Nicaraguaan. Jos vanha hallinto yhtäkkiä syrjäytetään, ei ole kuulemma olemassa uutta joka ottaisi sen paikan. Uskottava, pätevä ja yhtenenäinen oppositio puuttuu. Nykyisen presidentin kaatuminen johtaisi siten ainakin jonkinlaiseen anarkiaan. Tällaisia tilanteita hän oli kuulemma työuransa aikana nähnyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *