Turkin etelärannikosta, maan poliiseista ja muista automatkalaisista

Ti 11.12.2018, Adrasan (Turkki)

Ajaminen on jäänyt viimeisen vajaan viikon aikana aika vähiin. Olemme sen sijaan ottaneet kaikessa rauhassa ja ikään kuin lomailleet Turkin etelärannikolla. Tämä alue on monille tuttua lomaseutua. Vaikkapa sellaiset paikat kuten Alanya ja Antalya ovat täällä. Nyt ei kuitenkaan ole sesonki, vaan täällä on kovin hiljaista. Suuri osa hotelleista on kiinni. Luukut suljettuna ja kuin kummitustaloja ikään. Ja hotelleja rannikolla on toden totta paljon. Varsinkin Alanyasta länteen niitä on lähes vieri vieressä. Vaikea kuvitella miten kaikille riittäisi asiakkaita edes lomasesongin aikana. Joka tapauksessa täällä on varmasti kovin erilainen tunnelma kun muutkin turistit ovat täällä suurin joukoin ja kaikki ravintolat ja majoituslaitokset auki. Nyt näiden lomapaikkoina tunnettujen lomakohteiden kaduilla vaelteli vainsatunnainen selvästi tunnistettava turisti.

Vietimme ensin kaksi yötä Mersinissä, joka oli minulle tuttu parin vuoden takaa. Tuolloin saavuin sinne Afrikasta odottelemaan sieltä tulevaatuolloista ajopeliämme, joka laivattiin sinne Egyptistä. Tuohonkeikkaan voi perehtyä tarkemmin vaikka tähän opukseen tutustumalla. Kävimme Myös morjestamassa vanhoja tuttuja. Jotoistakymmentä vuotta Turkissa asunut suomalainen Heli auttoi meitäbussin paperiasioissa edellisellä kerralla, ja tarjosi meille tälläkertaa mainion illallisen. Kiitos vielä kerran siitä. Mersinistä ajelimme tänne, pikkukylään jossa olemme olleet viimeiset muutamat päivät. Tämä eräänlainen puurakenteinen kesämökki löytyi Airbnb:stä, joka onkin ollut mainiota vaihtelua auto- ja kaupunkimajoituksiin joita olemme viime aikoina harrastaneet. Ikkunasta aukenee mainiot maisemat vihreään laaksoon ja hedelmiä voi poimia pihalla kasvavista sitruuna- ja mandariinipuista. Naapurin tontilla tepastelee kanoja. Aamuisin kiekuu kukko. Ei voi valittaa.

Sää on ollut hyvin vaihteleva. Oikeastaan joka päivä on tainnut paistaa aurinko, mutta on myös satanut. Kappadokiassakin satoi, emmekä nähneet kuuluisia kuumailmapalloja. Jos ette tiedä mitä palloilla tarkoitan, kannattaa googlata vaikkapa termillä ”kappadokia”. Ne ovat muodostuneet alueen suoranaiseksi tavaramerkiksi. Ilmeisesti lennot oli peruttu kehnon sään takia ja pallokuvat jäivät meiltä ottamatta. Tämä vähän harmitti, mutta minkäs teet. Saattaa toki myös olla, ettei pallolentoihin ole juuri tähän vuodenaikaan asiakkaitakaan. Mekään emme edes harkinneet. Aika tyyritäkin ne olisivat yli sadan euron hintalapullaan olleet.

Myös täällä mökillä on satanut päivittäin. Eilen illalla oli jopa myrskysi, josta vuokraisännätkin meitä erikseen varoittivat. Sähköt olivat poissa koko illan ja vettä tuli kaatamalla. Koko talomme tärisi välillä tuulenpuuskissa. Vietimme iltamme kynttilänvalossa. Tämä myräkkä kuitenkin meni ohi aamuun mennessä, ja sähkötkin palasivat. Aamulla paistoi taas aurinko, ja nyt (ilta) sataa taas vettä. Kuten todettua, kovin on vaihtelevaa.

Turkin tiet ovat olleet edelleenerittäin hyviä. Rannikolla matkanopeus toisin vähän laski, ensinserpentiinimäisten tieosuuksien vuoksi, sitten Alanyan jälkeenjatkuvan taajama-alueen takia. Vaikka tie oli nelikaistaista ja lähes moottoritiemäistä, oli sillä paljon liikennevaloja. Poliiseja ja kaiken maailman liikennesantarmeja on aika tiheässä, mutta meitä ei ole pysäytelty. Vähän kuten Georgiassa, jotenkin tuntuu ettei virkavalta ota lukuisuudestaan huolimatta ainakaan liikennevalvontaa kovinkaan vakavasti. Tutkista on aina hyvissä ajoin varoitus. Niistä kerrotaan siirrettävällä liikennemerkillä. Itse tutka-auto taason usein hyvin näkyvällä paikalla ja jopa kattovilkut päällä. Poliisit autoissa taasen tuijottavat monesti keskittyneesti kännyköitään sen sijaan, että katselisivat mitä ympärillä tapahtuu. Mutta kaiketi joku sakkojakin saa. Ainakin välillä poliisi on pysäyttänyt tielläliikkujan, vaikka kovin yleistä se ei meidän reiteillämme ole Turkissa ollut.

Poliiseista puheen ollen, Mersinistä tänne ajaessamme yövyimme väliyön autossa rannalla lähellä Alanyaa. Siellä tapasimme muita automatkailijoita, joiden kokemus Keski-Aasian ja Venäjän poliiseista oli aika erilainen kuin meidän. Kaksi saksalaista nuortamiestä ja yksi nuori nainen olivat liikkeellä vanhalla ja kieltämättä jo vähän nuhjuisella Ford Transitilla. Tämä porukka päätyi sattumoisin meidän kanssamme samalle rannalle yöpymään.

Nämä päälle parikymppiset kaverukset olivat olleet reissussa kolmisen kuukautta ja kiertäneet samoja ja seutuja kuin millä mekin olemme viimeisen kuukauden pyörineet. Heitä oli pysäytelty paljon. Varsinkin Venäjällä heitä oli piinattu koko ajan. Tämä oli kummallista, mehän olemme selvinneet kovin helpolla. Kaikkein ärsyttävin oli kuitenkin ollut kuulemma Kroatian raja, jossa he olivat joutuneet purkamaan autosta ulos kaiken mahdollisen. Tämä kuulosti jo suorastaan uskomattomalta. Kuka ihme joutuu ongelmiin Euroopan sisäisillä rajoilla? Jälleen kerran saimme olla salaa tyytyväisiä autovalintaamme. Nissan kun ei erotu oikein lainkaan missään, missä olemme sillä olleet. Se on asiallisen näköinen olematta kuitenkaan liian hieno. Ja ehkä mekin sitten olemme loppujen lopuksi luotettavan oloisia. Voin kuvitella virkavallan suhtautuvan hieman eri tavalla parikymppisiin ja hieman boheemin oloisiin matkalaisiin vaikkapa rajoilla. Niinhän heille oli käynytkin.

Asenteissammekin taisi olla eroja. Poliisikohtaamista kertoessaan he puoliylpeillen kertoivat huutavansa viranomaisille ja teeskentelevän vihaista, vaikka sitä eivät olisikaan. Outoa. Me taas emme ole tottuneet hoitamaan asioita noin. Me lähinnä hymyilemme hämillisinä ja levittelemme käsiämme sympaattisen hölmön elein ja puhumme puutaheinää englanniksi, jota vaikkapa kazakkipoliisit eivät ymmärtäneet. Mutta kukin tavallaan. Kuten mekin, olivat saksalaisetkin selvinneet koko reissustaan maksamatta poliiseille yhtään sakkoa. Samaan lopputulokseen pääsee usealla eri tyylillä. 

Meidän matkamme jatkuu taas huomenna. Suuntaamme pohjoiseen. Ajatuksenamme on pysähtyä seuraavan kerran Istanbulissa, kaupungissa josta olen parin viime vierailuni yhteydessä pitänyt paljon. Ainut edellisen kerran negatiivinen asia oli kaupungin hintataso, jonka muistan aika tyyriinä. Onneksemme valuuttakurssit ovat kuitenkin tällä kertaa euroalueelta tulevalle paljon paremmassa asennossa kuin viimeksi. Turkissahan on ollut viime vuosina poliittisia ongelmia, joka on romahduttanut liiran arvon lähes puoleen aiemmasta. Ilmiö on sama kuin Venäjällä, joka sekin on tällä hetkellä matkailijalle selvästi halvempi kuin joskus aiemmin. Istanbuliin on matkaa noin 800 kilometriä. Ajamme sen kahdessa päivässä, joten edessä on taas vaihteeksi autoyö. 

—

Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:

Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta