Loput Kirgisian seikkailut sekä raskas rajanylitys Uzbekistaniin

Loput Kirgisian seikkailut sekä raskas rajanylitys Uzbekistaniin

 

To 15.11.2018 (pvä 362), Samarkand (Uzbekistan)

Olemme nyt Uzbekistanin historiallisessa Samarkandissa. Saavuimme tänne Kirgisiasta Kazakstanin kautta, joten pariin viime päivään mahtuu muutama rajanylitys. Niistä viimeinen, tänne Uzbekistaniin saapuminen, oli perin raskas. Se oli varmaan tuskaisin kaikista kokemistani rajanylityksistä, ja olen ylittänyt aika monta rajaa. Ainakin se oli varmuudella tämän reissun stressaavin maasta toiseen siirtyminen. Vietimme rajalla yhden illan ja melkein kokonaisen yön.

Mutta tästä kaikesta lisää myöhemmin ja takaisin Kirgisiaan, johon edellisessä jutussani jäin.

Olimme siis Bishkekissä ja pähkäilimme, mitä tehdä. Kun tänne asti oli tultu, oli Kirgisiassa tehtävä pieni kierros. Emme voineet jättää maan katsastamista vain pääkaupunkiin ja sen lähiympäristöön, joten päätimme käydä katsomassa maan itäosassa sijaitsevan sijaitsevan suuren Issyk Kul-järven. Tämä yli 700 metriä syvä vuoristojärvi oli neuvostoaikoina suosittu lomanviettopaikka. Siispä Bishkekistä suunnattiin sinne. Perille päästyämme majoituimme autoon järven rannalle. Oli hiljaista. Kukaan ei häirinnyt meitä, mitä nyt aamulla paimen suurine lammaslaumoineen kulki sivuitsemme, säikytellen välillä kepeillä ja tyhjillä pulloilla heittäen jälkeenjääneitä elikoitaan. En tiennyt, että paimennuspuuhat toimivat ilman koiraa näin. Konsti näytti kuitenkin toimivan. Kirgisiassa on paljon kaikenmoisia maatalouselukoita. Lehmiä, lampaita, hevosia. Kaikki vaeltelevat oikeastaan irrallaan, ja usein niitä on tielläkin. Välillä joutui pysähtymään ja odottamaan, jotta naudat suvaitsivat ylittää tien. Niiden kulku on perin rauhallista, eivätkä ne juuri autoista välitä.

Matka järveltä takaisin Bishkekin seuduille ja lopulta Kazakstanin rajalle oli yllättävän pitkä. Oli lopulta myöhäinen ilta kun pyrimme takaisin Kazakstaniin. Tämä kierros ei näyttänyt kartassa kummoiselta, mutta osa teistä oli aika hitaita ja huonoja. Kuoppaista ja pyykkilautapintaista soratietäkin siihen mahtui. Mieleen jopa palasivat Perun Andeilla koetut tieosuudet. Siellähän ajoimme vastaavanlaisia (ja huonompiakin) teitä. Ne olivat pitkiä päiviä ne. Kirgisian sisäosan tiet seurailivat usein laaksoissa virtaavia jokia. Vuoristoiseen maastoon lienee hyvin hankala rakentaa teitä mihinkään muualle.

Aikaa paloi ja tui pimeä. Lopulta pääsimme päätielle, joka johti takaisin pääkaupungin suuntaan ja rajalle. Tie oli päällystetty ja vilkkaasti liikennöity. Tämän lisäksi se ylitti vuoren ja alkoi sataa lunta. Pilkkopimeää serpentiinitietä rekkojen seassa ylös ryömiessämme moottorin punainen hälytysvalo syttyi. Vaan eipä hätää, tuumimme. Näinhän kävi myös Andeilla aika ajoin. Ohuessa ilmanalassa moottorin ohjausjärjestelmä tiputti turbon pois päältä ja sytytti hälytysvalon. Ajoin sivuun heti kun se oli mahdollista, sammutin auton ja käynnistin sen uudelleen. Kuten aiemmnkin, tämä auttoi. Matka jatkui.

Ennen tieosuuden korkeimpaan kohtaan pääsyä valo kuitenkin syttyi uudelleen ja moottorista alkoi kuulua ruma hakkaava ääni. Säikähdimme kovin. Ajoin äkkiä sivuun ja laitoin hätävilkut päälle. Onneksi ylämäki oli verraten jyrkkä ja tie leveä, joten muu liikenne ja erityisesti rekat ajoivat hiljaa. Silti pilkkopimeässä ja räntäsateisessa tienvarressa kuitenkin hirvitti. Puuha ei tuntunut ollenkaan turvalliselta. Otsalampun valossa tutkin moottoritilaa ymmärtämättä siitä juuri mitään. Hieman rauhoituttuani hoksasin kuitenkin jäähdyttimen tuulettimen vieressä jotain kummallista. Siellä roikkui jotain, joka ei näyttänyt sinne kuuluvan. Matkaamme pitkään seuranneet saattavat muistaa alkumatkan ongelmamme turbon solenoidin kanssa. Tämä osa vaihdettiin aikanaan korjaamolla Buenos Airesissa, joten tunnistin sen heti kun sen näin. Pienehkö muovinen osa oli jotenkin (kaketi tärinässä) irronnut kiinnikkeistään ja roikkui nyt johtojen ja alipaineletkujen varassa moottorin ja jäähdyttimen välissä. Ylämäessä moottori oli käynyt kuumana ja kun tuulettimen propeli oli lähtenyt pyörimään, oli se hakannut solenoidia saaden aikaan kuulemamme hyvin epämiellyttävän ja pelottavan äänen. En ollut uskoa, että olin löytänyt vian. Hirveä tuuri. Kiinnitimme solenoidin nippusiteillä tilapäisesti moottorin kupeeseen ja käynnistin koneen. Se toimi kuten ennekin ja ääni oli poissa. Oi onnea!

Kazakstanin vastainen raja ylittyi ongelmitta, mitä nyt jouduimme odottelemaan vajaan tunnin. Kazakstanin puolella lumisade muuttui jäätäväksi tihkuksi. Näkyvyys oli heikko, tie liukkanlainen ja kaikki mahdollinen jäässä. Auton oviakin oli hankala avata, sillä jopa ne jäätyivät umpeen. Pyyhkijät eivät pyyhkineet kunnolla, sillä niihin kertyi suuria jääpaakkuja. Lopulta päätimme luovuttaa ja yöpyä tien sivussa p-paikalla, jossa muutama muukin auto näkyi odottelevan sään paranemista. Olihan jo yö.

Olimme vihdoin Uzbekistanin rajalla seuraavan päivän iltana kuudelta. Kazakstanin tiet olivat olleet lähes koko päivän hyvät ja sääkin parani pitkin päivää. Rajalla kaikki sujui alkuun hyvin. Kazakstanista pois pääseminen kävi helpohkosti. Tie kuitenkin nousi pystyyn ei-kenenkään maalla. Mitään ei tuntunut tapahtuvan. Alue oli täynnä rekkoja. Henkilöautoja oli vain muutama. Odotimme ja odotimme. Rekkoja päästettiin tasaisin väliajoin Uzbekistanin rajaalueelle. Pikkuautojen portti aukesi kuitenkin harvemmin kuin yhdelle ajoneuvolle tunnissa. Puolen yön jälkeen porttimies näytti meille elein, jotta käykää vaan nukkumaan. Mitään ei tapahtuisi pian.

Hieman ennen kahta yöllä auton kylkeen koputettiin. Meidään piti vihdoin ajaa sisälle portista. Ajoimme muutaman auton jonoon rajarakennuksen viereen ja jatkoimme odottamista. Lopulta eräs rajamiehistä alkoi neuvoa ja opastaa meitä. Kukaan rajan henkilöstöstä ei puhunut englantia. Parin tunnin sekavan prosessin jälkeen saimme vihdoin jatkaa ulos viimeisestä portista. Tämän parituntisen aikana jouduin muun muassa kipittämään rajarakennukselta kolmesti pienelle luukulle ensimmäisen puomin viereen. Luukun yläpuolella luki ”Bank”. Rajan yli päästäksemme tarvitsimme useamman pienen leimalapun, joita tältä luukulta rajamiehen ohjeen mukaan yksi kerrallaan hain. Heppu kertoi minulle kunkin dokumentin nimen uzbekiksi (vaiko venäjäksi?), jota toistimme toisillemme useamman kerran edestakaisin. Sitten juoksi luukulle ja toistin opettelemani sanan papukaijan lailla kopissa istuvalle miehelle. Jokainen lappu maksoi jotain, mutta kaikkineen rahaa ei onneksi mennyt kuin noin 20 us-dollaria. Kaikista papereista sai kuitin, joten ne lienevät olleet virallisia. Rekkamiehetkin jonottivat samalla luukulla omia lipukkeitaan.

Kaikkineen koko rajanylitykseen meni noin yksitoista tuntia. Se on ennätys. En tiedä, mikä rajalla maksoi ja kesti. Rekkaliikenne kuitenkin liikkui koko ajan, hitaasti mutta varmasti. Pikkuautoja sen sijaan kyykytettiin. Muut autot olivat paikallisia, joita kohdeltiin vielä meitäkin karummin. Ne olivat täynnä maalaisen näköistä porukkaa, jolla kullakin oli valtava määrä kakenlaista pussukkaa ja tavaraa lämpöpattereista maitokannuihin. Nämä kaikki piti purkaa autoista ja viedä läpivalaisuun. Meitä ei kuitenkaan pakotettu tekemään mitään tällaista, joten olosuhteet huomioonottaen saimme kaiketi jossain määrin vieraanvaraista kohtelua. Kaikkiaan ensikosketus Uzbekistaniin oli kuin eri vuosisadalta, ajalta jolloin Neuvostoliitto oli vielä olemassa ja kaikenlaiset merkityksettömät leimat ja dokumentit arvossaan.

Rajan yli päästyämme meidän piti vielä säätää itsellemme autovakuutus ja hätistellä pois paikallisia humalaisia mieshenkilöitä. Se oli raskasta viiden aikaan aamulla. Nämä tarinat säästän kuitenkin toiseen kertaan, vaikka siihen toivon mukaan jonain päivänä ilmestyvään kirjaan. Lopulta, kaiken tämän jälkeen pääsimme Samarkandiin vievälle tielle. Ajoimme noin puolimatkaan. Päivän valjetessa otimme taas kerran sivutien arolle ja nukuimme autossa puoleen päivään. Sitten ajoimme perille.

Olemme lepäilleet ja katselleet Samarkandin nähtävyyksiä pari päivää. Bishkekin jälkeinen reissu tänne oli aika työläs, joten pieni lepo on paikallaan. Pikavuoro maailman ympäri -bussin porukkaakin ehdimme tapaamaan lyhyesti ennen heidän häviämistään Tadjikistaniin. Emme tosin meinanneet alkuun löytää toisiamme, sillä kommunikaatiota vaikeuttaa se tosiasia, ettei Facebook tai Messenger toimi Uzbekistanissa. Ne on blokattu, eikä näihin palveluihin pääse kirjautumaan. En tiedä miksi näin, mutta tämäkin kertonee jotain tästä maasta. Täältä jatkamme matkaamme Buharaan, joka. Ennen sitä täytyy kuitenkin yrittää vaihdattaa auton öljyt. Ehkä sama korjaamo saisi solenoidinkin kiinni paremmin kuin se on nyt. Tätä selvitellään huomenna.

Kaikki jutun kuvat ovat muuten Kirgisiasta. Artikkelikuvan islamilaiset hautausmaat ovat jotain, joita maassa oli paljon vaikka se sinänsä aika maallistuneelta vaikuttikin. Kuvauksellisia paikkoja.

 

Jasmin, kallo ja järvi. Monesta paikasta täältä löytyy kaikenmoisia luita, onhan eläimiäkin paljon.

 

Jokilaakso ja tie.

 

Soratie ja lumisia vuoria Kirgisian kierrokselta.

Sosiaalinen media ja muita linkkejä. Seuraa ja tykkää!

Facebook: www.facebook.com/havaintoja

Instagram: www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta

Blogi: www.havaintoja.com

Twitter: http://twitter.com/TomiTolli

Matkakirja Havaintoja Afrikasta AdLibris-verkkokirjakaupassa: https://www.adlibris.com/fi/kirja/havaintoja-afrikasta-9789523303102

Auton seurantalinkki: https://www.polarsteps.com/TomiTolli/418149-etela-amerikka



11 thoughts on “Loput Kirgisian seikkailut sekä raskas rajanylitys Uzbekistaniin”

  • Eipä näytä olevan asvalttia taikka öljysoraa .Kura varmaan roiskuu.
    Miten ja missä olette aina auton pesseet?

    • Hyvä kysymys. Nissan on nytkin aika rapainen, ja pitäisi pestä. Viimeksi pesimme sen Almatyn liepeillä, josta löytyi sattumalta autojen itsepalvelupesula. Sellainen kolikoilla toimiva painepesuripaikka. Tuota edellisen kerran auto li pesty juuri ennen konttiinlaittoa Kanadassa, joten se oli Siperian jäljiltä paksussa kurassa. Täällä Usbekistanissa taasen näkyy olevan paljon autopesuloita, joissa nuoret miehet pesevät ne käsin. Emme ole vielä palveluitaan kokeilleet, mutta kai pitäisi. Mutta auto onhan se tunnustettava, että näillä teillä ja näissä maastoissa auto on koko ajan likainen.

  • Johan oli seikkailu Kirgisian vuorilla. Voin kuvitella tunteen; räntäsateen, ohi vyöryvät rekat, pimeyden, epätietoisuuden. Olette molemmat kuitenkin olleet aika erikoisissakin paikoissa joten kokemus on varmasti ollut stressaava, koska kirjoituksesta välittyy tunne, että tilanne oli oikeasti haastava.

    Uzbekistanin rajatouhut kuulostavat ihan Neuvostoliitolta. Aika yllättävää, että tuollaista vielä esiintyy melkein-euroopassa. Kumpi oli pahempi, Uzbekistan vai Valko-Venäjä? Tiedätkö kuinka Pikavuoron rajanylitys oli sujunut?

    Miltä Uzbekistan muuten tuntuu? Tuli mieleen, että Turun puukkoterroristin kaveri ja yllyttäjä oli uzbekki kuten Tukholman rekkaterroristikin. Pikavuoro kävi kuitenkin viini- ja konjakkitilalla, joten ei maa itsessään mikään fanaattinen taida olla.

    • Auton moottoritilaääni oli tosiaan aika haastava tilanne, sillä se ei olisi oikein voinut sattua huonommassa paikassa ja tilanteessa. Oikeastaan en osaa keksiä pahempaa paikkaa, ellei sitten saman vuoren alamäki, jossa kaikki ajoivat paljon kovempaa. Mutta sielläpä ei varmaan jäähdyttimen puhallin olisi lähetnyt pyärimään.

      Pikavuoron rajanylitys meni viidessä tunnissa, kuten blogista jo ehdit löytääkin. Ylitimme rajan samasta paikasta ja kyselimme kokemuksia. Varoittava viesti tuli perillle vasta kun olimme rajakopissa. Tuolloin emme vielä tienneet, että FB ei toimi Uzbekistanissa ja viesteissä saattaisi olla viive, kuten sittemmin osoittautui, että niissä oli ollut. Emme olisi tietenkään menneet samalle rajalle, jos olisimmme Janin ja bussiporukan kokemuksista ajoissa kuulleet. Uskoisin, että me molemmat porukat menimme väärälle rajalle. Olisi pitänyt mennä sellaiselle, jossa olisi ollut henkilöliikennettä. Tuo meidän kokemamme oli selvästi rekoille ja rahtiliikenteelle suunnattu.

      Ei täällä kovin fanaattiselta tunnu. Moni puhuu englantiakin tms. Monella tavoin täällä kuitenkin yhä leijuvat neuvostoliittolaisen byrokratian haamut. Koitan kirjoitella näistä jutuista vielä lisää myöhemmin.

  • Kun katselin Kirgisian karttaa, niin arvasin, että suuntaatte Issyk Kul-järvelle. Jotenkin järvet vetävät kartalla puoleensa, teitäkin, onneksi pääsitte pois ns ”hyvän sään aikana”. Aika outoa, että Uzbekistanin raja on niin hankala. Itse kävin Tashkent, Samarkand, Buhara kierroksen jo 80-luvun alussa, mutta silloin entisen Neuvostoliiton aikana Uzbekistanin raja olikin Vaalimaalla, eikä mieleen ole jäänyt mitään viranomaishankaluuksia sieltä Uzbekistanin suunnalta.

    • Aika lähellä se oli, että olisimme lumimyräkän alle jääneet. Hyvä, että se tuli vasta tasaisen Kazakstanin puolella ja hellitti puolessa päivässä.

      Mitä Uzbekistanin rajaan tulee niin, kuten tuossa ylempänä totesin, emme taineet olla ihan parhaalla raja-asemalla. Mistäpä näitä tietäisi. Toivotaan, että täältä pois pääseminen on helpompaa kuin tänne tuleminen.

      80-luvulla tilanne oli vissiin siinä mielessä jännä, että taisit matkustella paljon vapaammin kuin keskiverto neuvostokansalainen pystyi tekemään. Vaikka niitä rajoja ei Suuren ja Mahtavan sisällä periaatteessa ollutkaan, niin käsittääkseni käytössä olivat maan sisäiset passit. Tavallisella neuvostotallaajalla ei tainnut olla hirveästi mahdollisuuksia kierrellä maata, vaikka turistille moinen mahdollisuus saattoikin olla olemassa.

  • Vai että ’pienehkö muovinen turbon solenoidiosa’ se moisen yllättävän oikun teetti. Voin kuvitella sen pelonsekaisen fiiliksen jotta nytkö joutui kävelymiheksi.. Moiset isot ja arvokkaaksi tulevat yllärit ei ihmetyttäisi yhtään jos kyseessä olisi joku muu automerkki kuin Nissan/Toyota.

    En yhtään ihmettelisi että osa oli jo alkujaan huonosti kiinnitetty. Unohtunut kiristää tms.

    Oli miten oli. On teillä vaan luotettava auto jos ei tuon kummempia teknisiä murheita ongelmia ole ollut. Nissanille hienoa mainosta.

    • Solenoidi tosiaan vaihdettiin aikanaan Argentiinassa, ja tämä Samarkandin korjaamon kaveri sanoikin ettei kiinnitys ollut kovin hyvä. Se sattoi hyvinkin löystyä kun se vaihdettiin.

      Mutta oikeassa olet, todella helpolla olemme päässeet. Puolitoistalitraisen dieselin ei minun aiempien käsityksieni mukaan pitäisi kestää lähellelään 270 tkm, joka meillä on mittarissa nyt. Nissan on ensimmäinen japanilainen auto, jonka olen omistanut. Toki aina tiesin, että kyseisen maan kulkupeleillä on luotettava maine, mutta silti jotenkin niitä aiemmin vieroksuin. Eurooppalainen sen auton piti olla, ajattelin. Mutta nyt on kieltämättä tunnustettava, että joku taika se japanilaisissa taitaa tosiaan olla. Ne on kaiketi suunniteltu ja tehty oikeasti huolella.

  • Noita keski-aasian hieman takapajuisen oloisia .stan päätteisiä ex neuvostotasavaltoja (uzbekistan, turkmenistan, tajikistan..) ihmetellessä mieleen tulee kummallisia Déjà-vu-tyyppisiä oivaltavia ajatuksia joissa jää miettimään onko meillä mitään yhteistä noiden maiden kanssa.

    Toisaalta nuo hieman epätodellisen kolkon oloiset déjà-vu oivallukset auttavat ymmärtämään tätä nykyistä uutta kotoista mm. Keijo Kaarisateen hauskasta parodioimaa todellisuutta mm. suomen median ja sananvapauden tilaa, – joka eittämättä muistuttaa kaikessa karmeudessaan jonkun sortin absurdismia.

    https://pbs.twimg.com/media/DI05nTwXYAEt2Ya.jpg

    Tämän sananvapautta pilkkanaan pitävän kotoisan absurdanistanin talouden todellinen tilakin alkaa pikkuhiljaa valjeta:

    http://janikuusela11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264052-suomi-on-ollut-neuvostoliiton-hajottua-letkuruokinnassa-eika-loppua-nay

    Jep! Älkää turhaan tänne kiirehtikö..

    • Tuo sananvapauden nykytila ei suinkaan ole vain suomalainen ilmiö, vaan se koskee oikeastaan kaikkia ”länsimaita”. Sanoisin pikemminkin, että Suomessa kopioidaan samaa joka on vallalla ainakin Yhdysvalloissa ja Briteissä. Eli hyvässä seurassa ollaan. Mutta eiköhän se pikku hiljaa muutu, sillä ainakin netissä (Youtube) on kasvamassa vahva fiksujen ihmisten vastarintaliike, joka leviää pikku hiljaa valtavirtaankin. Esimerkiksi ilmiö (ja porukka) nimeltä Intellectual Dark Web on yksi tämän ilmentymistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *