Losseja, mutavyöryjä, sorateitä – kohti pohjoisempaa Chileä

Losseja, mutavyöryjä, sorateitä – kohti pohjoisempaa Chileä

 

La 3.3.2018 (pvä 106), merellä (Caleta Gonzalo – Hornopiren välinen autolautta), Chile

Etelä-Chile ja sen tie numero 7 alkavat olla paketissa. Pääosa tästä päivästä kuluu autolautoilla, jotka kuskaavat meidät takaisin sivistyksen pariin, tai ainakin lähemmäs sitä. Ensimmäinen lautta kesti vajaan tunnin, tämä toinen kuulemma yli kolme. Näiden kahden vesistönylityksen välissä oli kymmenisen kilometriä äärimmäisen pölyistä soratietä keskellä lähes viidakkomaista metsää. Tämän pätkän ajoimme jonossa muiden autoilijoiden kanssa laivalta toiselle, sillä maakannaksella ei näyttänyt olevan mitään muuta kuin tuo metsäinen tienpätkä. Siltä ei tainnut lähteä edes yhtään sivutietä. Sitten odotettiin pitkään, kunnes pääsimme tähän paateista seuraavaan. Tämän jälkeen on luvassa vielä kolmas lossi. Vaikka näille vesistönylityksille ei ole vaihtoehtoja ja ne ovat osa Chilen päätietä 7, piti niistä maksaa. Lippu kahdelle ihmiselle ja autolle kustansi noin 50 euroa, viimeinen lossi maksaa kaiketi hieman yli kympin.

On ehkä silti väärin puhua sivistyksen pariin palaamisesta, sillä yllätyksekseni eteläinen Chile oli monia Argentiinassa näkemiämme alueita asutetumpaa ja vilkkaampaa. Luulin, että tämä olisi ollut koko alkureissumme syrjäisintä seutua. Niin ei kuitenkaan ollut. Kyliä oli verraten tiheässä, polttoainetta sai, reppu- ja ajoneuvoturisteja oli kaikkialla. Argentiinan pampaksella oli aivan erilaista. Siellä oli oikeasti tyhjää ja hiljaista. Chilen vuorien katveessa ja vuonojen kupeessa oli paljon enemmän elämää. Ehkei se ole ihme, sillä ovathan maisemat olleet hienot ja luonto koskemattoman oloista. Pampaksella ei paljon nähtävää ollut. Tuulikin niin että tukka oli päästä lähteä. Täällä ei tuulestakaan ole ollut riesaa.

Ihan ongelmaton ei Chilekään toki ole ollut. Kuten jo edellisessä kirjoitelmassani mainitsin, teissä on ollut täällä toivomisen varaa. Esimerkiksi Santa Lucian kylän osittain jouluna haudannut mutavyöry on yhä selvitettävänä. Alkuperäinen tie oli saatu auki juuri sopivasti muutamia päiviä ennen kuin me sen toissapäivänä ohitimme. Meidän ei siis tarvinnut käyttää alueen ohittavaa yhdeksän tuntia kestävää lauttayhteyttä, kuten viellä jokunen viikko sitten olisi pitänyt. Vain toinen kaista tiestä oli auki ja työkoneet yhä töissä. Ehkä viitisen kilometriä pitkän kriisialueen läpi ajamalla katastrofin laajuudesta ei saanut oikein minkäänlaista kuvaa. Jopa se, mistä maata oli vyörynyt ja minne, ei oikein meille selvinnyt. Jos asiasta ei olisi edeltä käsin tiennyt, olisi mutavyöryalueen ajaa läpi sen kummemmin siihen huomioita kiinnittimättä kuvitellen sen olevan vain yksi tietyö lukuisten muiden joukossa.

Sillä tietöitä seiskatiellä toden totta riitti. Hankalia ja ärsyttäviä päiviä oli kuitenkin meidän etelächileläisellä matkallamme oikeastaan vain yksi. Se oli se ensimmäinen. Tuon oikeastaan vain raskasta pyykkilautasoratietä sisältäneen ajopäivän jälkeen ajoimme joka päivä myös pitkiä pätkiä erittäin hyväkuntoisella päälystetyllä pinnalla. Ehkä tietä kohennetaan pikku hiljaa kohti etelää, ja pitkät pätkät siitä ovat jo valmiita. Eli ei tämä Chilen reissailu niin raskasta ollutkaan kuin ehkä kuvittelimme ja pelkäsimme. Argentiinan päätiet olivat kuitenkin selvästi paremmat, vaikka eipä argentiinalaisilla tosin taida olla riesanaan alituisia maanvyöryjä. Ääritasaisella pampaksella eivät maat taida juuri mihinkään liikkua ja tiet pysyvät siten siellä mihin ne on rakennettu.

Muitakin jokusen päivän aikana huomaamiamme pikkueroja näiden kahden naapuruksen välillä on. Esimerkiksi korttimaksaminen on paljon vaivattomampaa täällä Chilessä. Se toimii aika lailla kuten Euroopassakin. Kortti tökätään koneeseen ja tunnusluvun näppäilyn jälkeen homma on selvä. Argentiinassa maksu ei onnistunut ihan näin helposti. Tunnusluvun näppäilyn lisäkisi piti näyttää henklöllisyystodistus (jonka numeron myyjä kirjasi ylös kuittiinsa), ja lopulta yksi kuitti vielä allekirjoitettiin. Kovin oli maksaminen työlästä. Joku sanoi tämän johtuvan suuresta väärennettyjen luottokorttien määrästä ja kauppiaat käyttivät siksi kaikkia mahdollisia varokeinoja. Mitä taas käteiseen tulee, Chilessä käytetään paljon enemmän kolikoita. Argentiinassa inflaatio on tainnut jyllätä menneinä vuosina niin kovin, että kolikot ovat käyneet aika hyödyttömiksi. Uusia suurempia seteleitä kun on helpompi ja halvempi painaa lisää kuin uusia kolokkokantaa.

Poliisistoppeja ei myöskään ole Chilessä näkynyt oikeastaan lainkaan, tai jos niitä on ollut, ne ovat olleet miehittämättömiä eikä meitä ole pysäytelty. Jotenkin vaikutelma täkäläisestä yhteiskunnasta on jollain tapaa rennompi ja avoimempi kuin naapurissa Argentiinassa. Ehkä Chilesn lähimenneisyydessä on vähemmän taloudellisia ja poliittisia ongelmia. Todettakoon tosin, että olemme nähneet vain osan maasta ja mielikuvat saattavat muuttua. Argentiinan hengessäkin tapahtui muutoksia kun suuren maan pohjoisosista matkusti kohti etelää. Enkä myöskään rohkene ruveta suosikkia näistä kahdesta tässä nimeämään. Molempi parempi.

Yhteistäkin on. Yksi asia vaikuttaa olevan kiirettömyys, jolla asiat hoidetaan vaikkapa kaupoissa. Jonot eivät liiku ihan yhtä ripeästi kuin jossain muualla. Irtokoiria on myös ollut molemmissa maissa suuri määrä, ja ne elelevät ilmeisen mukavaa elämää. Niitä vaeltelee oikeastaan kaikkialla, ja kaupunkien kaduillakin ne marssivat kuin ihmisasukkaiden tavalla kunnioitetut kansalaiset konsanaan. Kukaan ei näitä koiria näytä häiritsevän, joten siksi ne lienevätkin kovin ystävällisiä ja rentoja, eivätkä lainkaan aggressiivisa tai pelokkaita kuin vastaavat otukset jossain päin maailmaa. Enpä muista ihan vastaavaa koirapopulaatiota missään muualla maailmassa nähneeni.

Jahka saamme nämä viimeiset sorapätkät ja lautat selvitettyä, matkamme jatkuu mitä todennköisimmin aika vauhdilla kohti Chilen pääkaupunkia Santiagoa. Ajattelimme pitää siellä usemman päivän tauon, vähän kuin Buenos Airesissa aikanaan. Sinne on täältä hieman yli tuhat kilometriä ja tien pitäisi olla Puerto Monttiin (etelän merkittävimpiä kaupunkeja) jälkeen vaivatonta ajettavaa. Eli tiehaasteet on taas vähäksi aikaa selätetty.

 

Santa Lucian mutavyöryn jäljiltä vasta avattu tie. Kuten todettua, meille ei oikein jälkien perusteella selvinnyt mitä täällä jouluna tapahtui.

 

Eräs monista Etelä-Amerikan koirakavereistamme.

Sosiaalinen media ja muita linkkejä. Seuraa ja tykkää!

Facebook: www.facebook.com/havaintoja

Instagram: www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta

Blogi: www.havaintoja.com

Twitter: http://twitter.com/TomiTolli

Matkakirja Havaintoja Afrikasta AdLibris-verkkokirjakaupassa: https://www.adlibris.com/fi/kirja/havaintoja-afrikasta-9789523303102

Auton seurantalinkki: https://www.polarsteps.com/TomiTolli/418149-etela-amerikka



6 thoughts on “Losseja, mutavyöryjä, sorateitä – kohti pohjoisempaa Chileä”

    • Juu, kieltämättä. Etelä-Chile yleensä, ja erityisesti nämä lautat olivat täynnä erilaisia automatkailijoita eri maista ja erilaisilla ajoneuvoilla. Koko aiemmalla reissulla emme ole vielä kertaakaan tällaista keskittymää kuin tuossa kuvassakin on nähtävissä.

  • ”Tuulikin niin että tukka oli päästä lähteä.”
    Jasmin on ilmeisesti ollut tuulensuojassa enemmän 🙂 🙂

    • On tainnut olla, heh.

      Tuosta tuulesta puheenollen, se oli kyllä paha siinäkin mielessä, että jos auto oli selin siihen ja avasi oven, meinasi puhuri viedä sen tyystin ja rikkoa saranat. Niin kuulemma voi käydä Patagoniassa, olemme kuulleet.

  • Toi PETTERI taitaa tuossa vähän vinoilla?
    Sano vaan Tomi että kyllä kunnon insinöörillä kuuluukin olla hieman leveämpi jakaus. Diplomi-insinööreillä etenkin.

    Jos siellä Patagoniassa kerran tuulee reippaasti niin mahtaako siellä olla runsaastikkin tuulivoimaloita?

    ”Patagonian kylmin osa on sen eteläkärki. Kesällä lämpötilat vaihtelevat yleensä pohjoisreunan 22 °C ja eteläkärjen 9 °C välillä, syksyisin ja keväisin 15 °C ja 5 °C välillä ja talvella 9 °C ja nollan välillä. Sademäärä jää vuodessa noin 400 millimetriin, rannikolla sataa hiukan enemmän. Lumisateet ovat harvinaisia rannikolla, mutta Andien juurella tavallisia.”

    Ei siellä tuon jutun perusteella ainakaan kireät pakkaset tee samanlaista kiusaa tuulivoimaloiden hyötysuhteelle kuin täällä pohjoisessa.

    • Taisi Petteri vinoilla, mutta ei se mitään haittaa. Ainahan sitä pitää välillä vinoillakin.

      Tuulivoimalat, hyvä kysymys. Kyllä me niitä jokusen taisimme nähdä, mutta missä päin Patagoniaa. Sitä en muista. Olisiko Tulimaassa ainakin ollut jokunen. On mielenkiintoinen kysymys miksei niitä ole enempää. Ehkä nuo tuuliset alueet ovat niin harvaan asuttuja, että sähköntarve on pieni. Voi myös olla, että Argentiinassa on muutenkin tarpeeksi sähköä vaikkapa vesivoimasta, eikä ole maksanut vaivaa rakentaa niin paljon tuulimyllyjä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *