Merenkaynnista, merisairaudesta, ylimaaraisista matkustajista
To 14.12.2017 (pva 27), merella, Biskanjanlahdella
Kokeillaanpas tata laivan yhteytta. Skandinaaviaakkoset puuttuvat kuten myos kuvat, silla niiden lataaminen verkkoon tata kautta on kiellettya. Suuret tiedostot ovat kalliita lahettaa sateelliittiteitse, joten niin ei saa tehda. Toivottavasti teksti kuitenkin tulee lapi.
Seilasimme siis Hampurista tiistain ja keskiviikon valisena yona. Nyt takana on muutama meripaiva. Saa on ollut kovin tuulinen. Kovasta tuulesta huolimatta laiva kulkee hammastyttavan tasaisesti. Se keinuu, mutta yllattavan vahan. Paikat nitisevat ja natisevat kuin vanhassa purjelaivassa konsanaan, mutta kaytavilla ei esimerkiksi ole ikina tarvinnut ottaa tukea mistaan.
Merisairauskaan ei ole aivan ensimmaisen meripaivan (Antwerpenista Englannin Tilburyyn) jalkeen meita vaivannut. Tuolloin keikutti, eika Jasmin tykannyt. Hyttiin lepailemaan piti ruoan jalkeen vetaytya WC:n ja tyhjennysharjoitusten kautta. Tuon jalkeen ei oireita Jasminilla kuitenkaan ole ollut, eika pahoinvointilaakkeisiin tarvinnut turvautua ensimmaisenakaan paivana. Kaikkeen kai tottuu nopeasti. Sen sijaan kaikilla kanssamatkustajillamme ei ole yhta helppoa. Ranskalaisen lapsiperheen aidilla on yha pahoinvointia, ja han kuulemma oli tanaankin sangen kipea. Ehka hankin viela merijalkansa loytaa.
Laivan tunnelma on rauhoittunut Hampurista lahtomme jalkeen. Miehisto ei vaikuta enaa laheskaan niin kiireiselta ja stressaantuneelta kuin satamissa. Hyttejakin messimies ehti jo siivoamaan. Nama meriosuudet lienevat rutiinia ja merimiesten ”hyvaa arkea”, satamakaynnit taas vaikeasti ennakoitava poikkeama saannolliseen elamaan.
Erityisen ahdistavia paallystolle ovat kuulemma Afrikan satamat, joista laivahenkilosto haluaa mahdollisimman pian pois. Suurin pelko eivat yllattaen ole varkaudet taikka turvallisuusuhat, vaan laivaan mahdollisesti tunkevat salamatkustajat. Koko satamassa olon ajan laivan tiloja on vahdittava vainoharhaisesti. Miehiston uni jaa olemattomiin. Jos satunnainen salamatkustaja onnistuu kuitenkn laivaan piiloutumaan, seuraa siita hirvea hassakka ja paperityo ja vaiva. Kaikki saavat haukkuja.
Kaiken lisaksi ylimaaraisista matkustajasta ei paase millaan eroon. Enemman asiasta tietavat ruokaseuralaisemme epailivat, etta ainut paikka mihin salamatkustajat voi toimittaa, on laivan kotimaan viranomaiset. Afrkkalainen salamatkustaja siis pitaa pitaa potentiaalisesti laivan putkassa (kylla, sellainenkin taalla on) kuukausia, kunnes hanet on mahdollista luovuttaa jonkun maan viranomaislle. Kaikenlaista sita maailmaan mahtuu.
—
Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:
Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä
Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta
Hei,
kiitos taas mielenkiintoisesta jutusta! Kiinnostaa tuo internetyhteys. Käytkö kirjoittamassa jutun jollakin erillisellä päätteellä ja sisältyykö sateliittiyhteys matkan hintaan?
Kiitoksia! Laivan ”konferenssihuoneessa” on yksi satelliittiyhteydellä varustettu tietokone, jota kaikki miehistöstä matkustajien kautta kapteeniin käyttävät. Sekä yksityisiin, että virallisiin viesteihin. Datan siirto on ymmärrettävistä syistä hyvin rajattua, joten itsekin pystyn lähettämään vain yksisuuntaisia kuvattomia viestejä. Esimerkiksi blogin kommenteihin kirjautuminen vie liikaa kaistaa, enkä pysty sitä tekemään. Mutta toivoakseni noista pelkistä tekstipläjäykistäkin on iloa, niitä on verraten helppo lähettää. Wifiä tms. ei laivalla siis ole.
Eipä olisi suomalaiselle ensimmäiseksi tullut mieleen tuo sen vahtiminen, ettei laivaan jostain reunasta jotenkin livahda salamatkustajia!
Merisairaus on tullut muutamalla purjehdusreissulla tutuksi, jokunen kerta itsellään, mutta ehkä vielä useammin mukana olleilla lapsilla tai kanssamatkustajilla. Purjeveneellä asiaa voi ratkoa paitsi Scopodermillä myös istumalla kannella ja tuijottamalla horisonttiin – rahtilaivalla ja pitemmällä matkalla se ei taida oikein toimia!
En ollut minäkään ikinä ajatellut että ihan piikkilankaa laivojen paarteille jouduttaisiin vetämään, mutta toisaalta nyt kun asiaa ajattelee, niin täysin loogistahan tuo oikeastaan on. Ajattelin muuten ensimmäisellä kerralla kun kapteeni mainitsi piikkilangan ja vartijoinnin, että hän vitsailee. Mutta tosissaanhan mies sitten oli.
Merisairaus on ollut yllättävän pieni harmi täällä. Jasmin pelkäsi sitä kovin etukäteen ja varautui asiaan pahoinvointipillereillä. Hän kun saattaa tulla kovinkin kipeäksi jo Helsingin ja Tallinnan välillä. Nyt meret on jo ylitetty ja pillereitä on mennyt kolme kappaletta. Tosin toki voi olla, että meillä oli säiden puolesta hyvä tuuri. Pahimmat päivät olivat Ranskan, Espanjan ja Portugalin edustalla. Euroopan jälkeen helpotti huomattavasti.