Praha – ympyrä sulkeutui, pallo kierretty

Praha – ympyrä sulkeutui, pallo kierretty

Ke 16.1.2019, Praha (Tsekin tasavalta)

Rahti- ja risteilylaiva, autolautta ja purjevene, ja tietysti paljon ratin kääntämistä, kasun painamista ja vaihteen vaihtamista. Maailman ympäri ilman yhtään lentomatkaa, nyt se on kai sitten virallisestikin tehty, sillä täällä Prahassa ympyrä sulkeutui vihdoin. Onnistuin tähän asti aika hyvin välttelemään alkumatkamme reittiviivaa Euroopassa, mutta täällä ne lopulta risteävät, historia ja nykyisyys.

Olimme Prahassa matkallamme kohti Antwerpenin satamaa ja Etelä-Amerikkaa hieman yli vuosi sitten, 31.11.2017. Siitä on tänään kulunut 413 päivää, eli melkein neljätoista kuukautta. Tuon päivämäärän jälkeen on käyty Saksassa, Belgiassa, Englannissa,  Senegalissa, Sierra Leonessa, Uruguayssa, Brasiliassa, Argentiinassa, Chilessä, Boliviassa, Perussa, Ecuadorissa, Kolumbiassa, Panamassa, Costa Ricassa, Nicaraguassa, Hondurasissa, El Salvadorissa, Guatemalassa, Belizessä, Meksikossa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Japanissa, Venäjällä, Kazakstanissa, Kirgisiassa, Uzbekistanissa, Georgiassa, Turkissa, Kreikassa, Italiassa ja Itävallassa. Ihan hengästyttää moista edes kirjoittaa. Kun myös ennen tuota hieman yli vuoden takaista Prahaa käydyt maat lasketaan mukaan, niitä kertyi tämän reissun aikana äkkiä laskettuna 42.

Jatkaakseni edellä aloittamaani tilastointia, niin autolla ajettuja kilometrejä on kertynyt tähän mennessä 79 200. Ne ovat jakautuivat seuraavasti:

  • Eurooppa (menomatka) 4 750 km
  • Etelä-Amerikka (Montevideo – Cartagena) 22 950 km
  • Keski- ja Pohjois-Amerikka (Panama – Vancouver) 30 750 km
  • Euraasia (Vladivostok- Praha) 20 750 km

Tästä on vielä kotiin vajaa kaksi tuhatta, mutta kokonaismäärään verrattuna se ei ole juuri mitään. Tietkin ovat kovin tuttuja. Kahdeksankymmentä tuhatta menee siis rikki ennen kuin reissu on lopullisesti paketissa. Maailman ympärysmitta päiväntasaajan kohdalta on karvan verran yli 40 000 kilometriä, joten tässä tulee lopulta ajeltua kahden pallonkierron verran. Luku on yllättävän suuri. Teimme ilmeisesti aika lailla mutkia. Tietty Amerikan mantereella mentiin pystysuunnassa, melkein navalta navalle. Sekä eteläisin että pohjoisin tietä pitkin saavutettava piste käytiin katsomassa, joten kilometrejä kertyi.

Diesliäkin on kulunut. Olen seuraillut polttoaineenkulutusta, ja sitä on mennyt noin 6,5 litraa sataa kilometriä kohden. Tuskin ainakaan enempää. Saattaapa tuo arvio olla jopa hieman yläkanttiin. Nissanin pieni turbodiesel on siten ollut mielestäni aika taloudellinen. Kaikkiaan löpöä on kuitenkin palanut reissussa hieman yli 5000 litraa. Viisi kuutiota dieseliä on aika paljon. Se tuntuu suorastaan uskomattomalta määrältä.

Hiilijalanjäljistä kirjoitetaan ja puhutaan nykyään paljon. Siispä googlailin hieman minäkin, ihan vain joitain suhdelukuja saadakseni. Hämmästyksekseni Finnairin sivujen laskuri kertoi minulle, että Helsinki-Bangkok -lentomatkaan kuluu vain 131 kiloa polttoainetta matkustajaa kohden. Litroissa se on noin 163. Tuo määrä dieseliä kuljettaisi Nissania noin kaksi ja puoli tuhatta kilometriä. Meitä oli autossa kaksi, joten määrän voi tuplata viiteentuhanteen, mutta silti emme pääsisi tuolla määrällä autoillen Bangkokiin asti. Onpas kummaa. Ehkä olemmekin olleet suoranaisia ilmastorikollisia. Olisi pitänyt vain lentää, voisi joku todeta.

Mutta sitten taas toisaalta, vaikkapa tämä Googlesta löytynyt Maaseudun tulevaisuus -lehden juttu kertoo perusperheen autoilevan yhden Phuketin matkan päästömäärällä kymmenen vuotta (”jopa 170 000 kilometriä”). Ota tästä sitten selvää. Vaikka minua ei suuremmin yllätä, että lentoyhtiön päästölaskuri kertoo lentämisen olevan lähes autoiluakin ekologisempi matkustusmuoto. Näitä juttuja voi laskea niin monella tavalla, ja laskijat vetävät monesti siihen suuntaan, joka sattuu olemaan heille edullinen. Ilmastovaikutusten arviointi on kaikkea muuta kuin eksakti tiede.

Kun huomioidaan matkustusvälineen ja matkantekoprosessin koko elinkaari, uskaltaisin väittää yksinkertaisemman tavan olevan aina se ympäristtöystävällisempi. Halvalla, paljon käytetyllä ja vähän kuluttavalla pakulla matkustamista ekologisempaa lienee vain kävely ja pyöräily. Moottoripyöräilykin taitaa olla siinä rajalla, sillä ainakin isot matkapyörät kuluttavat aika paljon. Eikä niissä voi nukkua, joten moottoripyöräilijät joutuvat hakeutumaan useammin yöpymään sisätiloihin, joka sitten taas kuluttaa luonnonvaroja sekin, jos nyt ihan autistisesti ruvetaan asiaa perkaamaan. En tiedä, miten lentomatkailun hiilijalanjälkilaskelmissa otetaan huomioon nämä välilliset asiat, kuten itse lentokentän ja kaikkeen siihen liittyvän infrastruktuurin ylläpito. Ehkei kovin paljon. Lähtöoletus lienee myös, että kone on aina viimeistä paikkaa myöten täynnä ja niin päin pois. Näin numeroita saadaan paremmaksi.

Mutta, kuten todettua, nämä ovat kovin monimutkaisia asioita ja hyvin alttiita sille, kuka minkäkin laskelman mistäkin lähtökohdista käsin esittää.

Kas, minun piti kirjoittaa päästöjutuista vain jokunen rivi, mutta päädyin näemmä jaarittelemaan asiasta usemman kappaleen. Kaikille ympäristöahdistusta poteville kuitenkin suosittelen pintatiematkoja jonnekin kauas. Jos jotain olen kuluneen vuoden aikana oppinut, niin ainakin sen, että tällä pallolla on valtava määrä tilaa. Kun ajelee päiväkausia näkemättä juuri muuta kuin metsää tai aroa, ja tätä sattuu vielä monella mantereella, alkaa tuntua siltä, että tämä planeetta pärjää mainiosti ihimisestä riippumatta. Tai kokonaan ilman. Ei se suuremmin välitä. Ei tarvita kuin merkittävämpi maanvyöry, tulivuorenpurkaus tai metsäpalo (kaikkia näitähän matkan aikana kohtasimme), alkavat ihmiskunnan kyvyt vaikuttaakin yliluonnollisen tuhovoiman omaavan läpeensä pahan lajin sijaan aika vaatimattomilta. Ihminen alkaa näyttää kaiken muun rinnalla aika pieneltä. Asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin.

Jos ei muuta, niin tämän jutun antina olkoon ainakin tuo otsikkokuvan kartta. Kutakuinkin noin me pallon lopulta kiersimme. Jutun kirjoitin jo pari päivää sitten Prahassa, mutta kartan väsääminen olikin yllättävän työläs urakka. Toivottavasti nysvääminen ei kuitenkaan mennyt hukkaan, vaan siitä tuli jossain määrin selkeä ja informatiivinen. Jos kartasta ei saa selvää, sitä pitäisi pystyä suurentamaan ainakin avaamalla se uudelle välilehdelle.

Praha ja me menomatkalla hieman yli vuosi sitten.

Viimeiset kilometrit. Tammikuu 2019 pohjoisessa Keski-Euroopassa. Sää alkaa olla taas kotoisa.


13 thoughts on “Praha – ympyrä sulkeutui, pallo kierretty”

  • Hienoa jotta koti on jo liki ovella ja nissani kestää.lukiessani tätä blogia siinä samalla vähä vähältä reissukuume nousee ja ajatukset kertoo että ei maapallo ole niin iso miltä joskus nuorempana on annettu ymmärtää.Tästä reissustanne saa hyviä ideoita tulevan matkan suunnitteluun joka tulee ennenkuin ikä tekee rajoitteet liikumiseen.Tulevaa kirjaa odotellessa.

    • Tuo on tosiaan ihan totta. Maailma on toki aika suuri, mutta ei se ehkä niin suuri olekaan kuin noin teoriassa usein kuvittelee. Se on ihan kierrettävissä perinteisinkin keinoin.

      Maailma on myös aika kotoisa. Muistan, että ennen reissua hirvitti: Mitenkähän tästä selvitään? Nyt kun keilkka on tehty, se ei tunnu mitenkään kovin ihmeelliseltä. Ihan samoilla keinoilla sen pystyi ajamaan ympäri kuin lyhyemmänkin matkan. Sekin tavallaan pienentää käsitystä maailman suuruudesta. Mutta niinhän se aina on, outo ja tuntematon tuntuu suurelta ja pelottavaltakin, tuttu pienemmältä ja arkiselta.

      Ja reissuja on aina hyvä suunnitella! Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty (ihan oikeastikin).

      • Se on juuri niin sanottu tietty pieniä haasteita ja uusia paikkoja kiertäessä matkan lopussa huomaa että eihän se ollutkaan niin ihmeellisen jännittävää.

      • Näinpä. Aikanaan kun ylitimme Atlanttia laivan latvialainen kapteeni puhui ideologistaan, jonka mukaan vaikka kuinka suuret ongelmat on ratkaistavissa kun ne vain jakaa tarpeeksi pieniin ja käsiteltäviin palasiin, ja sitten rupeaa vaan tekemään järjestyksessä näitä osakokonaisuuksia järkestyksessä. Tällainenhan se reissukin on, pientä haastetta toisensa perään. Kun sitä tekee tarpeeksi pitkään, pääsee vaikka maailman ympäri, eikä se niin ihmmeellinen juttu lopulta ole.

  • Se tästä pohdinnasta jäi pois että sanovat rahtilaivojen olevan se suurin saastuttaja. En tiedä asiasta kyllä asiasta mitään konkreettista. Nyt kun olette kaikissa ilmastoissa matkanneet niin oliko aurinkopaneelista mitään hyötyä? Taisitte ajaa päivittäin sen verran että nissani ehti lataamaan molemmat akut.

    • Laivamatkat tosiaan jäivät pohdinnasta pois. Ehkä niitäkin pitää vielä joskus ja jollain foorumilla pohtia. Mutta joo, varmasti rahtilaivat saastuttavat aika lailla. Usein se kansi oli ihan täynnä sellaista pientä nokiraetta, jota se savutorvi puhalsi jatkuvasti ilmaan (ja mereen). Tämä johtuu vissiin polttoaineesta, jossa on niin paljon epäpuhtauksia, että ne tiivistyvät rakeiksi ja satavat heti alas kun ne torvesta ulos tulevat.

      Mutta sitten taas toisaalta, uskoisin tuon merimatkan olleen meidän osaltamme se kaikkein vähiten saastuttava. Olimme ikään kuin kyydissä vain. Laiva olisi vetänyt saman välin kuitenkin, eikä meidän painomme vaikuttanut mitenkään kokonaispolttoaineenkulutukseen. Sen sijaan epäilisin, että risteilylaivalla Tyynenmeren yli matkustaminen oli varmaan se saastuttavin osuus. Koko risteileminen kun on pohjimmiltaan pelkkää hedonismia ja huvitusta. Noilla laivoilla ei kaiketi ole muuta tarkoitusta kuin ”turhaan” matkustaminen.

    • Aurinkopaneeli jätti minut vähän ristiriitaisiin tunnelmiin. Tavallaan olin vähän pettynytkin. Älylaitteita sillä lataa ja led-valoja polttaa vaikka loputtomiin. Siinä mielessä se oli tosi hyvä. Suurin sähkönsyöjä oli kuitenkin jääkaappi, joka rupesi kuumassa ilmastossa syömään tosi paljon virtaa. Vaikka aurinko paistoi koko ajan, auto myös kuumeni valtavasti. Tällöin paneeli ei enää riitänyt pitämään jääkappia päällä ilman ajamista, siis päiväkausia. Yksi päivä tietty aina meni.

      Parasta seutua aurinkopaneelille olivat Andit. Siellä aurinkoenergiaa tuli taivaalta enemmän kuin missään muualla, mutta oli toisaalta aika viileää, joten jääkaapin kompura ei pyörinyt jatkuvasti. Siellä auton moottoria ei tarvinnut kakkosakun lataamiseen lainkaan. Koko piuhahan oli E-Amerikassa irti kuukauden.

      Summa summarum, sitten kun joskus rakennan sen asumiseen sopivan pienkuorma-auton., laitan kyllä koko katon täyteen paneeleita. Nyt tuo yksi oli ehkä liian vähän. Lataussäädin vaikuttaa käsittääkseni myös, sillä meidän oli halpaa mallia. Paljon paremman hyötysuhteen säätimiä on kuulemma olemassa, mutta ne ovat kalliita.

  • Hieno kartta, siitä kunnon suurennos ja kodin seinälle muiden karttojen vierelle.

    Tuota laivajuttua voin vähän kommentoida. Omassa työpaikassani kuluu (raskasta)polttoöljyä noin 1000kg tunnissa kun ajetaan lähes täysillä eli aikataulun mukaan. Ja tuo on yhden koneen osuus, siinä vierellä on toinen kone samanmoisella kulutuksella. Tosin pakokaasut ovat täysin puhdistetut ja ilmastoon ei pääse haitallisia aineita. Parissa tunnissa on yhteensä siis kulutettu lähes samanverran kuin Nissan teki vuodessa.
    Teidän alkumatkan Grimaldi ei aivan päässyt tuollaisiin kulutuslukemiin, mutta sen pakokaasut ovat puhdistamattomia kuten totesitte siellä ulkokannella.

    Rahtilaivoissa kulutus lasketaan lastiyksikköä tai lastitonnia kohden, saadaan siten suht pieniä kulutuslukemia matkalle. Siis mitä enemmän lastia, isompi laiva, hitaampi vauhti ja pakokaasujen puhdistus, niin tulevaisuus näyttää hyvältä. Mutta kun kaikella tuntuu olevan mahdottoman kova kiire nykyään.
    Risteilylaivat ovat asia erikseen, varsinkin ne jotka täysillä paahtavat satamasta toiseen. Sitä kulutusta en kyllä itsekään ymmärrä.

    Hyvää vuoden jatkoa, itse ja varmaan moni muukin kaipaa takaisin trooppisiin maisemiin Suomen säätä katsoessa.

    • Mielenkiintoisia juttuja! Osaatko sanoa, mitä sieltä savutorvesta tulee kun pakokaasu on puhdistettu? Hiilidioksidia ja vesihöyryä kenties pelkästään? Tavaran kuljettaminen vesiteitse taitaa kuitenkin olla niitä ekotehokkaimpia tapoja. Mitkähän olisivat päästöt, jos vaikkapa Grande Brasilen lasti olisi siirretty sama matka rekka-autoilla.

      Muuten, kun googlailin päästödataa ja matkustamista, niin minua hieman ihmetytti miten positiiviset lukemat junaliikenteellä on. Voikohan se oikeasti olla noin? Olen matkustanut paljon junilla ja monesti niissä ei ole hirveästi matkustajia. Puolityhjä juna on aika raskas kapine siirtää paikasta toiseen. Tietty olin interrail-reissuillani aina ihan onnessani, jos vaunuosasto oli tyhjä.

  • Nyt se viimeistään on pakko uskoa; maa ei ole pannukakku. 😉

    Hieno viiva. Ei muuta kuin uudelle kierrokselle!

    • Hehe, litteän maan teoria kerää käsittääkseni koko ajan lisää kannattajia netissä. Eihän sitä tiedä, vaikka jotenkin tässä olisi itsekin hämääntynyt, ja pallon sijaan kiersimme jonkinlaisen kiekon.

      Mutta joo, saapa nähdä minne seuraavaksi. Se Magadan jäi ainakin vaivaamaan. Keski-Aasia oli muutenkin kiintoisa paikka.

  • Mielenkiinnosta kysyn, miten hoiditte viisumit reissulle, matkan aikana vai etukäteen? Käsittääkseni esim. Venäjälle voi olla vaikeuksia saada viisumi jos sitä ei hae kotimaasta.

    • Hyvä kysymys. Amerikan mantereet ovat pääpiirteittäin helppoa matkustettavaa, sillä viisumeita ei tarvittu oikeastaan mihinkään. Yhdysvaltoihin hankimme kuitenkin etukäteen viisumit, ihan varmuuden vuoksi ja toisaalta siksi, että ainakin ennen oli olemassa sääntö, jotta tietyisssä maissa käyneet eivät voi hakea Estaa. Yksi näistä maista oli Sudan, jossa molemmat olimme käyneet. Siispä viisumi.

      Venäjän viisumin suhteen olet ihan oikeassa. Japanista olisimme sen ahlunneet hankkia, mutta pitkä kahden entryn viisumi ei sieltä onnistu. Transit-viisumin olisi ehkä saanut, mutta se ei olisi meille riittänyt. Siperia on niin suuri. Siispä Viisumit piti tilata Suomesta. Eli DHL-hommia. Tämä ei muuten ollut ensimmäinen kerta, sillä aikanaan Afrikassa jouduimme myös tilaamaan Etiopian Viisumit maan Ruotsin lähetystöstä samaan tyyliin. Eli passit lähtivät kuriiripalveluna Eurooppaan, ja tulivat samoin keinoin takaisin. Ilman passia vieraassa maassa oleminen on tietysti alkuun vähän häiritsevää, mutta se oli jo tuolta parin vuoden takaiselta reissulta tuttua, eikä enää sillä tavoin häirinnyt.

      Uzbekistanin viisumin saa nykyään verkosta, joten sen hommasimme sieltä. Muistaakseni muita viisumeita ei sitten koko reissulla tarvittukaan.

Vastaa käyttäjälle EsaT Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *