Purjeveneellä Kolumbiasta Panamaan, takaisin autoon ja Panama Cityyn

Purjeveneellä Kolumbiasta Panamaan, takaisin autoon ja Panama Cityyn

 

Pe 18.5.2018 (pvä 182), Panama City (Panama)

Asiat etenevät. Olemme Panamassa ja saimme auton ulos kontista ja ajoon eilen. Oli jo pimeää kun pääsimme jatkamaan matkaa Colonin satamakaupungista kohti maan pääkaupunkia Panama Cityä (tai kaiketi oikeammin suomeksi Panamáa, mutta käytän jatkossa selkeyden vuoksi kaupungin englanninkielistä nimeä). Pimeässä trooppisessa illassa ajamamme matka oli onneksi vain noin tunnin mittainen ja tiekin hyvää nelikaistaista moottoritietä. Ainut ongelmamme oli tuulilasiin ulkopuolelle jatkuvasti tiivistynyt kosteus. Auto kun on sisältä ilmastoitu ja viileä, ulkoilma taas aivan tolkuttoman kosteaa. Tarvitsisimme uudet pyyhkijänsulat. Vastaantulijoiden valot häikäisevät pimeässä pahasti jos tuulilasi on märkä. Kosteus kuitenkin helpotti välittömästi päästyämme jälleen meren läheisyyteen pois sisämaasta. Keski-Amerikan kannas ei ole Panamassa leveä, selvästi alle sata kilometriä. Karibianmereltä Tyynenmeren rannikolle siirtymisessä ei kauan nokka tuhise.

Viisi päivää kestänyt venematka Kolumbiasta Panamaan päättyi pikkukylään Karibianmeren rannikolle, noin tunnin matkan päähän Colonista, jo eilen aamulla. Rannassa meitä veneturisteja odotti pikkubussi, joka vei pääjoukon Panama Cityyn. Meidät jätettiin matkan varrelle Coloniin, bussipysäkille josta Panaman laivausagenttimme meidät ja tavaramme tuli autoineen poimimaan. Vaikka olimme laivausfirman toimistolla jo aamupäivällä, meni koko hommaan lopulta koko päivä. Odottelimme agentin toimistolla ja odottelimme tullin konttorilla. Odottelimme satamassa ja odottelimme agentin autossa. Välillä allekirjoitimme jokusen paperin, ja sitten odotimme taas.

Puiseva odottelu ei kuitenkaan ainakaan minua suuremmin haitannut. Oli suuri yllätys, että saimme autot ulos satamasta jo torstaina. Olimme valmistautuneet henkisesti yöpymiseen Colonissa. Nyt siihen ei ollut onneksi tarvetta. Koko päivän kestänyt istuskelu oli pieni hinta siitä, että saimme auton takaisin samana päivänä Panamaan saavuttuamme. Nyt maailma on taas avoin ja olemme vapaita menemään minne lystäämme. Mikään luonnoneste ei estä meitä ajamasta aina Alaskaan asti. Välissä on enää vain byrokratiaa (rajoja) ja melko paljon ajettavia kilometrejä. Tie on kuitenkin yhtenäinen perille asti. Tämä on lohdullinen tunne. Homma on jälleen omissa käsissämme, ja se on hyvä se.

Vaikka auton laivaus Kolumbiasta tänne olikin kokonaisuudessaan useita satoja euroja kalliimpi projekti kuin olin odottanut, täytyy silti antaa kiitosta Panaman agentin toiminnalle. Kahden auton hommaaminen ulos tullista kaikkine paperitöineen ja liikennevakuutuksineen oli luvattu meille 600 dollarin könttähinnalla. Pelkäsimme, että perille päästyämme ilmaantuu lisäkuluja. Tällainen on kuulemma merirahtihommissa hyvin tyypillistä. Näin ei kuitenkaan tällä kertaa käynyt, vaan hinta oli juuri se mikä meille oli suullisesti luvattukin, ja saimme sitä vastaan juuri ne dokumetit ja paperit jotka meidän tulikin saada. Tämä oli mukava yllätys, eritoten kun purjeveneeltä lähtiessämme olimme joutuneet maksamaan kaksi dollaria henkeä kohden päästäksemme parin minuutin matkan pikaveneellä rantaan. Vene jäi nimittäin kellumaan merelle, eikä muuta tapaa maihin pääsyyn ollut. Pikkubussikyyti Coloniin taas maksoi meille kymmenen dollaria per nenä. Panama Cityyn menneet kanssaveineilijät maksoivat 25. Toki tämä verraten tyyris pikkubussikyyti oli valinnainen, mutta tuo parin taalan rantaanpääsymaksu jätti vähän huonon maun suuhun. Vaihtoehtoja kun ei sen suhteen ollut.

En oikein vieläkään tiedä mitä tuosta viisipäiväisestä venematkasta sanoa. Ehkä ensimmäisenä tulee mieleen, että se olisi voinut olla päivän lyhyempi. Vene olisi pystynyt taittamaan matkan kolmessakin päivässä. Nyt ikään kuin lomailupäiviä oli kaksi. Yksikin olisi riittänyt. Toisaalta ymmärrän, miksi kaikki veneyrittäjät venyttävät matkan viiteen päivään. Sen varjolla matkasta voidaan laskuttaa se noin viisisataa euroa. Jos kyseessä olisi pelkkä reittimatka Kolumbiasta Panamaan (tai päinvastoin), ei moinen hinta olisi perusteltu. Asiakkaitakin olisi varmasti paljon vähemmän, sillä useimmat kuitenkin tulevat veneeseen kokeakseen San Blasin paratiisisaaret ja Karibianmeren purjehduksen. Siirtyminen maasta ja maanosasta toiseen on heille vain ylimääräistä bonusta. Meille se taas oli pääasia. Emme tainneet siten olla veneretken pääasiallista kohderyhmää.

Veneessä oli kaikkiaan neljä matkustajahyttiä, keulahytit parisängyillä sekä sivuhytit yhdellä parisängyllä ja yhdellä yksittäisellä yläpunkalla. Me matkustimme tällaisessa kolmen hengen hytissä, sillä keulahytit oli matkaa varatessamme jo myyty muille. Vessoja oli kaksi ja se riitti oikeastaan aika hyvin. Tungosta ei ollut. Miehistöllä (kaksi kolumbialaista mieshenkilöä sekä argentiinalainen naispuolinen kokki) ei ollut hyttejä lainkaan. He nukkuivat salongissa, väliin jopa kannella. Tämä ei kuitenkaan juuri häirinnyt, vaikka se alkeellisuudessaan hieman yllättävää olikin. Matkustajahytit olivat luonnollisesti aika ahtaita eikä ilmastointia ollut. Tämä ei kuitenkaan tuntunut ahdistavalta. Merellä kävi tuulenvire ja jokaisen sängyn kupeessa ollut sähkötuuletin auttoi paljon. Hytit ja saniteettitilat olivat siis aika ok, varmaan aika lailla mitä niiltä odotinkin.

Matkustajaporukan suhteen meillä kävi tuuri. Muut olivat Sveitsistä, Hollannista ja Saksasta, kaksi pariskuntaa ja kaksi yksittäistä matkustajaa. Ikäjakauma liikkui noin kolmestakymmenestä viiteenkymmeneen. Rauhallista porukkaa. Sanoisin myös hengen veneellä olleen aika hyvän. Moisessa ahtaassa ympäristössä syntyy varmasti helposti konflikteja, mutta ainakaan nyt niin ei ollut ja meno oli verraten rentoa. Kolumbialaiset kapteeni ja perämies eivät puhuneet englantia. Firman puolelta puheet hoiti englanninkieltä taitanut kokki, joka oli kuulemma toimistohommiin kyllästynyt entinen markkinointinainen. Hän oli tyytyväinen helposti ruokittavaan ryhmäämme, jossa kellään ei ollut minkäänlaisia ruokarajoitteita. Se on kuulemma nykyaikana aika harvinaista. Priscilan tekemä ruoka olikin erinomaista.

Matkan raskain osuus taisi olla alku. Vietimme ensimmäiset puolitoista vuorokautta merellä ja vene keikkui aika lailla. Ehkä kolmannes matkustajista oli aivan rikki ja oksenteli. Lähes kaikki söivät matkapahoinvointilääkkeitä. Jos pahoinvointiin on taipumusta eikä minkäänlaista lääkitystä sattunut mukaan, olisivat ensimmäiset päivät olleet varmasti pelkkää kärsimystä tai suoranaista helvettiä. Tämä kaikki kuitenkin helpotti saarille päästyämme, ja unohtuikin nopeasti. On muuten hämmästyttävää miten paljon helpommin merenkäynnin kestää vaakatasossa. Paha olo tuli välittömästi kun nousi pystyyn. Makuulla tilanne pysyi hallinnassa ja välillä pystyi jopa nukkumaan. Pieni yllätys oli myös se, kuinka paljon moottori kävi. Purjeet olivat toki lähes aina ylhäällä, mutta pääasiallinen eteenpäin työntävä voima tuli koko matkan veneen moottorista. Ilman sitä kelluisimme kaiketi vieläkin Karibianmerellä.

Pieni puute oli myös makean veden vähäisyys. Juomavesi oli kaupasta ostettua ja sitä riitti, mutta suihkuvesi oli kortilla. Veneen ainut suihku oli nimittäin pieni kannella ollut letku, jolla itsensä pystyi auttavasti huuhtelemaan meressä uiskentelun jälkeen. Makeaa vettä tuli myös vessojen hanoista, jotka tosin olivat välillä suljettuja. Pumppu oli sammutettu. Suola ei huutoutunut täysin pois iholta koko matkan aikana. Vettä piti kuulemma säästää, koska sen piti riittää myös paluumatkalle Kolumbiaan. Joku voisi tietenkin kysyä, olisiko tankkien täyttäminen Panamassa tyystin mahdotonta, tai miksi maksavien matkustajien yleensäkään pitäisi paluumatkan vesihuolia miettiä tai niistä kärsiä. En tosin kysynyt, joten ehkei pidä valittaa. Sitä paitsi tämä vesijuttu taitaa olla jollain tavalla linjassa kahden dollarin maihinpääsyveneen kanssa. Pienistä jutuista täytyy katteet ilmeisesti repiä. Olisi jännä tietää, mikä taho tekee purjevenematkoista suurimman tilin. Miehistö se ei selvästikään ollut.

Mutta suosittelisinko venematkaa muille satunnaisille matkailijoille? Ehkä, varauksin. En oikeastaan osaa sanoa tähänkään mitään. Riippunee suuresti siitä, millaista kokemusta on hakemassa. Luksusta on kuitenkaan näiltä veneiltä turha odottaa, sen verran kotikutoista meininki tavallaan oli. Toisaalta toki oma viehätyksensä siinäkin. Tai kenties viehätys on juuri siinä.

Artikkelikuvan oikeassa yläkulmassa veneemme Big Fish 2, etualalla matkakumppaneitamme Sveitsistä ja Saksasta. Oli loppujen lopuksi hyvä homma että valitsimme veneen johon ei mahtunut kymmentä matkustajaa enempää. Ihmisten määrä suhteessa pieneen ja ahtaaseen tilaan alkoi oikeastaan häiritsemään vähän vasta viimeisenä matkapäivänä. Tässäkin mielessä nelipäiväinen reissu olisi ollut parempi.

 

Miehistö kokonaisuudessaan. Kokki (pöydällä) ja perämies (penkillä) nukkuvat, kapteeni tutkii läppäriä ja vene keinuu.

 

San Blasin alkuperäisväestön veneeseen myymiä tuoreita hummereita pannulla.

Sosiaalinen media ja muita linkkejä. Seuraa ja tykkää!

Facebook: www.facebook.com/havaintoja

Instagram: www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta

Blogi: www.havaintoja.com

Twitter: http://twitter.com/TomiTolli

Matkakirja Havaintoja Afrikasta AdLibris-verkkokirjakaupassa: https://www.adlibris.com/fi/kirja/havaintoja-afrikasta-9789523303102

Auton seurantalinkki: https://www.polarsteps.com/TomiTolli/418149-etela-amerikka



9 thoughts on “Purjeveneellä Kolumbiasta Panamaan, takaisin autoon ja Panama Cityyn”

  • Veneessä taisi olla suomalaisenemmistö. Suomalaisia ilmeisesti 4, muita 2 kutakin kansallisuutta, paitsi argentiinalaisia 1. Menikö oikein?

    Kuinka aika kului veneessä, paitsi oksennellen? Pystyikö uimaan, kalastamaan, lukemaan, pelaamaan pelejä?

    Maailmalla liikkuu kaikenlaisia länkkäreitä tekemässä milloin mitäkin. Jos eksyisin tuonne maailman kolkkaan, voisin perustaa venefirman kuljettamaan ihmisiä Kolumbian ja Panaman välillä. Kun ajattelen esim. Turun saariston laivaliikennettä, on ihmeellistä että tuolla Darienin alueella ei ole vastaavaa. Täällä laivoja menee Suomen ja Ahvenanmaan välillä ristiin rastiin. Missä valtiolliset laivat eivät kulje, on yksityisiä veneyrittäjiä kuljettamassa turisteja saaresta saareen. Jopa Turun kaupunki operoi yhteyksiä kaupungin eri saariin. Ihan samanlaista on Helsingissä ja Tukholmassa ja monessa muussakin kaupungissa. Miksei siis Darienin alueella. Sanooko Unca Donald ehdottomasti ’no no’.

    • Hmm, mitenhän kansallisuudet menivätkään, mietitäänpä. Suomalaisia oli tosiaan eniten, neljä. Sveistiläisiä (ranskankielisistä kantoneista) pariskunta ja yksi kaveri, eli kolme. Saksalaisia yksi nainen ja hollantilaisia yksi pariskunta, eli kaksi. Kolumbialaisia kaksi ja yksi argentiinalainen. Eli melkein oiken päättelit.

      Uimaan ja snorklaamaan pystyi, ja ne olivatkin parin viimeisen päivän pääharrasteita. Kalastamistakin yriteltiin, mutta mitään ei (ihme kyllä) tullut. Avomeriosuudella perässä vedettiin koko ajan kahta siimaa, mutta mitään niihin ei tarttunut. Lukeminen ja korttipeli olivat myös ajanvietettä, ja niitä jotkut harrastivat. Keikkuva meriosuus tosin oli sellainen, ettei kukaan oikein tainnut harrastaa yhtään mitään. Kaikki keskittyivät vain makoiluun, silloin kun ei tosiaan ollut niin paha olo. Lisäksi uni oli niin huonolaatutista, että koko ajan torkututti.

      En tiedä mistä ihmeestä venetoiminnan puute kertoo. Jokuhan (alun perin saksalainen, luin jostain) yritti pari vuotta sitten käynnistellä lauttaliikennettä tähän samalle välille. Se kuitenkin kuihtui nopeahkosti kokoon syistä, joita en tiedä. Ehkä Keski-Amerikan ja Etelä-Amerikan väestöllä ei oikeastikaan ole kovin suurta mielenkiintoa liikkua mantereelta toiselle.

      Darien Gapin ohittava autolautta on muuten overland-autoilupiireissä kuulemma kuin yksisarvinen konsanaan. Kaikki ovat siitä kuulleet ja legendat kertovat siitä, mutta kukaan ei ole sitä nähnyt. Näin netin foorumeilla vitsaillaan.

  • ”Mutta suosittelisinko venematkaa muille satunnaisille matkailijoille? Ehkä, varauksin. En oikeastaan osaa sanoa tähänkään mitään.”

    Hieno juttu että malttaa kirjoitella asiallisesti.. Tomissa on selvästi diblomaatin vikaa 🙂

    Olisi mielenkiintoista lukea kuinka noista hummereista kirjoitetaan yhtä diplomaattisesti ?

    Ihanko raakoinako ne teille tarjottiin kun näyttävät niin mahdottoman tuoreilta? Kuuluivatko nuo matkan hintaan ja sisältyikö siihen melkoisen arvokkaaseen matkaan mitään muuta murkinaa? Jos makea vesi oli kortilla niin kai ne sentään olutta ja muita virvokkeita teille tarjosi?

    • Diplomaattista ehkä, mutta toisaalta en oikeastikaan sanoa matkasta mitään kovin tyhjentävää kommenttia. Osin tämä johtuu varmasti siistä, että asiaa tutkittuani tulin jo aika hyvissä ajoin siihen tulokseen ettei minulla ole muuta järkevää vaihtoehtoa päästä lentämättä Kolumbiasta Panamaan kuin tuollainen purjevene. Siispä en ole oikein tuhlannut ajatuksia vaihtoehtoihin, niitä kun ei oikein ollut. Mutta sitten taas toisaalta esimerkiksi Jasmin suhtautui alkuun venehommaan hyvinkin epäillen, mutta oli lpulta positiivisesti yllättynyt ja piti reissua hyvänä kokemuksena.

      Hummerit ja kaikki muona sisältyivät hintaan. Ravut eivät tainneet kokille paljoa maksaa. Alkuasukkaat myivät ne suoraan veneestään meidän paattiimme. Niiden valmistus olikin mielenkiintoista puuhaa, sillä perämies otti ne hengiltä takakannella lyömällä ne isolla viidakkoveitsellä elävältä kahtia. Olivat siis erittäin tuoreita. Olut ei hintaan sisältynyt, mutta siihenkin olivat kaikki matkustajat varautuneet. Varastoja täydennettiin Cartagenassa ennen lähtöä.

  • Mielenkiintoista matkan seurantaa.Tuo hokema ”insinööri on ihmeellinen” pitänee paikkansa

    Kalastuksesta,erikoisin kalastustyyli, jonka olen nähnyt oli Kalmarin onginta. Kaveri ilmestyi , elävien syöttikalojen kanssa rannalle , samaisen meren toisella puolen Japanissa.Ämpärissä oli aurinkokennolla toimiva hapettaja.Elävä syötti laitettiin siimaan ja onki veteen.pidemmän aikaa ukko siinä istuskeli ja odotteli kunnes Kalmari alkoi herkuttelemaan helppoa saalista.Site alkoi erikoinen tapahtuma.Ukko lähetti siimaa pitkin oudon härvelin kohti ruokailevaa kalmaria,joka luuli lajitoverin tulevan samoille eväillä ja hyökkäsi kohti koukkuhärveliä ukkopa kelasin pikaisesti siiman pois ja saman tien perkasi tuon ja poisti mustepussin taidokkaasti..Poistui rannalta suu ja silmät yhtä hymyä.Eiku syömään raakana,iso herkku.

    Säästöistä,kun 100w kuormitus laiturissa lisää polttoaine kuluja noin 0,15l100km,niin kenno avuksi.

    Turvallista matkaa.

    • Kiitoksia, on kieltämättä mukava päästä taas jatkamaan autoilua.

      Vain noin niitä kalamareja pyydetään. Mekin nimittäin yritimme pyydystää yhtä pienehköä yksilöä, joka piileskeli veneen alla ja välillä hyökkäili sieltä pikkukalojen kimppuun. Ei käynyt kiinni paljaaseen koukkuun, ei syöttiin. Ei onnistunut vaikka meitä taisi olla siinä välillä kolmekin kyttäämässä ja säätämässä. Varustus taisi olla väärä. Puuttui aurinkokennot ja muut japanilaiset härvelit. Toisaalta hyvä niin, emmepä me olisi tainneet raaskia elukkaa raakana syödä vaikka se olisi merestä noussutkin…

  • Kyllähän tuommoiset eksoottiset hummerit ja kalmarit varmaan herkullisia olisi jos ne on oikein laitettu ja kunnolla kypsennetty.. Ja se kai niillä on ollut tarkoituskin? Taitavasti kokattuna noista harkuistahan saa maksaa itsensä kipeäksi.

    Toisaalta. Kyllä minulta taitaisi jäädä syömättä jos ne pitäisi tuolla tavalla raakana rähmänä syödä.. Oikein pahaa tekee katsoa noita hummereita.. Hirveän näköistä smäidää..

    Kaipa se on se keittiön velho joka niistä sen viimeisen silauksen syötäväksi herkuiksi tekee. Sinänsä aika erikoista että joku surkea kokki sai ryssiä moiset herkut tuolla tavalla.

    No joo.. Näistähän ruokavalinnoista oli aikaisemmin juttua.. Spagetit, makaroonit ja nuudelit osaa surkeampikin kokki keittää.. Niitä on vaikea pilata. Ei noihin epämääräisten kokkaajien kyhäämiin muihin herkkuihin kannata matkalla koskea ellei halua kipeäksi.

    Aika erikoinen paikka teillä siellä siinä mielessä että kaksi valtamerta noin lähekkäin..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *