Ranskalaisperheen tarina, Etelä-Amerikan vapauksista ja Euroopan vapaudettomuudesta

Ti 20.2.2018 (pvä 95), Puerto Natales (Chile)

Hämmästyttävää, mutta totta. Ajoimme eilen Punta Arenakseen aikomuksenamme etsiä sieltä edellisessä artikkelissa mainitsemani ranskalaisperhe ja heidän korjaamolle joutunut autonsa. Mobiilinettiä meillä ei kuitenkaan Chilessä (vieläkään) ole, joten lähettääksemme heille viestin meidän piti etsiä jostain wifi-verkko. Päädyimme lopulta kauppakeskukseen kaupungin laidalle, jonka suomalaisen Prisman kaltaisen hypermarketin edessä pyörimme etsimässä kompleksin ainoan avoimen verkon parasta kuuluvuuskohtaa. Tätä tehdessämme luoksemme ryntäsi jostain kolme lasta. Ensin säikähdimme: mitä ihmeen hulluja ja hunokäytöksisiä kakaroita. Sitten tunnistimme Baronin lapset. Perhe oli sattumalta marketissa ostoksilla. Tämä oli jo toinen kerta viikon sisään, kun törmäsimme sattumalta. Maailma voi olla joskus pieni, ja kuten perheen pää totesi, nyt kannattaisi pelata lottoa.

Saimme koordinaatit ja ostokset tehtyämme ajoimme kaupungin laidalla sijaitsevalle korjaamolle. Saimme kuulla koko tarinan autollensa Argentiinassa sattuneesta onnettomuudesta. Pysäköity matkailuautoksi muutettu argentiinalainen vanha bussi oli kuulemma liukunut ilman kuljettajaa suoraan heidän autonsa keulaan särkien tuulilasin, puskurin ja auton keulapaneeleita. Etujousituskin oli vääntynyt. Ei ollut oikein selvää miten bussi oli päässyt karkaamaan omistajiltaan, mutta kukaan ei ollut onneksi loukkaantunut onnettomuudessa. Kaiken lisäksi vakuutus tulisi kattamaan korjaukset. Ranskalainen ja argentiinalainen vakuutusyhtiö tosin eivät olleet vielä päässeet sopimukseen siitä, kumpi viulut lopulta maksaa, mutta korjaukset oli kuitenkin luvattu kustantaa ja perhe oli tämän suhteen levollinen. Koko auton jousitustakin nostettaisiin samalla tehden auton näin hieman maastokelpoisemmaksi, ja vieläpä samaan rahaan. Onni onnettomuudessa, kuten sanotaan.

Korjausta vasrten oli pitänyt ajaa 1000 kilometriä Chileen. Argentiinassa ei kuulemma olisi tapahtunut yhtään mitään kuukausiin, ja lopulta argentiinalaiset itsekin olivat neuvoneet ranskalaisia menemään Chileen, jossa kaikki hoituu paremmin ja korjaustöitä otetaan mieluummin vastaan. Punta Arenasin pajalla työt olivatkin alkaneet jo kolme tuntia heidän saapumisensa jälkeen. Tästä mekin kuulimme tarinoita jo rahtilaivalla. Pahat kielet kertoivat, etteivät argentiinalaiset ole aina kaikkein reippainta ja ahkerinta sakkia.

Vietimme lopulta korjaamolla rattoisan illan pastaa syöden ja kuulumisia vaihtaen. Etelä-Amerikan vapaus oli ihmetyttänyt kovasti länsieurooppalaista matkustajaa. Sääntö-Suomi ei taida ollakaan maailman mittakaavassa ainutlaatuinen ilmiö. Ranskassa kuulemma jopa moottoripyöräillessä tulee nykyään pitää tietynlaisia hansikkaita. Muuten tulee sakot. Kaikki on kiellettyä ellei sitä ole erikseen ja armollisesti viranomaisen taholta sallittu.

Sen sijaan Argentiinassa ja Uruguayssa kaikki ei ollutkaan kiellettyä ja säädeltyä. Logiikka toimii pikemminkin toisin päin. Ranskalaiset olivat aluksi kyselleet lupaa yöpyäkseen jossain, kerätäkseen polttopuita, tehdäkseen nuotion. Vastaus oli aina ollut sama. Poliisi tai kylänmies katsoi heitä kuin mielenvikaista: miksi kyselette tyhmiä, tietenkin saa yöpyä, kerätä polttopuuta ja tehdä nuotion. Miksi ei saisi, höh. Mentaliteetti on täällä kovin erilainen kuin (yli)kansoitetussa ja pitkän historian byrokraattista painolastia kantavassa Euroopassa. Tilaa on yhä paljon ja ihmisiä vähän. Välillä tuntuu, kuin paha maailma ja sen monimutkaiset kompleksit ja ongelmat eivät olisi vielä saavuttaneet tätä maailmankolkkaa. Kaikki on täällä yhä paljon yksinkertaisempaa.

Toinen Argentiinassa ja Chilessä meitä eurooppalaisia ihmetyttänyt ja keskustelua herättänyt asia oli työvoiman lukuisuus. Monessa kaupassa henkilökuntaa vaikuttaa monesti olevan enemmän kuin asiakkaita. Kassoilla on usein kassahenkilön lisäksi erikseen ostosten pussittaja. Huoltoasemilla auto tankataan aina henkilökunnan toimesta. Tuulilasikin yleensä pestään samalla, ja tämä sisältyy tankkauksen hintaan. Näin on ollut joka maassa. Tippiä ei odoteta tai edes huolita. Euroopassa taasen kaupatkin siirtyvät pikku hiljaa itsepalvelukassoihin ja asiakkaan tulee tehdä koko ajan enemmän itse, kaiketi jotta yritykset säästäisivät henkilöstökuluissa. Tämä taas johtaa siihen, että palvelualan työpaikkoja on vähemmän. Kortistossa on enemmän ihmisiä, joka puolestaan nostaa veroja ja tekee henkilökunnan palkkaamisesta entistä kalliimpaa. Noidankehä, johon täällä ei syystä tai toisesta ole kai vielä jouduttu.

Viime päivien ajeluista ei ole paljon kerrottavaa. Tiet ovat olleet Chilen puolella ehkä aavistuksen parempia kuin Argentiinassa. Ne on tehty täällä asfaltin sijaan betonista. Ehkä se kestää paremmin karun ilmaston vaikutukset. P-paikoja ei Argentiinassa ollut juuri lainkaan, mutta chileläiset ovat rakentaneet niitä säännöllisin välimatkoin tien varsiin. Rakennetun ympäristön perusteella eteläinen Chile on ehkä hivenen vauraampaa kuin eteläinen Argentiina. Muuta liikennettä on, mutta ei häiriöksi asti. Verraten helppoa ajeltavaa.

Maisema on Etelä-Cilessäkin autiota ja puutonta. Koko ajan tuulee kovaa. Auton polttoaineenkulutus on ollut viime päivinä paljon suurempaa kuin normaalisti. Yleensä olemme päässeet maanteillä alle kuuden litran keskikulutukseen. Nyt dieseliä on palanut litran enemmän satasella..En keksi tähän muita syitä kuin tuon tuulen. Mäkiäkään kun ei viime päivinä ole juuri ollut. Huomenna ajelemme Torres del Painen maastoon, jonka maisemia on meille kovin kehuttu. Saapa nähdä miltä siellä näyttää. Lumihuippuiset vuoret häämöttävät jo horisontissa.

—

Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:

Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta