Reittisuunnitelma

Reittisuunnitelma

Panamericana – valtatie

Panamericana, tai Pan American Highway, on valtatie, joka yhdistää molemmat Amerikat, pohjoisen ja eteläisen. Selvää oli, että sinne piti päästä. Ajatusta pureskeltuamme selväksi kävi melko pian myös se, että Amerikkoihin piti päästä omalla autolla. Kulkupelin vuokraaminen tai ostaminen paikan päältä ei vain olisi sama asia. Auto kun kuitenkin olisi matkalla koti, ja jos kodista mieleisensä haluaa, on se parasta rakentaa itse. Ensimmäinen päätös oli tehty: Auto ja kaksi ihmistä piti saada jompaan kumpaan päähän Amerikkoja, joko Alaskaan tai Tulimaahan.

Seuraavaksi piti päättää, ajaako reitin ylhäältä alas, vaiko alhaalta ylös. Tämän päätöksen tekemiseen vaikutti muutama olennainen asia. Ensinnäkin, auton voi toki laivata kontissa mihin päin maailmaa tahansa. Sen sijaan jos jommalle kummalle Amerikan mantereelle haluaa matkustaa samalla laivalla autonsa kanssa, on valinnanvaraa huomattavasti vähemmän. Tutkin aikanaan laivausmahdollisuuksia sekä Kanadaan että Etelä-Amerikkaan. Pyysin eri vaihtoehdoista tarjouksiakin. Niistä kirjoittamani juttu hintoineen löytyy tämän linkin takaa.

Toinen päätöksen kannalta olennainen asia  oli vuodenaika ja sää. Jos varsinkin Alaskan pohjoisimpaan kolkkaan mielii, on sinne mentävä suhteellisen lämpimänä vuodenaikana. Toisaalta pääosassa Etelä-Amerikkaa on vuodenajat ovat käänteiset pohjoiseen pallonpuoliskoon verrattuna, eli vuodenvaihteessa on keskikesä. Euroopan kesäaikaan taas mantereen eteläkärjessä ja Andeilla voi olla hyvinkin kylmä. Tässä mielessä Etelä-Amerikkaan kannattaisi suunnata kun Euroopassa on talvi.

 

Suunnitelma muodostuu

Ensimmäisessä kartassani reittivan lähtöpiste oli Kanadan itärannikolla. Siitä viiva kulki länsiluoteeseen, halki koko suuren maan päätyen lopulta Alaskan pohjoisimpaan teitse saavutettavaan kohtaan Prudhoe Bayhyn. Sieltä olisi käännytty etelään ja ajettu kunnes pidemmälle ei enää pääsisi. Viivan päätepiste oli Argentiinan Tulimaassa.

Aika kuitenkin kului nopeasti. Pian alkoi näyttää siltä, että lähtö menisi liian pitkälle syksyyn jotta Kanadaan ja Alaskaan lähteminen vuonna 2017 olisi järkevää. Kaiken lisäksi auto olisi pitänyt laivata Halifaxiin kontissa ja meidän olisi pitänyt lentää paikan päälle. Ainakaan samalla laivalla ei Kanadaan olisi päässyt. Tämä tuntui jotenkin väärältä. Jos pintatiematkustamisesta pitää, ainut oikea tapa ylittää meret on tehdä se laivalla. Helpoin tapa tehdä tämä näytti olevan Grimaldi-nimisen varustamon Euroopasta Etelä-Amerikkaan kulkeva roro-alus.

Kesän 2017 aikana palat alkoivat loksahtaa paikalleen. Lähtisimme loppuvuodesta ja matkustaisimme Euroopasta Uruguayn Montevideoon laivalla. Tämä veisi noin kuukauden. Oikeastaan tämän suunnitelman ainut vähän sulattelua vaatinut seikka oli laivauksen hinta. Lippu kahdelle matkustajalle ja pienehkölle autolle maksaa nimittäin yli 5000 euroa.

Lopulta, useamman kuukauden pohdiskelun jälkeen, jossain määrin tuimaan hintaankin tottui. Olisihan viisiviikkoinen merimatka kerran elämässä tehtävä juttu ja muutenkin sinänsä ainutlaatuinen kokemus. Lisäksi hintaa pystyi selittämään itselleen ajattelemalla sen sisältävän kuukauden majoituksen ja kaikinpuolisen täysihoidon. Eivät ne maissakaan ilmaisia olisi.

 

Reitin erityispiirteitä

Koska kuva tunnetusti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, matkamme perimmäinen ajatus selviää ehkä parhaiten yllä olevasta kartasta. Auto laivataan Antwerpenistä Montevideoon, sitten tehdään pieni lenkki Brasilian ja Paraguayn puolelle, jonka jälkeen suunnataan etelään. Kun tie Patagoniassa loppuu eikä pidemmälle pääse, otetaan muutama valokuva ja käännetään auton keula pohjoiseen. Kaasua painetaan ja rattia käännetään kunnes tie loppuu pohjoisessa. Toivottavasti olemme tällöin Alaskassa. Siinä koko ajatus lyhykäisyydessään.

Pari epäjatkuvuuskohtaa reitille mahtuu, ja ne liittyvät molemmat vesistöjen ylittämiseen. Ensimmäinen niistä on tietenkin merimatka Euroopasta Etelä-Amerikkaan. Tämä väli on pitkä, mutta laivaus on käsittääkseni muuten aika selkeä paketti. Melkein kuin autolautta Ruotsiin, mutta ei ihan. Laivat kulkevat säännöllisesti ja toiminta on vakiintunutta. Kunhan laivaan asti vain päästään ajoissa, sujunee loppu aika kivuttomasti.

Toinen pakollinen vesistönylitys kohdataan Kolumbiassa, ja se ei tiettävästi ensimmäistä merimatkaa haasteellisempi. Panamericana nimittäin katkeaa Kolumbian ja Panaman rajalla. Minkäänlaista tietä ei ole. Tämän alueen nimi on Darien Gap, josta olen kirjoitellut aiemminkin esimerkiksi täällä. Autolauttojakaan Kolumbiasta Väli-Amerikkaan ei tällä hetkellä taida kulkea, joten Nissan on varmaankin pakko pakata Kolumbiassa konttiin, jotta matka pääsee jatkumaan. Tämä kaikki vaatinee jonkin verran säätmäistä, mutta emme olle ensmmäisiä jotka ajoneuvoaan tällä välillä kuskaavat. Reitti on seikkaluhenkisempien automatkailijoiden keskuudessa verraten suosittu, joten ehkä jopa löydämme jonkun, jonka kanssa jakaa kontti ja kuljetusmaksut.

Orjallisesti emme kuitenkaan Panamerican reittiä, tai sen puolen tuota omaa karttaviivakaan, aikoneet noudattaa. Katsotaan mitä Amerikat eteemme tuovat ja soitellaan tarvittaessa korvakuulolta.

Pohdiskelin tarkemmin karttaviivan erinäisiä nähtävyyksiä aiemmin myös tässä artikkelissa.

 

Aikataulu

Matka alkaa lauantaina 17.11.2017. Ensimmäiset viikot pyörimme autoinemme Euroopassa odottelemassa Laivan lähtöä. Anwerpenin satamaan suuntaamme jouluun alkupäivinä, jolloin laivan on tarkoitus lähteä sieltä kohti Montevideota. Merimatka kestää aina tammikuun 2018 alkupäiviin asti.

Tämän jälkeen aikataulu on oikeastaan avoin. Odotan mielenkiinnolla itsekin mitä tuleman pitää, ja millaista vauhtia päätämme edetä. Eräänlainen takaraja tällä suunnitelmalla kuitenkin on. Mikäli aiomme oikeasti selvitä Alaskaan asti, on siellä varmaan pakko olla viimeistään syyskuussa 2018.

 

Mitä Alaskan jälkeen tapahtuu?

Koska tulevaisuutta on sangen hankala ennustaa, rehellinen vastaus tähän on: en tiedä. Auton voi myydä tai siitä voi hankkiutua eroon jollain muulla tavalla, taikka sen voi laivata johonkin muualle. Nämä lienevät ne mahdollisuudet. En kiellä, että kaikkein houkuttelevimmalta kuulostaa vaihtoehto, jossa auto laivattaisiin Alaskasta tai Kanadasta Vladivostokiin, josta olisikin sitten kätevää ajella Venäjän halki kotiin. Tällä tavoin koko pallo tulisi kierrettyä autoillen.

Mutta tähän kaikkeen on vielä pitkä aika ja matkassa ennen sitä monta mutkaa. Mutta katsotaan. Ikinähän elämässä ei tiedä mihin sitä voi joutua, tai mitä voi sattua.

 

Miten matka etenee?

Matkan edistymistä ja toteutuneita karttaviivoja voi tutkia tarkemmin blogin jo ajettua -alasivulla tämän linkin takaa.

 

 



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *