Santa Barbaraa, auton ehostamista ja kulttuurishokkia

Santa Barbaraa, auton ehostamista ja kulttuurishokkia

 

To 5.7.2018, Santa Barbara (Yhdysvallat)

Heinäkuun neljäs oli eilen ja Yhdysvalloissa juhlittiin maan itsenäisyyspäivää. Ihmiset olivat kerääntyneet rannalle ja pystyttäneet sinne telttoja ja pöytiä ja mitä erilaisempia grillejä. Niillä joilla ei ollut omaa juhlatelttaa, oli mukanaan ainakin omat kokoontaitettavat tuolit. Välineurheilua. Erilaiset yhtyeet soittivat useammassa paikasssa ja pimeän tultua yhdeksältä ilotulitettiin. Sitten kaikki lähtivät autoilla kotiin. Kaiken kaikkiaan koko juhla oli perin hyväntuulinen tapahtuma. Kovin erilaista kuin suomalainen harras synkistely vuoden pimeimpään aikaan joulukuussa.

Kiintoisaa tässä juhlimisessa oli, että eurooppalaisesta menosta poiketen kukaan ei juonut (ainakaan näkyvästi) alkoholia missään, ellei sitten lasketa suuren huvivenesataman pursia, joilla paisteltiin paitsi makkaraa, juotiin myös olutta. Säännöt lienevät erilaiset yksityisalueella. Paradoksaalista on, että alkoholijuomia kuitenkin myydään joka kaupassa ja kioskissa. Oikea paikka niiden nauttimisen lienee jossain muualla kuin kadulla, ja voisin kuvitella rangaistuksen julkijuopottelusta olevan kova. Kenties se vertautuu maanteiden roskaamiseen, josta rangaistiin ainakin San Diegon tienoilla tuhannen dollarin sakolla. Niin varoituskylteissä luki.

Toki Santa Barbaran itsenäisyyspäivä oli selvästi koko perheen juhla. Kaljateltat (tai hehkuviinkojut kuten Keski-Euroopan joulutoreilla) eivät sinne kuuluneet, vaikka vastaavan kaltaisena juhlapäivinä Euroopassa niitä olisi varmaan ollut joka kulmassa. Kulttuurit ja perinteet ovat erilaisia, myös karnevaaleissa. Hyvä puoli tässä kalifornialaisessa tavassa oli, ettei humalaisia möykkääjiä näkynyt missään, ei edes yhtä. Sotkuakin oli vähän. Toisaalta humalaisella möykkäämisellä ja joulukuisella synkkyydelläkin on puolensa. Täällä on niin kovin aurinkoista. Ihmiset hymyilevät ja ovat valmiita juttelemaan oudoillekin ihmisille. Juttelevatkin. Jos kaikki on kovin kiiltävää ja hyväntulista ja kunnoillista, sitä rupeaa pian kaipaamaan jonkinlaista säröä ja rähjää.

En taida vielä olla tottunut amerikkalaiseen elämänmenoon. Se lienee ymmärrettävää, sillä olen aina pitänyt itseäni ensisijaisesti vanhan, monimutkaisen ja pienistä maista koostuvan Euroopan henkisenä asukkina. Yhdysvaltain kokoinen yhtenäiskulttuuri ja siellä asuvien tavat vaativat minulta totuttelua, niin tuttuja kun periaatteessa populaarikulttuurin elokuvista ja sarjoista ovatkin. Ja on täällä sitä rähjääkin, sillä seven-elevenin (paikallinen R-kioski) tienoilla hengaili jokunen jo kypsään ikään ehtinyt asunnoton. Ehkä sitä vain välillä toivoisi, että siellä urheillullisten hyvin valkaistujen ulospäinsuuntauneiden hymyjen ja toisaalta yksinään jupisevien päihdeongelmaisten skitsofreenikoiden välissä olisi se perusjurottaja, johon voisi samaistua. No, ehkä tämä on vain alun kulttuurishokkia. Sitä paitsi tämä on valtavan suuri maa, paljon muutakin kuin Kalifornian vauraat alueet.

Koko reissumme aiempiin maihin verrattuna Kalifornian ylenmääräinen (paremman sanan puutteessa) kunnollisuus oli muuten ensimmäisiä asioita, jonka Meksikon rajan ylitettyämme huomasimme. Kesti vähän aikaa tajuta, mikä Jenkeissä oli eri tavalla kuin aiemmin matkallamme. Kaikki oli vaurasta, kyllä. Tiet olivat hyviä, tavaraa paljon ja autot hyviä, kyllä totta nämäkin. Mutta ei se suurin juttu ollut mikään näistä. Heti rajalta ihmisten ilmoille päästyämme aloimme nimittäin nähdä ulkoilijoita. Ihmiset olivat lenkillä, ulkoiluttivat koiria, kuka mitäkin. Vapaa-ajanvaatteissa, huolettomina ja mitä ilmeisemmin vailla minkäänlaisia pelkoa tai varovaisuutta. Myös naiset, jopa nuoret sellaiset, yksin. Jasmin hoksasi tämän ensin. Tällaista emme olleet oikeastaan nähneet koko Etelä- tai Keski-Amerikassa, mutta ulkoilijoiden puuttumista ei tajunnut, ennen kuin ne uudelleen katukuvaan ilmestyivät. Ihmiset taitavat tuntea olonsa täällä turvalliseksi ja heillä on vapaata aikaa. Näin ei tainnut monessa aiemmin reittimme varrelle osuneessa paikassa olla.

Asumassamme talossa on periamerikkalaiseen tyyliin kahden auton talli, jopa saimme Nissanin jopa yksityisiin sisätiloihin. Santa Barbaran olosuhteet ovatkin siten olleet mitä mainiommat Nissanin siivoamiseen ja yleiseen ehostamiseen. Viime kerrasta onkin aikaa, enkä edes oikeastaan muista milloin koko auto olisi imuroitu yhtä kattavasti kuin nyt mahdollista oli. Ehkä Brysselissä ennen laivamatkaamme Etelä-Amerikkaan? En tosin olee varma, imuroitiinko sängynalusta silloinkaan. Toki pölyjä on yritetty välillä pyyhkiä, mutta mahdollisuutta auton totaaliseen tyhjentämiseen ei koko matkalla ole oikein ennen tätä ollut. Erityisesti auton takaosa oli tosin yllättävän siistissä kunnossa ennen kokonaisvaltaista siivousprojektiakin. Ehkä pöly tarttuu makuuosassa pääasiassa petivaatteisiin, joita kuitenkin on pesty ja vaihdettu aika usein. Sen sijaan ohjaamo on kaivannut perusteellista puhdistusta ja imurointia jo pitkään. Nyt sekin on tehty, joten taas kelpa ajella.

Emme ole vielä päättäneet milloin jatkamme matkaa. Kovin montaa päivää Santa Barbarassa emme enää kuitenkaan viettäne. Täältä jatkamme rannikkoa pitkin kohti pohjoista ja lopulta San Fransiscoa, jonka olemme päättäneet käydä kuitenkin katsomassa. Aluperäisessä suunnitelmassahan ei reittiviiva noin pohjoiseen asti kulkenut, mutta ottaen huomioon kuinka helppoja ja nopeita ajettavia tiet täällä ovat, ei tämä kierros aikataulujamme taida sotkea. Koko matka San Diegon liepeillä sijainneelta leirintäalueelta tänne oli nimittäin moottoritietä, jossa yhdensuuntaisia kaistoja oli kolmesta kahdeksaan. Tie kulki oikeastaan Los Angelesinkin läpi, mutta kaupungista emme nähneet juuri muuta kuin muutaman vähän korkeamman rakennuksen sekä joillakin tutuilla tien- ja paikannimillä varustettuja liittymäkilpiä. Kauniiksi kehuttu Los Angelesin ja San Fransicon välinen rantatie taitaa tosin olla tällä hetkellä ositain maanvyöryn tukkima, ja joudumme varmaan kiertelemään jonkin verran, mutta se on oikeastaan vain mukavaa vaihtelua.

Autoja täällä piisaa. Muita tienkäyttäjiä oli tuhansia ja tuhansia. Kaliforniassa on helppoa hävitä liikennevirtaan. Yllättävän hyvin liikenne kuitenkin teillä veti emmekä joutuneet tänne tullessamme pysähtymään kokonaan kuin ehkä kerran, juuri Los Angelesin tietämissä. Pohjoisemmassa liikenne helpotti taas. Santa Barbaraan tullessamme näin koko 350 kilometrin matkalla vain kaksi tien sivussa seissyttä poliisin partioautoa. Täällä ei kaupunkien reunamilla tarvitse pysähdellä poliisin tarkastuspisteisiin kuten lähes joka maassa latinalaisessa Amerikassa piti. Jos ajaa sääntöjen mukaan ja rajoituksia noudattaen, poliisin kanssa tekemisiin joutuminen on varmaan aika epätodennäköistä. Liikennemäärät ovat niin valtavia ja virkavaltaa vähän. Eteneminen on nopeaa ja vapaata. Land of the free, vai miten se meni.

Mutta ei ehkä pitäisi uhota vielä. Maileja kun on vielä huimasti ajamatta, eikä yhden moottoritienpätkän perusteella ei vielä kovin kattavia analyysejä tehdä. Yleisesti ottaen kaikki täällä autoilleet tapaamamme reissailijat (kuten myös paikalliset) ovat kuitenkin olleet sitä mieltä, ettei pohjoisamerikan maantiepoliisi pysäytä ketään tiellä ilman syytä. Kulttuuri on aivan erilainen kuin espanjankielisessä Amerikassa, jossa papereita tarkastellaan varmuuden vuoksi tämän tästä.

 

Nissan tallissa ja tavarat ulkona.

 

Kommenteissa oli joskus keskustelua sängyn rakenteesta. Tässä selventävä sarjakuva mekanismin periaatteesta. Kapeat levyt viikkautuvat päällekäin ja toiseen reunaan luukun alle. Sänkylaveria ei tosin ole paljon jaksettu matkalla purkaa ja kasailla. Takana on siten käytännössä aina pedattu sänky. Levyissä näkyvä likarengas tuli rikkinäisestä renkaasta, joka kuskattiin tason päällä korjaamoon Chilessä. 

 

Sosiaalinen media ja muita linkkejä. Seuraa ja tykkää!

Facebook: www.facebook.com/havaintoja

Instagram: www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta

Blogi: www.havaintoja.com

Twitter: http://twitter.com/TomiTolli

Matkakirja Havaintoja Afrikasta AdLibris-verkkokirjakaupassa: https://www.adlibris.com/fi/kirja/havaintoja-afrikasta-9789523303102

Auton seurantalinkki: https://www.polarsteps.com/TomiTolli/418149-etela-amerikka



6 thoughts on “Santa Barbaraa, auton ehostamista ja kulttuurishokkia”

  • Kiitos kuvista. Noilla se kätevä rakenne taas hieman selkeni..

    Sitä mietin että jos tuon saman lavettirakenteen tekisikin alumiinilevyistä niin sen makuualustan lämmityksen saisi tehtyä halvemmaksi, luotettavammaksi ja pitkäikäisemmäksi esim. niin että siihen alumiinilevyyn itseensä voisi laittaa sopivan määrän, tehovastuksia tai muuta lämpiävää elektroniikkaa, silleen sopiville kohdille asennettuna niin siinä samallahan se petikin lämpiäisi. https://is.gd/i6kz0I

    Jos pedin lämmitystä haluaa edelleen tehostaa ja monipuolistaa niin sen alumiinilevyn alapuolellehan voisi juottaa tai muuten kiinnittää reilun kiepin kupariputkea jonne pistäisi kiertämään moottorinlämmitysjärjestelmän kuumaa jäähdytysvettä. Semmonen moottorin jäädytystä avittava lisuke olisi helppo toteuttaa vaikka kiinteänä tai laittaa se termostaatin tai ihan vaan magneettiventiilin katkottavaksi. Kylmissä maisemissa ollessa olisi kätevää kun se olisi aina päällä, eli aina kun moottori on lämmin niin peti lämpiää samalla..

    Oli miten oli. Mukavan kodikas ja nuorekas mobiilikämppä teillä siinä on. Ihme että vastaavia asumisratkaisuja ei ole käytössä laajemminkin. Hyvä vastaveto sikamaisiin hintoihin kohonneisiin asumiskuluihin. Olette varmaan laskeneet minkäverran tuommoinen asuminen on säästänyt teilläkin muita asumis/vuokrarahoja?

    Kun asiat ovat mallillaan niin kenenkään ei tarvitse murjottaa. Olo on kuin virkavapaalla olevalla suomenruotsalaisella.

    Mitä siihen Kalifornialaisten teennäisen pateettiseen fantsutteluun tulee. Sikäläisten vankien ja koulu- ymm. ampumistapausten suunnaton määrä antaa osviittaa että eipä ne sielläkään todellisuudessa taida niin yhtenäisiä kulttuurinsa kanssa ole, tavoista nyt puhumattakaan.

    Ei kai tätä pohjoisille kansoille niin kovin tutun oloista ”perusjurottajan” mollisoittoista mielenmaisemaa pelkkien paskojen, kylmien ja sateisten säiden piikkiin voi laittaa, vaikka ikävillä keleillä varmaan oma osuutensa onkin.

    • Eipä kestä. Tavallaan tunnen syyllisyyttä siitä, että rakennusvaiheen dokumentointi on niin puutteellista. Moni kuitenkin näyytäsisi olevan kiinnostunut siitä, kuinka kaikki on tehty. Ymmärrän sen hyvin, sillä ennen kuin aloitin auton muutostyöt minuakin kiinnosti joka ikinen yksityiskohta.

      Lämpö ei muuten sinänsä ole ikinä ongelma kun auto käy ja liikumme. Tai sen puoleen kylmyyskään. Ongelmat alkavat kun moottori sammutetaan. Senpä takia täällä (ja Meksikossakin) esimerkiksi rekkanupit ovat käynnissä aina. Eihän kuski pysty nukkumaan ellei ilmastointi toimi. Siispä antaa moottorin käydä. Suomalaisen korvaan moinen kuulostaa niin kovalta tuhlaukselta, ettei siihen voi mitenkään ryhtyä. Edes nukkumaan ei varmaankaan pystyisi kun syyllisyys ilmastonmuutoksesta ja luonnonvarojen tuhlauksesta ja vaikka mistä valvottaisi.

      Täällä kulttuuri on kuitenkin erilainen. Naureskelimme asiaa El Salvadorissa tapaamiemme kanadalaisten kanssa. He nimittäin olivat jättäneet kotimaansa kylmään vuodenaikaan ja heidän muunnellussa koulubussissaan paleli välillä. He siis pitivät koneen käynnissä. Joku saksalainen matkailija oli kuitenkin erikseen tullut arvostelemaan sitä, miten maailma moisesta tuhoutuu. Meidät on Euroopassa koulutettu hyvin.

      • Joo, kyllähän tuo vuoteenlämmitysidea hieman lisää työstämistä kaipaisi jotta siitä olisi iloa koko pitkäksi kylmäksi yöksi, eikä vain alkuillaksi. Mitään erillistä vesipumppuakaan ei noin vaan oikein kärsisi laittaa koska semmonen vaatii herkästi vähän turhan paljon sähköä. Vaikka tokihan siellä suuressa kuumassa moottorissa sitä vuoteenlämmityslämpöä piisaisi pitkälti aamuun asti.

        Oli miten oli. Tiedän tapauksen jossa henkilöautoon oli viritelty rakennelma, jossa auton kuumaa jäähdytysnestettä kierrätettiin, ei vuoteen alla vaan suurehkossa termospulloa muistuttavassa eräänlaisessa lämpöpankissa. Eli aina kun autolla ajettiin niin tuo vesikierrossa oleva lämpöpankki latautui samalla sillä kuumalla jäähdytysnesteellä ja kun auto sammutettiin ja seuraavana aamuna taas pantiin päälle niin ne termokseen varastoituneet, edelleen lämpimät jäähdytysnesteet siirtyivät nopeasti lämmittämään moottoria ja muuta järjestelmää. Tosi kätevä ja hyvin toimiva systeemi.

        Se että niitä pienen henkilöauton kokoisia rekan moottoreita pidetään pelkän jäähdytyksen takia öitä käynnissä kuulostaa kyllä melkoiselta hulluudelta. Täytyy vain toivoa että kyseessä olisi joku paljon taloudellisempi Webasto tai Eberi tms. joka siellä heillä siellä nukkuessa käy, siis mikäli lisää lämöä kaivataan – ja jos siellä on liian kuuma niin luulisi että jäähdytykseen löytyisi joku esim. nestekaasulla toimiva kevyempi jäähdytysratkaisu.

        Tosiaan, aika riipaisevalta kuulostaa että moisia jättimoottoreita pyöritettäisiin yötä päivää pelkän jäähdyttämisen vuoksi..

      • Minäkin muistan kuulleeni tuollaisesta auton lämpöpankista, johon pystyisi varamaan moottorin jäähdytysveden lämpöä. Olisikohan tästä ollut muinoin puhetta insinöörikoulussa. Muistelen, että joku lvi-tekniikan luennoitsija tai tutkija olisi puhunut, että tuollaista ideaa selviteltiin ihan tosissaan joskus. Olisi kuulemma ollut tosi iso bisnes. Ja olisihan se ollut, sillä tuollainen lämpöpankki varmasti olisi monin tavoin parempi (tai ainakin halvempi) kuin Webasto tai Eberi. En muista enää, mihin tuo tieteilijöiden homma kaatui. Eivät vissiin löytäneet tarpeeksi hyvää ainetta sisälle varaajaan, vaikka kaiken maailman ihme puolimetalleista ja ties mistä sopivaa koittivat löytää.

        Rekkojen jäähdystys taitaa olla täällä päin se pääongelma, ja siksi koneita käyttävät. Mutta ihan hirveältä tuhlaukselta se tosiaan kuulostaa.

  • ”Ehkä sitä vain välillä toivoisi, että siellä urheillullisten hyvin valkaistujen ulospäinsuuntauneiden hymyjen ja toisaalta yksinään jupisevien päihdeongelmaisten skitsofreenikoiden välissä olisi se perusjurottaja, johon voisi samaistua.”

    🙂

    Aika monella meistä elämä tuntuu soljuvan enemmän tai vähemmän ”jurottaen” ja jumittaen, jos ei elämä nyt sentään ihan kokonaan hukkaan mene, niin usein kuitenkin lähes.

    Sinänsä aika hassua että jumitamme niissä iänikuisissa varsin tylsissä samoissa arkisissa askareissa vaikka koko maailma olisi useimmille ihan oikeasti avoinna..

    On jännittävää ajatella mitä kaikkea vastaavassa automatkailussa olisi mahdollisuus nähdä ja kokea.. Kaikki se jänskä olisi ihan tuossa noin tarjolla, kaiken huippu on että koko homman voisi rahoittaa lähes pelkkien säästyneiden vuokra- ja asumisrahojen avulla, ihan vaan jos ja kun vain saisi aikaiseksi..

    https://www.instagram.com/vanlifediaries/

    Oli miten oli. On se vaan mukavaa seurata tätä teidän nuorekasta elämältä näyttävää matkaanne.. Lisää kuvia tietenkin olisi kiva katsella..

    • Kiitos kiitos. On tosin todettava, että vaikka ei tämä reissu ole mitään erityistä kärvistelyä ole ollutkaan, niin kyllä elämäntapareissaaminen autolla vaatisi erilaisen ajopelin. Enemmän asunnonkaltaisen sellaisen. Ehkä olen liian mukavuudenhaluinen. Tämä meidän reissu kuitenkin on enemmän projekti, jossa on alku ja loppu sen sijaan, että asuisimme määräämättömän ajan Nissanissa ympäri maailman.

      Mutta olen jo miettinyt seuraavaa autroprojektia, joka sitten olisikin enemmän jonkinlainen ”house truck”. Mutta se olisi varmaan monivuotinen projekti, vähän kuin jotain kesämökkiä rupeaisi rakentemaan vapaa-ajallaan. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Vastaa käyttäjälle Tomi Tölli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *