Surkeita teitä ja tiesulkuja – Ensimmäinen päivämme eteläisessä Boliviassa

Surkeita teitä ja tiesulkuja – Ensimmäinen päivämme eteläisessä Boliviassa

 

Su 16.3.2018 (pvä 121), Calama, Chile

Bolivian vierailumme ei mennyt aivan putkeen. Kolmatta vuorokautta maassa samoiltuamme jouduimme palaamaan häntä koipien välissä takaisin omia jälkiämme Chileen. Koko aikanamme Boliviassa emme nähneet yhtään päälystettyä tienpätkää. Vain huonoa, nimismiehen kiharoiden pilamaa soraa. Rakeitakin tuli välillä, ja vettä. Seikkailun jäljiltä auto on niin törkyinen, että hyvä kun ikkunoista ulos näkee. Onneksi se on sentään ehjä ja kulkee yhä. Yllättävintä tässä kaikessa oli, että meitä eivät pakottaneet kääntymään takaisin luonnonolosuhteet, huonot tiet tai edes viranomaiset. Sen teki Bolivian kansa, tai ainakin pieni tyytymätön osa siitä.

Kaikki alkoi kuitenkin hyvin. Täynnä innostusta ajoimme perjantaina rajalle, jossa oli kovin hiljaista. Chilen rajapoliisit pelasivat rajatoimistossa pingistä. Asiakkaita ei juuri näkynyt ja epäilen, ettei niitä ole tällä rajalla riesaksi asti ikinä. Prosessi oli jälleen kerran sama kuin kaikilla aiemmillakin ylittämillämme rajoilla Etelä-Amerikassa: ensin leimattiin passit, sitten vanha auton maahantuontilappu luovutettiin tullille. Tämän jälkeen ajoimme vajaan kilometrin Bolivian toimistoille, jossa sama prosessi toistettiin käänteisesti. Ei stressiä, ei kiirettä. Viranomaiset olivat kovin levollista porukka täälläkin.

Molempien rajojen rakennukset olivat kuitenkin ylättävän asialliset ja hyvässä kunnossa. Puomit ja katokset, eri toimistot poliisille ja tullille. Ei mitään lautahökkeleitä. Myös kaivosjunat kulkevat tämän rajan kautta (kiskot menivät tien vieressä ja näimme viikonlopun aikana useamman selvästi kaivosrahtia kuljettuvan junan), joten ehkäpä rajamiesten päätoimi on hoitaa rahtiasioita. Automatkustajat eivät heitä varmaankaan paljon kuormita. Pöytätennistaitoja on aikaa hioa virka-ajallakin.

Bolivian puolella rajapuomin jälkeen oli vain muutama huonokuntoinen rakennus ja pelkkää autiutta, joten sinne ei ollut mitään syytä jäädä ihmettelemään. Emmekä jääneetkään, vaan passileimat ja paperit saatuamme suuntasimme suoraan Uyunin kaupunkiin johtavalle tielle. Paikka on kuulu siitä, että sieltä käsin tehdään paljon kiertoajeluita samannimiselle valtavalle suolatasangolle, joka sijaitsee aivan Uyunin kupeessa. Se näytti myös olevan Bolivian tämän osan ensimmäinen millään tavalla merkityksellinen asutuskeskus (jossa esimerkiksi voisi vaihtaa rahaa), joten se oli looginen ensimmäinen etappimme maassa. Ollaguen rajalta sinne on matkaa noin 250 kilometriä. Ei kuulostanut pahalta.

Tiesimme tien olevan päällystämätöntä soraa, mutta netistä ongittujen tietojen perusteella olimme odottaneet hieman parempaa. Tie oli koko matkaltaan täynnä pyykkilautamaista kuoppaa. Välillä tiellä oli myös nyrkinkokoisia kiviä, joita piti väistellä. Jos ajourat olivat syvät, kolisivat kivenmurikat ikävästi alustaan. Myös vesi oli tehnyt tuhojaan. Väliilä tien poikki kulki syviä veden tekemiä uria. Välillä puolet ajourasta oli huuhtoutunut tyystin pois. Bolivian tässä osassa tiet näemmä tulvivat helposti, kuten sittemmin takaisin ajaessamme saimme itsekin sateeseen joiuduttuamme todistaa. Kova ja kuiva maaperä ei taida juurikaan imeä vettä, joten kun sataa, on sitä kaikkialla.

Tärisimme ja kolisimme eteenpäin 20 – 40 kilometrin tuntinopeudella. Matka kuitenkin edistyi ja tavoite läheni. Chilen tiet olivatkin olleet suorastaan liian hyviä. Pienet haasteet ovat aina välill paikallaan, eihän muuten syntyisi ikinä hyviä juttuja kotona kerrottavaksi. Kuudetta tuntia köröteltyämme jutunaiheita tuli lisää. Saavuimme risteykseen, jossa kyltti kertoi matkaa Uyuniin olevan jäljellä 63 kilometriä. Pidemmälle ei kuitenkaan voinut ajaa sillä tien poikki. Juuri ennen risteystä, oli aseteltu riviin suuria kiviä tientukoksi. Kivirivin edesssä odotti yksi paikallinen pick-up ja yksi kuorma-auto. Risteyksessä seisoskeli joutoihmisiä ja pientareella oli lisää autoja ja rekkoja.

Mitä ihmettä? Yritimme jutella lava-autokuskin kanssa. Englantia hän ei puhunut, ja meidän espanjamme on yhä sangen vajavaista, joten yhteinen kieli oli hakusessa. Emme saaneet selvää tukoksen syystä, mutta milloin se loppuisi? Huomenna? Ei kuulemma ollut tietoa, puisteli mies masentuneen ja lanniistuneen oloisena päätään. Mitä sitten ihmiset odottivat jos lopusta ei ollut tietoa? Siitäkään emme saaneet selvää. Kovin varautuneilta ja suorastaan ujoilta vaikuttivat bolivialaiset, vaikkakin hyvin ystävällisiltä. Pidin. Bolivia oli muuten matkan ensimmäinen maa, jossa Andien intiaaniveri- ja kulttuuri näkyi selvästi. Ihmiset olivat lyhyitä ja tummia, monet kylännaiset käyttivät Andien kuvastosta tuttua mustaa knallimaista hattua. Autoradio soitti vauhdikasta pan-huilumusiikka, sikäli kun sieltä jotain kuului.

Juttu oli perin epäselvä. Ihmiset istuivat autoissa. Jokunen ihminen istuskeli kivien päällä tien sivussa. Kaikki odottelivat. Keitin kahvit ja odottelimme mekin. Lopulta valkoinen Hilux-mies käänsi autonsa ympäri ja kaasutti tulosuuntaan tiehensä. No, kello olikin jo yli viisi, joten päätimme ajaa jonkin matkaa takaisin tulojälkiämme ja etsiä yöpaikan. Sellainen löytyikin kymmenisen kilometrin päästä jonkinlaisesta sorakuopasta, joka suojasi tuulelta eikä näkynyt päätielle. Suojaisat paikat olivat olleet päivän aikana harvassa. Kovin oli karua. Leiriydyimme. Aamulla tilanne olisi ehkä toinen.

Koska jutusta tuli pitkä, jatkan sitä seuraavassa artikkelissa ja kerron, kuinka toisena Bolivian päivänämme kävi. Hyvä puoli Bolivian teissä oli, että auto ei oireillut maassa kertaakaan, niin lähes neljän kilometrin korkeudessa kun olimmekin. Nopeudet olivat kaiketi niin matalia ja tarvittava teho ja vääntö niin pientä, että moottori kävi kiltisti, vaikka välillä kaasutettaessa savuttikin enemmän kuin normaalisti. Hälytysvalot pysyivät kuitenkin poissa päältä, mikä oli hyvä.

 

Tiekuvaa Boliviasta. 

 

Julacan asema. Satunnaiskuva matkan varrelta. 

 

Sosiaalinen media ja muita linkkejä. Seuraa ja tykkää!

Facebook: www.facebook.com/havaintoja

Instagram: www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta

Blogi: www.havaintoja.com

Twitter: http://twitter.com/TomiTolli

Matkakirja Havaintoja Afrikasta AdLibris-verkkokirjakaupassa: https://www.adlibris.com/fi/kirja/havaintoja-afrikasta-9789523303102

Auton seurantalinkki: https://www.polarsteps.com/TomiTolli/418149-etela-amerikka



12 thoughts on “Surkeita teitä ja tiesulkuja – Ensimmäinen päivämme eteläisessä Boliviassa”

  • ”Kuudetta tuntia köröteltyämme jutunaiheita tuli lisää. Saavuimme risteykseen, jossa kyltti kertoi matkaa Uyuniin olevan jäljellä 63 kilometriä. Pidemmälle ei kuitenkaan voinut ajaa sillä tien poikki. Juuri ennen risteystä, oli aseteltu riviin suuria kiviä tientukoksi.”

    Olitte siis ajamassa 701 tietä Ollaguesta ja juuri ennen 5 tielle pääsyä matkanteko tyssäsi? 20°57’40.0″S 67°02’37.6″W

    Ja syykö matkanteon tyssäämiseen jäi kokonaan hämäräksi?

    Noi kielimuuriasiat osaavat varmaan olla turhauttavia..

    Olisikohan yhtään auttanut jos teillä olisi ollut matkassa joku vanha läppärinraato espanjankielisillä asetuksilla ja olisitte pyytäneet jotakin sikäläistä Paavoa kirjoittamaan siihen koneelle,( omalle kielelle käännettäväksi ), mistä siinä tiesululla oli kyse ja miten matkanteon olisi saanut jatkumaan?

    Älypuhelimelle saa käsittääkseni joitakin appeja joilla saa käännökset lennosta, mutta niiden toimivuudesta en tiedä..

    • Juu, paikka on oikein hoksattu. Itse asiassa varisnainen sulku oli tiellä 701 olevalla jokisillalla. Eli kuvassa näkyvä oli vain ikään kuin ennakkovaroitusta. Syykin selvisi, mutta enemmän siit’ä tosiaan kun saan seuraavan raportin valmiiksi.

      Olemme olleet hieman laiskoja noiden appsien ja sovellusten suhteen. Tiedän, että monet käyttävät niitä menestyksekkäästi kääntämiseen. Auton öljynvaihtojen yhteydessä Googlen kääntäjää on hyödynnettykin, kun emme meinanneet ymmärtää toisiamme. Viimeksi käänsimme jo puhelimeen valmiiksi jutut, mitä halusimme korjaamopajan tekevän.

  • Jaa,a.. Historiasta päätellen taitavat olla melkoisia Taistoja ne sikäläiset Paavot..

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Bolivia

    ”Bolivia on saanut nimensä venezuelalaisen vallankumousjohtaja Simón Bolívarin mukaan. Maan itsenäisyyden ajan historiaa ovat sävyttäneet parisataa vallankaappausta. Monet presidentinvaalit ovat päättyneet siten, että armeija on syrjäyttänyt voittajan.”

    Viralliset kielet 37 kpl.
    espanja,
    aimara,
    araona,
    baure,
    bésiro,
    canichana,
    cavineño,
    cayubaba,
    chácobo,
    chimán,
    ese ejja,
    guarani,
    guarasu’we,
    guarayu,
    itonama,
    ketšua,
    leco,
    machajuyai-kallawaya,
    machineri,
    maropa,
    mojeño-trinitario,
    mojeño-ignaciano,
    moré,
    mosetén,
    movima,
    pacawara,
    puquina,
    sirionó,
    tacana,
    tapiete,
    toromona,
    uru-chipaya,
    weenhayek,
    yaminawa,
    yuki,
    yuracaré,
    zamuco.

    Melkoinen kiälimies siellä saapi olla että noin monen kirjavan kielen hanskaa ja tulee juttuun kaikkien kanssa. Paras vaan varautua että sielläkin osataan tarjoilla sitä kuuluisaa ”parempaa väkivaltaa” oikeuksistaan kiinnipitäville turisteille hyvinkin herkästi.

    • Heh, sitä parempaa väkivaltaa tosiaan. Bolivia taitaa olla vähän kuin pikku-Venezuela. Vasemmistopopulismin periaattein johdettu maa.

      Toisaalta bolivilalaisten kunniaksi on sanottava, että kukaan ei missään vaiheessa ollut aggressiivinen. En usko, että se kuuluu kansanluonteeseen. Porukka on pitämielistä ja varautunutta, ei niinkään kuumaveristä. Tällainen mielikuva minulle tuli. Tiesulullakaan ei ollut ilmassa minkäänlaista uhkaa, sanoisin. Ehkä Andien ankarakin ilmasto on muokannut bolivialaiset tällaisiksi Ainakin maan vuoristoisessa osassa. Jostain muistan lukeneeni, että alangolla asuvat bolivialaiset ovat aivan erilaisia kuin vuorilla asuvat. Että maassa olisi ikään kuin kaksi aika lailla toisistaan poikkeavaa perusluonnetta.

  • Onko teillä autossa, ikkunassa tai katolla, jokin external antenni GPS-seurantaan? Polarsteps on pudonnut välillä sadoiksi kilometreiksi kartalta. Jos on käytössä pelkästään älykännykän/tabletin/ tai läppärin oma sisäinen GPS-antenni, se selittäisi ilmiön. Kun laite ei ole ohjaamossa vaan ”unohtuu” välillä takakoppiin, se on ikkunattomana faradayn häkki, johon ei GPS signaali pääse.

    • Seuranta on vain tavallisessa mobiililaitteessa oleva sovellus. Ohjelma on tablet-tietokoneessa, jota käytämme yleensä autossa kartanlukuun. Se on siten yleensä autossa, tai ei ainakaan kulje mukana kaupungilla tms. En ole oikein kärryillä, miten tuo sovellus toimii, mutta arvaukseni on että se ei päivitä viivaa, ellei se ole netissä. Jos laite on pitkään poissa netistä, taitaa kahden pisteen väliin tulostua vain suora viiva. Jonkin verran karttaviivaa se kuitenkin tallentaa muistiin myös verkon ulkopuolella.

      Ja keskeinen ongelmahan on, että emme suinkaan ole koko ajan mobiiliverkon piirissä. Monessa paikassa moista verkkoa ei ole. Välillä meillä ei taas ole edes paikallista sim-korttia, jolla nettiin pääsee. Silloin karttaviivalla ei olle mitään mahdollisuutta päivittyä.

      • Jotta sovellus piirtää reaaliaikasesti viivaa, pitää alueella olla mobiiliverkko ja nettiyhteys. Näyttäisi siltä, että sovellus tallentaa muistiin koordinaatteja, vaikka nettiyhteyttä ei ole, kun nettiyhteys saadaan, se piirtää jälkikäteen kuljetun reitin. Pitkän suorat viivat (esim Argentiinassa) viittaavat siihen, että satelliitiyhteyttä ei ole ollut, joko tabletista sähköt poissa tai tabletti ollut paikassa, eism. takakopissa, johon satellittisignaali ei pääse. Kun tabletti on ohjaamossa, eikä ole ole sähköt off tullee reitti tallennettua.

      • Kuulostaa loogiselta. Tabletti on saattanut tosiaan sammua välillä virran puutteeseen, ja ehkä suorat viivat johtuvat pääosin siitä. Pääosin seuranta on mielestäni toiminut hyvin ottaen huomioon sen, että en ehtinyt juurikaan perehtyä asiaan kun Montevideossa appsin hätäpäissäni latasin. Valitsin vain sellaisen, joka oli ilmainen ja oli arvosteltu monen käyttäjän toimesta hyväksi.

  • Jopa osasit jättää tarinan jännään vaiheeseen!

    Minun nähdäkseni te ajoitte heti rajalta 701-tieltä koilliseen 5-tielle sitä pikkutietä pitkin. Ilmeisesti se googlemapsissa näkyvä valkoinen tie ei ollut niin huono kun sinne lähditte vaikka 701 näyttää kartalla suuremmalta. Homma pysähtyi sitten 701:n ja 5:n risteykseen 20 km Rio Grandesta itäkaakkoon.

    Eipä nuo kivet niin ylivoimaisilta näytä, etteikö niitä siirtämällä olisi ajamaan päässyt, vaikka kivet takaisin paikalleen laittaen. Jos tämä ei ollut mikään yksityinen tietulli eivätkä ihmiset vaikuttaneet agressiivisilta, tulee mieleen että tämä on joku uskonnollinen juttu. Jos edessä olisi tie poikki tai onnettomuus tms ei kiviä olisi tarvinnut asetella tuolla tavalla tienkäyttäjiä varoittaakseen. Onko ne kaksi Land Cruiseria paikallisten vai turistien autoja?

    Matka näköjään jatkuu kohti pohjoista ja arvaan että tietä 15 uusi yritys koht i Boliviaa? Jos näin niin Chilen puolella tie näyttää hyvältä mutta Bolivian puolella tie 12 on taas päällystämätön Huachacallaan asti, noin 70 km.

    • Aivan oikein tutkittu, juuri tuossa risteyksessä tie nousi pystyyn. Paikka oli hyvin valittu, sillä mitään muuta keinoa päästä pohjoiseen ei tainnut olla. Eli se varsinainen tukko oli tiellä 701. Tästä vielä tarkemmin seuraavassa jutussani.

      Mikään kartta ei oikein pitänyt tuolla täysin paikkaansa, ei myöskään Googlen. Välillä piti arvailla, että mikä ura mihinkin menee. Onneksi siellä oli jonkin verran opasteviittoja. Sellaisen perusteella ajoimme rajaltakin eteenpäin. Uyunin viitta näytti reitille, jota ajoimme.

      Saapa nähdä, miten käy Bolivian. Kun maasta pois pääsimme tuntui siltä, ettei ole kiire sinne palata. Mutta ehkä mieli vielä muuttuu…

  • Wau!

    Nythän mä hokasin että eihän se teidän Bolivian retki sentään ihan hukkareissu onneksi ollutkaan.. Meinaan vaan että aika mahtavia kuvia teillä ainakin sentään on tuolla Instagramin puolella sieltä Boliviasta, yli 3,6 kilometrin korkeudesta, maailman suurimmalta suolatasangolta. https://fi.wikipedia.org/wiki/Salar_de_Uyuni

    Veikkaanpahan vaan ettei moisia näkymiä kuka vaan pääse paikanpäältä ihastelemaan.. ”Strange and unreal views: Salar de Uyuni (largest salt flat in the world) was flooded. It is not always so, but now it was, so we did not dare to take a drive.”

    Varmaan aika ikimuistoinen paikka.. Kiitos mahtavista kuvista..

    • Juu, ei mennyt reissu ihan hukkaan. Onneksi tulimme heti rajalla valinneeksi tuon tien, sillä toista reittiä käyttäen emme olisi varmaan sen tiesulun takia päässeet näkemään koko tasankoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *