Takaisin Jenkkeihin – Metsäpaloja, viinitarhoja, omenoita ynnä muita hedelmiä

Takaisin Jenkkeihin – Metsäpaloja, viinitarhoja, omenoita ynnä muita hedelmiä

 

Pe 7.9.2018 (pvä 293), Manson (Washington, Yhdysvallat)

Olemme taas Yhdysvalloissa. Alun perin Alaska piti olla viimeinen Jenkkiosa valtio tällä matkalla, mutta niin ei sitten käynytkään. Kanadassa ajeleminen oli niin nopeaa, että olime Vancouverissa turhankin hyvissä ajoin. Näin kävi, vaikka emme edes mitenkään kiirehtineet. Tiet olivat vain nin nopeita ajaa. Toki meillä suunnitelma tällaisenkin vaihtoehdon varalle oli. Ajattelimme mennä Vancouverin edustalla olevalle suurelle ja kaupungin kanssa samannimiselle saarelle. Kun asiaa lähemmin tutki, niin edestakainen lauttamatka olisi itsessään maksanut jo noin sata euroa. Sen lisäksi saaren leirintäalueet näyttivät olevan perin arvokkaita, sikäli kun niistä netistä tietoa löytyi. Kallista, kuten saarilla monesti on. Se oli johtopäätös.

Siispä, asiaa pohdittuamme, siirryimme suunnitelmaan B. Ajaessamme aikanaan Yhdysvaltain läpi pohjoiseen oli harmillista, ettei joka paikkassa voinut käydä. Washingtonin osavaltio Jenkkien luonteiskulmassa on aina kiinnostanut minua. Seattlessakin olen halunnut käydä. Suuntasimme siis saaren sijaan etelään. Toki tämä vaati taas rajanylityksen. Kanadasta USA:han (tai toisin päin) meneminen on ollut tähän asti helppoa, joten ratkaisu ei sinänsä tuntunut liian vaivalloiselta. Vaikkapa Keski-Amerikassa näin ei olisi viitsinyt tehdä, sillä siellä erityisesti auto vaati aina melkoisen määrän paperitöitä. Täällä ei ole kyselty ikinä mitään. Eikä niin käynyt tälläkään kertaa. Jokunen asia meiltä hiljaisella raja-asemalla tosin kysyttiin, mutta pääosa niistä liittyi mukanamme oleviin ruoka-aineisiin. Rajalla ei mennyt viittä minuuttia.

Kanadan puolella ajelimme ensin hieman sisämaahan, sillä onhan meillä tuota aikaa. Siis ennen kuin ylitimme rajan. Tämä parin sadan kilometrin matka oli monin paikoin savuinen. Kanadassa palaa paljon metsää. On varmaan aika toivoton urakka yrittää sammuttaa näitä monin paikoin kulkkuloiden ja vuorien rinteillä roihuavia paloja. Ehkä viitisenkymmentä kilometriä Vancouverin ulkopuolella sijainneen kunnan leirintäalueen vartiijana toiminut sympaattinen ja introvertin oloinen partamies varoitteli meitä nuotion polttamisesta. Hän ei asiaa sen kummemmin valvonut, kunhan kuulemma tulen alueellaan nähdessään pyysi sen sammuttamaan. Näin hän kertoi meille hieman anteeksipyytävään sävyyn. Mutta jos virallinen palotarkataja eksyisi paikalle, jokainen nuotion ympärillä istuva saisi 1200 dollarin sakon. Vasta oli sattunut, että samaan porukkaan kuuluneet kolmetoista ihmistä oli kukin saanut käteensä maksumääräyksen. Armoa ei tunneta. Metsää palaa kuulemma niin paljon, ettei mitään riskejä enää oteta ja kaikkia tulensytytttäjiä rankaistaan armotta. Tämän sanottuaan hän vaelsi takaisin metsän pimeyteen kovasti sudelta näyttäneen koiransa kanssa. Totta tosin on, ettei kukaan voi polttaa täällä nuotiota vahingossa. Niin paljon kieltomerkkejä kaikkialla on.

En tiennyt, että Kanadassa viljellään viiniä. Näin kuitenkin näkyy olevan. Vancouverin tuntumassa sekä Kanadan etelärajan pinnassa viinitarhoja on tämän tästä. Viiniköynnösten lisäksi erilaisia hedelmätarhoja on paljon. Ainakin omenat ja persikat ovat olleet hyvin edustettuna. Tämä on yllättävää. Harvalle varmaan tulee mieleen Kanada kun viinimaista puhutaan. Paikallinen viini on meiltä yhä maistamatta, mutta ehkä vielä edimme viimeistään takaisin Vancouveriin päästyämme.

Rajan Yhdysvatoihin ylitettyämme viiniviljelmiä ei enää juuri näkynyt, mutta hedelmätarhoja täällä on senkin edestä. Rekat ajelevat tyhjiä eurolavan kokoisia hedelmäkoreja edestakaisin, ja pikkukaupungeiden asukkaista huomattava osa näyttää meksikolaisilta tai keskiamerikkalaisilta. Aika yllättävää näin pohjoisessa, mutta sitten taas toisaalta olen ymmärtänyt että suuri osa Yhdysvaltain maatalouden suorittavista töistä on keskiamerikkalaisissa käsissä. Hedelmänpoiminta on varmaan juuri tällainen homma. Aivan kuten Suomen mansikkasadon poimivat paljolti ulkomaiset poimijat, niin taitaa olla myös Washingtonin osavaltion hedelmäsadon suhteen. Kanadassa taasen näkyi hämmästyttävän paljon intialaisia. Viinialueella meitä ajoi traktorilla vastaan vanhempi sikhi turbaani päässä ja harmaanmusta pitkä parta hulmuten. Intialaisia on myös todella paljon palvelutehtävissä. Hedelmänpoimijoista poiketen Kanadan intialaiset lienevät ihan paikallista asujaimistoa. Joku viinitarhakin oli nimen perusteella selvästi intialaisessa omistuksessa ja intialaisia ravintoloita on jokaisessa pikkukylässäkin. Söimme Prince Georgessa yhdessä tällaisessa. Ruoka oli lajissaan ehkä parasta, jota olen maistanut. Osasivat hommansa.

Ei muuten ole ihme, että sekä viini että hedelmät kasvavat täällä hyvin. Tai että metsä palaa. On nimittäin tosi lämmin. Nytkin aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämpötila on kolmenkymmenen asteen tuntumassa. Yölläkin oli pitkästä aikaa oikeastaan liian kuuma. Kaiken lisäksi itikat ja kärpäset ilmestyneet taas kiusaksemme. En odottanut tällaista intaanikesää. Meksikoon ja aiemmin kokemaamme verrattuna tämä ei ole mitenkään kummallista, mutta pahaksi onneksemme eilen iltapäivällä auton ilmastointi lopetti yhteistoiminnan ja hajosi. Se ei siis toimi enää. Joku voisi sanoa, että lopulta. Ihmeen kauan se on toiminutkin, ja vieläpä täysin ongelmitta. Emme varmaan yritä korjauttaa sitä tällä mantereella. Jäljellä kun on enää muutama päivä. Katsotaan asiaa sitten tarkemmin Venäjällä tai Keski-Aasiassa.

Tulevan viikon aikataulukin on tarkentunut. Meidän pitää olla taas Vancouverissa viimeistään ensi tiistaina puolen päivän jälkeen. Auto pitää viedä silloin laivausapaikkaan ja se pakataan siellä konttiin. Samalla tehdään kaikki laivaukseen liittyvät paperit. Tiistai-iltana olemme siis vailla kotia. Kerta on ensimmäinen Kolumbian ja Darien Gapin ylityksen jälkeen. Tuolloin tosin joudimme eroamaan Nissanista vain noin viikoksi. Tällä kertaa ero kestää kuukauden.

Me itse taas nousemme Tyynenmeren ylittävään ritseilylaivaan ensi viikon perjantaina. Toivokaamme, että siellä on tarpeeksi ohjelmaa ja ihmeteltävää, ettei autoa ehdi kaipailemaan. Atlanttia ylittäessämme auto sentään matkusti kanssamme, ja sitä pääsi halutessaan katsomaan ruumaan. Nyt Nissanin kontti tulee vaeltelemaan ympäri pohjoisen Tyynenmeren aluetta ennen päätymistään Venäjän Vladivostokiin. Ehkä on parempikin, ettei sen kaikkia liikkeitä tiedä. Ja on ehkä myös hyvä olla vähän aikaa tyystin erossa tästä autoiluhommasta. Onhan sitä cviimeisen yhdeksän kuukauden aikana tehty jo aika lailla, joten vaihtelu tullee virkistämään.

Artikkelikuvassa yksi savuisista laaksoista. Tällaisilla teillä ja tällaisissa maisemissa ajelimme Kanadassa viime päivinä paljon.

 

Viinitarhoja laaksossa Kanadassa. Huomaa tässäkin kuvassa savuinen ilma.

 

Sosiaalinen media ja muita linkkejä. Seuraa ja tykkää!

Facebook: www.facebook.com/havaintoja

Instagram: www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta

Blogi: www.havaintoja.com

Twitter: http://twitter.com/TomiTolli

Matkakirja Havaintoja Afrikasta AdLibris-verkkokirjakaupassa: https://www.adlibris.com/fi/kirja/havaintoja-afrikasta-9789523303102

Auton seurantalinkki: https://www.polarsteps.com/TomiTolli/418149-etela-amerikka

 



3 thoughts on “Takaisin Jenkkeihin – Metsäpaloja, viinitarhoja, omenoita ynnä muita hedelmiä”

  • ”auton ilmastointi lopetti yhteistoiminnan ja hajosi. Se ei siis toimi enää”

    Oho! Miten vika ilmeni/ilmenee? Sähköinen vika vai ihan oikea vikavika?

    Jospa sieltä on joku kompressorin hihna vaan mennyt rikki?
    Kauhean vaikea uskoa että Nissanissa olisi joku oikea vika.

    Epäilen että hihna se vaan on. Hiekkaiset tiet saattavat kuluttaa ja rikkoa hihnoja..

    • Vika ilmeni siten, että keskellä päivää joltain lyhyeltä tauolta liikkeelle lähdettyämme auton ilmanvaihto ei puhaltanut enää kylmää ilmaa. Eli minkäänlaista dramatiikkaa ei tähän muutokseen liittynyt. En ole vielä jaksanut tutkia asiaa tarkemmin pellin alta. Pitäisi vähän googlsilla, jotta missä se kompura edes sijaitsee ja miltä näyttää.

      Onneksi pääsimme jo pois hellealueelta. Täällä lähempänä merta on jo
      Paljon viileämpää. Ilmastoinnin sijaan tarvitsemme jo maltillista lämmitystä.

  • Kannattaa käyttää auto ihan perus ilmastointihuollossa. Sieltä on luultavasti vain kylmäaine loppu, ellei ole matkan aikana huollettu. Mikään hihna sieltä tuskin on poikki niinkuin joku kommentoija epäili, se aiheuttaisi muidenkin laitteiden toimimattomuutta (laturi, ohjaustehostin yms)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *