Venäjä, Dagestan, Tsetsenia ja lopulta Georgia

Venäjä, Dagestan, Tsetsenia ja lopulta Georgia

 

Ti 27.11.2018 (pvä 374), Tbilisi (Georgia)

Olemme ylitelleet paljon rajoja viimeisen vajaan viikon aikana. Edellisessä jutussani olimme yhä Kazakstanissa.  Nyt olemme jo Georgian pääkaupungissa Tbilisissä. Ehdimme siis jo ajamaan Venäjän Kaukasian halki. Tähän etappiin mahtui myös jokunen Venäjän sisäinen tasavaltakin. Dagestan ja Tsetsenia ovat uutisista tuttuja. Palasimme myös lähes huomaamatta Eurooppaan, sillä maanosien rajana toimiva Uraljoki ylittyi Kazakstanin länsiosassa viimeisenä iltanamme maassa. Tapahtuma oli niin mitätön, että piti ihan katsoa jälkikäteen kartasta missä tuo rajajoki sijaitsikaan, ja milloin sen ylitimme. Kyseinen silta ylittyi pimeässä, juuri kun etsimme kuumeisesti paikkaa johon voisimme parkkeerata yöpyäksemme autossa. Ilmankos Atirawin kaupungin kupeessa sijainnut joki jäi vähälle huomiolle. Tuon yön nukuimme muuten jälleen kerran arolla, jokusen kymmentä kilometriä Euroopan puolella. Tuuli aika kovaa.

Alun perin aikomuksena oli käyttää tähän väliin jokunen päivä enemmän, mutta niin ei sitten lopulta käynytkään. Ihan suorinta tietä ja kaasu pohjassa emme kuitenkaan Kaukasian ongelmaisienkin pikkualueiden halki ajaneet, sillä Kazakstanista päästyämme pysähdyimme viikonlopuksi noin sata kilometriä rajasta sijainneeseen Venäjän kaupunkiin nimeltä Astrahan. Tämä osoittautuikin oikein mukavaksi paikaksi. Puolen miljoonan asukkaan kaupungin keskustan historialliset rakennukset oli kunnostettu huolella ja kaikkialla oli siistiä. Viihtyisiä ravintoloita näkyi olevan paljon. Tunnelma oli itäisen Keski-Euroopan historiallisessa kaupungissa konsanaan. Taas kerran Venäjä tuntui hyvin eurooppalaiselta, joka oli jälleen yllättävää. Tietty tähän saattoivat vaikuttaa Kazakstan, Uzbekistan sekä Kirgisia, joissa ennen Venäjää ajelimme. Niissä meininki oli kuitenkin vähän erilaista.

Taukomme Astrahanissa sai myös miettimään sitä, josko mistään paikasta pystyy lyhen vierailun perusteella tekemään kunnollista arvioita. Mielikuviin vaikuttaa niin paljon majapaikka, sen sijainti ja tietysti sää. Nämä kaikki olivat Astrahanissa kohdallaan. Asuimme mukavassa päivävuokra-asunnossa aivan kaupungin keskustassa, oli pikkupakkanen ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Kaiken kukkuraksi saimme pestyä pyykkiä oikein koneella, joka on aina näin reissussa perin tyydyttävää puuhaa. Likaisten ja puhtaiden vaatteiden suhde oli jo aika huolestuttava, joten kone pyöri ahkerasti. Ei siis ihme, että kaupunki oli meille mieleen. Mutta sitten taas toisaalta, täysin objektiivista näkökantaa juuri mihinkään ei taida olla olemassakaan. Kaksi ihmistä saattaa asua ikänsä samassa kaungissa ja heidän näkemyksensä kotipaikastaan saattaa poiketa kovastikin toisistaan, eikä kumpikaan ole välttämättä mitenkään väärä. Näkökulma- ja kokemuskysymyksiä ovat nämä. Itse kuitenkin uskon, että lyhyenkin vierailun aikana saa käsityksen siitä, minkälainen henki missäkin leijuu.

Oli ilo palata Venäjän teille. Osa niistä on tuliteriä ja parempia kuin Saksan autobahnat konsanaan. Kehnommatkin ovat kertaluokkaa paremmat kuin ne, joihin läntisessä Kazakstanissa totuimme. Siellä ajaminen oli melkoista tuskaa. Suuria kuoppia ja reikiä oli vieri vieressä ja välillä asfaltissa oli valtavia uria, aivan kuten aikanaan Astanan ja Almatyn välillä oli. Auto rämisi ja paukkui. Alustasta kuului huolestuttavaa kolinaa ja muita ääniä. Tai ainakin kuvittelimme niiden kuuluvan sieltä. Tämä kaikki oli stressaavaa. Välillä tuntui, että Nissan ei tule kestämään kazakkiteitä loppuun asti, ei vaikka miten varovasti olisi ajanut. Ei myöskään auttanut, että viimeisimmällä korjaamokäynnillämme Samarkandissa mekaanikko sanoi toisen takapyörän laakerin olevan viallinen. Se kuulemma falskasi. Uutta ei kuitenkaan Uzbekistanista löytynyt, joten sitä ei voitu vaihtaa. Tätäkin pyörää kuuntelimme (varmaan aivan liian) tarkalla korvalla. Venäjän puolella kuitenkin helpotti. Sileällä ja hyvällä tiellä auto ei kolise tai metelöi. Se nostaa mielialaa.

Suorinta tietä Astrahanista Georgiaan päästäksemme meidän piti ajaa läpi muutamasta ongelmallisena pidetystä Venäjän maakunnasta, tai tasavallasta, kuten niitä täällä kutsutaan. Ensimmäinen niistä oli Dagestan. Suomen ulkoministeriö ei suosittele tarpeetonta matkustamista alueelle. Siellä on ollut rauhatonta. Ilmapiiri muuttuikin heti kun ylitimme maakunnan rajan. Sitä ei voinut tehdä huomaamatta, sillä päin vastoin kuin missään muualla Venäjällä, tällä rajalla oli useampikin poliisikoppi ja kaksi tarkastusta. Näytimme passimme ja kerroimme mihin olemme menossa. ”Gruusia”, sinne. Näin se Venäjällä yhä sanotaan. Koko Dagestanin alueella näitä poliisi- ja sotilaspisteitä oli tämän tästä. Meitä ei tosin pysäytelty kuin muutaman kerran. Kovin levollista mieltä tällainen ei kuitenkaan luo. Muutenkin Dagestanin tunnelma muistutti jollain tapaa enemmän Uzbekistanista kuin Venäjästä. Vaikka yliimme Euroopan rajan jo Kazakstanissa, emme olleet enää yhtä Euroopassa kuin vaikkapa Astrahanissa. Kuten Uzbekistanissa, pääosa naisista hävisi yhtäkkiä johonkin. Julkisisessa tilassa oli lähinnä miehiä, yleensä parrakkaita sellaisia.

Näitä juttua on vaikea määritellä tarkasti tai yhdistää johonkin yksittäisiin tekijöihin, mutta Dagestanin tunnelma ei ollut rento. Siispä ajoimme sieltä pois sen kummemmin hidastelematta. Seuraava tasavalta oli Tsetsenia, joka on varmaan useimmille nimenä Dagestaniakin tunnetumpi. Siellä sodittiin pitkään ja kahteenkin otteeseen vuosituhannen vaihteessa. Ehkä hieman yllättäenkin tunnelma muuttui taas. Se oli taas enemmän positiivisessa mielessä venäläinen ja rennompi. Rakennettu ympäristö oli siistimmässä kunnossa, tiet erinomaisia. Muistan kuulleeni, että Venäjä on laittanut sotien jälkeen reilusti rahaa Tsetseniaan. Siltä siellä näyttikin. Poliisistoppejakaan ei Tsetseniassa juuri ollut paljon enempää kuin Siperiassakaan. Yllättävää. Ehkä raha rauhoittaa. Maakunnan historiasta muistuttivat lähinnä kaikkialla olleet tasavallan päämiehen kuvat. Putinkin esiintyi monessa paikassa.

Artikkelikuvassa patsasasetelma Astrahanista. Kaupungissa oli muutamiakin erilaisia tällaisia. Nainen ja koira, kengänkiillottajapoika, tämä perinteinen perheasetelma. Kaikki luonnollisessa koossa, kaiketi koristeeksi ja jotta niiden kanssa voi ottaa halutessaan valokuvia. Kiintoisaa tässä pronssiperheessä oli perheenisän penkillä ollut suojakypärä, jossa luki Luk. Se on Lukoilin logo, joka puolestaan on venäläinen yritys ja yksi maailman suurimmista yksityistä öljy-yhtiöistä. Astrahanin katutaidetta on taidettu sponsoroida. Nokkela signeeraus rahoittajalta.

 

Dagestanin pääkaupungissa Mahtskalassa oli eri näköistä kuin Astahanissa. Tunnelmakin oli erilainen.

 

Portti Tsetseniassa. Oikealla maan entinen ja edesmennyt johtaja Ahmat Kadyrov. Toisella puolella tietä vastaavalla paikalla oli Putin. Eniten näkyi kuitenkin nykyisen johtajan Razman Kadyrovin (edesmenneen johtajan poika) kuvia. Pyhä kolminaisuus.

 

Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:

Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 



9 thoughts on “Venäjä, Dagestan, Tsetsenia ja lopulta Georgia”

  • Tsetsenia kuulostaa kyllä hurjalta paikalta käydä mutta oottehan te olleet jo vaikka missä. Toi portti on hieno. Pesukone on varmasti tuollaisella reissulla luksusta, eihän sitä voi mielettömiä määriä niitä vaihtovaatteitakaan raahata mukana ja toisaalta turha kai sitä on joka paikasta lisääkään ostaa.

    Georgia jää vissiin seuraavaan juttuun? Mites ootte jatkoa suunnitelleet? Bongaatteko nuo pari A:lla alkavaa maata siitä vierestä vai siirryttekö sujuvasti jo Turkin puolelle?

    • Joo, vaatteiden peseminen tosiaan suorastaan rytmittää matkaa tällaisilla pidemmillä reissuilla. Olemme päätyneet siihen, että Airbnb-henkinen kämppä jossa on pesukone on useinmiten paras ratkaisu pyykkäyspulmaan.

      Tällä kertaa kaksi A-maata taitavat jäädä väliin, ja suuntaamme täältä Turkkiin, kuten arvelitkin. Ensin kuitenkin käymme vielä Georgian Mustanmeren rannikolla. Tämä Tbilisi on mukava kaupunki, ja koko maakin tuntuu miellyttävältä paikalta. Otamme täällä siten vähän iisimmin.

      Turkissa jatkamme ainakin alkuun Mustanmeren rantaa. Saattaa olla, että on pakko ajaa vielä Välimerellekin lomailemaan. Siinä olisi Kappadokiakin välissä. Sitten lopulsi Istanbuliin ja EU:n puolelle.

  • Jos Venäjä alkaa tuntua kovin eurooppalaiselta, se saattaa johtua siitä, että olette olleet reissussa jo niin pitkään ja koko ajan Euroopan ulkopuolella, että pienetkin eurooppalaisuudet tuntuvat kotoisilta. Verratkaa tunnelmaa myös sitten kun saavutte sydän-Eurooppaan.

    Pikavuorokin oli jatkuvien poliisikontrollien kohteena Kiinan muslimialueilla. Poliisien toiminnalle lienee syynsä; jotakin siellä muhii ja se ”joku” saattaa räjähtää jos ei pidetä kunnon kuria. Aiemmin sanoit, että Uzbekistanissa oli melkoisen rento tunnelma. Kuinka Dagestanin tunnelma erosi esim. Egyptistä?

    • Lokakuussa oli telkkarissa ja netissä Yle:n Kiinan kirjeenvaihtajan raportti Kiinan muslimialueilta eli uiguurien asuttamilta alueilta. Todella mielenkiintoinen. Jutun nimi on ”Vakoojalinnut lentävät Kiinan rajaseudun taivaalla”. Suosittelen lukemaan.
      Mainittiin mm noin miljoonan uiguurin joutuneen uudelleenkoulutusleirille ( 12 miljoonaa kaikkiaan ).

    • Saatat Esa olla oikeassa, että Venäjän eurooppalaisfiilikset saattavat osin johtua takanamme olevasta matkasta. Mutta täytyy tosiaan verrata tunnelmia kun pääsemme EU:n sisäpuolelle.

      Pikavuoron jo Venäjän ja Kazakstanin teillä kokemat poliisipysäytykset ovat kiintoisa juttu, meitä kun on pysäytelty tosi vähän. Janin ja meidän kokemukset näiden maiden liikenteestä ja viranomaisista taitavat olla aika erilaiset. Kiinassa taasen ovat taitaneet tilanteet muuttua. Ekalla Pikavuorolla en muista, että meitä olisi poliisin toimesta pysäytetty kertaakaan. Eteneminen oli tosi helppoa.

      Mitä Uzbekistaniin tulee, olen tainnut ollla sen suhteen hieman ristiriitainen. Tunnelma oli ehkä rento, muttei kuitenkaan samanlainen kuin ”länsimaissa”, tai Kazakstanissa tai Kirgisiassakaan. Jasmin vertasi yleisilmettä useammankin kerran Sudaniin. Hän ei hirveästi takaisin Uzbekistaniin halaja, vaikka mitään varsinaisia ongelmia ei ollutkaan. Egyptiin Uzbekkeja on hankala verrata. Hyvä kysymys. Pitäisi miettiä enemmän. Ja ehkä saada näkemyksiä Egyptissä mukana olleilta Pikavuoron naisilta. Sen ainakin muistan, että Sudanissa mukana ollutta naispuolista pikavuorolaista kähmittiin basaarissa välittömästi kun me kaksi miespuolista mukana ollutta käänsimme selkämme ja neuvottelimme rahanvaihtokurssia. Ehkä muistatkin tapauksen.

  • Ja matka taittuu.. Seurantakartan mukaan olette Georgian Batumissa ja pian vissiin Turkissa.

    Varmaan se Georgian Batum olisi ihan mielenkiintoinen vierailukohde.. Miten lie säät tähän aikaan vuodesta? Kuvia ainakin olisi kiva katsella.
    ”Batumin subtrooppinen ilmasto ja merenrantasijainti tekevät siitä suositun lomakohteen. ”
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Batumi

    Mitä noihin Kiinan, Venähän ja vastaavien jättimaiden mahdollisiin sisäisiin levottomuuksiin tulee. Aika vaikeaa kai sitä noin mahdottoman väkirikkaiden maiden sisäisistä jännitteistä meidän ulkopuolisten on mitään ymmärtää. Noiden edellä mainittujen maiden rajojen sisälläkin asuu varmaan satoja ellei tuhansia toisistaan ihan erilaisia kansoja joilla ainakin osalla on hyvinkin erilaiset tavat ja kulttuurit.. Monikulttuurisia paratiiseja varmaankin koska Suomestakin ollaan moista niin innolla kyhäämässä.

    Oli miten oli. Ehkä meidän pitäisi tyytyä hitaampaan tahtiin ja olla tyytyväisiä vaan että ei ongelmat ole vielä tämän pahemmin tuulettimiin osuneet ja on edes ulospäin muodollisesi rauhallista. Mitä niihin Krimin alueelta kantautuneisiin hieman huolestuttaviin uutisiin tulee, oli se vaan EU:lta pöhköä tuppautua sotkeutumaan niihin sikäläisiin kuvioihin. Voisi kuvitella että siellä ei kaivata ulkopuolisia agitaattoreita.

    Toisaalta. Eipä kai tässä mitään uutta ja ihmeellistä ole. Ihminen on ahne elukka, ja suunnattomat taloudelliset intressit kerää ahneita pelureita hakemaan helppoja pikavoittoja. Globalistit vievät ja me vikistään.

    Rajojen muuttelussa ei historiasta päätellen ole mitään uutta, sitä tietenkin sopii pohtia kannattaako moisista muutoksista olla niin kovin nyreissään, etenkin jos ja kun seuraa miten välinpitämättömästi ja suorastaan penseästi itsenäisyyteen ollaan EU-oloissa suhtauduttu. Jos tästä uudesta ajasta on jotakin oppinut niin isänmaallisuus ja sen vuoksi sotiminen ainakin ihan natsien hommaa..

    • Turkissa tosiaan ollaan jo, ja pitkällä. Juttu siitä seuraa pian. Batumi oli ihan mukava paikka, vaikkakin hiljainen tähän vuodenaikaan. Kannattaa käydä jos täällä päin maailmaa sattuu matkailemaan.

      Mitä suuriin kuvioihin tulee, niin noinhan se on. Rajat ovat siirtyilleet paljon kautta historian, erityisesti Euroopassa. Siinä on huonot puolensa, mutta ehkä hyviä myös. Tavallaan sitä toivoisi, että Yhdysvalloissakin olisi samanlaista historiaa. Tietty epävarmuus antaa perspektiiviä asioihin. Perusjenkki kun ei taida olla oikein epävarma mistään, joka oli ehkä yksi syy siihen, miksi en itse maassa niin hyvin viihtynyt. Ylenpalttinen itsevarmuus ja avoimuus ahdistaa.

      Vaikka sitten taas toisaalta, jos rajatonta maailmaa Euroopaan halutaan, lienee se paras lopputulema jonkinlainen Yhdysvaltalainen ”kukin omasta puolestaan”-tyyppinen yhteiskuntamalli. Siinä vain ei sitten ole juuri sijaa eurooppalaiselle hyvinvointivaltiolle, joka on aika sääli. Mielestäni pohjoiseurooppalainen hyvinvointivaltio on parhaita systeemejä, johon ihmiskunta historiansa aikana on pystynyt, siis mitä yhteiskuntarakenteisiin tulee.

  • Nämä tunnelma -tuntemukset ovat mielenkiintoisia. Minut on kerran ryöstetty väkivaltaisesti, se tapahtui 90- luvun alussa Prahassa. Siltikään en kokenut kaupunkia vaaralliseksi tai epämiellyttäväksi, päinvastoin. Etelä-Afrikan Durbanissa minulle ei sattunut mitään, mutta olin koko ajan varuillaan, koska tunnelma oli sellainen.

    Joutuuko Jasmin muuttamaan pukeutumistaan Uzbekistanissa, Dagestanissa tai Tsetseniassa? Talvella vaatetus on luonnollisesti peittävää, mutta entä hiukset? Liikkuiko hän yhtään yksin? Huudeltiinko perään jos et ollut vieressä?

    Jännä nähdä mikä tulee olemaan kokemus Turkissa. Se kun on viime vuosina luisunut reilusti taantumukseen. Tunnen paljon turkkilaisia. Sisällissodan mahdollisuus on kuulemma noin 50/50. Jos/kun ajelette siellä syrjäseuduilla, kuulllostelkaa tunnelmia. Nuori kaunis länsimainen nainen pelkällä olemassaolollaan voi kertoa paljon siitä mihin yhteiskunta on menossa.

    • Jasmin käytti Uzbekistanissa välillä sellaista päänmyötäistä pipoa ihan vain saadakseen vaaleat hiuksensa piiloon. Paikalliset naisetkin peittivät yleensä hiuksensa jonkinlaisella huivilla. Ei samaan tyyliin kuin vaikkapa Sudanissa, vaan huiveissa oli värejä tms., mutta peittivät kuitenkin. Jo rajalla Uzbekistaniin saapuessamme oli jotenkin selvää, että tulimme miesten yhteiskuntaan. Naiset vaan katosivat johonkin, ja joka paikassa vain seisoskeli miesporukoita. Miltään Saudi-Arabialta maa ei missään nimessä vaikuttanut, mutta selvästikään se ei myöskään ollut tasa-arvoinen. Olsikohan ääriperinteinen se oikea sana. Jasmin ei mielellään kävellyt yksin. Ei kai siellä mitään ihmeitä sattunut, mutta syy oli juuri tuo vaikeasti määriteltävä tunnelma.

      Yleisemminkin on jännä, miten maailma ihan koti-Suomessakin näyttää hyvin erilaiselta sukupuolesta ja ihmisestä riippuen. Vaikka Helsingin asematunneli on iltaisin paikka, joka herättää varmasti keskimäärin hyvin erilaisia tuntemuksia miehessä ja naisesessa. Itse en tällaisena kaljupäisenä mieshenkilönä ajattelisi kahdesti siitä läpi kävelemistä, kunhan miettisin omiani kun en ole tottunut minköänlaiseen uhkaavaan käytökseen juuri missään, missä liikun. Nuorelle naiselle moni paikka herättää ihan erilaisia tuntemuksia. Kukas se kirjoitti joskus pelon maantieteestä, stätä ilmiötä sillä kai juuri tarkoitettiin.

      Muistan Turkin viime reissulta modernina paikkana, jossa kaikki näytti toimivan hyvin ja tietkin olivat aivan loistavia. Saapa tosiaan nähdä, onko muutoksia havaittavissa. Kohta se nähdään.

Vastaa käyttäjälle Tomi Tölli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *