Vuoria ja järviä, kovaa tuulta, muita matkalaisia ja polttoainejuttuja

Vuoria ja järviä, kovaa tuulta, muita matkalaisia ja polttoainejuttuja

 

Su 11.2.2018 (pvä 86), Lähellä Facundoa (Argentiina)

Alle kolme vuorokautta se vei. Buenos Airesissa jatkuviin helteisiin jo kyllästyneinä kaipailimme hieman viileämpää säätä. Puolitoista tuhatta kilometriä ajettuamme sen saimme. Laguna Blancan kansallispuiston puuttomissa maisemissa kolmantena iltana Buenos Airesista lähtömme jälkeen esille piti kaivaa pääosa jo piiloon pistämistämme talvivaatteista ja välikerrastoista. Jasmin veti piponkin päähän. Viimeksi Euroopassa käytetty, lakanoiden alle pedattu 12 voltin lämpöhuopa tökättiin taas yöksi kiinni töpseliin. Olimme toden totta saaneet mitä haikailimme. Enää ei hikoiluttanut.

Jo Neuequenin jälkeen alkoi tuulla kovaa, ja tämä tuuli on ollut sen jälkeen lähes jatkuvaa. En enää ihmettele, miksi tämän alueen ja Patagonian autoyöpymisvinkkejä netistä lukiessa hyvin monessa niistä mainitaan, saako auton niissä tuulensuojaan, ja miten hyvin se onnistuu. Laguna Blancassa suoja oli vähäinen ja sitä ei voinut olla huomaamatta sisällä autossa. Vaikka yritimme parkkeerata keula kohti tuulta, koppi heilui ja tärisi silti kuin Grande Brasile Englannin kanaalissa konsanaan. Siis paljon. Onneksi aamuyöllä tuuli laantui, joten unen laatukin parani.

Seuraavana yönä Barilochen lähellä olimme viisaampia, ja etsimme paikan jossa auton sai paremmin puiden ja pensaiden katveeseen, joka auttoikin selvästi. Vaikka viima oli kova ja ulkona palelsi, olivat olosuhteet sisällä autossa verraten tasaiset. Lämpöpeitto oli jälleen käytössä. Ehkä viileästä säästä johtuen autossa nukutti oikein hyvin kun tuuli ei enää sitä tärisyttänyt, paremmin kuin aikoihin. Ulkolämpoötila lienee ollut yöllä kymmenen asteen kieppeillä, joka ei kuulosta pahalta, mutta yhdessä tuulen kanssa kyllä tuntui sangen kylmältä.

Paitsi sää, myös tiet ja maisemat muuttuivat kolmannen ajopäivän iltana. Ensin ajoimme karuissa vuoristoylänkömäisissä maisemissa, jotka toivat minulle mieleen ehkä Keski-Aasian tai jotkut Tiibetissä näkemäni seudut. Varsinaiselle Argentinan järvialueelle neljäntenä päivänä päästyämme olisimme taas voineet olla vaikkapa Uudessa-Seelannissa. Metsäistä ja vuorista seutua, paljon vesistöjä. Paikoin tuli ehkä myös vähän Norjamainen fiilis. Alppihenkeä on myös aistittavissa ainakin rakennuksissa, joista monet ovat puuta ja voisivat olla vaikka Sveitsissä. Talvisin näillä alueilla lasketellaan, kesäisin vaelletaan, pyöräillään ja melotaan. Erilaisia retkitarvikekauppoja ja paikallisia Partioaittoja on paljon, ja ulkoiluvarusteita saa joka kulmasta.

Kuten kuvaamastani kauppatarjonnasta voi päätellä, Barilochen seutu on turistien suosima. Tämän huomasimme mekin heti päästyämme jo edellisessä tekstissä mainitsemalleni ruta 40 -tielle. Tie on päällystetty ja hyväkuntoinen, ja sillä oli paljon selkeää turistiliikennettä, sekä Argentiinasta että Chilestä. Eurooppalaisia autojakin näimme varmaan kymmenkunta heti ensimmäisen iltapäivän aikana. Pysähdyimme jopa tankkaamaan asemalle, jossa tällaisia autoja oli monta samaan aikaan. Kovin seurallisia eivät nämä karavaanarit kuitenkaan olleet, sillä kukaan ei näyttänyt puhuvan kenellekään niin samalta kaukaiselta mantereelta kuin olimmekin. Nämä pariskunnat tankkasivat (tai tankkauttivat, sillä täällä auton tankkaa aina huoltamohenkilökunta) autonsa ja menivät matkoihinsa sen kummemin ympärilleen katsomatta.

Puheliaamman eurooppalaisen kaverin Jasmin yhytti tänään, tälläkin kertaa huoltoaseman parkkipaikalta. Hollantilainen nelikymppinen kalastuksen ystävä oli liikkeellä yksin vuoden 2001 Opel Combolla, jonka takakoppiin hän oli rakentanut itselleen makuutilan, kuulemma jätepuutavarasta. Ulkoa auto näytti aika loppuunajetulta romulta, joka kuulemma oli tarkoituskin. Hän ei ikinä pessyt autoaan, koska pöly oli hyvästä. Se sai auton sopimaan paremmin Etelä-Amerikan katukuvaan ja teille. Keltaiset hollannin kilvet olivat ainut kiusallinen asia, joka kuulemma pisti suotta poliisinkin silmään. Mutta minkäs sille voi. Tämän ajopelinsä hän oli laivannut Kanadaan kymmenen kuukautta sitten ja nyt reissunsa oli loppusuoralla. Huhtikuussa olisi edessä kotimatka. Kokonaisuutena hän kehui kovasti reissuaan. Se oli ehdottomasti kannattanut tehdä.

Vaihdoimme kuulumisia puolisen tuntia. Hollantilainen antoi meille vinkkejä ja kertoi mitä missäkin odottaa. Väli-Amerikka oli kuulemma raskas lukuisten sekavien rajojen takia ja Ecuadorissa oln myynnissä vain huonoa dieseliä. Yhdysvalloissa liikenne oli kaikkein rasittavinta, kun taas Kanada oli miehen ehdoton suosikki. Autoammekin hän kehui, olimmehan liikkeellä samassa hengessä kuin hänkin, eli mahdollisimman vähän huomiota herättäen. Ehkä olimme hengenheimolaisia. Kaiketi ainakin enemmässä määrin kuin aiemmalla asemalla näkemämme sveitsiläisten tai saksalaisten asuntoautoilijoiden kanssa, jotka eivät vilkaisset meihin kahdesti. Oman autonsa heppu aikoi laivata takaisin Eurooppaan ja tehdä siihen kotona joitakin parannuksia. Mitään järkeähän koko hommassa ei hänenkään mukaansa ollut, sillä auto tuskin oli laivauskustannusten arvoinen. Mutta se ei ollutkaan se juttu. Opelilla oli tunnearvoa.

Meitä oli etukäteen varoiteltu, että Argentiinan maaseudulle lähtiessä on syytä olla mukana varakanisteri polttoainetta. Näin olikin suunniteltu, ja ajattelin ostaa sellaisen viimeistään Buenos Airesista. Tämä osoittautui kuitenkin yllättävän hankalaksi. Kunnon kannuja ei ollut oikein missään. Lopulta jotenkin tyydyttäviä kanistereita löytyi paikallisesta Motonetistä nimeltä Norauto, mutta hyllyssä olleissa yksilöissä ei ollut korkkia. Etsimme myyjän ja indikoimme haluavamme ostaa yhden niistä. Hän kehoitti meitä odottamaan aikoen etsiä korkin, joita ilmeisesti säilytettiin jossain muualla. En tiedä miksi, ehkä varkauksien ehkäisemiseksi. Vartin myyjä kolleegoineen kaiveli kassatiskin alta erinäisiä pusseja, joista löytyneistä korkeista yksikään ei sopinut valitsemaamme kanisteriin. Aikamme puuhaa katseltuamme kiitimme ja lähdimme pois.

Matka on siis toistaiseksi tehty ilman varapolttoainetta ja olemme pärjänneet. Vuoristomaisemiin päästyämme eroja aiempaan on kuitenkin ollut. Huoltoasemilla on yleensä aina jonoa, vaikka ainetta on niillä aina kuitenkin ollut. Välillä saattaa kuulemma kuitenkin käydä niin, että se loppuu. Buenos Airesin korjaamo-campingin omistaja sanoi tämän olevan se suurin ongelma, ei sinäsä harvassa sijaitsevat bensa-asemat. Olemme koittaneet tankata aina kun tankki menee puoleen. Onneksi Nissan kuluttaa vähän ja yhdellä tankillisella ajaa melkein 1000 kilometriä. Vieläkään en ole tosin täysin luopunut halustani saada juuri oikeanlainen jerrykannu tuonne kattotelineelle.

Komeat vuoristomaisemat taitavat olla tältä erää ohi ja iltapäivän olemme ajelleet tänään puuttomassa ja preeriamaisessa maisemassa. Serpentiinit ovat hävinneet ja tiet ovat jälleen hyvin suoria ja helppoja ajaa. Uskoakseni huomisen ja ylihuomisen kulutamme tien päällä, matkalla kohti etelää. Ellei mitään maata mullistavaa hienoutta löydy, on seuraava varsinainen pysähdyspaikkamme mantereen eteläisimmässä kärjessä oleva Ushuaia. Siellä mennään jo hyvää vauhtia kohti syksyä, joten emme ole viitsineet hidastella liikaa. Helmikuun pitäisi vielä olla sään puolesta hyvä ajankohta, maaliskuussa saattaa Tulimaassa tulla jo lunta. Pääsiäisen jälkeen Ushuaiaan ei ole enää mitään asiaa, on meille kerrottu.

 

 

Sosiaalinen media ja muita linkkejä. Seuraa ja tykkää!

Facebook: www.facebook.com/havaintoja

Instagram: www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta

Blogi: www.havaintoja.com

Twitter: http://twitter.com/TomiTolli

Matkakirja Havaintoja Afrikasta AdLibris-verkkokirjakaupassa: https://www.adlibris.com/fi/kirja/havaintoja-afrikasta-9789523303102

 

 



4 thoughts on “Vuoria ja järviä, kovaa tuulta, muita matkalaisia ja polttoainejuttuja”

  • Katselin googlemapsista ja kovin on avaraa ja puutonta kartan harmailla alueilla. Vihreillä alueilla näyttää sen sijaan hyvinkin viihtyisältä. Ja sitten kun lähdette ajamaan kohti pohjoista, eipä ole kovin montaa tievaihtoehtoa Chilen puolella.

    Löytyisikö jerrykannu retkeilykaupasta? Jos siellä on paljon turisteja niin sama ongelma on kaikilla. Ja jos kanisteri on katolla niin pitäisiköhän se saada jotenkin lukittua, ettei joku toinen polttoainepulasta kärsivä vie sitä.

    Kuinka se hollantilainnen kaveri oli selvinnyt Darien Gapista?

    • Juu, Chilen ainut tie on sekin autoilupiireissä kuuluisa. Ruta 7 taisi olla sen numero. Kiinnostavaa on, että aika ylös asti pitää ajaa ennen kuin ensimmäinen rajanylitys löytyy. Sekin on tosi pienen kärrypolun takana, mutta ajattelimme kuitenkin siitä eteläisimmästä yli yrittää.

      Kanisterien esiintymistaajuus on tosiaan lisääntynyt mitä etelämmäs olemme pässeet. Ehkä se lopulta löytyy. Täytyy ostaa samalla joku polkupyörän lukko tms. jolla sen saa kattotelineeseen kiinni.

      Hollantilainen oli päässyt jakamaan ison kontin Panamassa peräti yhden auton ja kahden moottoripyörän kanssa. Hänellä oli käynyt tuuri. Darien Gap oli maksanut hänelle vain 750 dollaria, joka on jo aika halpa.

  • Seuraavaksi matkan varella olevat isommat kaupungit taitavat olla melkein kaikki rannikkokaupunkeja. Kannattaa myöskin vikuilla josko
    niissä sattuisi silmiin veneilytarvike- tai huoltoliikkeitä, joista voisi hyvinkin löytyä sopiva ”varatankki”. Niissä ei kaikissa ehkä ole sopivaa kaatonokkaa, mutta hätätilanteessa muoviletkun pätkällä ja lappoperiaatteella tankkaa kyllä kätevästi mistä tahansa säilöstä, kunhan se on ylempänä kuin oman auton tankki. Letkunpätkä vähintäänkin kannatta hankkia, jos sellaista ei ole matkassa. Parimetrinen, läpinäkyvä, ettei imaise löpöä omaan suuhunsa, noin 10 mm halkaisija. Samalla letkulla voi tankata toisesta autostakin löpöä, jos tulee tilanne, että jää tien päälle ja joku ystävällinen suostuu myymään tankistaan.

    ps. Laivanne Grande Brasile teki paluumatkan nopsaan, se on jo (13.2) Hampurissa, Afrikassa se kävi Casablanca:ssa.

    • Kappas, Grande Brasilen kotimatka ei sitten kovin ksuan kestänytkään. Kiitos tiedosta! Onkin pitänyt katsoa misdä se mrnee, mutta kun yhteydet ovat olleet niin rajallisia niin se on sins unohtunut kun mahdollisuus olisi ollut.

      Bensakanisterijuttu on myös osin omaa syytäni, tai nirppanokkaisuuttsni, sillä tiefän täsmälleen minkälaisen kaikkein mieluiten ottaisin. Esimerkiksi Rotopax-tuotemerkillä myytäviä muovisia litteitä kannuja haikailen. Sellainen istuisi mainiosti ja huomaamattomasti tuonne katolle. Olisi vain pitänyt ostaa moinen Euroopasta. Vaikka nettitutkimusteni perusteella Chilestäkin niitä saa, joten vielä en ole toivosta luopunut…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *