Reittisuunnitelma

Reittisuunnitelma

Panamericana – valtatie

Panamericana, tai Pan American Highway, on valtatie, joka yhdistää molemmat Amerikat, pohjoisen ja eteläisen. Selvää oli, että sinne piti päästä. Ajatusta pureskeltuamme selväksi kävi melko pian myös se, että Amerikkoihin piti päästä omalla autolla. Kulkupelin vuokraaminen tai ostaminen paikan päältä ei vain olisi sama asia. Auto kun kuitenkin olisi matkalla koti, ja jos kodista mieleisensä haluaa, on se parasta rakentaa itse. Ensimmäinen päätös oli tehty: Auto ja kaksi ihmistä piti saada jompaan kumpaan päähän Amerikkoja, joko Alaskaan tai Tulimaahan.

Seuraavaksi piti päättää, ajaako reitin ylhäältä alas, vaiko alhaalta ylös. Tämän päätöksen tekemiseen vaikutti muutama olennainen asia. Ensinnäkin, auton voi toki laivata kontissa mihin päin maailmaa tahansa. Sen sijaan jos jommalle kummalle Amerikan mantereelle haluaa matkustaa samalla laivalla autonsa kanssa, on valinnanvaraa huomattavasti vähemmän. Tutkin aikanaan laivausmahdollisuuksia sekä Kanadaan että Etelä-Amerikkaan. Pyysin eri vaihtoehdoista tarjouksiakin. Niistä kirjoittamani juttu hintoineen löytyy tämän linkin takaa.

Toinen päätöksen kannalta olennainen asia  oli vuodenaika ja sää. Jos varsinkin Alaskan pohjoisimpaan kolkkaan mielii, on sinne mentävä suhteellisen lämpimänä vuodenaikana. Toisaalta pääosassa Etelä-Amerikkaa on vuodenajat ovat käänteiset pohjoiseen pallonpuoliskoon verrattuna, eli vuodenvaihteessa on keskikesä. Euroopan kesäaikaan taas mantereen eteläkärjessä ja Andeilla voi olla hyvinkin kylmä. Tässä mielessä Etelä-Amerikkaan kannattaisi suunnata kun Euroopassa on talvi.

 

Suunnitelma muodostuu

Ensimmäisessä kartassani reittivan lähtöpiste oli Kanadan itärannikolla. Siitä viiva kulki länsiluoteeseen, halki koko suuren maan päätyen lopulta Alaskan pohjoisimpaan teitse saavutettavaan kohtaan Prudhoe Bayhyn. Sieltä olisi käännytty etelään ja ajettu kunnes pidemmälle ei enää pääsisi. Viivan päätepiste oli Argentiinan Tulimaassa.

Aika kuitenkin kului nopeasti. Pian alkoi näyttää siltä, että lähtö menisi liian pitkälle syksyyn jotta Kanadaan ja Alaskaan lähteminen vuonna 2017 olisi järkevää. Kaiken lisäksi auto olisi pitänyt laivata Halifaxiin kontissa ja meidän olisi pitänyt lentää paikan päälle. Ainakaan samalla laivalla ei Kanadaan olisi päässyt. Tämä tuntui jotenkin väärältä. Jos pintatiematkustamisesta pitää, ainut oikea tapa ylittää meret on tehdä se laivalla. Helpoin tapa tehdä tämä näytti olevan Grimaldi-nimisen varustamon Euroopasta Etelä-Amerikkaan kulkeva roro-alus.

Kesän 2017 aikana palat alkoivat loksahtaa paikalleen. Lähtisimme loppuvuodesta ja matkustaisimme Euroopasta Uruguayn Montevideoon laivalla. Tämä veisi noin kuukauden. Oikeastaan tämän suunnitelman ainut vähän sulattelua vaatinut seikka oli laivauksen hinta. Lippu kahdelle matkustajalle ja pienehkölle autolle maksaa nimittäin yli 5000 euroa.

Lopulta, useamman kuukauden pohdiskelun jälkeen, jossain määrin tuimaan hintaankin tottui. Olisihan viisiviikkoinen merimatka kerran elämässä tehtävä juttu ja muutenkin sinänsä ainutlaatuinen kokemus. Lisäksi hintaa pystyi selittämään itselleen ajattelemalla sen sisältävän kuukauden majoituksen ja kaikinpuolisen täysihoidon. Eivät ne maissakaan ilmaisia olisi.

 

Reitin erityispiirteitä

Koska kuva tunnetusti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, matkamme perimmäinen ajatus selviää ehkä parhaiten yllä olevasta kartasta. Auto laivataan Antwerpenistä Montevideoon, sitten tehdään pieni lenkki Brasilian ja Paraguayn puolelle, jonka jälkeen suunnataan etelään. Kun tie Patagoniassa loppuu eikä pidemmälle pääse, otetaan muutama valokuva ja käännetään auton keula pohjoiseen. Kaasua painetaan ja rattia käännetään kunnes tie loppuu pohjoisessa. Toivottavasti olemme tällöin Alaskassa. Siinä koko ajatus lyhykäisyydessään.

Pari epäjatkuvuuskohtaa reitille mahtuu, ja ne liittyvät molemmat vesistöjen ylittämiseen. Ensimmäinen niistä on tietenkin merimatka Euroopasta Etelä-Amerikkaan. Tämä väli on pitkä, mutta laivaus on käsittääkseni muuten aika selkeä paketti. Melkein kuin autolautta Ruotsiin, mutta ei ihan. Laivat kulkevat säännöllisesti ja toiminta on vakiintunutta. Kunhan laivaan asti vain päästään ajoissa, sujunee loppu aika kivuttomasti.

Toinen pakollinen vesistönylitys kohdataan Kolumbiassa, ja se ei tiettävästi ensimmäistä merimatkaa haasteellisempi. Panamericana nimittäin katkeaa Kolumbian ja Panaman rajalla. Minkäänlaista tietä ei ole. Tämän alueen nimi on Darien Gap, josta olen kirjoitellut aiemminkin esimerkiksi täällä. Autolauttojakaan Kolumbiasta Väli-Amerikkaan ei tällä hetkellä taida kulkea, joten Nissan on varmaankin pakko pakata Kolumbiassa konttiin, jotta matka pääsee jatkumaan. Tämä kaikki vaatinee jonkin verran säätmäistä, mutta emme olle ensmmäisiä jotka ajoneuvoaan tällä välillä kuskaavat. Reitti on seikkaluhenkisempien automatkailijoiden keskuudessa verraten suosittu, joten ehkä jopa löydämme jonkun, jonka kanssa jakaa kontti ja kuljetusmaksut.

Orjallisesti emme kuitenkaan Panamerican reittiä, tai sen puolen tuota omaa karttaviivakaan, aikoneet noudattaa. Katsotaan mitä Amerikat eteemme tuovat ja soitellaan tarvittaessa korvakuulolta.

Pohdiskelin tarkemmin karttaviivan erinäisiä nähtävyyksiä aiemmin myös tässä artikkelissa.

 

Aikataulu

Matka alkaa lauantaina 17.11.2017. Ensimmäiset viikot pyörimme autoinemme Euroopassa odottelemassa Laivan lähtöä. Anwerpenin satamaan suuntaamme jouluun alkupäivinä, jolloin laivan on tarkoitus lähteä sieltä kohti Montevideota. Merimatka kestää aina tammikuun 2018 alkupäiviin asti.

Tämän jälkeen aikataulu on oikeastaan avoin. Odotan mielenkiinnolla itsekin mitä tuleman pitää, ja millaista vauhtia päätämme edetä. Eräänlainen takaraja tällä suunnitelmalla kuitenkin on. Mikäli aiomme oikeasti selvitä Alaskaan asti, on siellä varmaan pakko olla viimeistään syyskuussa 2018.

 

Mitä Alaskan jälkeen tapahtuu?

Koska tulevaisuutta on sangen hankala ennustaa, rehellinen vastaus tähän on: en tiedä. Auton voi myydä tai siitä voi hankkiutua eroon jollain muulla tavalla, taikka sen voi laivata johonkin muualle. Nämä lienevät ne mahdollisuudet. En kiellä, että kaikkein houkuttelevimmalta kuulostaa vaihtoehto, jossa auto laivattaisiin Alaskasta tai Kanadasta Vladivostokiin, josta olisikin sitten kätevää ajella Venäjän halki kotiin. Tällä tavoin koko pallo tulisi kierrettyä autoillen.

Mutta tähän kaikkeen on vielä pitkä aika ja matkassa ennen sitä monta mutkaa. Mutta katsotaan. Ikinähän elämässä ei tiedä mihin sitä voi joutua, tai mitä voi sattua.

 

Miten matka etenee?

Matkan edistymistä ja toteutuneita karttaviivoja voi tutkia tarkemmin blogin jo ajettua -alasivulla tämän linkin takaa.

 

 



16 thoughts on “Reittisuunnitelma”

  • Hienoa , Olette tehneet juuri sellaista mitä mä olen aina haaveillut. Ei mikään ole kuitenkaan liian myöhäistä. Mayby some day. Seuraan matkaanne mielenkiinnolla.

    • Kiitoksia! Ikinä ei tosiaan ole liian myöhäistä. Moni lähtee tällaiselle reissulle vasta eläkkeellä. Tällaisia matkalaisia olemme tavanneet paljonkin. Heidän autonsa ovat yleensä tosin vähän prameampia kuin meidän. Esimerkiksi eräs Costa Ricassa tapaamamme kuusikymppinen itävaltalainen oli liikkeellä erityisesti rakennetulla Toyotan Land Cruiserilla. Hän oli kuulemma rakentanut/ rakennuttanut autoaan ja suunnitellut reissuaan kuusi vuotta. Sitten kun eläke alkoi juosta ja työt loppuivat, hän oli valmis ja lähti heti tien päälle. Suunnitelmissa oli kiertää koko maailma Afrikkaa myöten ja käyttää siihen ainakin viisi vuotta.

  • Meita kiinnostaa automatkailu myos, nain elakelaisittain. Olisi kiva tietaa, miten olette varustautuneita turvallisuuden suhteen? Onko erityislukkoja ovissa, ikkunoissa? Aseita varmaan ei voi kuljettaa mukana, mutta jotain turvallisuusvinkkia ehka voitte antaa?

    • Mielenkiinnolla jään odottelemaan matkailugurujen kokemusperäisiä vinkkejä.

      Omassa vastaavassa reissupakussani oli ikkunoissa näkösuojat ja taka-ovissa ihan vaan tämmönen varmuusketju:

      https://static1.motonet.fi/img/8/886617/500/886617.jpg

      Sivu-ovissa oli hieman erilainen ratkaisu mutta toimintaperiaate oli lähes sama.

      Muista yöpymispaikkaa koskevista turvallisuusjutuista voisi karrikoiden sanoa: Mitä julkisempi ja vilkkaampi paikka niin sitä turvallisempi. (Tosin, oikein meluisessa paikassa ei nukkumisesta tule mitään ilman korvatulppia.) Yleisesti ottaen voisi sanoa että mikäli vain pokkaa on niin semmonen 4-5 tähden luxushotellin piha/parkkipaikka on aika hyvä. Siinä on kuitenkin Hotellin palvelut, siistejä vessoja ja saniteettitiloja myöten käytössä ja mikä parasta aamuksi valmiiksi katettu seisova pöytä 🙂

      Aika Kauheeta ! Toisaalta. Jos järjellä ajattelee niin juttuhan on niin että mikäli olet kuitenkin sinne syömäänkin menossa niin eikös siinä asiakassuhteessa olla ? Ja jos näin on niin se kannattaa muistaa että asiakas on aina oikeassa.

      • Ok, kiitti vinkeista….kaytitko camping paikkoja yopymiseen? Julkisilla paikoilla nukkuminen taitaa olla aanekasta, ainakin herkka unisille. Jouduitko koskaan tiukkaan tilanteeseen? Miten selvisit?

      • ”Ok, kiitti vinkeista….kaytitko camping paikkoja yopymiseen? ”
        Joo toki mutta ne ovat usein aika rauhattomia myöskin. Korvatulpilla sielläkin tosin pärjää. Camping paikoissa jää aamiainenkin usein vähän nuivaksi.. Reissussa mikään ei voita kunnon hotellien aamiaispöytien antimia.

        ”Julkisilla paikoilla nukkuminen taitaa olla aanekasta, ainakin herkka unisille.” Korvatulpat on ihan ehdottomat.

        ”Jouduitko koskaan tiukkaan tilanteeseen? Miten selvisit?” Mulla oli vissiin niin säälittävän näköinen vanha paku että ei kukaan moiseen varmaan edes halunnut tuppautua 🙂 Kiersivät kaukaa! 🙂

        Rauhassa on saanut yöpyä, kiitos matalan profiilin stelth moodin.. Muistan että kerran Amsterdamissa yöllä joku hörhö yritti kähveltää meidän kettingillä kahlittua fillaria mutta eihän siitä tietty mitään tullut kun se oli kettingillä sidottu toiseen fillariin. Ihan kun se olisi yrittänyt avata ovea ja tuppautua sisäänkin mutta turvaketju ei antanut periksi. Ei sentään jäänyt selvittelemään asiaansa kun herättiin kolinaan..

        Ja olisihan minulla ollut puukkoa, vesuria ja muuta kättäpitempää matkassa joten ei pelottanut. Lähinnä huvitti. Eikä niissä meidän vanhoissa reissufillareissakaan mitään niin ihmeellistä olisi ollut, etteikö niitä olisi voinut ostaa uusia jos olisi vaan saanut irti.

        En tiedä tulisiko matkailuautolla reissaamisesta mitään kun ottaa huomioon minkälaisia huomiomagneetteja ne ovat. Niitä vainoamaan tuntuu olevan ihan omat, tainnutuskaasuja käyttävät, suorastaan ammattilaisiksi erikoistuneet rikollisjoukkiot. Arvokkaan näköisiä matkailu-autoja matkustajineen vaanitaan kuin helppoa saalista kuunaan.

        Kuten näidenkin matkailugurujen vinkeistä voi päätellä. Tavallisen ja aika vaatimattoman näköisen pakettiauton luoma matalan profiilin stelth moodi on ainoa järkevä tapa vältellä turhia ongelmia. Se on noissa kuvioissa se mihin itsekkin luottaisin, vieläpä kärjistetysti niin että mitä ulospäin likaisemman ja rupisemman näköinen paku niin sitä parempi. Sisällehän ne roistot ei niin näekkään, joten sisustus saa tietty olla kunnollinen. Tekniikan toimivuuteen kannattaa myös satsata.

      • Tuo tainnutuskaasu on muuten mielenkiintoinen juttu. En ole päässyt selvyyteen, onko se urbaani legenda vaiko eikö. Kun matkasimme rahtilaivalla Euroopasta Etelä-Amerikkaan juttelin aiheesta ranskalaisperheen isännän kanssa. Hänhän oli ammatiltaan palomies ja pitkänlinjan matkailuautoilija. Hänen mukaansa kaasujuttu ei ollut totta, sillä hän ei tuntenut ketään jolle olisi noin käynyt ja kaverinsa anestesialääkäri oli pitänyt mahdottomana ajatusta, että moinen nukutuskaasu olisi olemassa.

        Mutta sitten taas toisaalta, minulla itselläni on todella outo kokemus Moldovasta. Siellä vuokrasimme porukalla päivävuokra-asunnon, jossa oli aamulla jotain todella outoa. Olimme pyörtyä, ja pääkipu jatkui koko päivän. En ole ikinä kokenut yhtä ahdistavaa fiilistä kun tuossa kämpässä silloin. ikinä ei selvinnyt, mistä oli kyse, mutta tuskin viisi ihmistä koko jutun kuvittelikaan. Sen täytyi olla jotain kaasua.

      • Kylla se tainnutuskaasujuttu voi hyvin pitaa paikkansa, tahallinen kerrotussa tapauksessa tai sitten tahaton niinkuin on kaynyt muutamille turisteille jotka matkaavat Meksikoon. Huoneessa viallinen ilmastointilaite tai jokin vedenlammityslaite, josta vuotaa kaasua ja pariskunta loytyy kuolleena aamulla vuoteistaan. Naissa maissa ei se huolto aina pelaa. Myos Las Vegasissa on joskus ilmastointia manipuloitu ta siten on turistien vaikea saada unta, niin etta suuntaavat iltamyohaan pelikasinoille alakertaan! Itsella ja tuttavilla omaperaisia kokemuksia vaan Ita Euroopan maista, yksi temppu on kun tienviittoja on kaannetty toiseen suuntaan, ja vaaralle tielle lahdettyaan tormaakin ryostoporukkaan tien varrella…..tai sitten tien varressa kun ollaan kahvitauolla kaartaa porukka siihen ja sitten vaan lompakot ja kellot…..joten on aina oltava valppaana!

      • Joo, ei pitäisi pelotella mutta eräänä semmoisena suuntaa antavana satunnaisotoksena oheinen Reijon juttu antaa aika hyvän käsityksen ongelman laajuudesta:

        ”Kerran olimme Budapestissä eräällä leirintäalueella. Siellä oli neljä muuta suomalaista karavaanariporukkaa. Heistä kolme oli maksanut oppirahat. Useimmiten ryöstö tapahtuu niin, että yöaikaan matkailuauton tai -vaunun ilmanottoaukoista suihkutetaan nukuttavaa kaasua. Sen jälkeen auton väki vain aamulla toteaa tapahtuneen.”

        https://www.oikeamedia.com/o1-37600

        Eli jo pelkästään tuon jutun mukaan ei semmosta mahdollisuutta oikein poiskaan parane mielestään sulkea, eli jos peräti 3/4 satunnaisesti samalla leirintä-alueella samaan aikaan olevasta porukasta on samaan ongelmaan jo törmännyt.

        Toki sekin kannattaa huomioida että ovathan ne vorot voineet hyvinkin vierailla ja nyysiä yöllä nyysittävät rahat ja arvoesineet niin siististi ja huomaamattomasti ettei sen 1/4 osan matkailijat ole edes ymmärtäneet niin käyneen. Ihmetelleet vaan että taasko pitää käydä automaatilta nostamassa massia 🙂

    • Hyvä kysymys, ja oikeastaan sellainen joka minulta on miltei unohtunut, koska matkamme on sujunut niin hyvin. Oikeastaan minkäänlaisia turvallisuusuhkiahan emme ole kohdanneet. Turvalukkoja meillä ei ole, eikä muitkaan erityisiä suojajuttuja. Luulen, että paras turva on ollut huomaamaton automme, joka ei ole liian romu eikä liian hieno, että se pistäisi kenenkään silmään. Matala profiili on hyvä profiili.

      Jotain perusasioita silti noudatamme. Esimerkiksi auton ovet kannattaa pitää aina lukossa. Se on jo ikään kuin refleksi. Kun lähdemme liikkeelle, laitamme ne lukkoon. Kaupunkien ruuhkissa ei haittaa yhtään, että kukaan autojen välissä kuljeskelija ei saa avattua niitä. Tämä on muuten juttu, jota noudatetaan kriisialueillakin toimivien järjestöjen keskuudessa. Auto ei liiku, ennen kuin ovetvat lukossa. Aseita meillä ei ole, sillä niiden kuljettelu rajojen yli on kovin riskialtista. Suhtaudun niihin muutenkin aika epäillen, sillä jotta niistä olisi oikeasti hyötyä, pitää niiden käyttöön olla kouluttautunut. Niitä pitää myös olla valmis käyttämään. Jos näin ei ole, on olemassa suuri vaara että se rosvo on parempi näissä asioissa uhria parempi ja röyhkeämpi, ja se ase päätyy nopeasti sille rosvoille.

      Mutta turvallisuus on mielenkiintoinen aihealue, ja ansaitsisi kokonaan oman pohdiskelunsa. Ehkäpä mietin asiaa ja koitan kirjoittaa siitä oman blogijutun jossain vaiheessa kun meillä on luppoaikaa, tai viimeistään kun reissu on ohi. Koitan muistaa kysymyksesi.

      • Kiitos vastauksesta….matala profiili on hyva, meikalaisilla on isompi asuntoauto, joten se eihan kaikkialla sulaudu maisemaan. Jotkut kuljettavat pippurisumutetta mukanaan (pepper spray) mutta tuskin sekaan on mikaan hyva ratkaisu. Parempi valttaa vaikeuksia ja turvata auton ovet, ikkunat, jne. Tosin jos maantierosvoihin tormaa, on heilla monet muut konstit saada auto pysahtymaan ja tunkeutua sisalle. (Meille aikoinaan Ita Euroopassa kaynyt nain..) Oletteko kayttaneet satelliittipuhelinta matkoilla, se on etenkin eramaa osuuksilla varmaan mainio apuvaline jos sotakin sattuu..?

      • On totta, että jos kulkuneuvona on suuri asuntoauto, se erottuu väistämättä. Pippurisumutteesta tuskin on haittaakaan, joten jos sellainen on niin ehkä sitä kannattaa pitää mukana. Kannattaa kuitenkin tarkistaa, miten siihen suhtaudutaan jos rupeaa ylittämään eksoottisempia rajoja. Ettei tule ongelmia ja suuria sakkoja jos se löytyy ja sattuu olemaan laiton kyseisessä maassa.

        Varmaan jossain vaiheessa tulemme itsekin hankkimaan (tai rakentelemaan) suuremman asuntoauton, ja olen miettinyt joitain turvajuttuja joita siihen soveltaisin. Meidän pakussamme ei ole minkäänlaista lukollista turvalokeroa, mutta sängyn alla on yhdessä kohdassa eräänlainen kaksoispohja johon jemmata esimerkiksi kannettava tietokone. Olen sitä välillä käyttänytkin. Jos joku murtautuisi autoon, se pitäisi kutakuinkin laittaa palasiksi jotta tuo jemma löytyisi. Tällaisen piiloteutun (mutta ehkä myös lukollisen) jemman laittaisin suurempaan autoonikin. Koska arvokkain asia on itse auto, laittaisin varmaankin siihen myös jonkinlaisen seurantalaitteen. Ne eivät taida hirveitä nykyään maksaa. Tälla tavoin varastetun auton sijainnin voisi paikantaa. Suurempaan autoon kätkisin myös ehkä jonkinlaisen käynnistyksenestojärjestelmän, joka estäisi sen ajamisen ellei systeemiä tuntisi. Arvoasiat jemmaan kätkettyyn turvakaappiin, autoon hätäseuranta ja käynnistyksenesto. Siinä kolme juttua jota olen ainakin pohtinut.

        Satelliittipuhelinta meillä ei ole ollut, vaikka nekään eivät kai enää hirveitä maksa. Jasmin (joka on ollut aikanaan sangen ihmeellisissä paikoissa autolla esimerkiksi Länsi-Afrikassa) sanoi tuosta puhelimesta joskus, että jos auto vaikka hajoisi keskelle ei mitään, niin kenelle sitä sillä satelliittipuhelimella sitten soittaisi. Äidille? Pointti olisi minusta aika hyvä. Asiat kuitenkin lähtevät yleensä selviämään paikallisella tasolla, esimerkiksi vain pysäyttämällä ohiajajia. Puhelin saattaisi olla elintärkeämpi vaikka erämaavaelluksilla tai vuorikiipeilyssä tai muussa toiminnassa, jossa ollaan oikeasti poissa ihmisten ilmoilta. Autoilussa näin on hyvin harvoin.

  • Kohti Baikal-järveä! Nopsaan tuo matka on teiltä taittunut, vaikka matka on ollut pitkä!
    Oletteko aikoneet uida Baikkalissa? Edes varpaita uittaa? Jotenkin se kuitenkin kuuluu asiaan kun siellä päin matkaatte!
    On ollut tosi mielenkiintoista seurattavmatkaanne maapallon ympäri! Turvallista loppumatkaa!Unelmista totta!

    • Aika haipakkaa tässä on tosiaan edetty! Täytyypä katsoa Baikalilla uskaltaisiko sitä varpaat kastella. Tällä hetkellä sää ei siihen houkuttele, sillä täällä on täysi talvi. Toisaalta Baikalille on vielä matkaa ja sää saattaa muuttua. Kukaties siellä onkin rantakelit.

      Ja kiitoksia hyvän matkan toivotuksista! Rauhassa koitetaan ajella niin ei satu mitään.

      • Hyvää Vuosipäivää ja turvallista matkaa kotia kohti. On ollut ilo matkustaa mukana. Nähdään!

      • Kiitos, mukava kun joku huomasi. Tänään on tosiaan matkapäivä numero 365. Juuri tuossa tulimme syömästä ja juhlistimme täyteen tullutta reissuvuotta. Ja eiköhän tässä vielä nähdä ja törmäillä! Ilmoitelkaahan, jos eksytte Tallinnaan päin tulevana keväänä.

Vastaa käyttäjälle Markku Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *