Baja Californiaa, Meksikon hintatasoa ja turvallisuutta
Ti 26.6.2018 (pvä 221), Gonzaga Bay (Meksiko)
Baja California, pitkulainen niemimaa Meksikon länsirannikolla. Olemme nyt täällä, ja aivan pohjoiisinta kolkkaa lukuunottamatta Meksikon tässä maakunnassa näyttää olevan kovin hiljaista ja rauhallista. Syrjäistäkin. Baja on kuulemma maan turvallisinta aluetta. Vaikka täällä on tyhjää, on täällä myös paljon amerikkalaisia. Silti täällä ei ole monin paikoin ole edes matkapuhelinverkkoa, kuten ei tässäkään merenrantapaikassa jossa tätä tiistai-iltana kirjoitan. Kuu paistaa ja aallot lyövät rantaan. Päätieltä tänne johtanutta pari kilometriä pitkää hiekkaista yhdystietä iltahämärissä ajaessamme puskissa jolkotti kojootti suussaan jokin pörröinen saalis.
Olemme tämän leirintäalueentapaisen ainoat asiakkaat. Rantapaikka autossa nukkuen, omalla katoksella sekä suihkun ja vessankäyttömahdollisuudella maksoi täällä 300 pesoa, eli euroissa hieman noin kolmetoista. Kallistako vai halpaa, kuka tietää. Ehkä kuitenkin vähän kalliimmanpuoleista, kuten jotkut asiat näyttävät Baja Californialla aiempaan Meksikoon verrattuna olevan. Kuten todettua täällä on paljon pohjoisamerikkalaisia turisteja, asukkaitakin. Monet mainokset ovat englanniksi ja pohjoisen naapurin kieltäkin kuulee usein. Päinvastoin kuin aiemmin Meksikossa, täällä autoradiostakin voi kuunnella englanninkielisiä kanavia, englanninkielisin mainoksin. Kaikki tämä vaikuttanee asioihin. Maksukykyiset asiakkaat nostavat hintatasoa.
Vietimme kaksi edellistä yötä Sierra de San Pedro Martir -kansallispuistossa keskellä niemimata, paikassa, josta näki sekä Bajan ja manner-Meksikon erottavan lahden että Tyynenemeren. Yli kahden kilometrin korkeudessa oli raikasta ja rauhallista. Näimme koko aikana kaksi muuta turistipariskuntaa, eli käytännössä olimme puistossa yksinämme. Puiston lukuisilla nuotio- ja telttapaikoilla ei ollut ketään, joten alun perin yhden yön reissumme lähes sadan kilometrin päähän päätiestä venyi lopulta kahdeksi. Autossa yöpyminen vuoristossa on edelleen ehkä se ilmastoista miellyttävin. Öisin on mukavan viileää. Sitä osaa taas arvostaa, olmmehan hikoilleet meren pinnan tasolla jo jonkin aikaa. Rauhallisessa kansallispuistossa yöpyminen ei ollut ilmaista sekään, sillä se maksoi 136 pesoa yöltä. Varsin kohtuullista, vaikka suihkua tai peseytymismahdollisuutta ei hintaan sisältynytkään. Jos olisi, ehkä olisimme vieläkin mäntymetsässä. Polttopuita siellä ainakin riitti.
Yleisesti ottaen Meksikon hintataso on ollut mielestäni edullinen, jopa verrattuna reittimme Keski-Amerikan pikkumaihin. Marketista kassillisen (tai monta pientä, sillä kaikki pakataan täällä lukuisiin pieniin muovipusseihin) ulos kantaessaan huomaa, että hieman yli kymmenellä eurolla saa jo paljon kaikenlaista. Kädet ovat täynnä kannettavaa. Tavallaan tämä on loogistakin, sillä Meksiko on hyvin suuri ja väkirikas maa. Markkinat ovat suuret, joka näkyy hinnoissa. Löytyyhän Euroopan halvinkin ruoka Saksasta, jossa ihmisiä on paljon ja sen asema mantereella keskeinen.
Polttoaine ei ole kuitenkaan ollut Meksikossa ihan ilmaista. Diesel ja Bensiini maksavat täällä kutakuinkin saman verran, noin 80 eurosenttiä litralta. Tai saman kuin Yhdysvaltojen Kaliforniassa, eli vajaan dollarin litralta, kuten eräs paikallinen totesi. Teksasissa on kuulemma paljon halvempaa ajella, joten autotkin siellä ovat isompia. Eivät ne tosin täällä Meksikossakaan pieniä ole, ja suuretkin pickupit taitavat pääosin kulkea bensiinillä. Dieseliä pitää nimittäin tankata erillisellä pisteellä, jotka on ilmeisesti tarkoitettu pääosin raskaalle kalustolle. Henkilöautojen pumpulla ei diesel-pistoolia ole.
Vietimme juhannusviikonlopun suomalais-meksikolaisessa seurassa Ensenadassa ja Rosaritossa. Takapihalla grillattiinkin. Yllättävää oli, että sää taisi mukailla aika lailla Suomen vastaavaa. Tyynenmeren rannalla oli pilvistä ja viileää. Makkaransa ja lihanpalansa söi mieluummin sisällä kuin koleassa ulkoilmassa. Tämä on kuulemma tyypillistä. Vain muutaman sadan kilometrin päässä sisämaassa saattaa olla +45 astetta, mutta rannikolla alle kaksikymmentä. Mexicalissahan mekin tätä vasta viime viikolla todistimme: tuuli oli kuin henkäys hiustenkuivaajasta konsanaan. Rannikolla sää tosin vaihteleekin paljon. Pilvet saattavat hälvetä ja aurinko alkaa paistaa yllättäen, eikä aamulla tiedä minkälainen keli iltapäivällä on. Juhannuslauantaina näin ei kuitenkaan käynyt. Suomalaisenemmistöinen porukka taisi manata itselleen perinteisen juhannussään.
Suomalais-meksikolaisten pariskuntien kanssa pyöriminen tarjosi kuitenkin erinomaisen tilaisuuden kysellä asioita. Niin teinkin ja opin monta asiaa. Noissa jo aiemmin mainitsemissani supermarketeissa on täällä tapana, että kassan lisäksi hihnan päässä on henkilökuntaa, joka pussittaa ostokset asiakkaalle. Joka ikisessä kaupassa Meksikossa nämä tavaranpakkaajat ovat olleet vanhoja ihmisiä, eläkeiässä. Sain kuulla, että vielä vajaa vuosikymmen sitten pakkaajat olivat lapsia ja teinejä. Se ei kuitenkaan näyttänyt hyvältä ja kiellettiin. Tulisihan lasten olla koulussa. Siispä ostoksia pakaavat nyt vähävaraiset eläkeläiset. Meksikossa on kuulemma paljon elämänsä ehtoossa olevaa porukkaa, jotka eivät saa minkäänlaista rahaa mistään. Eläkejärjestelmä on kaikkea muuta kuin kattava. Perinteisesti lapset (käytännössä pojat) ovat tukeneet ikääntyviä vanhempiaan, mutta monella ei ole siihen nykyään varaa. Talous on liian epävakaa ja työpaikat epävarmoja. Siispä monet mummot ja papat pakkaavat ostoksia ja aikuiset lapset yrittävät sinnitellä tahollaan ja pitää edes omat lapsensa leivässä.
Meksikon turvallisuudesta ja poliiseistakin kyselin. Omien kokemustemme mukaan eniten kaikenlaista virkavaltaa oli Jukatanin niemimaalla ja heti sen jälkeen. Sekä armeijan että poliisin tarkastuspisteitä oli tämän tästä. Liikennevirta ohjattiin ryömintävauhtia läpi monesta liikuteltavasta ajoneuvonläpivalaisulaitteesta. Poliisit liikkuivat suurilla pickup-autoilla, joiden lavalle oli rakennettu jonkinlaiset turvakaaret. Lavalla seisoskeli tyypillisesti kaksi mustiin pukeutunutta, kypäriin ja luotiliiveihin sekä kommandopipoihin sonnustautunutta poliisimiestä. Molemmat nojasivat kaariin, toinen katseli eteen, toinen taakse. Molemmilla oli rynnäkkökiväärit. Tällaiset sulut katosivat oikeastaan kokonaan päästyämme maan keskiosiin, pääkaupungin tienoille. Rannikkoa pitkin kohti Mexicalia ajellessamme näitä poliiseja ilmaantui taas katukuvaan, mutta niitä oli vähemmän kuin alkumatkasta. Tähän sainkin myös varmennuksen: yleisesti ottaen vaarallisinta ja rauhattominta on etelä-Meksikossa. Sieltä tulevat ylimääräiset ihmiset sekä huumeet. Siispä siellä on myös eniten tulivoimaa.
Toisaalta Meksiko toisaalta poikkeaa aiemmista Väli-Amerikan maista siinä, että täältä (tai ainakin meidän reitiltämme) puuttuvat yksityiset aseistetut turvamiehet lähes täysin. Esimerkiksi Guatemalassa ja El Salvadorissa jokaista markettia, apteekkia ja yleensäkään vähänkään uskottavaa liikeyritystä vartioi pumppuhaulikkovartija. Jopa Coca-colaa jakelevan rekan lavalla oli aseistettu turvamies. Tämä ei kerro hyvää maan virallisen hallinnon turvakulttuurista ja kansalaisten luottamuksesta siihen. Tässä mielessä Meksiko näyttää olevan valtiona paljon uskottavampi ja paremmassa järjestyksessä. Tähänkin kysymykseeni sain nyökkäyksiä meksikolaisilta. Näin se kuulemma onkin.
Poliiseja täällä on kolmea eri sorttia. Valtiollisia, osavaltiollisia sekä kunnallisia. Valtiolliset poliisit ovat kuulemma ammattikuntansa kermaa, mutta heidän ainakin huhutaan olevan osallisia Meksikon suurimittaiseen huumekauppaan. Tuskinpa he osattomia ovatkaan, sillä mikään ei pystyisi liikkumaan täällä ilman valtiollisen poliisin suostumusta. Jukatanilla ajelleet kommandopipomiehet olivat juuri tätä porukkaa. Myös moottoriteillä partioneissa poliisiautoissa luki ”federal”. Ikään kuin liikkuva poliisi Suomessa aikanaan. Paikallispoliisiin taasen hakeutuu porukka, joka haluaa rahaa. Kuulemma kolikot taskunpohjaltakin kelpaavat, jos satunnainen autoilija pysäytetään umpihumalassa matkalla tupakkaostoksille. Sitten autoilija paimennetaan kotiin nukkumaan, ilman sakkoja, ilman merkintää ajokorttirekisteriin. Kuulopuheita toki, mutta näin ymmärsin Meksikon poliisin erot.
Yhdysvaltojen autovakuutus on yhä selvityksen alla. Vakuutusyhtiö, josta sellaisen voisi tiettävästi saada, vastailee sähköposteihin laiskanlaisesti. Sen kanssa alkaa olla pian jo kiire, sillä olemme aikeissa ylittää rajan lähipäivinä. Maasta toiseen voi todennäköisesti ajella myös vakuutuksetta, mutta ehkä sellaista riskiä ei viitsisi ottaa. Jos tapat tai vammautat jonkun Yhdysvaltain liikenteessa eikä sinulla ole vakuutusta, istut linnassa loppuikäsi, totesivat taannoin tapaamamme kanadalaiset automatkaajat. Se oli terveellinen varoitus, ja voisin kuvitella paikkansa pitäväkin.
—
Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:
Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä
Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta
Kiitos hyvästä Meksiko-raportista. Paikallisilta ystäviltä varmaan saa paremman ja todenmukaisemman arvion tilanteesta kuin tiedotusvälineiden haastattelemilta. Kameran edessä ei aina kannata sanoa koko totuutta. Isot vaalitkin siellä on näköjään tulossa sunnuntaina: https://en.wikipedia.org/wiki/Mexican_general_election,_2018
Oli muuten vähän kylmäävää kun auton seurantakartta oli pysähtynyt tienristeykseen keskellä erämaata ja pysyi paikallaan monta päivää. Tekninen vika, ulosajo vai ryöstö… ilmeisesti tekninen vika mutta ei autossa. 🙂 Ihan tuli Kazakstanin talvinen aro mieleen.
Kyllä meksikolaiset männyt suomalaisen männyn sukulaiseksi hyvin tunnistaa. Mustikat ja puolukat taisivat puuttua jos Suomeen verrataan. Aika pientä tietä siellä mäntymetsässä ajelitte.
Jos oli ilma viileä rannikolla niin ilmeisesti myös merivesi ei ole trooppisen lämmintä. Piti oikein interwebistä tarkistaa muistanko oikein ja kyllä muistan; siinä kohdassa menee kylmä merivirta, Kalifornianvirta. Kävittekö uimassa?
Tosiaan, Meksikossa on vaalit tulossa, sitä en tullut maininneeksi. Vaalien lähestymistä ei nimittäin voinut olla huomaamatta. Ehdokkaiden naamoja ja nimiä oli joka paikassa. Monien autojen ikkunoissakin oli vaalimainoksia kun niiden takaikkunoita joutui tieliikenteessä katselemaan. Vaalit ovat muutenkin olleet tämän reissun teema, tai ehkä pikemminkin vaalikapanjointi. Sellaista on näkynyt paljon ja monessa maassa. Esimerkiksi Perussa koko kylän talot saattoivat olla maalatut jonkun ehdokkaan väreillä, nimellä ja iskulausein. Varmaan ehdokkaat maksavat asukkaille, jotta he talonsa tuolla tavoin tuhrivat.
Baja California oli kyllä sillä tavoin yllättävä, että puhelinverkko puuttui monesta paikasta. Senpä takia tulivat raportit mäntyisestä kansallispuistostakin vähän jälkijunassa, vasta kun pääsimme taas ihmisten ilmoille taas. Ei muuten näkynyt mustikoita tai puolukoita tai muita varpukasveja. Hyvä huomio. Ne olisivat kyllä tavallaan sopineet Meksikonkin kuivalle kankaalle. Aluskasvillisuus oli kuitenkin vähäisempää kuin Suomen metsissä. Ehkä se johtui maasta, joka oli hyvin hiekkaista. Ja taisi vuorilla olla vähän kuivempaakin kuin Suomen metsissä keskimäärin.
Meriuiminen jäi Bajalla väliin. Aika kylmää on tosiaan tuo Tyynenmeren vesi, ja ilmankin se taitaa rannikolla kylmentää. On kyllä uskomatonta, miten ilman mämpötila muuttui Bajalla vain tunnin ajomatkan aikana. Se tippui varmaan melkein parikymmentä astetta kun sisämaasta tuli Tyynenmeren rannikolle.