Ongelmitta Brasiliaan
Ti 23.1.2018 (pvä 67), Lagoa dos Barros, Brasilia
Ylitimme eilen rajan Uruguaysta Brasiliaan ja olipas se helppoa. Rajakaupungin nimi oli Chuy tai Chui, riippuen kummassa maassa kysyy tai kumpaa kieltä käyttää. Se sijaitsee aivan rannikolla, eikä liene se näiden kahden maan välisistä rajoista vilkkain. Ehkä se teki ylityksestä helppoa, tai sitten rajojen ylittely eurooppalaisenkaan ajoneuvon kanssa ei ole Etelä-Amerikassa temppu eikä mikään.
Molempien maiden raja-asemat olivat siitä merkillisiä paikkoja, että ne sijaitsivat tien sivussa, eikä varsinaisella tiellä ollut puomeja tai muita esteitä. Virkavaltaakaan ei juuri näkynyt rajalinjaa päivystämässä. Maasta toiseen olisi voinut ajaa muina miehinä edes liikoja hiljentämättä, eikä kukaan olisi tainnut siihen puuttua. Emme kuitenkaan ryhtyneet moisiin laittomuuksiin, vaan noudatimme rajaprotokollaa kuten asiaan kuuluu. Eikä siitä tosiaan edes ollut suurta vaivaa.
Chuy itsessään sijaitsee ikään kuin rajojen välissä, sillä Montevideosta päin tultaessa rajanylittäjä kohtaa ensin kaupungin liepeillä sijaitsevan Uruguayn raja-aseman. Saavuimme rajalle aamupäivällä ja laitoimme auton parkkiin tien sivussa olevalle parkkipaikalle. Ylitimme tien jalan ja jonotimme aikamme migration-toimistoon, josta saimme exit-leiman kerrottuamme ensin virkailijalle olemmeko tulossa vaiko lähdössä maasta. Sekä tulijat että lähtijät jonottivat samassa jonossa, eikä kukaan sen kummemmin paimentanut jonossa seisoskelijoita. Vuoroamme odotellessamme Jasmin kävi tullin tiskillä ja antoi sen takana istuvalle naiselle automme tilapäisen maahantuonnin sallivan lapun, jonka saimme aikanaan sataman tullista. Hän otti sen ja oli tyytyväinen. Kun vielä passeissa oli leimat, hyppäsimme autoon ja jatkoimme matkaa. Uruguayn rajalla ei oikein puhuttu muita kieliä kuin espanjaa.
Ajoimme aikamme Chuyn sivuitse kulkevaa päätietä, ja jossain vaiheessa opastekyltit vaihtuivat brasiliankielisiksi. Alkoi huolestuttaa: ajoimmeko vahingossa ohi? Niin ei kuitenkaan ollut käynyt, sillä raja-asema tuli lopulta vastaan kaupungin ulkopuolella, yllättävän pitkän matkan päässä edellisestä viranomaispisteestä. Kilometrejä oli ajettu varmaan ainakin viisi.
Laitoimme auton parkkiin (jälleen ihan tavalliselle parkkipaikalle) ja marssimme jalan rakennuksen takapuolella sijainneeseen rajatoimistoon. Luukulla 1 saimme hyvää amerikanenglantia puhuneelta poliisimieheltä yksinkertaiset kaavakkeet täytettyämme leimat passeihimme, ja luukulla 2 mukava, myös erinomaista englantia puhunut nainen teki autollemme lupapaperin tilapäistä Brasiliassa oleskelua varten. Tähän tarvittiin vain auton rekisteriote ja omistajan passi. Tällä kertaa edes liikennevakuutusta ei kyselty. Virtaa auton ”viisumissa” on 90 päiväksi, joka on enemmän kuin tarpeeksi. Tuskin olemme tällä kertaa Brasiliassa kahtakaan viikkoa.
Kummallakaan rajalla kukaan ei halunnut nähdä autoa, kysynyt missä se on, saati sitten katsonut sinne sisään. Kaikki paperit tehtiin toimistossa. Merkillinen rajanylitys, mutta mikäli tästä voi mitään päätellä, ovat pelkoni tullauksista ja muusta autoon liittyvästä paperisodasta olleet melko turhia. Toivotaan että näin on, ja hommat menevät jatkossakin samalla tavoin kuin ne ensimmäisellä maajarajallamme tässä maanosassa menivät.
Kaakkoisessa Brasiliassa on ollut kovin hiljaista ja tyhjää. Liikennettä ja asutusta on vähän. Varsinkin Rio Granden eteläpuolella, Chuista lähdettyämme ei missään näkynyt juuri ketään, ellei laitumilla päivystävää nautakarjaa ja satunnaisia hevosia lasketa. Karttaviivana mielenkiintoiselta ja meren rannan lähellä pitkin kapeaa kannasta kulkevat tiet eivät loppujen lopuksi niin kiintoisia olleetkaan. Mäkiä tai mutkia ei juuri ole, mutta asfaltti on ollut pääsääntöisesti hyvää.
Brasiliassa on ollut selvästi halvempaa kuin Uruguayssa, jonka korkea hintataso oli lähes shokki. Tätä varmaan korosti puolentoistakuukauden laivamatka, jonka aikana rahaa ei kulunut oikeastaan lainkaan. Eteläisessä Brasiliassa hinnat ovat olleet enemmän sitä, mitä tältä reissulta odotimme. Leipä maksaa supermarketissa kahden ja puolen euron sijaan puolitoista, paras diesellaatu (kyllä, niitä on useita) 0,80 euroa litralta ja leirintäalueyö hieman yli kymmenen.
Brasiliassa on päivisin selvästi lämpimämpi kuin Uruguayssa. Sisällä autossa sen tuppaa ilmastoinnin takia unohtamaan. Painostava kuumuus iskee vasta kun avaa oven. Onneksi iltaisin, öisin ja varsinkin aamulla on helpompaa. Jatkamme vielä jokusen päivän rannikkoa myötäilen kohti pohjoista, jonka jälkeen käännymme sisämaahan kohti Iguazun putouksia ja Paraguayta. Koko kevään kuumimmat päivät osuvat varmaan tulevalle viikolle. Paraguaysta ajamme etelään ja kohti Buenos Airesia, jolloin sää kaiketi viilenee päivä päivältä. Jossain vaiheessa varmaan palelee taas, jota on juuri nyt aika hankala kuvitella.
—
Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:
Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä
Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta
Seurattu mielenkiinnolla matkaanne. Hyviä kilometrejä jatkoon 🙂 Onko ajot jakautuneet puoliksi ja millaista nopeutta pystyy pitämään tuolla suunnalla?
Aika puoliksi on ajettu ja noilla Brasilian hiljaisen osan teillä pystyi kuitenkin ajelemaan ehkä kahdeksaakymppiä. Toisen Brasilian ajopäivän lopupätkällä oli kyllä aika lailla kuoppaakin. Välillä piti mennä ihan ryömintänopeuta ja kierrellä montakymmentä senttiä syviä reikiä asfaltissa. Paikallisetkin ottivat nuo kohdat hyvin rauhallisesti. Mutta loppujen lopuksi aika helppoja teitä ajella.
Onpas tosiaan samalla tavalla yllättävää tuo rajanylittämisen helppous kun taannoin Pikavuorolla Afrikan eteläosissa. Ja sitten taas tästä ihan läheltä muistuu mieleen se toista ääripäätä edustava Valko-Venäjän simputus.
Ovatko paikalliset ihmetelleet eurooppalaisilla kilvillä liikkuvaa autoa? Ei liene ihan tavallista siellä päin.
Ovat ihmetelleet juu, esimerkiksi camping-alueilla. Mutta aika vähän tuntuvat tietävän oman mantereensakin kilvistä. Meiltä on kyselty Brasiliassa, olemmeko kenties Argentiinasta tai Paraguaysta. Yksi leirintäalueen isäntäoli valistunut, ja totesi että teillä Euroopassahan noissa kaikissa kilvissä on tuo sininen reuna. Mutta yleisesti ottaen eipä taida euro-kilpiä hirveästi täällä näkyä.
Iguazun putoukset lienevät nyt komeimmillaan. Ainakin niin voisi päätellä tästä eilisestä YLE:n uutisesta:
”Paraguayn pääkaupunkiin Asuncióniin julistettiin keskiviikkona hätätila kuukauden jatkuneiden tulvien vuoksi.
Voimakkaat sateet ovat saaneet Paraguay-joen tulvimaan yli äyräidensä, ja kodittomaksi on jäänyt ainakin 20 000 ihmistä.”
Katsos vaan, täytyykin perehtyä tähän aiheeseen tarkemmin. Asuncioniin meidän oli kyllä tarkoitus mennä, mutta suunnitelmanmuutokset ovat toki mahdollisia. Muistini mukaan Paraguay on tosin eri joki kuin Iguazun putousten joki, mutta kaiketi tuosta voi joka tapauksessa päätellä vettä riittävän noilla seuduin. Aika kovaa sitä eilen täällä Brasiliassakin tuli.
Hienoja kuvia, onko autokestänyt hyvin matkan koetelemukset? Olisin tiedustellut miten olette matkabudjetin hoitaneet, esim onko paljon käteistä ja mitä valuuttaa ja kuinkapaljon erillaisia luottokertteja ja metkashekkejä?
Kiitos mahdollisesta vastauksesta ja turvallista ja hauskaa matkantekoa.
Auto on kestänyt hyvin, kiitos kysymästä. Siinä tosin palaa yhä välillä moottorin hälytysvalo, joka johtuu turbon jonkun solenoidin kehnosta toiminnasta. Ajamiseen se ei sinänsä vaikuta. Kun valo syttyy, turbo menee pois päältä ja sen huomaa tehoissa. Yleensä pysähdymme sitten odottelemaan valon sammumista, joka aina lopulta tapahtuukin. Uusi solenoidihan meillä onkin, mutta ajattelimme sinnitellä Buenos Airesiin asti näin. Siellä öljyt pitää kuitenkinb vaihtaa ja huoltaa autoa. Vaihdatamme sen osan sitten samalla.
Matkabudjetista, meillä on mukana sekä euroja että dollareita, mutta vain joitakin satoja molempia. Voisi ehkä olla enemmänkin hätätilanteiden varalle. Yllättävän hyvin maailmalla pärjää nykyään luotto- ja pankkikortein. Esimerkiksi bensat on voinut aina maksaa niillä. Meillä on Mastercardin debit-kortit, sekä sitten luotollinen Visa. Voi olla että välillä kortteihin tulee luotettua liikaakin, mutta jo pari vuotta sitten Afrikassa huomasin että niillä saa nykyaikana rahaa lähes mistä tahansa käpykylästä, jopa jossain keskellä Afrikkaa.