Ensimmäisiä vaikutelmia Ecuadorista, amerikkalaishenkistä liikennettä ja pitkiä aaltoja
Ma 16.4.2018 (pvä 150), Montanita, Ecuador
Ylitimme rajan Ecuadoriin lauantaina puolen päivän maissa. Edellisestä rajanylityksestä onkin jo aikaa. Olimme Perussa verraten pitkään. Zorritoksen leirintäalueelle ilmaantui lähtöä edeltävänä iltanamme uutta porukkaa. Kuusikymppinen yhdysvaltalainen pariskunta ajoi paikalle juhlavalla alustaltaan korotetulla lava-autocamperilla. Kuulimme, että Ecuadorin rajalla oli mennyt kahdeksan ja puoli tuntia. Kahdeksan tuntia oli mennyt jonottamiseen, itse prosessihin se puolikas. Raja-asema oli ollut täynnä maansa kurjia oloja pakenevia venzuelalaisia. Peru kuulemma muuttaa viisumisääntöjään tänään maanantaina, eivätkä Venezuelan passia kantavat pääse enää tällöin Peruun ilman viisumia. Perjantaina etelään pääsi vielä pelkällä passilla, joten tämän maailman viimeisimmän sosialismikokeilun käytännön tuloksista mahdollisimman kauas halunneet Venezuelan kansalaiset tukkivat rajan.
Suuntasimme siis rajalle odottaen pitkää päivää. Sekä tulijat että lähtijät kun tiettävästi jonottivat samoille luukuille. Paikalle päästyämme kuitenkin selvisi, että eri suuntiin menossa oleville oli kokonaan erilliset raja-asemat, joissa kummassakin molempien maiden viranomaiset toimivat. Me siis ajoimme ohi Peruun tulevan liikenteen rakennuksista, jossa toden totta näytti olevan aika lailla porukkaa ja tungosta. Sen näki ohitustielle asti. Ecuadoriin saapuvien alueella taas oli hiljaista. Meidän lisäksemme muita rajan ylittäjiä oli vain muutama ja tunnelma oli rauhallinen. Rutiini oli sama kuin aiemminkin: passien leimaus Perusta ulos ja sitten sisään Ecuadoriin. Sitten auton tilapäinen maahantuontilupa palutettiin Perun tulliin, ja Ecuadorin tiskillä kirjoitettiin meille uusi, Ecuadorin tunnuksin varustettu paperi. Koko homma oli selvä vähän yli tunnissa.
Ecuador poikkeaa Perusta. Olemme selvästi eri maassa. Tämä oli ilmeistä jo aika pian rajan ylitettyämme. Jollain tavalla täällä on havaittavissa enemmän pohjoisamerikkalaisia vaikutteita kuin aiemmissa Etelä-Amerikan maissa. Toisaalta tietyllä Ecuadorin helteisellä rannikolla palmujen ja yleisen vihreyden läpi ajaessamme mieleen tulivat myös Uruguay ja sen rannikko. Muistan siellä noina ensimmäisinä päivinämme laivamtakamme jälkeen pohdiskelleeni, että ympäristö tunnelmineen muistutti hieman Yhdysvaltain erityishallintoalue Puerto Ricoa. Jonkinlainen yhdistelmä Jenkkilää ja latinokulttuuria siis. Ehkä Ecuadorissakin on jotain samaa. Ainakin täällä rannikolla, sillä vuoristossa sijaitsevaan pääkaupunki Quitoonhan ajamme vasta seuraavaksi. Ehkä siellä on erilaista. Ainakin sää on varmasti viileämpi.
Ecuadorissa käytetään maksuvälineenä us-dollaria. Omasta valuutasta luovuttiin vuosituhannen vaihteessa talouskriisin ja käsistä karanneen inflaation seurauksena. Vain jokunen dollaria pienempi oma kolikko on yhä käytössä ja niitä saa välillä vaihtorahana. Nekin vastaavat arvoltaan dollarisenttejä. Pankkiautomaateistakin saa siis täällä (vain) dollareita, joita täytynee varastoon ennen kuin siirrymme Kolumbiaan. Aikanaan Saksassa vaihtamiani taalojakin on vielä jäljellä, mutta pieni varantojen täydentäminen ei haittaa lainkaan. Dollarit kun ovat yleensä käypä valuutta missä tahansa, ellei paikallista rahaa syystä tai toisesta vielä ole. Muutamasta tilanteesta onkin selvitty koska niitä sattui taskussa olemaan. Esimerkiksi Peruun ilman paikallista rahaa saavuttuamme jonkun jo nimeltään unohtuneen vuoristokylän maalaisasemalta irtosi dieseliä parinkympin dollarisetelillä. Ja tietysti lopuksi päädymme toivottavasti Yhdysvaltoihin, jossa loput taalat tulevat viimeistään käytetyksi.
Yleisesti ottaen käteistä on kuitenkin koko reissulla tarvinnut paljon vähemmän kuin olin kuvitellut. Kortilla maksamaminen on jo arkipäivää täälläkin. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta olemme esimerkiksi maksaneet kaikki tankkaukset muovirahalla. Perun huoltoasemilla oli tosin monesti ilmeistä, ettei henkilökunta ollut käyttänyt korttipäätteitään kovin montaa kertaa aikaisemmin ja he olivat niiden kanssa vähän hukassa. Muutamaan kertaan jouduin suorastaan neuvomaan miten laite toimii ja mitä nappulaa painetaan seuraavaksi. Perulaiset asiakkaat taitavat suosia bensaostoksissaan käteistä. Joka kerta korttimaksaminen kuitenkin onnistui lopulta, siis jos paikassa korttimaksupääte oli.
Yhdysvalloista (ja Puerto Ricosta) täällä minua muistuttaa myös liikenne. Monikaistaisilla teillä ei nimittäin oikein osata ajaa. Jos samaan suuntaan menee useampi kaista, saattaa vasemmanpuoleisella kaistalla ajaa joku selvästi muuta liikennevirtaa hitaammin, muina miehinä, aikomattakaan siirtyä siitä mihinkään. Joskus tällaisia köröttelijöitä on kaksi rinnan. Näitä nopeammat tienkäyttäjät sitten kiertävät miten parhaaksi näkevät, ohittaen vasemmalta, oikealta tai pientareelta. Se tekee valtatieliikenteestä stressaavaa ja hektistä. Onneksi autoja ei ole enempää kuin on. Tällaista ajokulttuuria en muualta Etelä-Amerikasta muista. Sieltä pohjoisemmasta Amerikasta kylläkin. En ole oikein päässyt selvyyteen mistä moinen käytös johtuu. Miksei muita väistetä? Varmaan se on osin jonkinlaista yksilönavapauden ilmentymää. Jokaisen perusoikeus on ajaa juuri sillä kaistalla kuin haluaa eikä se kuulu muille. Osin se lienee vain huonoa muun liikenteen seuraamista.
Alkuperäinen ajatumme oli ajaa suoraan maan pääkaupunkiin Quitoon, mutta koska olimme jo päässeet Perussa rantaelämän makuun, teimmekin suunnitelmaan muutoksen. Kurvasimme Ecuadorin rannikolle, jossa olemme yhä. Jos Perun leirintäalueella oli hiljaista ja rauhallista, on täällä enemmän säpinää. Päädyimme paikkaan nimeltä Montanita. Juttu täällä ovat hienon hiekkarannan ohella pitkät aallot, joten ainakin tämä kylä profiloituu surffauspaikaksi. Vegaaniruokaa ja joogatunteja on tarjolla niitä kaipaaville. Keskustan muutamat kadut muistuttavat ainakin ilta-aikaan jossain määrin joitain Kaakkois-Aasian turismisaaria, niin mantereella kun nyt olemmekin. Aurinko on aika kuuma, eikä meressä voi olla pitkään palamatta vaikka itseään kuinka rasvaisi. Hotellimme (35 euroa yö) on kuitenkin hyvä ja perin viihtyisä. Kaikki toimii. suihkuvesi on kuumaa ja huone ilmastoitu. Paikat pidetään siistinä. Kaikki tämä viittaa siihen, että turistit täällä ovat vaativampaa sakkia kuin vaikkapa joissain näkemissämme Perun paikoissa. Siispä majoitusliikkeidenkin on ollut pakko parantaa juoksuaan ja toimia ammattimaisesti joukosta erottuakseen.
Matkamme jatkuu näillä näkymin taas huomenna, jolloin suuntaamme jälleen sisämaahan. Oikeastaan odotan vuoristoa ja viileämpiä öitä. Nukuimme nimittäin ensimmäisen Ecuadorin yömme autossa. Otsalla helmeilevä hiki palautti mieleen kuukausien takaisen Brasilian ja siellä nukutut autoyöt. Nämä lämpöongelmat ovatkin oikeastaan tyystin unohtuneet, sillä ne rajoittuvat matkan alkuosaan, josta puolestaan tuntuu olevan jo ikuisuus. Ehkä on aika taas totutella. Väli-Amerikassa alkaa olla jo kesä, ja sinnehän olemme pian menossa.
—
Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:
Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä
Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta
Hyviä ja mielenkiintoisia juttuja! Itsellenikin syntyy kuva eri maista ja niiden toimivuudesta. Kunhan pääsette USA:aan niin yritän rakentaa jonkinlaisen top-5 -listan lattarimaista joihin haluaisin kuvauksenne perusteella itsekin matkustaa. Saa nähdä onko yhtenevä kuva mikä teillä on.
Kartan mukaan kävitte matkalla Salinasin niemiellä (tai millä nimellä se niemenkärki virallisesti tunnetaankaan). Katselin googlemapsista kuvia ja näyttää melkoisesti joltakin etelän lomakeskukselta. Korkeita hotelleja ja matalaa paikallisasutusta. Mistäköhän turistit sinne tulevat?
Kiitoksia, ja olisi jännä tosiaan vertailla listoja. Itse kun sitä ei aina hoksaa millaisen mielikuvan paikoista tulee antaneeksi. Toki sen tietää mitä niistä ajattelee, mutta joskus ulosanti voi olla ristiriidassakin ajatusten kanssa. En ole muuten itse miettinyt oikeastaan lainkaan moista listaa, mutta pitääpä miettiä.
Salinsain kävimme tosiaan vilkaisemassa. Söimme siellä jäätelöt ja ihmetelimme hetken viikonloppuista rantahulinaa. Paljon oli porukkaa. Uskoisin, että pääosin olivat ecuadorilaisia turistit, vaikka pohjoisamerikkalaisempiakin naamoja vilahteli katukuvassa silloin tällöin. Siinä oli muuten taas yksi paikka, jossa Puerto Rico -fiilis oli vahva. Rantakadulla ajaessani tuli suorastaan deja vu, että ihan samaa katuahan ajoin vuokra-autolla Puerto Ricon pääkaupungissa.
Kuukkelin mukaan teillä näyttäisi olevan siellä aika mukavat kelit heti aamusta?
Klo. 9.32 Puolipilvistä · 26 °C
https://www.google.fi/maps/place/Montanita,+Ecuador/@-2.2508884,-81.5279103,8z/data=!4m5!3m4!1s0x902dd4e8498f60d5:0xdc254019c396a227!8m2!3d-1.8268541!4d-80.7529449
Mitä mahtaa meriveden lämpö olla? Tarkeneeko siellä pulahdella iltaisin ja heti aamuisin uimassa?
Juu, ei voi keleistä valittaa. Nyt pääsimme tosin jo tänne korkealle, Quiton kupeeseen, niin lämpötila laski vähän. Se olikin ihan hyvä, sillä rannikolta lähdettyämme oli alkuun todella kuuma. Auton ilmastointikaan ei meinannut pärjätä lämmön kanssa iltapäivällä kun oli päivän kuumin hetki. Tosi lämmin tuo aurinko muuten täällä vuorillakin, mutta ilma on mukavan raikas.
Se on tämä ihmiselo noiden lämpötilojen suhteen aika skitsofrenista. Sitä kun olis kerrankin lämpöisissä oloissa niin vähän aikaa on ihan hyvä ja kiva juttu mutta eipä mene pitkäänkään kun rupeaa jo kaipaamaan taas vähän viilempiä oloja ja kun on sinnne viileämpään sitten taas päässyt niin ei aikaakaan kun olis taas kiva päästä lämpöiseen. No. Se etu tuon tyyppisessä maantiematkailussa on että voi nostaa kytkintä kun siltä tuntuu 🙂
Oli miten oli. Toi teidän auton seurantakartta on tosi kiva ominaisuus. Siitä näkee kätevästi missä millonkin menette..
Melkoista reissua te olettekin taas siellä vuoristossa tehneet.. maltatte selvästi vähän muutakin kuin vain posottaa kiireellä pisteestä A pisteeseen B ja siitä suoraan seuraavaan maahan. Noi Instagramin kuvat on myöskin kivoja, vaikkakin niitä on aika nuukasti.. Hienosti teiltä tuo lontoonkielinen juttukin selvästi taipuu..
Näinhän se on, ruoho on aina aidan toisella puolella vihreämpää. Sitten kun sinne aidan toiselle puolelle pääsee, on se vähän aikaa hyvän väristä. Kunnes se toinen puoli rupeaa näyttämään yllättävän houkuttelevalta. Näinhän se menee ja sama taitaa päteä säähän ja lämpötilaan. Vaikkakin henkilökohtaisesti olen pitänyt näistä vuoristoilmoista, kunhan ei mennä liian korkealle. Silloin ohut ilma saattaa ruveta häiritsemään ja siihen tottumiseen menee aikaa.
Instagram on muuten siinä mielessä hassu, että sinne ilmeisesti ”kuuluisi” laittaa vain täydellisiä ja kuvankäsittelyohjelmalla tuunattuja taidekuvia. Eikä niitä saisi vissiin olla liikaa jos haluaa olla cool. Meidän kuvat eivät taida kuitenkaan olla sellaisia, vaan ihan lomaotoksia vain. Ja se ei varmaan haittaa mitään…