10 helmikuun, 2018

Halki Argentiinan, Atlantin rannalta Andien juurelle

To 8.2.2018 (pvä 82), lähellä Zapalaa (Argentiina)

Argentiina on suuri maa. Tästä oli varoiteltu meitä useampaan otteeseen, ja nyt sen ihan omasta kokemuksestammekin tiedämme. Viimeiset kaksi ja puoli päivää olemme ajaneet Buenos Airesista lounaaseen. Kilometrejä on kertynyt puolisentoista tuhatta ja Argentiinan ja Chilen rajalla olevat Andit häämöttävät jo. Jahka pääsemme tielle 40, käännymme sille ja jatkamme etelään. Ruta 40 on kuulemma Argentiinan kuuluisimpia teitä. ”The road”, paikallinnen Route 66.

Tiet ovat olleet koko matkan päällystettyjä ja verraten hyviä. Normaalien maantienopeuksien ylläpitäminen ei ole ollut ongelma. Muutamalla tieosuudella oli jokunen kuoppakin, mutta samanlaisia renkaanmenäviä reikiä, kuten Brasilian maaseudulla oli, emme ole vielä Argentiinassa kohdanneet. Muuta liikennettä on vaihtelevasti, mutta ensimmäisten Buenos Airesista lähtömme jälkeisten satojen kilometrien jälkeen rekkajonot katosivat. Onneksi. Pääosin olemme saaneet ajella aika tyhjillä teillä.

Teitä reunustavat melkein kaikkialla aidat, jotka kaiketi pitävät karjan poissa tieltä ja muutenkin sillä alueella jolle ne kuuluvat. Lehmiä olemmekin nähneet verraten paljon. Suorat ovat välillä montakymmentä kilometriä pitkiä ja maasto kuivan oloista, mutta usein sangen vihreääkin. Vettäkin täällä näkee, enkä usko kuivuuden olevan sellainen ongelma kuin monessa muussa samankaltaisessa paikassa. Ehkä sitä saattaa tosin tulla välillä liikaakin. Tavallaan moni asia tässä osassa Argentiinaa muistuttaa aiemmin näkemistämme seuduista eteläisen Afrikan (Etelä-Afrikka tai Namibia) taikka Australian joitakin osia, pohdiskelimme. Loogistahan se olisikin, sillä samoilla leveysasteillahan taidamme olla.

Sää on päivisin lämmin ja lämpötila lienee iltapäivisin aina yli +30 C. Viime yö tosin oli jo mukavan viileä. En ole varma oliko se sattumaa, vai oliko yöpaikkaname toiminut kansallispuisto jonkinlaisella ylängöllä. Siltä se nimittäin vaikutti. Puolimatkan jälkeen myös tuuli on yltynyt. Se herätti meidät jo viime yönä, ja esimerkiksi juuri nyt sitä vastaan ajaessamme viima ja kohina on niin kova, ettei radiosta kuule mitään. Hiekka ropisee välillä tuulilasiin kuin rakeet konsanaan. Tätä on kuulemma luvassa paljon lisää kun pääsemme etelään Patagoniaan, joten ehkä tuulensietoa on hyvä harjoitella jo nyt

Viimeiset kaksi yötä olemme majoittuneet autossa, eikä se ole maksanut meille mitään. Tässä mielessä Argentiina ansaitsee kymmenen pistettä ja papukaijamerkin, sillä monet huoltoasemat ovat täällä mainioita yöpymäpaikkoja, ja mitä ilmeisemmin siihen tarkoitukseen rakennettujakin. Niiden takana tai sivussa on puustoinen, yleensä picnic-pöydin ja vesipistein varustettu alue, johon väsynyt matkailija voi kulkineensa parkkeerata. Puut ovat tärkeitä, sillä ilman varjopaikkaa auto kuumenee valoisaan aikaan hetkessä melkoiseksi pätsiksi. Huoltoasemilla on myös suihkut, jotka yleensä maksavat jokusen euron. Muuten saniteettitilat ovat ilmaiset, eikä niitä käyttäviä takapihayöpyjiäkään katsota mielestäni asemilla kieroon.

Viime yön taasen nukuimme nukuimme kansallispuistossa, joka oli maksuton paikka sekin. Siellä jopa lämpimät suihkutkin olivat ilmaiset. Olimme ainoat paikalla yöpyvät ja kovin hiljaista siellä muutenkin oli, ellei monenmoista suorastaan jaloissamme vipeltävää pienelukkaa lasketa. Ja puistonvartijoita, jotka olivat perin mukavia, ja joita oli monta. He varoittelivat meitä puumista, kuten tekivät myös lukuisat varoituskyltit. Isoihin kissoihin emme kuitenkaan törmänneet.

Vaikka nämä seudut aika syrjäisiä ovatkin, tällä kertaa aina on sentään löytynyt joku radiokanava jota kuunnella. Brasiliassahan oli alueita, joissa näin ei ollut, ja radion kanavahaku pyöri turhaan ympäri asteikon mitään löytämättä. Matkapuheliverkkoa sen sijaan monin paikoin ei täälläkään ole. Siten Buenos Airesissa lataamani mobiilinettiliittymä on ollut viime päivinä melko hyödytön. Satunnaiset nettivierailuita olemme päässeet tekemään noilla jo mainitsemillani huoltoasemilla, joilla on käytännössä aina jonkinlainen wifi-verkko. Joillakin asemilla se toimii paremmin, joillakin huonommin, mutta aina se tyhjää parempi on. Jännityksellä odotan, milloin ja missä saan ladattua tämän tekstin nettiin. Ehkä jo huomenna.