Halki viidakkoisen Costa Rican

Halki viidakkoisen Costa Rican

 

Ke 23.5.2018 (pvä 187), La Cruz (Costa Rica)

Costa Rica on sinnitelty lähes kokonaan läpi ilman Internetiä, mutta kokeillaanpa jos tämän saisi jollain keinolla julki ennen kuin vaihdamme taas maata. Tällä leirintäalueella pitäisi olla (ja on) wifi, mutta eipä sen kautta juuri dataa näytä siirtyvän. Satunnainen Whatsapp-viesti saattaa tulla läpi, mutta kaikki sitä haastavampi ole ainakaan toistaiseksi siirtynyt juuri mihinkään täältä viidakon keskeltä. Paikallinen sim-kortti ja sen kautta toimiva mobiilinettikin jäivät hankkimatta. Alle viikon takia ei viitsinyt nähdä vaivaa. Mutta ei anneta näiden seikkojen lannistaa. Enköhän saa tämäkin kirjoitelman julki, ennemmin tai myöhemmin. Nicaraguan rajalle on tästä muuten vain muutama kilometri. Kuten Panamassa, myös Costa Ricassa olemme autoilleet viitisensataa kilometriä.

Jätimme Panaman maanantaina. Keski-Amerikan rajat olivat pelottaneet meitä ennalta. Ennakkotietojen mukaan ne ovat sekavia ja aikaa vieviä, kaiken kaikkiaan melkoinen riesa. Tämä ensimmäinen niistä kuitenkin ylittyi hämmästyttävän helposti. Koko juttuun taisi mennä kaikkineen alle tunti, joka on jo aika hyvin. Prosessi oli pohjimmiltaan sama kuin Etelä-Amerikassakin. Auton tullipaperi jätettiin ensin Panaman tulliin ja passeihin otettiin exit-leimat. Kopit ja toimistot sekä niissä asioimisjärjestys olivat tosin hieman sekavat (kuten ennakkotiedoissa luvattu oli), mutta meitä opasti oikeaan toimintaan jonkinlainen turistiopas. Suhtauduimme heppuun ensiksi epäillen, mutta hän taisi lopulta tehdä vain työtään. Ainakin miehen kaulassa roikkuin virallisen oloinen lupalappu, eikä hän pyytänyt avustaan minkäänlaista korvausta.

Panamasta lähteminen oli siis helppoa. Ajoimme jokusen sata metriä eteenpäin. Costa Rican tullialue oli sekava kokoelma rakennuksia, mutta sielläkään kuuluisia piinaajia ja avustajia ei näkynyt missään. Tunnelma oli yllättävän rauhallinen. Passien tarkastusluukku löytyi lopulta ja asiat alkoivat rullaamaan. Meidät leimattiin maahan sisään ja opastettiin tulliin. Siellä sympaattinen seitsenkymppinen virkailija käsitteli asiamme rauhalliseen tahtiin. Lappuja piti täyttää ja hakea viereiseltä luukulta liikennevakuutus. Se oli kallis, 42 us-dollaria. Tämän jälkeen papereista piti käydä vielä ottamassa jokunen kopio, ja lopulta jo eläkeiässä ollut tullimies naputti meille maahantuontipaperin kaksisormijärjestelmää käyttäen, lukulasit nenällään. Lopuksi mies vielä kyseli hymyillen, että ihanko Alaskaan asti oikeasti aiomme. Myönsimme aikovamme. Päätään puistellen hän ojensi meille paperin ja toivotti turvallista ja hyvää matkaa.

Kaikkiaan Costa Rican rajalla vallitsi jollain tavoin kiireetön ja kylämäinen tunnelma. Paha maailma tuntui olevan jossain kaukana. Rajanylitys toi mieleeni ensimmäisen kosketuksemme latinalaiseen Amerikkaan Montevideon satamassa. Muistan hengen olleen sielläkin hyvin samankaltainen. Pikkukaupunki, jossa tullimiehetkin ovat hieman ujoja ja ihmisiin luotetaan. Tämä oli aika yllättävää. En olisi moista tältä maailmankolkalta odottanut, vaikka ei ehkä olisi pitänyt yllättyä. Muistan lukeneeni, että Costa Rica on ollut lähes koko historiansa alueen vakaimpia ja vauraimpia maita. Costaricalaiset myös tietävät tämän ja ovat ylpeitä maastaan. Ehkeivät rikollisjengit mellastakaan juuri täällä, kuten niiden kuvitellaan koko Keski-Amerikassa tekevän.

Juuri rajalle päästyämme alkoi sataa kaatamalla. Costa Rican puolella satoi koko illan, ja sen jälkeen on satanut päivittäin. Näin kovia kaatosateita emme ole kokeneet koko reissulla. Ei ole ihme, että täällä on niin kovin vihreää. Sademetsää. Iltaisin kaikkialla metelöivät mitä erilaisimmat eläimet. Valtavia sammakoita pomppii kaikkialla, myös teillä. Toivoakseni emme ole jyränneet niistä kovin montaa. Onneksi auton renkaat ovat vielä uudenkarheat ja niissä on hyvin pintaa sillä sen verran todellinen vesiliirron vaara on monin paikoin ollut. Hyvät renkaat lisäävät luottoa siihen, että pysymme tiellä.

Costa Rican tiet ovat olleet ihan kelvollisia, vaikkakin pääosin kaksikaistaisia. Panamasta Citystä koko matkan rajalle ajelimme nelikaistaista moottoritietä. Ihan niin pitkiä ja juhlavia pätkiä emme ole tässä maassa kohdanneet. Mutkaista soratietäkin ajoimme muutaman tunnin eilen, mutta se oli oma valintamme. Halusimme oikaista. Sorateille täällä ei tarvinne mennä jos ei niin halua. Muu liikenne on täällä yllättävän maltillista. Vilkkuja käytetään ja autoilijoiden liikkeet ovat rauhallisia ja ennakoitavia. Ehkä tämäkin kertoo samasta pikkukaupunkihengestä, joka jo rajalla vaikutti leijuvan. Tai sitten olemme vaan sattuneet ajelemaan maan rauhallisessa osassa.

Tietullejakin täällä on, mutta ne eivät ole kummoisia maksaneet. Niistä on tyypillisesti selvinnyt dollarilla. Saapa taalan setelistä yleensä muutaman kolikon takaisinkin. Costa Ricassa on myös oma valuutta, mutta dollaritkin näyttävät kelpaavan. Monessa paikassa myös hinnat on esitetty myös dollareina ja tuotetekstit englanniksi. Kuten Panamassa, myös täällä moni asia muistuttaa Pohjois-Amerikkaa. Taco Bell, Burger King, Pizza Hut ja monta muuta. Valomainostolppia ei voi olla huomaamatta teiden varsilla. Tontteja ja kiinteistöjä mainostetaan suurin englanninkielisin kyltein ja radiosta löytyi heti rajan ylitettyämme klassista pop- ja rock-musiikkia soittava kokonaan englanninkielinen kanava, jossa Costa Ricaan viitattiin juonnoissa useamman kerran termillä ”pardise”, paratiisi. Täällä taitaa asua suuri amerikkalainen expat-populaatio. Moni varmaan eläköityy tänne. Kenties Costa Rica on ikään kuin jenkkien Espanja tai Portugali.

Ei liene tuulesta temmattua, että Keski-Amerikka on ollut jo pitkään Yhdysvaltain poliittista ja siten kulttuurillistakin takapihaa. Sen verranselvästi joitakin tuhansia kilometrejä täältä pohjoiseen sijaitsevan isoveljen vaikutteet ovat täällä nähtävissä. Se ei ole varmaankaan sattumaa. Joka tapauksessa ero Etelä-Amerikkaan on mielestäni selvä. Ihan näin amerikkalaista siellä ei ollut, vaikka selviä yhdysvaltalaisia vaikutteita olinkin jo Ecuadorissa ja Kolumbiassa näkevinäni. Kiintoisa kuriositeetti muuten on, että tästä huolimatta Panamassa ja Costa Ricassa polttoaine myydään litroissa. Perussa, Ecuadorissa ja Kolumbiassahan bensa mitattiin gallonoissa. Kummaa. Joku historiallinen selitys tähänkin varmasti löytyy.

 

Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:

Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta



8 thoughts on “Halki viidakkoisen Costa Rican”

  • ”Kiintoisa kuriositeetti muuten on, että tästä huolimatta Panamassa ja Costa Ricassa polttoaine myydään litroissa.”

    Olisko kovemmasta hinnottelusta/verotuksesta kyse? Ehkä se jonkun mielestä näyttää kivemmalta kun mainoksessa se hinta on suurinpiirtein samalla tasolla kuin naapurimaassa, vaikka siellä naapurimaassa saisitkin sillä samalla bensalitran hinnalla litran sijaan kokonaisen kanisterillisen.

    Ei se tietenkään noin ole mutta olis kiva tietää mitä siellä poltto-aineet maksaa?

    ”Costa Rica on ollut lähes koko historiansa alueen vakaimpia ja vauraimpia maita”. ”Kaikkiaan Costa Rican rajalla vallitsi jollain tavoin kiireetön ja kylämäinen tunnelma.”

    Ei tuo kuulosta ollenkaan hullummalta. Kai siihen kieleen ja lämpöönkin tottuisi.. Mitä jos talous ja duunit antaisivat myöten niin voisitteko ylipäätään kuvitella asettuvanne asumaan ja elämään pitemmiksikin ajoiksi jonnekkin sinne missä olette siellä päin olleet?

    Jos moisia miettii niin mitäköhän siellä ne ”tontit, kiinteistöt” ja muut kämpät maksaa?

    • Tässä alkavat mennä jo maat, valuutat ja hinnat mennä sekaisin, mutta olisikohan Costa Rican diesel maksanut jotain 0,70 – 0,80 euroa litralta. Aika tyypillinen hinta monelle maalle tällä matkalla.

      Tonttien ja kämppien hintoja emme tarkemmin netistä tutkineet, mutta siinä lähellä Tyynenmeren rannikkoa ajellessamme Jasmin huomasi jossain maioksessa huvilan hinnan olevan vajaa 500 000 dollaria. Eli ei se ihan halpaa ole täälläkään päin maailmaa. taisipa vielä olla sisämaakohde kyseessä, vaikkakin ehkä rinteessä josta jotenkin merenkin näki. Mutta sitten taas toisaalta, minkälaisen kämpän Helsingistä saa vähän yli 400 000 eurolla? Keskustakaksionko enää nykyään?

    • Kas, luulin että vastasin tähän jo, mutta mobiilinetti taisi hävittää vastauksen hyperavaruuteen. Mutta juu, Nicaragua tuli ja meni. Nyt pitäisi Polarstep-seurannan näyttää taas ihan uusia sijainteja.

  • Mulla näemmä tää teidän unelmaretken lukeminen menee isommissa paloissa. Nyt piti kahdessa päivässä urakoida jutut tuolta Chilestä asti. Eipä siinä, mukavaa luettavaahan nämä on.

    Jäi mietityttämään tuosta Darien Cap:istä se, että miksi ette lentäneet sitä väliä?

    • Nostan olematonta hattuani urakoinnillesi. Kiva että jutut jaksavat yhä kiinnostaa!

      Tuo lentäminen, sen olen itse laittanut itseltäni pannaan. En haluaisi turvautua lentokoneisiin ennen kuin on äärimmäinen pakko. Eli valinta oli jossain määrin ideologinen (tai hölmö, miten sen ottaa). Puolisalainen haavenihan on jo jonkin aikaa ollut matkustaa lentämättä koko maailman ympäri. Saapa nähdä, ehkä tämä on vihdoin se reissu jolla tavoite toteutuu…

  • Suht kivan ja rehevän näköistähän sielläkin on.. Jos noissa oloissa jotakin haluaisi henkensä pitimeksi viljellä niin luulisi että satoakin saisi kerätä ympäri vuoden.. Eikä sielläkään sentään vilu kiusaa.

    https://www.google.com/maps/place/Matagalpa,+Nicaragua/@12.92081,-85.917358,3a,75y,90t/data=!3m8!1e2!3m6!1sAF1QipMb5uSi1JXXlXEVRGVBuGVDGL2HtaJjVVLs5agI!2e10!3e12!6shttps:%2F%2Flh5.googleusercontent.com%2Fp%2FAF1QipMb5uSi1JXXlXEVRGVBuGVDGL2HtaJjVVLs5agI%3Dw203-h114-k-no!7i3264!8i1836!4m5!3m4!1s0x8f724830f9561d2f:0x1793a46db7ccdb99!8m2!3d12.9290069!4d-85.9151211

    http://www.nealindberg.com/single-post/2018/05/25/Untitled
    ”Nicaragua ei tosiaan ollut helppo”

    ”Viikonloppu on kuulemma kaikista pahinta aikaa ja silloin ei missään nimessä suositeltu ajamaan senttiäkään mihinkään suuntaan. Mielenosoittajat ovat aseiden kanssa tukkimassa teitä ja kuulemma myös todella väkivaltaisia – ei ole väliä oletko turisti vai paikallinen.”

    • No niin, niin no… Ehkei se nyt noin radikaalia ollut kuin Nea kirjoittaa. Omat havaintomme poikkeavat vähän tuosta lainatusta tekstistä, joka tosin taitaakin perustua vain kuulopuheisiin sekin, ei omiin kokemuksiin. Toki meidän reittimme Nicaraguan halki oli eri kuin Nealla. Mutta koitan kirjoitella tästä pidemmän selvityksen aivan lähitulevaisuudessa. Kilometrejä on tullut viime päivinä nin vauhdilla, ettei meinaa näiden tekstien kanssa enää vauhdissa pysyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *