Jälleen Kanadassa, matkalla etelään (sekä vielä vähän Alaskasta)

Jälleen Kanadassa, matkalla etelään (sekä vielä vähän Alaskasta)

 

Ke 29.8.2018 (pvä 284) Whitehorse (Yukon, Kanada)

Taas Kanadassa. Ylitimme rajan Alaskasta eilen iltapäivällä. Syksy etenee senkun etenee. Päivä päivältä on keltaisempaa. Yukonissa tätä voinee kutsua jo ruskaksi. Rajan ylitys oli jälleen kovin helppoa. Raja-asemalla oli kovin hiljaista ja rauhallista, meidän lisäksemme siellä ei näkynyt muita. Kanadan naispuolinen tarkastaja tervehti meitä englanniksi ja ranskaksi (olemmehan taas kaksikielisessä maassa) katsoi passimme ja kysyi muutaman kysymyksen, taivasteli passiemme leimamäärää ja toivotti meidät lopulta tervetulleeksi Kanadaan. Koko prosessiin meni taas vain muutama minuutti.

Tälläkään kertaa kukaan ei katsonut passejamme Alaskan puolella. Kaikilla Yhdysvaltain ja Kandan raja-asemilla asiat ovat olleet samoin. Tarkastuskopit ovat olleet vain tulomaassa. En tiedä kuinka viranomaiset pitävät kirjaa siitä, milloin kukain poistuu Yhdysvalloista, sikäli kun kyseinen reissaaja poistuu maarajan kautta Kanadaan. Kukaan kun ei vaikuta tekevän merkintää mihinkään, emmekä ole enää menossa takaisin maahan tällä reissulla. Auto pakataan konttiin Vancouverissa kahden viikon kuluttua tiistaina ja tämän väliajan ajattelimme viettää Kanadassa, pikku hiljaa kohti konttisatamaa ajellen. Meksikon vastaisella rajalla meidät kai kuitenkin kirjattiin sisään Jenkkien järjestelmään, vaikka varsinaista leimaa emme passiin sielläkään saaneet. Leima lyötiin erilliselle lapulle, jota rajamies sitten Alaskan rajalla kovasti ihmetteli. Ei kuulemma ollut nähnyt vastaavaa aiemmin. Toivottavasti Jenkkien systeemit toimivat. Ehkä he ja kanadalaiset tekevät yhteistyötä ja johonkin jää jälki siitä, että me poistuimme Amerikan ihmeemasta. Kyllä tänne mieluusti toistekin tulisi joskus tulevaisuudessa.

Olen kuullut monesti sanottavan, että Alaska on suuri paikka. Erityisesti olen kuullut tämän muualla Yhdysvalloissa asuvien suusta. Tämä onkin varmasti totta, mutta kuten aina, tämäkin riippuu mihin verrataan. Osavaltio on suuri, mutta loppujen lopuksi teitä pitkin taitaa päästä vain pieneen osaan aluetta. Alaskan tiet tuntuivat nimittäin välillä Kanadaan verrattuina ruuhkaisilta. Joskus joutui ajamaan jonossakin. Taloja ja asutusta oli myös yllättävän paljon, ainakin jos Yukoniin verrataan. Heti Kanadaan päästyämme seudut muuttuivat taas erämmaisemmiksi ja muut autot hävisivät lähes täysin. Puhelimissa ei ole kenttää missään ja wifi-verkoista ei ole tietoakaan. Täällä on oikeasti tyhjää ja etäisyydet valtavan pitkiä. Alaskassa ei ihan tällaista fiilistä tullut, mikä oli jossain määrin yllättävää kun mietin, millaiset mielikuvat minulla oli ennakkoon. Syy tähän lienee asukastiheys. Vaikka Alakakaan ei maailman tiheimmin asutettu alue ole, asuu siellä silti paljon enemmän porukkaa kuin Kanadan näissä osissa.

Kuten aiemminkin taisin jossain mainita, Alaska oli monin paikoin maisemiltaan koko matka kotoisin. Toki siellä vuoriakin oli ja muuta suomalaiselle vierasta, mutta joillain tieosuuksilla olisi voinut olla jossain päin pohjoista Keski-Suomea, vaikkapa Oulun tienoilla. Baltiakin tuli paikoin mieleen. Kalastussueduilta Alaskan eteäosista kohti Kanadaa lähdettyämme yksi pätkä oli ihan kuin olisi Pärnusta pohjoiseen kohti Tallinnaa olisi ajellut. Samanlainen tie, samanlaista metsää. Maiseman kavalsivat pohjoisamerikkalaiseksi vain satunnaisesti tien sivussa pönöttäneet jenkkimalliset yläpinnaltaan puolipyöreät ja pystyyn nostettavalla pienellä lippukepillä varustetut postilaatikot. Talvirenkaillakin Alaskassa ajellaan, sillä teiden varsilla oli nastarenkailla kesäsisin ajamisen kieltäviä kylttejä. Kielto ulottui vapusta syyskuun loppuun. Moni ajanee talvisin nastoilla. Aika pohjoismaista tämänkin.

Elukotakin Alaskassa kohtasimme. Toiseksi viimeisenä aamuna puskaparkissa järven rannalla joku haisteli autoamme. Tuhina kuului sisälle. Se oli mustakarhu, joka oli tullut ihmettelemään nuoriopaikkaa johon joku aiempi paikalla oleskellut oli jättänyt tyhjiä tölkkejä. Ensin otus kolisteli tölkkejä kuonollaan, sitten se nuuski automme. Toisen puolen liukuovi oli jo raollaan, sillä olimme heräilemässä. Kun vedin sen kiinni karhu häiriintyi ja löntysti pois paikalta ja takaisin järvenrannan pusikkoon. Varsinkaan mustakarhuja on kyllä hankala pitää pelottavina ja vaarallisina, sillä niin sympaattisen pörröisiltä flegmaatikoilta ne vaikuttavat. Ulkonäkö varmasti pettää. Kanadaa kohti ajellessamme näimme myös usemman hirven. Ja sääskiäkin täällä tietty vielä on jokunen, mutta ne ovat selvästi lähes kadonneet. Joissain paikoin ne vielä jaksavat meitä muutaman tunnin iltaisin piinailla, mutta öisin ne onneksi katoavat johonkin. Pimeän tultua sää taitaa olla jo niille liian kylmä.

Aikomuksenamme on siis suunnata seuraavaksi kaikessa rauhassa etelään ja kohti Vancouveria. Pohjois-Amerikan päivämme alkavat käydä vähiin. Jos aikaa jää, pyörähdämme ehkä Vancouverin saarella, jossa on kuulemma kaunista. Joka tapauksessa laivamme seilaa pois Kanadasta ja samalla Amerikoista perjantaina 14.9. Japanissa ja Venäjällä näyttää taatusti erilaiselta kuin täällä. En oikein tiedä mitä tästä ajatella. Aika aikansa kutakin, kaiketi. Mieli kuitenkin vaeltelee jo tulevassa laivamatkassa Tyynen valtameren yli ja Itä-Aasian seikkailuissa, vaikka vielä jokusen viikon Amerikan mantereella vietämmekin.

Artikkelikuva on täältä Kanadasta, otettu aamupäivällä Yukonissa matkamme varrelta. Vuorilla on lunta. Sitä taitaa olla siellä ympäri vuoden.

 

Jäätikkö Alaskassa. Säät olivat pääosin sumuiset ja sateiset.

 

Kanadassa on toistaiseksi ollut aurinkoisempaa.

 

Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:

Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta



11 thoughts on “Jälleen Kanadassa, matkalla etelään (sekä vielä vähän Alaskasta)”

  • Saitteko mitään ohjeita rajalla tai muualla eläinten, karhujen/hirvien kohtaamisen varalle, tai vaikkapa törmäykseen eläimen kanssa maanteillä?
    Anchoragessa käydessäni kaikille ketkä menivät kaupungin rajalle tai poispäin annettiin opas jossa sanottiin mustankarhun kohtaamisesta että voi paeta tai jopa yrittää pelotella sellaista pois. Harmaakarhusta taas todettiin että parempi olla itse vaan hiljaa ja selvitä hengissä sekä toivoa sen menevän pois.
    Onneksi en kohdannut kumpaakaan lajia, en täysin luottaisi että karhu on ymmärtänyt meille annatut ohjeet oikein.

    • Rajalla tai muuallakaan ei lykätty moista karhuohjetta kouraan, mutta jos yhdessäkin tourist-infossa tai visitor centerissa kävi, niin ei karhuoppaita ja -ohjeita voinut välttää. Sen verran joka tuutista niitä on Eyomingin Yellowstonesta asti toitotettu.

      Yhdessä kanadan infossa saimme jopa puolen tunnin yksityisen esitelmän karhuista ja muista alueen elukoista. Nainen oli muuten suomalaista sukujuurta. Opimme karhuasioiden lisäksi myös sen, että caribou ja poro ovat sama eläin. Väritys vain poikkeaa hieman riippuen siitä, millaisella alueella ne elävät. Ja että hirvi on paljon vaarallisempi eläin Kanadassa kuin karhu, sikäli kun eläinten ihmisiin kohdistuneiden hyökkäysten määrää ja vakavuutta tilastoista katsotaan. Tämä oli meille suuri yllätys. Emme olleet uskoa koko juttua. Vaikea sitä on vieläkin sulattaa. Eivät kai ne Suomessa ihmisten kimppuun hyökkäile?

      • On Suomessakin silloin tällöin tapauksia, että hirvi on hyökännyt ihmistä kohti, mutta siitä on selvitty pinkaisemalla puun taakse, eivät sentään ”vainoa” ihmistä. On menty vasan ja emon väliin vahingossa tai eläin on sairas. Yleensähän hirvi on hyvin arka.

        Josko tarkoittivat varoituksella hirvikolareita? Onhan hirvi Suomen vaarallisin eläin, sillä hirvikolareissa on 2000-luvulla kuollut noin 100 ihmistä. Kun sen mangon tilalla on pitkäkoipinen tuulilasin korkeudella oleva 500 kiloinen hirven ruho ja nopeutta 100 km /h, voi kuvitella, ettei pelkällä tuulilasiremontilla selviä. Olkaa varovaisia. Siellä taitaa olla kuitenkin tien reunille näkyväisyyttä paremmin kuin Suomessa?

      • Tuo kolarijuttu selittäisi hirvien vaarallisuuden, ja se meillekin tuli heti mieleen kun visitor centerin asiantuntijanainen meille asiasta ketoi. Siispä kysyimme, mutta kolarit eivät kuulemma olleet mukana tilastossa. Sen takia koko juttu kuulostikin niin ihmeelliseltä suomalaiseen korvaan. Tietty on mahdollista ettei nainen tiennyt mistä puhuu, mutta vähän oudolta sekin tuntuisi. Sen verran asiantuntevalta henkilö muuten vaikutti. Kumma juttu sinänsä. Ehkä olisi pitänyt kuulustella paremmin.

        Mutta koitamme olla varovaisia ja tarkkana. Emme esim. ajele olenkaan pimeällä. On totta, että täällä on usein enemmän raivattua aluetta teiden vierellä kuin Suomessa. Varmaan juuri noiden elukoiden takia. Ja se on tietty hyvä.

      • Kappas, kiinnostavaa. Kiitoksia selvittelystä. Nyt ymmärrän: hyökkäyksiä on vain viidestä kymmeneen vuodessa. Luvut ovat kovin pieniä, joten sekin vääristää. Karhut eivät siis taida hyökkäillä ihmisten kimppuun juuri ollenkaan, hirvet sen sijaan joskus, vaikkakin hyvin harvoin nekin.

  • Onnittelut vaan metsän kuninkaan tapaamisesta. Sitä ison karhun hengityksen tuhinaa ei hevin unohda, etenkään jos se on ihan vieressä eikä välissä ole oikeastaan muuta kuin ilmaa.. Veikkaan että oli siinä teilläkin aika hämmentäviä ja kunnioitusta herättäviä pelon sekaisia hetkiä?
    Onneksi Jasminilla oli fiksun lungi ukko turvanaan..

    Arviot kuninkaan ulkonäöstä ja flekmaattisuudesta menevät usein pieleen. Hölmömmät ihmiset saattavat jopa erehtyä menemään tökkimää ja ärsyttämään niitä eikä siinä aina hyvä heilu.

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201808302201170730_ul.shtml

    Kerrassaan käsittämättömät voimat niillä kaikilla on, siis olivatpa hyö mustia tai harmaita karhuja. Saattaisi jopa väittää että mitä pienempiä karhuja (aikuisia kuitenkin) niin sitä nopeampia ja voimakkaampia ovat. Ne pakun kokoiset Kodiakin karhut on varmaan ihan omaa luokkaansa tuossakin suhteessa.

    • En ihmettele jos jotkut turistit äityvät ruokkimaan tai lähentelemään karhuja täällä, sillä sen verran symppiksiltä ne ainakin meidän näkemämme ovat nöyttäneet. Pörröisiä löntystelijöitä, jotka eivät näytä jaksavan tehdä juuri mitään äkkiliikkeitä. Mustakarhut nöyttävät kövellessään aika pieniltä, tätä autoomme tutustunuttakin Jasmin luuli peilistä katsoen jonkun suureksi koiraksi. Mutta kuten totesit, ulkonäkö varmadti pettää ja noihin otuksiin kannattaa pitää tervettä välimatkaa.

  • Jos saitte aikanaan ensimmaista kertaa jenkkien puolelle saapuessa passeihin niitatut paperit, ne taytyy antaa Kanadan puolella rajavirkailijalle jos ei ole aikomuksena kayda jenkeissa enaa paperin voissamaoloaikana. Kanadan virkailijat antaa paperin jenkkien virkailijoille, jotka tekee merkinnan etta olette poistuneet. Ne ei Kanadan rajalla yleensa valitettavasti kysy kyseista paperia, joten se on tosi helppo unohtaa, mutta paperin takana on myos osoite johon sen voi postittaa. Tosin siihen taytyy liittaa jonkun nakoisia todisteita etta todella lahditte pois maasta. En tieda kuinka tarkkoja ne on naiden kanssa, mutta periaatteessa muuten voi tulla ongelmia seuraavalla reissulla jenkkeihin, kun he voivat epailla etta pysyitte maassa laittomasti liian pitkaan.

    • Meksikosta Kaliforniaan tullessamme passiin ei niitattu mitään. Sen sijaan saimme pahviset hieman passia suuremmat kortit, joihin leima lyötiin. Tästä kortista piti maksaakin, olikohan 8 dollaria per nenä. Ja nyt kun juuri noita lappuja tarkemmin tutkin, niin takspuolella tosiaan on ohjeita siitä, mihin se tulisi palauttaa. Olisi pitänyt tutkia lappua tarkemmin. Kiitos vinkistä.

      Näytimme muuten tuota pahvikorttia jenkkien rajapoliisille kun tulimme Alaskaan, ja hän ihmetteli sitä kovin. Ei kuulemma ollut hänen mielestään normaali käytäntö. Mitään ongelmia meillä ei rajalla ollut ja kaveri oli tosi ystävällinen, mutta vähän jäi sellainen fiilis ettei vasen käsi tiedä, mitä oikea tekee. No, maa on valtava ja Meksikon rajalta Alaskaan on pitkä matka. Siihen mahtuu monenlaista käytäntöä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *