Kanada!

Ti 31.7.2018 (pvä 256), Calgary (Kanada)

Ylitimme Kanadan rajan eilen. Koko prosessiin meni vain muutama minuutti. Ei voi sanoa että Montanan takamailla sijainnut raja-asema olisi ollut kovin vilkas, sillä olimme sen ainoat asiakkaat.hieman puolen päivän jälkeen maanantaina. Yhdysvaltain puolella kyltit kehoittivat ajamaan eteenpäin Kanadan puolelle, joten teimme niin. Jenkkiviranomaiset eivät meitä vaivanneet, emmekä mekään siten vaivanneet heitä. Kanadan rajakopin ikkunasta ojentui käsi, jonka viereen ajoin ja johon laitoin passimme. Kaveri oli ääriasiallinen. Mihin olette menossa? Kuanko olette Kanadassa? Mitä teet työksesi? Vastailin, kuskin paikalla kun olin. Alaskaan olemme menossa ja lopulta pois koko mantereelta. Matka on ollut pitkä, mainitsin. Meneekö myös tuo laivaan? Passeja jo leimatessaan rajamies osoitti autoa. Juu, se menee konttiin Vancouverissa Alaskan keikkamme jälkeen, vastasin. Haluatko nähdä auton paperit? Ei ole tarvetta. Tervetuloa Kanadaan. Sain passit takaisin, kopin liukuikkuna vedettiin kiinni ja saimme mennä. Olipas kerrassaan helppoa.

Tulkoon tässä välissä todettua, etten suinkaan puhunut Kanadan tullimiehelle puutaheinää. Auto todella menee konttiin Vancouverissa syyskuun puolessa välissä ja kyseisen kontin suuntana on Venäjän Vladivostok, ellei ennen sitä tapahdu mitään aivan tavatonta. Kun näin pitkälle on päästy, tuntuisi jotenkin väärältä lähteä takaisin itään. Siispä jatkamme länteen, onhan maapallo pyöreä ja sen ympärikin pääsee.

Yellowstonesta lähtömme jälkeen maisemat muuttuivat kovin tutun näköisiksi. Ajelimme Montanassa myös sorateitä ja ympärillämme oli kuusipainotteista sekametsää. Mustikoitakin siellä oli. Olisimme voineet olla Itä- tai Pohjois-Suomen pikkuteillä. Varsinkin jos horisontissa usein häänmöttäneet vuoret jätti huomiotta, olivat seudut lähes identtisiä järvineen kaikkineen. Vähän ennen Kanadan rajaa pohjoisessa Montanassa metsät ja vuoret kuitenkin hävisivät. Puita ei ollut enää lainkaan ja virheähköä kumpuilevaa preeriaa riitti silmänkantamattomiin. Sama jatkui Kanadassa. Rajalta pohjoiseen ottamani valokuva (alla) kertoo paljon. Valtatie rajalta Calgaryyn ei ollut niitä maailman mielenkiintosimpia. Onneksi matkaa ei ollut kuin parisataa kilometriä.

Kanada on selvästi eri maa kuin Yhdysvallat. Välittömästi rajan ylitettyämme kaikki kyltit olivat kahdella kielellä, englanniksi ja ranskaksi. Myös pankkiautomaatit ja bensapumput puhuivat kahta kieltä. Liikennemerkit ovat yhä pääosin samanlaisia kuin rajan takana etelässäkin, mutta nopeusrajoitukset ja etäisyydet on esitetty kilometreissä.

Myös Calgary oli erilainen kuin kaupungit Yhdysvalloissa. On vaikea eritellä, mistä moinen tunnelmanmuutos johtui, mutta taas kerran kysymys oli varmasti lukuisista pienistä asioista. Jo kaupungin liepeillä ajaessamme Jasmin huomautti, että moottoritie ympäristöineen muistutti kovasti Saksan autobahnoja Jenkkien valtateiden sijaan. Se oli totta. Ehkä ketjuravintoloita ja -liikkeitä oli vähemmän kuin mihin olemme tottuneet. Autot olivat myös pienempiä. Rakennukset olivat hieman eri tyylisiä kuin Amerikassa ja kaupungilla oli paljon jalankulkijoita. Ihmisten pukeutuminen on ehkä tyylillisesti laaja-alaisempaa kuin naapurissa. Yhdysvalloissa tunsi joskus tunsi pitkissä housuissa ylipukeutuneeksi. Niin moni kulki siellä shortseissa ja lenkkareissa. Tämä pukeutumiskoodi ei näytä pätevän samalla tavoin Kanadassa. Ikävä viljellä stereotypioita amerikkalaisista, mutta arvelisin myös, että selvästi ylipainoisia ihmisiä on täällä vähemmän kuin Jenkeissä. Pyöräilijöitä on ainakin enemmän ja kaikki käyttävät kypärää.

Vaikka Calgaryssa oli kaiken kaikkiaan jotenkin eurooppalaisempi fiilis kuin Jenkeissä keskimäärin, niin yhtäläisyyksiäkin naapuriinkin oli. Kaupungin katukuvassa oli hämmentävän paljon kodittomia, jotka olivat järjestäen äärimmäisen kohteliaita. Kanadalaisilla on muuten Jenkeissä maine hyvin miellyttävinä ihmisinä, ja tämän käsityksen voin ainakin toistaiseksi vahvistaa. Kanadalaiset ovat olleet meille hyvin kivoja ja mukavia. Rahanpyytäjien määrä kaduilla oli kuitenkin yllättävä ilmiö, sillä paitsi että Kanadan sisämaassa on varmasti talvella hyvin kylmä, kuvittelin maan sosiaalisten turvaverkkojen olevan selvästi Yhdysvaltoja parempia ja lähempänä Eurooppaa. Toisaalta en ole käynyt pitkään aikaan esimerkiksi Lontoossa, jossa asunnottomia on myös käsittääkseni paljon. Ehkä siellä näyttää jollain aluiella samalta kuin suurten kaupunkien keskustoissa on tällä mantereella asunnottomuusmielessä näyttänyt.

Tutkin hieman Pohjois-Amerikan kilometrejä ja näyttää siltä, että Calgarysta Alaskan rajalle on noin 3000 kilometriä. Pohjoiseen päin mennessä Kanadaa on siis tuon verran jäljellä. Suuri maa tämäkin. Alaskan Fairbanksiin (viimeinen suurempi kaupunki ennen pohjoisen erämaita) taas on 3500 kilometriä. Tie loppuu pohjoisessa paikkaan nimeltä Prudhoe Bay, joka on reissumme käännöspiste. Sinne matkaa on 4300 kilometriä. Sieltä käännymme etelään ja ajamme suorinta tietä Vancouveriin. On tässä siis vielä jonkin verran ajamista jäljellä.

Artikkelikuva on tällä kertaa viimeisestä yöpaikastamme Yhdysvalloissa. Harjun päältä Montanassa oli hienot näkymät. Alueen puusto oli kai palanut pois jokunen vuosi aikaisemmin, joten puusto oli vähäistä.

—

Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:

Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta