Karibianmeren rannalle Cartagenaan – Etelä-Amerikan näillä näkymin viimeiset ajopäivät
La 5.5.2018 (pvä 169), Cartagena (Kolumbia)
Pääsimme Kolumbian Cartagenaan. Karibianmeri on tuossa ikkunan alla ja tästä emme enää pidemmälle tällä mantereella aja. Auto laitetaan täällä konttiin, laivataan Panamaan ja matka jatkuu uudella mantereella. Ajamme ensin Keski-Amerikan läpi, sitten Meksikoon, Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja lopulta Alaskaan. Auton saaminen Kolumbiasta Panamaan on monella tavalla koko tähänastisen matkamme suurin epäjatkuvuuskohta. Emme voi matkustaa pois Etelä-Amerikasta Panamaan ajoneuvomme mukana, ja koko laivaushomma on yhä perin epäselvä vaikka sitä on yritetty useamman ihmisen toimesta sähköpostitse selvitellä. Siitä vaan ei ole oikein tullut mitään, joten jalkaudumme maanantaina kiertämään tämän kaupungin laivarahtia hoitavia toimistoja. Ilmeisesti asia ei oikein muuten etene. Onneksi meillä on useampi osoite, joten tiedämme mistä aloittaa.
Tuhannen kilometrin matkaan Bogotosta tänne meni kuin menikin kolme päivää. Kolumbiassa kolmesataa kilometriä on ollut ihan pätevä päivämatka, neljäsataa jo tosi pitkä päivä. Mutkaisilla teillä on niin paljon rekkoja ja liikennettä, että keskinopeus ei pääse kovin korkeaksi nousemaan. Muuten koko matkamme tänne oli oikeastaan pelkkää maaseutua, eikä siellä kovin kummoista nähtävää ollut. Ehkä meidän olisi kannattanut ajaa Medellinin kautta, sillä se olisi juuri kuulemamme perusteella ollut kiinnostava kaupunki. Vaikka sitten taas toisaalta maaseutuahan halusimme Bogotan jälkeen nähdä, ja Cartagenassa tulemme viettämään niin kauan kun auto on laivassa. Siihen mennee ainakin viikko. Siten saattaakin käydä niin, että saamme lähitulevaisuudessa kokea kaupunkielämää enemmän kuin haluaisimmekaan.
Kiintoisa aiemmin liikenteestä mainitsematta jäänyt yksityiskohta: Kolumbiassa jokaisen tietullin, hidastetöyssyn ja liikennevalon kohdalla muuten päivystää jotain pientä myyviä kauppiaita. Pähkinöitä, sipsejä, colaa ja vettä. Kun autot joutuvat hidastamaan, hyökkäävät nämä kaupustelijat auton ikkunan viereen kauppatavaroineen niitä yleensä hyvin korkealla pitäen. Tämä ilmiö alkoi jo Ecuadorissa. Nämä pienyrittäjät eivät kuitenkaan ole ensimmäisiä liikennevaloissa elantoaan ansaitsevia tällä mantereella. Hyvin eteläamerikkalainen ilmiö näyttävät nimittäin olevan erilaiset jonglöörit ja temppuilijat, jotka heittelevät keilojansa, pallojansa tai tulikeppejänsä keskellä tietä valon ollessa punainen, ja juuri ennen sen vaihtumista kumartavat ja kiertävät autojonon välissä hattu kädessä tippejä keräten. Näitä katuartisteja on ollut joka maassa ja lähes joka kaupungin liikennevaloissa. Ainoastaan korkealla Andeilla en muista tällaisia temppuilijoita nähneeni. Kaikenlaisia ansaintatapoja sitä maailmaan mahtuu.
Ennen lähtöämme Bogotasta autoon vaihdettiin kaksi rengasta, sillä toinen takarengashan puhkesi matkallamme kaupunkiin. Paikallinen huoltoaseman yhteydessä toiminut Goodyearin liike (olimme äkänneet sen jo aiemmin sattumalta) vaihtoi kaksi takarengasta uusiin, tasapainotti kaikki neljä ja sääti vielä aurauskulmat kuntoon. Tarkastipa rengasmies vielä varapyöränkin paineetkin ennen kuin palautti sen paikalleen auton alle. Koko lysti maksoi noin 140 euroa. Ellei varapyörää lasketa, auton alla ei siis ole yhtään reissun alusta asti mukana ollutta rengasta. Loppujen lopuksi aika hyvin Nokian renkaiden talvirenkaat Etelä-Amerikan olosuhteet kestivät, kaikkiaan yli 25000 kilometriä. Näillä uusilla kumeilla mennään varmaankin Alaskaan asti.
Bogota oli korkealla ja siellä oli viileähköä. Sieltä lähdettyämme ja rannikon lähestyessä sää alkoi aika pian muuttua. Vuorilta lähemmäs merenpintaa tultuamme myös satoi enemmän, viimeisenä ajopäivänämme ennen Cartagenaa lähes koko päivän. En tiedä liekö moinen sattumaa, vai sataako matalammalla enemmän kuin vuoristossa. Alkoi olla kuuma, trooppista suorastaan. Viimeinen autoyömme ennen tänne pääsyämme oli jo aika nihkeä. Sisällä oli kuumaa ja kosteaa, ulkona satoi ja salamoi. Happi tuntui loppuvan, tunne joka johtui varmaan painostavasta kosteudesta. Kaiken lisäksi aikanaan Paraguaysta ostamamme 12 voltin tuuletin hajosi jo aikaa sitten ja jätettiin johonkin roskikseen Tulimaassa, joten tällaistakaan lohtua meillä ei enää ole. Se oli yllättävän hyvä apu kuumina öinä. Uusi tuuletin on pakko löytää jostain aika pian, sillä epäilen vahvasti ettei autossa nukkumisesta tule muuten seuraavina kuukausina mitään.
Artikkelikuvan liikennemerkit ovat viimeisimpien ajopäiviemme varrelta Kolumbiassa. Kummia elukoita täällä. Valitettavasti moisia ei kuitenkaan näkynyt missään. Merkkejä oli välillä hyvinkin tiheässä, joten ehkä muurahaiskarhukin voi täällä vastaan tulla.
—
Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:
Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä
Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta
Hieno saavutus taas kerran, miten on muutamalla sanalla verrattavissa Afrikan päästä päähän ajoon?
Onko maanteillä näkynyt ”oikeita” moottoripyöriä, vai pieniä prätkiä/mopoja vaan? Entäpä käyttävätkö paikalliset polkupyöriä, kolmipyöriä, tavarankuljetukseen?
Kun auto menee jossain vaiheessa konttiin, joko on selvinnyt pääsettekö te samalla laivalla mukaan, vai millaista suunnitelmaa sitten on jos teille pitää hankkia eri kuljetus.
Cartagenassa Bocagranden kaupunginosa oli minusta mukava alue, ei ole sellaista keskustan hälinää ja pääsee rantoja pitkin mukavasti jaloittelemaan (pl. laivastoasema).
Jos teillä on paljon aikaa, ajattelitteko autolla tutkia lähiseutua rannikolla?
Afrikka, hmm… Ensimmäinen ajatukseni oli kommentoida, että Etelä-Amerikka oli ihan leikintekoa verrattuna Afrikan reissuun.
Mutta sitten taas toisaalta kun asiaa enemmän mietin, niin olihan täälläkin huonoja ja haastavia teitä, esimerkiksi Perussa ja Chilessä. Ne olivat paikoin huonommassa kunnossa kuin mikään kohta päätiellä Kapkaupungista Kairoon. Ehkä ne erot tulevat muista jutuista kuin olosuhteista ja teiden kunnosta. Etelä-Amerikan perusturvallisuus on kokonaisuudessaan paremmalla tasolla kuin Afrikan. Enkä tarkoita ryöstöjä ja muita väkivaltaisia uhkia, vaan esimerkiksi perushuollollisia asioita kuten ruokaa ja polttoainetta ym. Vaikka välimatkat olivat esimerkiksi Patagoniassa pitkiä, ei ikinä tullut tunnetta että voisimme joutua pulaan. Afrikassa moista tunnetta ei aina ollut, ja se tuntui enemmän ponnistelulta koska epävarmuuden tunne oli koko ajan jossain taustalla. Sen takia tämä manner tuntunut paljon helpommalta kuin Afrikka.
On oikeitakin moottoripyöriä näkynyt. Ne tosin ovat yleensä pitkänmatkalaisia. BMW GS on suosittu, myös tällä mantereella, siis myös ihan paikallisten motkapyöräilijöiden keskuudessa. Harvinaisempia ne tietysti ovat ja eivät varmaan jokapäiväisessä elämässä kovin käteviäkään. Yli tuhatkuutioisella endurolla on varmaan vähän hankala pujotella kaupunkiliikenteessä. Kolmipyörätakseja, sekä moottorilla että polkien on näkynyt siellä täällä. Yleensä yhdessä kaupungissa on yhdeöaisia pelejä. Varmaan kaupungin johdolla on aina sanansa siihen, millaisilla virityksillä kussakin kaupungissa saa ajaa.
Auton kuskaus on toisaan yksi asia, mutta ylllättävän hankala on jalkamatkustajankin täältä Panamaan päästä, ellei siis halua lentää. Monelaista purjevenettä tuosta yli menee, mutta ne ovat tavallaan myös turistimtakoja. Viiden päivän matkaan sisältyy aina kellumista tuolla saaristossakin, eli veneet eivät vain mene maasta toiseen. Reissu maksaakin 500 – 700 dollaria. Rahtilaivoihin ei kuitenkaan kyytiin pääse, joten on ehkä pakko turvautua noihin purjevenereissuihin. Täytyy perehtyä ensi viikolla tarkemmin tähänkin asiaan.
Kiitos vaan matkailijoille mielenkiintoisista postailuista. Tähän astinen vaelluksenne sillä mantereella on ollut mukavaa seurattavaa, kiitos Tomin hyvän kirjallisen ulosannin. Toivottavasti se auton laivaus onnistuu..
Kiitoksia, ja kiitoksia itsellesi aktiivisesta kommentoinnista. Eiköhän auto lopulta johonkin laivaan saada. Emme kuitenkaan ole ensimmäisiä emmekä toisia, jotka koittavat rahadata kulkuneuvonsa Kolumbiasta Panamaan. Ja on se muiltakin lopulta aina onnistunut.
Tuo Darien on kyllä aivan käsittämätön juttu. Jos Kolumbia olisi Suomi ja Panama olisi Ruotsi tai Viro, monestakin satamasta menisi kaikenlaisia laivoja maiden välillä, todennäköisesti sekä Karibian- että Tyynenmeren puolella. Ja maantiekin olisi rakennettu. Jos saat selville lisää miten tuollainen tilanne voi olla mahdollinen kerro ihmeessä. Joku poliittinen juttu sen täytyy olla, koska markkinatalouden sääntöjen mukaan yhteysliikennettä kyllä pitäisi olla runsaastikin. Onhan Panamassa jopa kanavakin nimenomaan kulkemista varten.
Mihin satamaan auto Panamassa on tarkoitus laivata? Googlemapsin mukaan Panaman koillisrannikolla on pieniä kyliä joihin ei mene teitä. Todellisuudessa teitä varmasti menee mutta tuskin kovin suuria ja tuskin noissa kylissä mitään kunnon satamia on. Colón näyttäisi olevan isompi kaupunki jonne matkaa suuruusluokkaa 500 km.
Darien Gap tosiaan ihan ihmeellinen juttu ja sen ylittäminen näyttää olevan aikamoisen kallista. Autonkin saisi melkein lähetettyä Eurooppaan samalla hinnalla kuin aivan tuohon viereen. Kaiken lisäksi hankalaa ja kallista on meidän ihmistenkin tuosta yli mennä. Aika käsittämätöntä todellakin. Koitan kysellä vähän mistä moinen johtuu. Epäilen myös vahvasti, että perimmäinen syy löytyy politiikasta.
Eilen selvisi, että auton määränpää tulee todellakin olemaan Colon. Tai kaupungin kupeessa on ilmeisesti useampikin eri niminen satama, mutta käytännössä kontti tulee menemään Coloniin.
Aikamoinen reissu jo takana ja melkoinen vielä edessä. Toivottavasti auto ja miehistö saadaan paikaisesti Panamaan!
Kiitoksia seurailusta! Eiköhän tässä vielä Panamaan päästä. Eilen asiat liikahtivat selvästi eteenpäin ja tänään asiat selkenevät vielä lisää. Pian lienee siis raportoitavaa reissun seuraavista vaiheista.
Onko autoanne saatavana ”valmiina” matkailuautona, vai onko joku muukin tehnyt vastaavan projektin!
https://www.astrumauto.fi/vaihtoautot/nissan-nv200-elz-876?salkkari_desktop
Kas, vain. Olen nähnyt vastaavanlaisia joskus ulkomaisilla nettisivuilla, mutten tiennyt että sellaisia Suomestakin löytyy. Jonkinlaisia tehdasvalmisteisia sisustuspaketteja taitaa Nissaniin saada, ja ehkä tuokin on sellainen. Ei nimitääin oikein näytä itserakennetulta. Jotkut tosin osaavat itsekin tehdä aika ammattimaista jälkeä. Esimerkiksi tästä blogista sain jotain vinkkejä kun autoa rakentelin:
Kadehdittavan hyvää jälkeä on kaveri tehnyt, huolimatta siitä että mainitsee projektin olleen hänen ensimmäisensä retkeilyautojen saralla.