Losseja, mutavyöryjä, sorateitä – kohti pohjoisempaa Chileä

La 3.3.2018 (pvä 106), merellä (Caleta Gonzalo – Hornopiren välinen autolautta), Chile

Etelä-Chile ja sen tie numero 7 alkavat olla paketissa. Pääosa tästä päivästä kuluu autolautoilla, jotka kuskaavat meidät takaisin sivistyksen pariin, tai ainakin lähemmäs sitä. Ensimmäinen lautta kesti vajaan tunnin, tämä toinen kuulemma yli kolme. Näiden kahden vesistönylityksen välissä oli kymmenisen kilometriä äärimmäisen pölyistä soratietä keskellä lähes viidakkomaista metsää. Tämän pätkän ajoimme jonossa muiden autoilijoiden kanssa laivalta toiselle, sillä maakannaksella ei näyttänyt olevan mitään muuta kuin tuo metsäinen tienpätkä. Siltä ei tainnut lähteä edes yhtään sivutietä. Sitten odotettiin pitkään, kunnes pääsimme tähän paateista seuraavaan. Tämän jälkeen on luvassa vielä kolmas lossi. Vaikka näille vesistönylityksille ei ole vaihtoehtoja ja ne ovat osa Chilen päätietä 7, piti niistä maksaa. Lippu kahdelle ihmiselle ja autolle kustansi noin 50 euroa, viimeinen lossi maksaa kaiketi hieman yli kympin.

On ehkä silti väärin puhua sivistyksen pariin palaamisesta, sillä yllätyksekseni eteläinen Chile oli monia Argentiinassa näkemiämme alueita asutetumpaa ja vilkkaampaa. Luulin, että tämä olisi ollut koko alkureissumme syrjäisintä seutua. Niin ei kuitenkaan ollut. Kyliä oli verraten tiheässä, polttoainetta sai, reppu- ja ajoneuvoturisteja oli kaikkialla. Argentiinan pampaksella oli aivan erilaista. Siellä oli oikeasti tyhjää ja hiljaista. Chilen vuorien katveessa ja vuonojen kupeessa oli paljon enemmän elämää. Ehkei se ole ihme, sillä ovathan maisemat olleet hienot ja luonto koskemattoman oloista. Pampaksella ei paljon nähtävää ollut. Tuulikin niin että tukka oli päästä lähteä. Täällä ei tuulestakaan ole ollut riesaa.

Ihan ongelmaton ei Chilekään toki ole ollut. Kuten jo edellisessä kirjoitelmassani mainitsin, teissä on ollut täällä toivomisen varaa. Esimerkiksi Santa Lucian kylän osittain jouluna haudannut mutavyöry on yhä selvitettävänä. Alkuperäinen tie oli saatu auki juuri sopivasti muutamia päiviä ennen kuin me sen toissapäivänä ohitimme. Meidän ei siis tarvinnut käyttää alueen ohittavaa yhdeksän tuntia kestävää lauttayhteyttä, kuten viellä jokunen viikko sitten olisi pitänyt. Vain toinen kaista tiestä oli auki ja työkoneet yhä töissä. Ehkä viitisen kilometriä pitkän kriisialueen läpi ajamalla katastrofin laajuudesta ei saanut oikein minkäänlaista kuvaa. Jopa se, mistä maata oli vyörynyt ja minne, ei oikein meille selvinnyt. Jos asiasta ei olisi edeltä käsin tiennyt, olisi mutavyöryalueen ajaa läpi sen kummemmin siihen huomioita kiinnittimättä kuvitellen sen olevan vain yksi tietyö lukuisten muiden joukossa.

Sillä tietöitä seiskatiellä toden totta riitti. Hankalia ja ärsyttäviä päiviä oli kuitenkin meidän etelächileläisellä matkallamme oikeastaan vain yksi. Se oli se ensimmäinen. Tuon oikeastaan vain raskasta pyykkilautasoratietä sisältäneen ajopäivän jälkeen ajoimme joka päivä myös pitkiä pätkiä erittäin hyväkuntoisella päälystetyllä pinnalla. Ehkä tietä kohennetaan pikku hiljaa kohti etelää, ja pitkät pätkät siitä ovat jo valmiita. Eli ei tämä Chilen reissailu niin raskasta ollutkaan kuin ehkä kuvittelimme ja pelkäsimme. Argentiinan päätiet olivat kuitenkin selvästi paremmat, vaikka eipä argentiinalaisilla tosin taida olla riesanaan alituisia maanvyöryjä. Ääritasaisella pampaksella eivät maat taida juuri mihinkään liikkua ja tiet pysyvät siten siellä mihin ne on rakennettu.

Muitakin jokusen päivän aikana huomaamiamme pikkueroja näiden kahden naapuruksen välillä on. Esimerkiksi korttimaksaminen on paljon vaivattomampaa täällä Chilessä. Se toimii aika lailla kuten Euroopassakin. Kortti tökätään koneeseen ja tunnusluvun näppäilyn jälkeen homma on selvä. Argentiinassa maksu ei onnistunut ihan näin helposti. Tunnusluvun näppäilyn lisäkisi piti näyttää henklöllisyystodistus (jonka numeron myyjä kirjasi ylös kuittiinsa), ja lopulta yksi kuitti vielä allekirjoitettiin. Kovin oli maksaminen työlästä. Joku sanoi tämän johtuvan suuresta väärennettyjen luottokorttien määrästä ja kauppiaat käyttivät siksi kaikkia mahdollisia varokeinoja. Mitä taas käteiseen tulee, Chilessä käytetään paljon enemmän kolikoita. Argentiinassa inflaatio on tainnut jyllätä menneinä vuosina niin kovin, että kolikot ovat käyneet aika hyödyttömiksi. Uusia suurempia seteleitä kun on helpompi ja halvempi painaa lisää kuin uusia kolokkokantaa.

Poliisistoppeja ei myöskään ole Chilessä näkynyt oikeastaan lainkaan, tai jos niitä on ollut, ne ovat olleet miehittämättömiä eikä meitä ole pysäytelty. Jotenkin vaikutelma täkäläisestä yhteiskunnasta on jollain tapaa rennompi ja avoimempi kuin naapurissa Argentiinassa. Ehkä Chilesn lähimenneisyydessä on vähemmän taloudellisia ja poliittisia ongelmia. Todettakoon tosin, että olemme nähneet vain osan maasta ja mielikuvat saattavat muuttua. Argentiinan hengessäkin tapahtui muutoksia kun suuren maan pohjoisosista matkusti kohti etelää. Enkä myöskään rohkene ruveta suosikkia näistä kahdesta tässä nimeämään. Molempi parempi.

Yhteistäkin on. Yksi asia vaikuttaa olevan kiirettömyys, jolla asiat hoidetaan vaikkapa kaupoissa. Jonot eivät liiku ihan yhtä ripeästi kuin jossain muualla. Irtokoiria on myös ollut molemmissa maissa suuri määrä, ja ne elelevät ilmeisen mukavaa elämää. Niitä vaeltelee oikeastaan kaikkialla, ja kaupunkien kaduillakin ne marssivat kuin ihmisasukkaiden tavalla kunnioitetut kansalaiset konsanaan. Kukaan ei näitä koiria näytä häiritsevän, joten siksi ne lienevätkin kovin ystävällisiä ja rentoja, eivätkä lainkaan aggressiivisa tai pelokkaita kuin vastaavat otukset jossain päin maailmaa. Enpä muista ihan vastaavaa koirapopulaatiota missään muualla maailmassa nähneeni.

Jahka saamme nämä viimeiset sorapätkät ja lautat selvitettyä, matkamme jatkuu mitä todennköisimmin aika vauhdilla kohti Chilen pääkaupunkia Santiagoa. Ajattelimme pitää siellä usemman päivän tauon, vähän kuin Buenos Airesissa aikanaan. Sinne on täältä hieman yli tuhat kilometriä ja tien pitäisi olla Puerto Monttiin (etelän merkittävimpiä kaupunkeja) jälkeen vaivatonta ajettavaa. Eli tiehaasteet on taas vähäksi aikaa selätetty.

—

Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:

Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta