Panamericana Norte, huoltotoimenpiteitä, Etelä-Amerikan autoilumusiikkia

Ke 13.3.2018 (pvä 116), Antofagasta, Chile

Autoon oli taas taas aika vaihtaa öljyt ja teetimme sen Antofagastassa, joka on suurehko kaupunki pohjoisessa Chilessä meren rannalla. Juuri muuta sanottavaa kaupungista en taida keksiäkään. Tämän alueen suuremmat asutuskeskukset eivät esiinny turistiesitteissä kovin taajaan, josta siitäkin taitaa voida jotain päätellä. Buenos Airesista, jossa autoa edellisen kerran huollettiin, oli matkaa kertynyt paria sataa kilometriä vailla kymmen tuhatta. Niin se aika kuluu ja matka etenee.

Öljyjen kanssa samalla vaihdatimme myös öljynsuodattimen. Uutta oikean tyyppistä ilmansuodatinta ei valitettavasti huoltoliikkeen hyllystä löytynyt, mutta vanha putsailtiin paineilmalla. Siitä lähti aika lailla pölyä, mikä ei viime viikkojamme ajatellen ole ihme. Suodatin oli täynnänsä Ruta seiskan hienoainesta. Putsauksen jälkeen se ei kuitenkaan näyttänyt aivan kamalalta, joten nyt kelpaa taas ajella. Seuraava öljynvaihto lieneekin sitten jossain muualla kuin tällä mantereella. Googlen mukaan Kolumbian satamakaupunkiin Cartagenaan on lyhintä rantareittä vain noin 6000 kilometriä. Me kierrämme Bolivian kautta, mutta tuskin matka siitä silti tuhansia kilometrejä pitenee. Autoa huolletaan siis seuraavaksi Keski-Amerikassa. Ellei satu mitään katastrofia.

Kuten Santiagon eteläpuolellakin, ovat tiet olleet täälläkin kerrassaan mainiot. Niiden käytöstä on pitänyt myös yhä maksaa. Matkallamme Antofagastaan maksoimme tietulleja usemman kymmenen euron edestä. Tällä kertaa tien nimi oli Panamericana Norte, eli emme selvästikään ole eksyneet. Pääosa matkasta oli jopa nelikaistaista moottoritietä. Chilen hyvät tiet (jos aivan etelää ei lasketa) ovat olleet kieltämättä positiivinen yllätys. Hyviä yöpymispaikkojakin moottoriteiden varrelta on löytynyt, jos p-paikan sellaiseksi kelpuuttaa. Näillä lepoalueilla on usein paitsi siisti saniteettitila, myös ilmainen ja lämmin suihku. Melkoista luksusta. Ei ihme, että teistä pitää jokunen tietulli maksaakin. Ja moisesta maksaakin lähes mielellään.

Emme kuitenkaan Valparaisosta lähtömme jälkeen suunnanneet heti mainiolle Panamericana -tielle. Ajelimme ensin jonkin aikaa pienempiä meren rantaa seurailleita maanteitä, oikeastaan niin pitkään kuin niitä riitti. Kovin muuttuivat maisemat, ja eritoteten rakennuskanta lähes heti Valparaisosta pohjoiseen lähdettyämme. Tyynenmeren rantaan oli rakennettu korkeita, uusia ja moderneja tornitaloja suurine parvekkeineen ja merelle antavine suurine ikkunoineen. Ohitimme viihtyisän oloisia rantaravintoloita. Edelleen eteenpäin ajettuamme alue muuttui pientalovoittoiseksi. Myös nämä talot edustivat modernia arkkitehtuuria. Rinteeseen asetettuja vaakasuuntaisia suorakaiteita, joiden meren puoleinen seinä oli pelkkää lasia. Asuinalueet olivat tyypillisesti aidattuja. Rappioromantiikasta ei ollut täällä tietoakaan. Sen pitivät ilmeisesti poissa alueiden porteilla seisseet vartijat. Perin oli vauraan oloista.

Kiintoisa pikkuasia täällä on ollut autoradio, ja sieltä tulevat lähetykset. Chile on nimittäin matkamme ensimmäinen Etelä-Amerikan maa, jossa radio ensinnäkin kuuluu lähes kaikkialla pääteiden varsilla, ja sieltä kuuluu myös englanninkielistä musiikkia. Menneiden vuosikymmenien poprock-klassikot ovat voimissaan, ja näillä kanavilla puhetta ja mainoksia on kaiken lisäksi yleensä vähän. Mainiota autoilumusiikkia.

Uruguayssa, Brasiliassa, Paraguayssa ja Argentiinassa näin ei ollut. Kun suuret asutuskeskukset jäivät taakse, soitti radio pääosin vain jonkinlaista meksikaanohenkistä haitarihumppaa, siis jos toosasta edes mitään kuului. En ole ikinä käynyt Meksikossa, joten arvioni musiikkityylistä perustuu vain ja ainoastaan ennakkoluuloihin, tulkoon se todettua. Aiempien maiden maaseutujen musiikkia kuunnellessaan ei kuitenkaan voinut välttyä mielikuvalta, että kukin pumppu veteli kappaleita päässään suuret somberot ja yllään niihin sopivat mustat vetimet. Brasiliassa radion bändi lauloi portugaliksi, muissa maissa espanjaksi. Kokemattoman kuulija korvaan biisi kuulosti kuitenkin aina samalta.

Kerroin edellisessä jutussani suunnitelmistamme ajaa Boliviaan Argentiinan kautta. Sittemmin karttoja ja Internetiä on tutkittu lisää ja suunnitelmat ovat alkaneet elää. Saattaisi nimittäin olla mahdollista ajaa Boliviaan myös suoraan Chilestä, juuri täältä päin jossa olemme nyt liikkeellä. Eikä tie tälle Ollague-nimiselle rajakylälle ole välttämättä niin huono kuin olin aiemmin kuvitellut kaikkien pienempien teiden täällä olevan. Kaiken lisäksi tämä olisi Argentiinan reittiä lyhyempi tie Uyunin suola-aavikolle. Se veisi meidät suorastaan suoraan perille. Jännempikin se taitaisi olla, ja erikoisempi. Saattaa siis käydä niin, että yritämme Boliviaan oikotietä. Mutta katsotaan. Käymme joka tapauksessa ensin San Pedro de Atacamassa, jossa kenties saamme lisätietoja näiden oikoteiden kunnosta.

Niin, ja tuo artikkelikuva. Ehkä se ansaitsee selityksen. Kuvassa esitettyyn työturvallisuuden kulminaatiopisteeseen päädyttiin, kun päätimme tarkastaa moottorin nesteitä eräällä ajotauolla. Jarrunesteen pintaa oli hankala lukea samean säilön kyljestä, joten korkki oli avattava. Tämän jälkeen korkki tietenkin tippui ahtaan moottoritilan uumeniin, josta sen esiin onkiminen olikin yllättävän hankala urakka. Alakautta se kuitenkin sieltä lopulta löytyi ja Jasmin selvisi auton alta vammoitta. Hän muuten olisi mahtunut sinne ilman tuota kiviviritystäkin, tulkoon se todettua. Koroketta hyödyntäen alle ryömiminen oli vain jotenkin vähemmän ahdistavaa.

Ja jarrunestettä muuten oli tarpeeksi, jos joku jäi asiaa miettimään.

—

Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:

Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta