Paraguay, ensivaikutelmia

Ke 31.1.2018, Pohjoisessa Argentiinassa matkalla kohti etelää

Paraguay toi minulle aiemmin mieleen lähinnä takapajuisen, korruptoituneen ja epämääräisen sisämaassa sijaitsevan valtion, jonne ne kaikkein parhaimpaan piiloon halunneet saksalaiset sotarikolliset toisen maailmansodan jälkeen pakenivat. Lisäksi se oli mielikuvissani tasianen ja vihreä ja kosteankuuma. Päässäni se oli oikeastaan stereotypia siitä, minkälainen latinalaisen Amerikan vähemmän tunnettu banaanitasvalta vain voisi olla.

Vihreä se olikin, epämäärinen, kyllä myös, sekä mitä ilmeisimmin korruptoitunut. Natseja emme nähneet, vaikka saksaa kuulimmekin. Tämän osaan nyt sanoa omasta kokemuksesta, koska vietimme Paraguayssa viimeiset pari päivää ja ajoimme siinä sivussa sen halki. Tai pienen palasen siitä, mutta kuitenkin. Selvisimme tästä koitoksesta ilman vaaratilanteita tai ylimääräisiä kustannuksia, vaikka yritystä virkavallan puolelta niiden perintään olikin. Nyt olemme jo Argentiinassa matkalla kohti etelää ja Buenos Airesia. Matkaa sinne on rajalta hieman yli tuhat kilometriä ja tie on kovin tylsää. Argentiinassa tätä samaa on luvassa vielä paljon lisää oletan, joten ehkä tämä on hyvää harjoitusta.

Mutta takaisin Paraguay-kokemukseemme. Epämääräisyydet alkoivat jo jokunen kilometri Brasilian puolella Foz do Iguacussa kun ajoimme kohti ystävyyden sillaksi nimettyä Paraguayn rajasiltaa. Rajalle vievän tien varressa seisoskeli mieshenkilöitä, jotka huitoivat ohi ajaville autoille. Emme hidastaneet. Rajakoppien jo näkyessä seisoskelijoita oli enemmän, ja he kävivät kovin aktiivisiksi tunkien pientareelta suorastaan auton eteen, koko ajan vimmatusti pysähtymismerkkejä viittoen. Lopulta hidastaessamme rajan poliisikopin eteen yksi näistä juoksi meidät kiinni. Raotin lukitun auton ikkunaa ja kysyin, mikä hätä miehellä oli. Kaveri halusi antaa meille mainoksen. Otin lapun ja suljin ikkunan. Paperissa mainostittiin jotain rajan toisella puolella olevaa likkettä ja sen tarjouksia.

Raja oli hyvin samankaltainen kuin Brasiliaan tullessamme Chuissa. Ilmeisesti paikalliset eivät tarvitse rajajoen ylittämiseen sen kummempia lupia. Autot ajoivat reipasta vauhtia rajakoppien ohi molemmin puolin jokea juurikaan edes hidastamatta, saati sitten pysähtymättä. Virkapukuiset rajaihmiset (joita kuitenkin oli aika paljon molemmilla puolilla) tuijottelivat kännyköitään tai juttelivat keskenään kiinnittämättä juurikaan huomiota ohi kiitäviin autoihin ja moottoripyöriin.

Me kuitenkin halusimme jälleen hoitaa asian kunnolla. Saimme poistumisleimat passeihimme Brasilian puolelta ja tyrkytimme takaisin ajoneuvon tilapäislupaa, joka ei passin leimaajalle kuitenkaan kelvannut. Ehkä olisi pitänyt etsiä tullimies. Päätimme sen sijaan tallentaa paperin omiin arkistoihimme ja ajoimme saman tien sillan yli ja pois Brasiliasta. Paraguayn puolella kaikki oli vielä sekavampaa. Helpointa olisi ollut vain ajaa muiden perässä sisälle maahan, mutta etsimme parkkipaikan ja lähdimme etsimään oikeita konttoreita passimme leimata ja automme tullata. Migraatiotoimisto löytyikin helposti raja-aseman katoksen alta. Passit leimattiin.

Auton paperi oli hankalampi saada, sillä omin päin emme varmasti olisi löytäneet oikeaa paikkaa ja oikeita ihmisiä. Yksi rajalla pyörineistä lukuisista joutomiehistä opasti meidät innokaasti pienelle siniselle kopille, jossa oli muutama siviiliausinen mies muttei minkäälaisia kylttejä tai tunnisteita. Yksi näistä otti pasimme ja auton rekisteriotteen, ja rupesi täyttämään käsin kaavaketta, jolla saisimme kaiketi Paraguayssa ajella. Kaikki oli niin epävirallisen oloista, että olimme epävarmoja toimiston oikeellisuudesta aivan viimeiseen asti. Kun paperi annettiin meille käteen, oli sen otsikko oikea. Helpotus! Kiiruhdimme takaisin autollemme, lykkäsin meitä auttaneelle kaverille pari dollarin seteliä, ja kaasutimme Ciudad del Esten kaoottiseen liikenteeseen.

Paraguayn rajakaupunki Ciudad del Este osoittautui merkilliseksi ostosparatiisiksi. Kaikkialla myytiin kaikkea. Kaupungissa oli useampi lähes Stockmanin veroinen tavaratalo, kaikki kadunvarret täynnä erilaisia myyntikojuja, ja kaikentaosisia liikkeitä tältä väliltä. Pumppuhaulikoin ja revolverein aseistautuneita vartioita oli kaikkialla. Toisaalta myös ostosturisteja oli paljon. Kadunkulmissa joku tarjosi minulle sähköshokkilaite teazeria joka päästi kunnioitettvan zap-äänen kun myyjä painoi liipasinta markkinointihenkisesti. Kun laite ei kelvannut, näytti hän toisen kouransa sisällä olevaa tablettilevyä. Sinisiä pillerietä. En ostanut myöskään Viagraa. Aseitakin näkyi joissain pikkukaupoissa olevan kaupan. En tiedä tarvitaanko moisen ostamiseen Paraguayssa jonkinlainen lupa. Epäilen, että pöytään laskettu rahatukku riittää, eikä kysymyksiä sen enempää kysellä. Paraguay, tuo libertaristinen paratiisi.

Majailimme Ciudad del estessä loistavassa neljän tähden hotellissa, joka maksoi vain 49 euroa yöltä. Tähän sisältyi myös parkkihallipaikka autolle, joka olikin hyvä. Auton jättäminen pidemmäksi ajaksi kadunvarteen kaupungin kaaoksessa olisi ollut jo ajatuksena häiritsevä, ja stressannut varmaan koko vierailun ajan jos olisimme joutuneet niin tekemään. Katselimme aikamme kauppoja ja kävimme katsomassa kaupungin pohjoispuolella olevaa maailman toiseksi suurinta Itaipu Binacional-patoa. Sitten päätimme jatkaa matkaa.

Huomaan, että minulla on paljon sanottavaa Paraguaysta, joten säästetäämpä maan korruptoituneet ja hyvin syöneet punakkanaamaiset poliisit seuraavan juttuun. Silloin osannen myös kertoa jatkuiko Paraguayn ”anna rahaa” -meininki myös pohjoisen Argentiinan suorilla ja tylsillä teillä. Lukemamme perusteella tällaista on ulkomaalaisille autoilijoille sattunut täälläkin, joten katsotaan miten meidän käy.

—

Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:

Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta