Perun kolaritarina, takaisin rannikolle

Perun kolaritarina, takaisin rannikolle

 

Su 8.4.2018 (pvä 142), lähellä Morropea (Peru)

Reissun ensimmäinen peltikolarikin on nyt siis koettu. Se sattui viime perjantaina keski-Perun vuoristoseuduilla paikassa nimeltä Huanuco. Tarkoituksenamme oli ajaa kekisuuren kaupungin läpi ja jatkaa matkaa kohti rannikkoa. Osuimme paikalle pahaksi onneksemme neljän ja viiden välillä iltapäivällä, kaiketi juuri ruuhka-aikaan. On tosin todettava, että Perun suurempien asutuskeskusten liikenne ei ehkä vaihtele suuresti kellonaikojen mukaan. Se lienee lähes aina kaoottista. Joka tapauksessa olimme jonotelleet puoli tuntia kaupungin läpi kulkevalla päätiellä ja reitti näytti jo selvältä. Ulosmenotie oli aivan ulottuvillamme kun tömähti. Vasempaan etukulmaamme törmäsi kolmipyöräinen tuk-tukiksi usein kutsuttu moottoripyörätaksi. Se ajoi siihen vauhdilla, mutta ei onneksi aivan kohtisuorassa kulmassa.

Kaikki kävi nopeasti, enkä ole oikein varma miten. Silmäkulmasta apumiehen paikalta näkemäni ja näiden taksien yleiisen liikennekäytöksen perusteella minulla on kuitenkin teoria. Tien sivussa jonossa parkissa näitä kolmipyöräkoppeja. Niille tyypillisiä ovat äkkinäiset liikkeet, ovathan mopot paljon autoja ketterämpiä. Yksi näistä nokka meidän kanssamme samaan suuntaan parkkeeratuista päätti lähteä vauhdilla vastakkaiseen suuntaan tehden u-käännöksen. Me ajoimme suoraan ja kuski pyöräytti vauhdilla laitteensa ympäri jostain syystä autoamme huomaamatta törmäten viistosti sen etukulmaan. Ei ole ihme, jos tällaisen laitteen kuski ei ihan kaikkea aina näe, sillä Perun tuk-tukeille on ollut tyypillistä että niissä on kaikenmoisia katteita, ovia ja muuta sälää. Liikenteentähystysaukot ovat kovin kapeita. Tyyli kaiketi ajaa usein käytännöllisyyden ohi.

Pysähdyimme ja taksi pysähtyi peräämme. Auton peili oli kääntynyt ympäri ja lokasuojapellissä oli kolhu. Erityisesti peili suututti minua alkuun kovin, sillä kokemuksesta tiedän niiden olevan sangen arvokkaita. Tein tämän tiettäväksi taksistaan nouseelle parikymppiselle kuskille, joka pajatti jotain taukoamatta espanjaksi. Ilmeisesti hänen selityksensä tilanteelle oli, että me olimme olleet paikallamme ja hän oli ollut menossa. Sitten olimmekin ilmestyneet yllättäen hänen eteensä. Tuohtuneena tutkin auton vaurioita ja sain kuin sainkin käännettyä peilin oikeaan asentoonsa. Se oli kunnossa. Tämä lohdutti hieman. Myös lamppu ja vilkut olivat ehjät. Rengas pääsi myös kääntymään vapaasti, joten kolari ei vaikuttaisi mitenkään ajamiseen. Vauriot olivat puhtaasti kosmeettisia. Vilkaisin myös kolmipyörätaksia. Siinä oli myös naarmuja, mutta jäljet katemuovissa olivat pienempiä kuin meidän ajopelissämme.

Siinä asiaa Jasminin kanssa spekuloidessamme ja tilannetta taivastellessamme taksikuski livahti jossain vaiheessa takaisin mopoonsa ja kaasutti ohitsemme pois paikalta. Punavalkoinen tuk-tuk hävisi liikenteen vilinään kymmenien samanlaisten joukkoon. Homma oli selvä. Kolhu menisi meidän piikkiimme. Pohdiskelimme myös, että poliisia olisi varmaan joka tapauksessa ollut turha kutsua paikalle. Syy olisi joka tapauksessa ollut ulkomaalaisten. Ja vaikka ei olisi ollutkaan, kolmipyörätaksin kyyti maksaa kuulemma yhden Perun solin, eli noin 25 eurosenttiä. Sellaisilla tuloilla ei juuri peltien oikomista maksella. Tuskin maksellaan liikennevakuutuksiakaan, sikäli kun moisille härveleille joku niitä edes myöntää.

Siispä nielimme kiukkumme ja jatkoimme matkaa. Vaikka tämä varmaan minusta ikävän ihmisen tekeekin, niin ehkä suurimmaksi harmituksen aiheeksi jäi lopulta se tosiseikka, ettei tuk-tukiin tullut törmäyksessä suurempia vaurioita.

Jo Cuscossa olimme suunnitelleet, että tulisimme ajamaan kohti pohjoista pitkin Perun vuoristoteitä rannikon sijaan niin kauan kuin tiet olisivat meidän autollamme ajettavissa, tai vaihtoehtoisesti leipääntyisimme mutkitteluun lopullisesti. Vuorethan kuitenkin ovat maassa se juttu. Rannikolla kulkevaa Panamericana-pääväylää on parjattu nopeaksi ajettavaksi mutta myös tylsäksi. Eteneminen vuoristossa olikin ollut hyvin hidasta ja se oli alkanut käydä turhauttavaksi jo ennen perjantaita. Huanocon peltikolari oli kuitenkin lopulta se korsi, joka katkaisi kamelin selän. Olimme jo aiemminkin pohdisekelleet rannikolle siirtymistä ja sitä, mikä reitti siihen sopisi parhaiten. Kolhun jälkeen oli helppo päättää parhaan reitin rannikolle olevan se lyhin mahdollinen. Valitsimme siis sen.

Tätä kirjoittaessani olemme ajelleet jo hyvän matkaa pitkin rannikkoa pohjoiseen. Tie onkin ollut pääsääntöisesti hyvää ajettavaa, mutta täällä riesa on mutkien ja mäkien sijaan muu liikenne, jota on välillä paljon. Rekkajonossa ja taajamissa keskinopeus ei ole aina vuoristoa kummempi. Seuraava varsinainen etappimme on rannikolla lähellä Ecuadorin rajaa sijaitseva sveitsiläisen pariskunnan pyörittämä leirintäalue, jossa pidämme jälleen jokusen päivän tauon. Se on kansainvälisissä autoilupiireissä kuulu paikka, jossa yleensä tapaa muita samanhenkisiä reissaajia, olemme antaneet itsellemme kertoa. Kenties olemme perillä jo huomenna. Saapa nähdä.

 

Liikennesolmu eräässä pikkukylässä matkalla rannikolle.

 

Kahvitaukomaisema noin neljä kilometriä merenpinnan yläpuolelta.

 

Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:

Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta



16 thoughts on “Perun kolaritarina, takaisin rannikolle”

  • Jaa että kyseessä oli Taksi Huanucossa. Taksit tuntuvat olevan kaikkialla samanlaisia törmäilijöitä. Niillä tuntuu olevan kaikkialla ihan omat liikennesäännöt.

    Aika iso kaupunkihan tuokin näkyy olevan joten kaipa siellä liikenne on sen mukaista. Asukkaitakin siellä näkyy olevan lähes sama määrä kuin Suomen Turussa. https://fi.wikipedia.org/wiki/Hu%C3%A1nuco

    Aika ikäviä tilanteita tuommoiset ja melkoinen Ruuneperi saat olla jos meinaat saada selitettyä vieraalla kielellä että syy ei ollut sinussa. Vastaavien tilanteiden varalle suosittelenkin autokameraa, tai mieluummin useampaa. Tämän tyyppinen liikennekamera olisi hyvä missä on GPS lisäosa jolloin videoihin tallentuu sijaintitieto sekä nopeus.

    https://www.e-ville.com/fi/1002-liikennekamerat/23101-viofo-a199s-liikennekamera-1080p-60fps-2-naytolla.html

    • Kaupunki ei tosiaan ollut ihan pieni, muttei mikään valtava metropolikaan. Voisin hyvin uskoa sen olleen Turun kokoluokkaa.

      Mitä taas syyllisyyteen tulee, niin olisi kieltämättä ollut melkoinen rulianasi ruveta selvittelemään asiaa viranomaisten kanssa. Ties vaikka olimmekin Perun säännösten mukaan syyllisiä, sikäli kun täällä mitään säännöksiä on. Kukaan kun ei oikein näytä tietävän kenen pitäisi mistäkin ensinnä mennä. Ehkä siis suoraan suoralla kadulla ajanut voi olla syyllinen siihen, että joku häneen viistosti törmää. Siis Perun lain mukaan.

  • No jopas kävi köpelösti, onneksi ei kuitenkaan tuon pahemmin ja matka voi jatkua. Voin kuvitella että tuollaiset kolhut ovat melko tavallisia Perussa ja jos moisesta olisi ottanut poliisiin yhteyttä olisi ensimmäinen kysymys ollut (jos yhteinen kieli olisi löytynyt) ”kuinka monta kuollutta?” Pedro ja Jorge luultavasti ratkaisevat asiat kadulla kovaäänisesti toisiaan syytellen ja ulkomaalainen on aina väärässä. Minkälaiset vakuutukset teillä on autossa?

    Oliko vuoristopurot ja -joet puhtaita vai onko roskia edelleen joka paikassa? Lapissahan tunturipurojen vesi on mitä parhainta janojuomaa ihan sellaisenaan. Aika hienolta näyttää teidän kahvipaikka. Kävittekö retkeilemässä maanteiden ulkopuolella?

    • Kummallista on, että esimerkiksi Cuscossa pikkubussit olivat tosi hyväkuntoisen näköisiä. Puhtaana pidettyjä (yleensä aina valkoisia) ja kolhuttomia. Tämä on aika kummallista ottaen huomioon valtaisan kapeat kadun ja yleisen liikennekulttuurin. Vaikka toki Perun liikenteessä paljon aika Mad Max–henkisiä ajopelejäkin näkee. Ihme, että pysyvät edes koossa. Mietimmekin, ettei täällä taideta vuosikatsastuksia harrastaa.

      Autollamme oli alkuun viisi eteläisen Etelä-Amerikan maata kattanut liikennevakuutus. Perussa se ei enää ole voimassa, joten ostimme rajalta uuden. Kuukauden voimassa oleva Perun vakuutus maksoi muistaakseni noin 12 euroa, eli ei ollut hinnala pilattu. Ecuadorissa laki ei kai vaadi minkäänlaista vakuutusta, joten saa nähdä hankimmekokaan sellaista. Kolmubiassa on sama juttu kuin Perussa, eli heti rajan jälkeen se pitää jostain ostaa. Minkäänlaista kaskoa ei autolla ole. Euroopassa pidin voimassa hyvän sellaisenkin, mutta laivalle päästyämme sanoin sen irti. Muissa maanosissa siitä kun ei ole mitään hyötyä. Ja toisaalta lisävakuutusturvan hommaaminen täältä on niin työlästä, ettei maksa vaivaa.

      Vuoristojoet ovat näyttäneet puhtailta. Niissä ei ole roskaa näkynyt, mutta teiden varsilla sitä on välillä tosi paljon. Välillä tulee mieleen, että ajetaanko talosujätettä kaupungeista vaan taajaman ulkopuolelle ja kipataan tien varteen. Siltä nimittäin teiden varret välillä näyttävät.

    • Kyllä vain, Piurasta ja Paitasta (vai Paidasta?) ajoimme ohi. Moro esiintyi myös jossain, sekä Viru. Narvakin oli jossain kyltissä. Paljon tuttuja nimiä täällä.

  • Yöllä tuli taas lunta.. Vieläpä aika reippaasti.. Kylmää loskaa siis riittää..
    Katselin tuota karttaa missä menette ja mietin kateudesta vihreänä että tahtaa teillä siellä olla ikävää..
    http://tinyurl.com/y95yevx7

    Nauttikaa olosta..

    PS: Laittakaa meille kateellisille seuraajillenne lohdutukseksi edes kuvia..

    • Kiitoksia, tämä ei tosiaan ole hullumpi paikka. Meressäkin on jo uitu ja hiekka on kuumaa. Täytyypä katsoa jos vaikka jonkun kuvan ottaisi ja julkikin laittaisi…

  • Siellä lämpimässä kun olette niin huomaako sitä mistään että olette melko tarkkaan päiväntasaajan kohdilla?
    Siis muustakin kun että Aurinko paistaa suoraan yläpuolelta.

    • Lämmin on! Quito taitaa olla lähimpänä päiväntasaajaa sijaitseva pääkaupunk, ellen väärin muitsai. Jonkun päivän päästä suuntaamme siinne.

  • Teitä tuli kolme autokuntaa samalla laivalla Etelä-Amerikkaan. Vajaassa kolmessa kuukaudessa ainakin kaksi kolmesta on tullut syyttömänä osapuolena survotuksi, toinen korjaamokuntoon. Jos tämän, ei kovin kattavan, otannan perusteella laskee todennäköisyyksiä, niin tuskin kukaan selviää vastaavasta reissusta ”ehjin nahoin”. Sain teidänkin auto sellaisen tällin, että instagramin kuvan perusteella kalpeni ja vaihtoi väriä.

    • Tuolta pohjalta voisi aina vaan perustellummin epäillä että vähän turhankin pramean pakun te taisitte sittenkin hommata. Vaatimattomampi olisi ehkä välttänyt, etenkin jos ottaa huomioon mitä teillä on pian edessä.

      Toisaalta. Tärkeintä lienee että tekniikka sentään pelaa. Sitäpaitsi, kaipa sekin mahdollista olisi että jos haluaa parempaa naamiointia ja sitä myöten vältellä ryötöjä ja vastaavia ongelmia mutta auton perkele loistaa kuin maijan muna ja viestii että täällä olisi mitä ryöstää, niin ainahan sitä stealth- eli häiveaspektia voisi edelleen lisätä pyöräyttämällä auto pari kertaa ympäri jossakin turvallisessa kohdassa.

      No joo.. vitsi vitsi..Liika olis liikaa. Eiköhän tuo jo toimi. Ei sekään kiva ole että roistot rupeavat myötätunnon tuskissaan kulkijoille kolehtia keräämään.. 😞

    • Hyvä pointti, enpä ole ajatellut asiaa tuolla tavoin. Ja kolmannesta autokuunnasta ei kaiken lisäksi ole tietoa. Tiedä vaikka sielläkin olisi kolaroitu. Tästä huolimatta (ehkä hieman paradoksaalisesti) en ole pitänyt liikennettä Etelä-Amerikassa mitenkään erityisen hankalana. Ensimmäinen poikkeud tähän on ollut Peru, jossa liikenne urbaaneilla alueilla on kaoottista. Mopotaksit eivät ainakaan auta tilannetta.

      Ja olihan tuo meidänkin kokemamme tosiaan tälli, mutta taitaa tuo peltikin olla aika ohutta. Eli tällaiseen nykyautoon tullee aika helposti kolhuja kun oikeaan kohtaan kolauttaa.

      Eiköhän tuo meidän automme ole tänne myös habitukseltaan oikein sopiva. Se ei kuitenkaan herätä sen kummemmin huomiota. Itse asiassa kolhun jälkeen ja auton ollessa ihan ravassa alkoi tuntua jo siltä, että herätämme turhaa huomiota päinvastaisessa mielessä. Rannikolla kun kaikki näyttävät puunaavaan autojaan aika usein, kun taas me vuoristosta palatessamme olimme kolhuilla ja yltä päältä ravassa.

      • Kunhan jatkatte matkaa syvemmälle Väli-Amerikkaan niin veikkaan että saattee kiittää klommoja ja auton rapoja. Pistätte vielä jotkut risat likaiset hieltä haisevat vaatteet päällenne niin saatte taatusti olla rauhassa. Se on taatusti hyvä taktiikka vaikka ne silkasta säälistä jaettavat kolehtirahat jäisikin rosvojoukoilta saamatta.

        Fiksut pärjäävät aina. Itse asiassa nyt kun olette sinne Pohjois-Amerikkaan matkalla niin suomalaiset ovat kuuluja siitä että he ovat tulleet hämmästyttävän hyvin toimeen mm. Amerikan alkuperäisväestön kanssa ja kaikkien muidenkin jalat maassa elävien kanssa, ilmeisesti juuri sen järkevän ja maanläheisen asenteensa kanssa.

        Huumeissa olevat ryöstelvät aseisteut hörhöt on tietenkin oma lukunsa, mutta eiköhän nekin jätä köyhän näköisen rahvaan rauhaan jos ei väkisin heidän seuraan tuppaudu.

        Muistan kun eräs entinen duunikaveri kertoi joskus reilu vuosikymmen sitten että törmäsi eräänä viiikonloppuna Helsingin rautatieasemalla yllättävän kulttuurillisen rikastumiskokemukseen. Hänet oli pysäytetty kesken matkaa ja samantien häntä jo piiritti kymmenpäinen vierasperäinen kulttuurinrikastuslauma jotka alkoivat muitta mutkitta tivaamaan rahaa ja tupakkaa englannin kielellä, ja kun kaveri kertoi ettei hänellä ole rahaa niin ne penkoivat hänen taskunsa ja aikansa pengottuaan iloitsivat että löytyihän sieltä lompakko ja kännykkä.

        No. Lompakossa ei ollut oikeastaan mitään muuta kuin kuitteja ja muutama kolikka. Kännykkä puolestaan oli jo siihen aikaan joku säälittävän vanha Ericsson halpismalli ja lisäksi sen lasi oli rikki. Ei kelvannut tyhjä lopakko ei kuitit eikä hilut. Ei kelvannut edes se vanha risa Ericsson halpismalli puhelin josta kaveri olisi auliisti kyllä luopunut.

        Ei siis ollut kovin tuottoisa ryöstö.

        Terveiset vaan Hirvoselle jos sattuu lukemaan. Naureskeltiin ja vitsailtiin asialle.. Juteltiin siihen malliin että on siinä mahtanut ryöstäjillekkin tulla sääli pyseroon, ja että mikään ei taatusti ole säälittävämpi ryöstettävä kuin paskalla palkalla sinnittelevä suomalainen duunari. Ylipäätään aika käsittämätöntä että koko planeetalta edes löytyi niin hölmöjä rosvoja että eivät tuota faktaa jo pelkistä duunarin habituksesta ja vaatteista tajunneet. Että kehtasivatkin nolata kaverin 🙂

        Siihen aikaan näillä kulttuurinrikastajilla oli ilmeisesti semmonen käsitys että kaikki suomalaiset ollaan tosi rikkaita ja suorastaan ryvetään rahassa ja että ne saa kaikki itselleen senkun vaan ryöstää. Ajattelivat tietenkin että pakkohan asian on näin olla, sillä rosvoilla itselläänkin oli arvatenkin sossun kautta saatua ilmaista rahaa ja uudet puhelimet tottakai.

        Siihen aikaan sitä jaettavaa vielä riitti..

    • Kyllä täällä kieltämättä rentoutuu. Taidammepa viipyä täällä vielä jokusen päivän. Sään lisäksi hyvänä puolena on tosiaan rauha. Ja turvallistakin tässä sveitsiläisten pitämässä paikassa on. Ensimmäistä kertaa lähes viisi kuukautta kestäneellä reissulla nukumme yömmekin auton ovet raollaan. Tällöin auton sisäilmasto on öisinkin sangen miellyttävä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *