Pölyä ja tärinää – Chilen etäläosan tie numero 7
To 1.3.2018 (pvä 104), Coyhaique (Chile)
Ajoimme eilen noin 250 kilomertiä. Siihen meni koko päivä, johon sisälyi paljon pölyä ja tärinää. Keskinopeutemme ei ollut siten kaksinen. Tie oli muutamaa kylien kohdalle tehtyä hyvin lyhyttä päällystettyä pätkää lukuunottamatta kokonaan soraa, joka selittää pölyn. Tärinä aiheutui nimismiehenkiharoista, tai millä nimellä tätä pyykkilautamaista tietä pitäisikään kutsua. Ilmiö on hyvin yleinen sekä Chilen että Argentiinan päällystämättömillä teillä, ja tekee niistä aika hidasta ja turhauttavaakin ajettavaa. On pakko ajaa hiljaa, jottei koko auto hajoa kappaleiksi.
Chilen tiet eivät kuitenkaan ole olleet vaikeasta ajettavuudestaan turhauttavia, sillä maisemat ovat olleet sangen näyttäviä. Ennen paria viimeksi kulunutta päivää koko reissun hienoimpia näkymiä tarjosi Torres del Painen ympäristö. General Carreran nimeä kantavan järven ranta oli lumihuippuisine vuorineen kova kilpailija etelässä näkemällemme. Chile Chico -nimesestä rajakaupungista syvemmälle Chileen lähtenyt tie (ainut reittti muuten) ei tosin taida sopia kaikkein heikkohermoisimmille, sillä tiputus suuria korkeuseroja ja paljon mutkia sisältäneeltä soratieltä viereiseen järveen oli joskus sangen suuri. Onneksi muu liikenne tiellä oli hyvin vähäistä. Rotkon puolelle ja sen usein epäilyttävän pehmeältä näyttäneelle pientareelle ei tarvinnut juuri väistää. Tien keskelläkin sai ajella kaikessa rauhassa, terveen etäisyyden päässä reunasta.
Niin, ja ajoimmehan me Argentiinassakin ennen serpentiiniteille pääsyämme. El Calafatesta – jossa edellisen kirjoitelmani naputin – oli matkaa Chilen rajalle lähes 700 kilometriä. Rajan ylitys sujui jälleen kerran helposti, saman kaavan mukaan kuin aiemminkin. Auton tilapäinen maahantuontilupa jätettiin Argentiinan tulliin, ja Chilen tullista saatiin uusi. Kovin oli rauhallista tälläkin rajalla. Ei ollut ruuhkaa. Argentiinan osuus (tie 40) oli ehkä tyhjintä seutua jonka olemme matkalla nähneet. Huonoa sepeliä suurilta osin sekin, ja oikeastaan paljon raskaampaa ajettavaa kuin pinnaltaan samanlainen tie Chilessä, sillä maisemat olivat niin kovin tylsiä. Eikä ollut mutkia. Teiden sivustoilla ei ollut edes aitoja. Argentiina oli muuten aitojen luvattu maa, sillä joka ikisen tien reunat olivat aiemmin aidatut. Taisimme siis ajella jopa argentiinalaisen mittapuun mukaan aika korvessa. Liitän alle selventävän kuva.
Chilen tämä alue on poikennut Argentiinasta myös matkailijoiden määrän suhteen, sillä reppuselkäturisteja, motoristeja ja polkupyöräilijöitäkin on täällä paljon enemmän kuin naapurissa. Ensimmäisen puolen tunnin aikana tielle 7 päästyämme näimme matkamoottoripyöräilijöitä enemmän kuin lähes koko Argentiinassa. Eikä se olle ihme, sillä tie ei ole joissain piireissä kuuluisa suotta. Maisemta ovat hienoja ja vaihtelevia, kuten jo tuli todettuakin. Liftareita täällä on myös todella paljon, sillä se lienee yksi näiden seutujen ainoista tavoista päästä paikasta toiseen. Näitä rinkkaselkäisiä ja usein jostain muualta kuin täältä kotoisin olevia peukalokyytilmatkalaisia oli paljon myös Torres del Painen alueella. Ehkä tämä on myös osa chileläistä kulttuuria. Uruguayssahan liftailtiin myös paljon, kuten aikanaan siellä kommentoin.
Edellisessä autoaiheisessa postauksessani käsittelin muiden juttujen ohessa ajopelimme käyttösähköjä ja sitä, kannattaako kakkosakkuamme ladata ylenmäärin. Sitä kun latasivat aiemmin sekä katolla oleva aurinkokenno että auton moottori käydessään. Mutta ei lataa enää, sillä kytkin moottorikaapelin koeluontosesti irti toissapäivänä. Nyt olemme käyttösähkön (jääkaappi, valaistus, mobiililaitteiden lataus ym.) pelkästään aurinkosähkön varassa. Toistaiseksi näyttää hyvältä. Akku vaikuttaa edelleen olevan lähes koko ajan täynnä. Jännite on 13 voltin pinnassa. Täällä aurinkosähköä tulee taivaalta niin paljon, että sitä on hankala saada käytettyä. Muilla tapaamillamme kennoja käyttävillä reissuautoilijoilla on vaikuttanut olla sama ongelma. Mutta seuraillaan tilannetta. Jos tuilanne sitä vaatii, kytken kaapelin takaisin kiinni auton pääsähköihin.
Ajelemme täätä pikku hiljaa kohti pohjoista. Tie seitsemän vie meidät lopulta Puerto Monttiin, josta matka maan pääkaupunkiin Santiagoon onkin kai jo läpihuutojuttu, suurta ja vaivatonta valtatietä. Mutkia matkassa kuitenkin on. Osa tiestä on ollut tukossa joulusta asti. Sateet aiheuttivat Saint Julian kylässä maanvyöryn, jossa kuolikin toistakymmentä ihmistä. Joudumme siis kiertämään paikan vesiteitse, kuten joutuvat kaikki muutkin Chilen eteläosasta pohjoisemmaksi maanteitse haluavat. Toinen vaihtoehto on kiertää suljettu tieosuus Argentiinan kautta, mutta emme haluaisi enää tässä vaiheessa vaihtaa maata. Toivottavasti lautassa on siis tilaa. Tilanne on kuulemma nyt paljon vähemmän ruuhkainen kuin kuukausi sitten. Turistikausi on jo ohi, kerrottiin meille eilen kaupungin turisti-infossa. Saapa nähdä.
—
Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:
Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä
Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta
Latusjännite ok 13,5-14,5 autossa,Panelisäädin, agm akku 14,7—-13,8—–12,72 monen moista lukua,
kuten agm 600 sykliä 50%..
Mittarin lukemat vilkkuvat ja välillä hold näppäin päällä,ei arvoja,heh hee.
Kyllä tuo panelin tuotto näyttäisi riittävän hupiakun ylläpitoon.Mppt olis parempi.
Pidä liitokset kunnossa.
Naapurista vietiin lavetilla dieselauto korjaamoon,akku ok,suodatin ok,syöttöpumppu ok,
mutta kuis ollakkaa,hehkutulppien liuskan hapettuminen oli syy ,miksi ei suostunut käynistymään .Se on pienestä kii.
Hyvää matkaa!
Nyt auton akun ja hupiakun yhdistävä kaapeli on ollut irti jonkin aikaa, ja akun jännite näyttää kyllä pysyvän aika hyvin 13 voltin tietämissä. Siis iltaisin kun aurinkosähkön tulo loppuu. Eli siis hyvältä näyttäisi pelkällä paneelillakin.
Luin noista paremmista lataussäätimistä, mutta olivat turhan kalliita. Päädyin sitten kuitenkin halpisratkaisuun, kun auton moottoristakin sähköä saa. Noilla paremmilla saisi kai enemmän sähköä irti paneelista?
Kiitos hyvänmatkantoivotuksista.
On teillä vaan melkoinen matka siellä.. Kateeksi käy..
Joku voisi verrata ihmiselämää matkaksi.. Jos asioita noin filosoofisesti ajattelee niin teillä sitä matkaa sitten riittääkin 🙂
Kiva seurata teidän matkaa ja kiitos kuvista..
Turvallista matkaa..
Kiitoksia kiitoksia. Kyllähän se elämäkin tietty matka on, niin olen sitä aina pohdiskellut. Ja koittanut järjestää siihen kiintoisia mutkia ja vaihtelua aina aika ajoin. Taitaa tämäkin reissu olla sellainen, kiintoisa mutka matkassa.
Ylemmästä kuvasta tuli mieleen että onko teistä kumpikaan kalastusihmisiä? Sen verran hienon näköistä rantaa että tekisi mieli kokeilla minkälaisia vonkaleita sieltä nousee. Jos kerran leiriytymien ja tulentekokin on sallittua, kai sitten kalastaminenkin.
Jasmin on joskus kalastellut minua enemmän, mutta täällä sitä ei ole kokeiltu. Muuten erinomainen havainto, sillä olemme tavanneet täällän paljon kalamiehiä Euroopasta ja viimeksi eilen Jenkeistä. Kuulemma ovat aivan mainioita perhokslastusvesiä nämä. Lupapuolesta en ole ihan varms, mutta oletan ettän jonkun lapun siihen kyllä tarvitsee. Ei ole tullut ikinä puheeksi kalastusmatkailijoiden kanssa. Oletan, että jos lupa tarvitaan, niin se ei ole hankala prosessi hankkia.
Kyllä ainakin ”kalastusmatkailukäytössä” oleville vesistöille tarvitaan lupa. Suomestakin järjestetään perhokalastusmatkoja mm. Torres del Paine kansallispuistoon Rio Serrano-joelle. Frankfurtista on lentoja Punta Arenasiin.
Tuskin niillä asumattomien alueiden erämaajoilla lupia kysellään. Olisihan se tunnelmallista erämaajoen varrella, illan hämärtyessä, nuotiolla valmistaa loimutaimenta? Puuman silmät vaan loistavat vuoren rinteeltä seuraten valppaana matkalaisten askareita!
Tahtoo vaan olla, että matkalaisen mieli vetää eteenpäin ja kalastukseen pitäisi saada rauhoittua ainakin muutamaksi päiväksi….pelkästään siihen.
Nyt kun muistelen, niin laivamatkallamme Euroopasta vanhempi ranskalainen pariskunta olivat innokkaita kalastajia, ja hekin taisivat puhua että lupa tarvitaan. Ja että ainakin Argentiinassa niitä myös aika useinkin tarkastellaan. Mutta kaikkiin tämän mantereen kolkkiin ei noita tarkastajia kyllä riitä, siinä olet oikeassa. Sen verran paljon lääniä täällä on.
Taitaisi tuo kalastushomma olla mainio harrastus automatkailijalle joka on liikenteessä yksin. Tällaisiahan ovat olleetkin nämö muutamat tapaamamme kalamiehet, amerikkalainen ja hollantilainen. Asialleen omistautuneita heppuja molemmat.