Suolajärviä ja tulivuoria – kohti Boliviaa
Pe 16.3.2018 (pvä 118), lähellä Ollaguen kylää (Chile)
San Pedro de Atacama ja sen mukava leirintäalue jäivät taakse tänään ja suuntasimme kohti uusia seikkailuja, eli Chilen ja Bolivian rajaa. Rajakylän nimi on Ollague, ja olemme juuri nyt sen liepeillä, keskellä ei-mitään, merkillisellä suolajärvien ja lumihuippuisten vuorten ympäröimällä retkeilyalueella. Osa vuorista on kai jollain tavoin aktiivisia, sillä niistä nousee savua. Tuuli ulvoo, eikä missään ole ketään. On kovin pimeää. Kännykän korkeusmittarisovellus näyttää 3740 metriä. Parhaimmillaan matkalla tänne kävimme tuon mittarin mukaan muutamaa kymmentä metriä vailla neljässä kilometrissä. Yövymme tässä.
Täytimme auton polttoainetankin viimeisessä oikeassa asutuskeskuksessa Calamassa piripintaan. Katolla varakanisterissa on vielä sitä 20 litraa lisää. Ajtaus on, ettemme tankkaisi Boliviassa lainkaan. Polttoaine on kuulemma siellä hyvin huonolaatuista ja sitä ei aina myydä ulkomaalaisille. Nyt meidän pitäisi pystyä ajamaan ainakin 1200 kilometriä, jonka pitäisi niin halutessamme riittää Peruun asti. Ruokaa ja juomavettäkin ostimme monen päivän tarpeiksi. Näillä eväillä pärjäämme pitkälle. Calama on hyvä paikka täydentää varastoja, sillä ilmeisesti kaivosteollisuuuden ympärille rakentuneessa kaupungissa on maailmanluokan marketteja ja upouusi hieno kauppakeskuskin. Kaikkea sai.
San Pedro de Atacama oli noin 2400 metrin korkudessa, joten siellä viettämämme pari päivää toivottavasti valmistivat meitä edes hiukan Bolivian ohuen ilmanalan koitoksiin. Korkeuden huomaa kyllä. Täällä hengästyy helposti ja ehkä tuntemukset ovat muutenkin erilaisia kuin normaalisti. Päänkuoressa tuntuu välilä omituiselta. Juuri tämän korkeammalle meidän ei kuitenkaan tarvinne mennä. Toistaiseksi näyttää siltä, että pärjäilemme kyllä vajaassa neljässä kilometrissä. Tosin vielä lienee liian aikaista riemuita.
Auton toiminta näin korkealla oli myös meille ennakolta arvoitus, ja kuulimme aiheesta kauhutarinoita jo rahtilaivamatkallamme yli Atlantin. Uudemmilla ajoneuvoilla on Andeilla kuulemma usein ongelmia, eritoten jos polttoainekin on huonoa. Polttoaineasiaan koitimme jo varautua tankkaamalla täällä Chilessa hyvälaatuista ainetta. Ihan ilman oireilua emme näihin korkeuksiin päässeetkään. Kahtena viimeisenä ajopäivänä (yli 2000 m) moottorin punainen hälytysvalo syttyi. Tutkin asiaa vikaskannerilla, ja vikakoodin mukaan hehkutulpissa on joku häiriö. Hälytysvalo sammuu ja vika poistuu pysähtymällä ja sammuttamalla auto hetkeksi. Nämä hälytykset liittyvät selvästi jyrkempiin ylämäkiosuuksiin. Tasaisella tai loivasti mäkisessä maastossa, näin korkeallakaan, ei mitään ongelmia ole. Moni tapaamamme automatkailija on raportoinut monenmoisista mystisistä moottotiongelmista näissä korkeuksissa. Ehkä tämäkin on niitä.
Tiet ovat olleet jälleen aivan mainioita. Kaikki lähtökohtaisesti päällystettyjä ja helppoja ajettavia. Minulle oli suuri yllätys, kuinka helposti ja huomaamatta näin korkealle nouseminen merenpinnan tasolta Antofagastasta lähdettyämme kävi. Tie nousi niin vaivihkaa ylöspäin, ettei sitä huomannut oikein lainkaan. Ei serpentiiniä, ei ykkösellä ajettavia äärijyrkkiä mäkiä. Vain perusmaantietä, joka kulki autiomaissa, kuivissa ja pölyisissä maisemissa. Sitten yhtäkkiä, joitakin satoja kilometrejä ajettuamme, olimmekin lähes kolmen kilometrin korkeudessa. Kerrassaan merkillistä.
Olemme vain muutamn kilometrin päässä Bolivian rajasta ja tarkoituksenamme on ylittää se huomenna aamupäivästä. Seuraava etappimme on suolatasangoistaan tunnettu Uyuni. Matkan ei pitäisi olla hankala, vaikka Bolivian puolella tie kuulemma muuttuukin päällystämättömäksi ja pyykkilautaakin on luvassa. Katsotaan kuinka käy. Huomennahan tuo selviää.
—
Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:
Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä
Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta
Mor, olit päivännyt tämän sadannen kahdeksannen toista päivän To 16.3??? Toivottavasti olette kuitenkin perjantaissa 🙂 . Huippu juttu tuo teidän retki. Itsekin Euroopan turneella olen.
Kas, niin pitikin olla perjantai. Kiitoksia, korjataan asia. Päivät tuppaavat menemään täällä välillä sekaisin. Hyvää reissua sinnekin!
Wau..
”Minulle oli suuri yllätys, kuinka helposti ja huomaamatta näin korkealle nouseminen merenpinnan tasolta Antofagastasta lähdettyämme kävi. Tie nousi niin vaivihkaa ylöspäin, ettei sitä huomannut oikein lainkaan.”
Joo toi on aika jännä ilmiö. Aikanaan Saksasta Italiaan Alppien yli/lävitse ajettaessa kohtasin itsekkin lähes samantyyppisen jutun.. Tosin kyllähän sen kaltevuuden siellä sentään jotenkin tajusi ja huomasi.. Jos ei muusta, niin autosta ainkin oli aikalailla veto pois.. Ovela fiilis kuitenkin..
AInakin sen huomasi siitä että autosta meinasi vauhti ja tehot loppua väkisin kesken kaiken ja monelta autoilijalta loppuikin.. Eräskin uuden karhean näköinen tilavolkkari jäi erityisesti mieleen. Siellä oli uusi kallis auto konepelti pystyssä. Ei kuski älynnyt seurata moottorin lämpöjä.
Veikkaanpahan vaan että monilla autoilla moottori lämpenee noissa oloissa liikaa, varmaan omakin olisi keittänyt ja polttanut kannen tiivisteen ellen olisi älynnyt kääntää sisätilan lämmityslaitteita päälle ja sisätilan lämmityksen tehoja täysille.. Eli siis täysille puhaltamaan kuumaa ilmaa kuumaan autoon jo muutenkin lämpimään/kuumaan autoon kaikki se moottorin tuottama ylimääräinen lämpö.
Pelkkä auton oma syyläri ei siitä lauhduttamisesta olisi varmaankaan selvinnyt. Auto oli kuuma kuin sauna joten ikkunat piti pitää samaan aikaan selällään että edes pikkusen sai viilennystä. Matka kuitenkin jatkui ja kopulta päästiin kuin päästiinkin vuoren huipulle ja sen yli. Alaspäin meno olikin jo helppoa ja moottorikin pääsi taas jäähtymään normaaleihin lukemiin. Oli helpotus kun ei tarvinnut enää puhaltaa kuumaa ilmaa sisätiloihin.
Vink vink siis sinnekkin..
No joo… Ehkä siellä korkealla vuoristossa ei sittenkään auton moottori liian kuumuuden vuoksi niinkään piiputa, mutta ei tuosta vinkistä varmaan haittaakaan ole, olettehan matkalla aina vain kuumempaan, eli päiväntasaajan suuntaan ja Kravun kääntöpiirin lämpimämmällä puolella kuitenkin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kravun_k%C3%A4%C3%A4nt%C3%B6piiri
Ihme kyllä, lämpöjen kanssa ei ole ollut ongelmia vielä kertaakaan. En oikestaan edes tajua, miksei ole, sillä esimerkiksi Brasiliassa oli älyttömän kuuma. Varmaan yli +40 pitkiä aikoja päivästä. Syylärin puhallin huusi aina kun auto oli käynnissä. Mutta jotenkin se lämmön pystyi poistamaan. Ihmetyttää miten moinen on edes fysiikan lakien mukaan mahdollista. Täällä vuoristoiemmilla seuduilla lämpötilat ovat paljon maltillisempia. Puhallin huutaa päiväsaikaan vain välillä…
Mistäköhän on kyse kun matkalaisista ei ole kuulunut aikoihin mitään? Auto on jököttänyt paikoillaan lähellä rajaa jo huolestuttavan pitkään mutta muuten ei ole mitään merkkejä normaalista:
Auton tarkempi sijainti näkyy olevan Ollague / Antofagastan alue / Chile / 21°13’23.2″S 68°14’59.0″W
https://www.polarsteps.com/TomiTolli/418149-etela-amerikka
QQG2+P4
Ollagüe, Ollague, Antofagasta Region, Chile
Hengissä ollaan. Boliviassa ei oikein ollut yhteyksiä, joten päivitykset jäivät tekemättä, eikä seurantakaan kai pysynyt mukana. Nyt olemme taas Chilessä. Lisäraporttia siitä miksi näin kävi on luvassa aivan pian.
Ok. Hyvä hyvä..
Moikka, kävin täällä taas. Atacaman sateet toi i matkasi mieleen.
Moro, minullekin sattui tuo uutinen silmään. Aikamoiset tulvat. Kummallista, kun Suomen artikkeleissakin mainittiin Calama, kaupunki jossa kahteenkiin otteeseen olimme, sekä Boliviaan mennessä että sieltä tullessa. Pieni se on maailma…