Tauko pohjoisessa Perussa, maan poliiseista ja rosvoista ynnä muuta jupinaa

To 12.4.2018 (pvä 146), Zorritos, Peru

Pohjoisessa Perussa paistaa aurinko ja on lämmin. Majailemme sveitsiläisten pyörittämällä leirintäalueella, joka on oikeastaan vain Tyynenmeren rannalla sijaitsevan omakotitalon ympärillä sijaitseva suurehko tontti. Muutama ajoneuvo talon takapihalle kuitenkin mahtuu, ja erityisesti kaukaa tulleiden automatkailijoiden keskuudessa tämä paikka onkin suosittu ja tunnettu. Meidän automme on pihapiirissä kovin pieni peli. Vieressämme seisoo kaksi nelivetoisen maastokuorma-auton pohjalle tehtyä asuntoautoa, toinen Itävallasta, toinen Saksasta. Man-merkkisiä molemmat. Ne taitavat olla kaksi kertaa korkeampia kuin meidän retkiautomme. Itävaltalainen pariskunta on kuulemma ollut reissussa kuusi vuotta.

Tunnelma on rauhallinen, suorastaan seesteinen. Hiekkarannalle vyöryvät aallot kuuluvat sisälle autoon öin, päivin. On mukava istuskella ulkosalla iltaisinkin tarvitsematta palella. Minut on yllättänyt kuinka vähän matkallamme on ollut tähän mahdollisuuksia. Pääosin Etelä-Amerikassa on joko ollut liian viileää, taikka joku muu seikka on tehnyt ulkona oleskelun jollain tapaa epämiellyttäväksi. Patagoniassa ja muutamassa muussakin paikassa tämä tekijä oli kova tuuli. Täällä kuitenkin ilmasto suosii satunnaista automatkailijaa. Rannalla ei meidän kolmen autokunnan (kuusi ihmistä) lisäksi ole juuri ketään muita. Taidamme olla täällä vielä muutaman yön ennen kuin suuntaamme pohjoiseen ja Ecuadoriin. Matka naapurimaahan ei ole pitkä. Raja on ihan tuossa vieressä.

Matka rannikkoa pitkin tänne sujui ongelmitta. Ajamista siinä kuitenkin oli, sillä rannikkoa noudatteleva Perun ykköstie (eli Panamericana) kulki useimpien kaupunkien läpi, joissa liikenne oli tyypillistä perulaista, eli ruuhkaista. Eteneminen oli ajoittain sangen hidasta. Rannikkotie kulkee enemmän tai vähemmän kuivissa maisemissa eivätkä kaupungitkaan oleet kovin mieltäylentäviä. Monen asutuskeskuksen ulkopuolella oli paljon roskaa. Välillä tien reuna näytti suoranaiselta kaatopaikalta.

Pohjoisen rannikkotien turvallisuustilanne huolestutti meitä myös etukäteen, sillä moni ulkomaalainen matkailija oli tullut ryöstetyksi alueella viimeisen vuoden, parin sisällä. Joku polkupyöräilijä oli putsattu (pyörää lukuunottamatta) täysin. Poliisi oli lainannut hänelle lopulta rahat Limaan menevään bussiin. Autoilijapariskunta oli kirjoittanut verkkoon aseellisesta ryöstöstä, jonka kohteeksi he olivat tässä osassa Perua joutuneet. Kommandopipo päässä esiintyneet ja tuliasein varustautuneet rosvot olivat laittaneet heidät makaamaan pellolle naama turpeessa tutkiessaan autoa varttitunnin. Heiltäkin vietiin kaikki vähänkin arvokas. Kolmas ulkomaalainen autoilija oli ryöstetty samaan tyyliin maksullisella leirintäalueella.

Kaikki edellä mainitut rosvoilut olivat tapahtuneet yöpymisten yhteydessä, joten kiinnitimme erityistä huomiota paikkoihin joissa rannikko-osuudella nukuimme. Ensimmäisen yön olimme hotelissa, toisen nukuimme jonkinlaisen voimalaitoksen portin vieressä. Parin euron vartijalle annettua tippiä vastaan saimme yöpyä parkkipaikalla rauhassa. Turvallisuuden suhteen ei siis lopulta ollut ongelmia. En tiedä kuinka suuri ongelma rikollisuus Perun rannikolla oikeasti on ja huolehdimmeko turhaan, mutta Liman pohjoispuolelle iOverlander (kaikkien pitkänamatkanautoilijoiden tuntema ja käyttämä vinkkisovellus) kirjatut varoitukset olivat karuudessaan jotain, jollaisia en oikeastaan tällä mantereella matkamme varrelle osuneilla seuduilla palvelussa nähneet. Tuskin varovaisuudesta siten haittaakaan oli. Eihän vara tunnetusti venettä kaada.

Jos Perussa on rosvoja, on täällä myös ollut poliiseja. Kaikkiaan meidät on pysäytetty varmaan parikymmentä kertaa. Oudoin näistä poliisikohtaamisista tapahtui rannikolla, jossa turistipoliisin maastoauto ajoi erään kaupungin liepeillä vierelemme ja viittoi meidät pysähtymään tien pientareelle. Tämä oli uutta. Yleensä poliisit pysäyttelevät liikennettä tien sivusta käsin. Autosta tuli ulos kolme puhtaan valkoisiin paitoihin ja hyvin prässättyihin univormuihin pukeutunutta viranomaista, joista yksi piti meille pitkän ja harjoitellun oloisen luennon alueen nähtävyyksistä. Samat asiat oli kirjattu myös moniväriesitteelle, jonka saimme mukaamme. Kuvattuaan kännykällä pasimme meille toivotettiin hyvää matkaa. Epäilen, että tällä tursmia silmällä pitäen perustetulla yksiköllä oli pulaa asiakkaista, mutta silti jonkinlaiset tulostavoitteet. Valokuvat passeistamme toimivat siten jonkinlaisina todisteina siitä, että jotain oli tuonakin päivänä saatu aikaiseksikin.

Yleisesti ottaen meillä kuitenkaan ole Perun poliiista mitään pahaa sanottavaa. Yleensä pysäytettäessä meiltä haluttiin nähdä vain auton paperit sekä kuskin ajokortti. Joskus poliisit ihmettelivät vain ulkomaista rekisterikilpeämme ja kyselivät, mistä olemme. Monesti saimme myös neuvoja tien kunnosta ja reiteistä. Kaiken kaikkiaan vaikutti siltä, että poliisit ilman poikkeusta halusivat vain auttaa. Minkäänlaista rahanpyytämistä ei Perussa ole esiintynyt kertaakaan. Poliisit saivat täällä kuulemma hiljattain merkittävän, satojen eurojen palkankorotuksen. Kenties tämä tekee heidät ystävällisemmäksi kuin aiemmin.

Perun polttoaine on ainakin speksien perusteella ollut laadullisesti kehnompaa kuin matkamme aiemmissa maissa. Kaikki huoltoasemaketjut näkyvät myyvän vain yhtä diesel-laatua, jossa on rikkiä 50 osaa miljoonassa (tunnus S50). Aiemmissa maissa tämä luku on viisi tai kymmenen. Esimerkiksi Argentiinassa S50-laatu oli sitä huonompaa, jota oli yleensä kaupan paremman laadun vieressä. Perussa kuitenkaan vaihtoehtoja ei ollut, joten olemme tankanneet sitä mitä saatavilla on. Tästä huolimatta selvisimme aika vähin ongelmin lähes viiden kilometrin korkeudessakin. Toki, auto savutti ja tehot olivat ylämäissä hävyksissä, mutta aina se kuitenkin lähti käyntiin ja vei meitä eteenpäin. Rannikolle merenpinnan tasolle palattuamme oli alkuun aika uskomatonta, kuinka pirteä Nissanista taas tuli. Paikoissa, joissa vuoristossa piti hakea vaihdelaatikosta ykköstä, voi nyt taas ajaa kolmosella.

Tankkauspaikoista ei Perussa myöskään ole ollut pulaa, sillä välillä huoltoasemia on ollut teiden varressa todella tiheässä. Kiintoisaa ja alkuun vähän hämmennystä tankatessa aiheuttanut seikka Perussa on ollut bensan myyminen litrojen sijaan gallonissa. Sama tyyli kuulemma jatkuu Ecuadorissa ja Kolumbiassakin. En tiedä mikä tähän lienee syynä, sillä kyllä täällä litratkin tunnetaan. Kaiketi jotkut historialliset syyt. Sikäli kun laskin oikein, litra dieseliä maksaa täällä hieman yli 0,70 euroa.

Aurinko on paistanut Perussa aiemminkin kuin vain täällä maan pohjoisosassa. Olenkin seuraillut auton katolla olevan aurinkopaneelin sähköntuottoa. Cuscosta aurinkoisena päivänä lähtiessämme lataussäätimen ruutu ilmoitti uudesta ennätyksestä. Se näytti 5,1 ampeeria. Tällaisiin lukemiin ei kuitenkaan ole päästy toista kertaa. Olen alkanut epäillä, että lataussäädin leikkaa paneelin tehoa koska akku on lähes koko ajan täynnä. Cuscossa auto oli seissyt katoksessa päiväkausia, eikä akku siten latautunut tuona aikana lainkaan. Ennätyslukema ilmaantui ruutuun heti kun auto oli taas ajettu päivänpaisteeseen. Jotenkin tuntuu siltä, että näillä kahdella asialla oli yhteys.

Mitä taas sähkön kulutuspuoleen tulee, pieni kopressorijääkaappimme ei näytä hirveästi virtaa tarvitsevan. Aurinkopaneeli riittää mainisoti sen sähköntarpeeseen ja ylikin jää. Sen sijaan tyhjän läppäriakun täyteen lataaminen invertteriä käyttäen verottaa akkua selvästi. Sekin tosin vie kapasittetista vain parikymmentä prosenttia. Eron kuitenkin huomaa, sillä jääkapin tai mobiililaitteiden latauksen sähkönkulutus ei näy akun varaustilassa oikeastaan lainkaan, ainakaan silloin kun aurinkopaneeli saa päivänvaloa.

—

Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:

Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta