Ushuaiasta, simuloitua kotilomaa, vanhoja tuttuja

Su 18.2.2018 (pvä 93), Cerro Sombrero (Chile)

Olemme jälleen Chilessä . Lähdimme Ushuaiasta tänään aamupäivällä ja päivä on kulunut ajellen jo tulomatkalta tuttuja teitä kohti pohjoista. Raja-muodollisuudetkin alkavat mennä rutiinilla, olivathan asematkin meille tuttuja. Varsinkin Chilen rajatoimistossa pyöri paljon porukkaa (rajaa oli ylittämässä iltapäivällä kaksi linja-autoa), mutta selvisimme lopulta rajan yli alle tunnissa. Saattoipa pienestä ruuhkasta olla hyötyäkin, sillä rajaviranomaiset löivät leimansa ja täyttivät kaavakkeensa kiireessä, kuin liukuhihnatyönä. Ylimääräisiä kysymyksiä ei juuri kyselty. Vaikka helppo rajahan tämä Tulimaan keskellä sijaitseva taitaa muutenkin olla. Sitä se oli tullessakin, joten miksipä ei nytkin.

Ushuaia toi paikkana jollain tavalla mieleen Pohjoise-Norjan ja Jäämeren rannikon. Ehkä syynä olivat vuoret ja meri, ehkä osin yleinen ilmapiiri, mäkiset kadut ja osittain puinen rakennuskantakin. Saattoi Ushuaiain valokin olla jollain tavalla montaa muuta paikkaa omalaatuisempi. Tämähän Norjan Lapilla ja Tulimaalla on ainakin teoriassa yhteistä, vaikka vuodenajat ovatkin vastakkaiset. Kesäisin ei tule pimeää ja aurinko paistanee kulmista, joista se ei keskemmällä palloa sijaitsevilla levysasteilla paista.

Ihan pieni kylä Ushuaia ei myöskään ole, mikä oli minulle jonkinlainen yllätys. Se on ihan oikea kauounki, vaikkei toki kovin suuri sellainen. Asukkaita on viitisenkymmentätuhatta, joten melko lukuisat turistit eivät tyystin kansoita kaikkia katuja, vaan niillä kuljeskelee paikallisiakin asukkaita. Pääkadun joka toinen liike on tosin jonkinlainen retkeilytarvikeliike ja ravintoloitakin on paljon. Näin ei varmaan olisi, ellei turismi olisi kaupungille tärkeä tulonlähde.

Majailimme ensin jokusen päivän itse kaupungissa. Pariksi päiväksi vuokraamamme asunto ei pihanperäsijainteineen ja aaltopeltisine julksivuineen näyttänyt hääviltä, mutta paikkana se oli oikeastaan vallan mainio. Siellä oli lämmin, suihku oli hyvä, netti toimi ja ennen kaikkea käytössämme oli pesukone. Olen jo aiemmilla pidemmillä matkoillani todennut ajoittaisen kodinomaisen asumisen olevan mainio tauko monesti raskaaseenkin reissaamiseen. Omien sapuskojen tekeminen omassa keittiössä ja yleisesti omassa rauhassa oleilu on välillä perin virkistävää. Eikä pidä unohtaa pyykkäämistä. Omassa käytössä oleva pesukone on matkalla melkoista luksusta. Usein pyykin pesu pesulassa maksaa euroissa ainakin vitosen, joten pyykkääminen oman kämpän koneella on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Tällä kertaa säästimme neljän koneellisen verran.

Pyykit pestyämme ja simuloitua kotilomaa vietettyämme ajoimme Tierra del Fuegon nimeä kantavassa luonnonpuistoon. Kyseisen puiston sisäänpääsymaksu oli sangen suolainen, noin 30 euroa kahdelta henkilöltä, mutta koska etelään vievä päätie päättyy sinne, olihan siellä käytävä. Tien päässä olevalla parkkipaikalla ollut kyltti kertoi sieltä olevan Alaskaan 17 848 kilometriä. Sehän nähdään. Kirjasimme automme matkamittarin lukemat ylös. Puistossa oli myös verraten mukava yöpyä. Leiriytymisestä ei enää tarvinnut maksaa erikseen. Muita autokuntiakin leirintäalueella oli useita, mutta tunnelma oli varsin rauhallinen. Eurooppalaisia ja kanadalaisiakin autoja näimme, mutta kuulumisia emme sen kummemmin vaihtaneet.

Jo kaupungilla olimme olleet haistavinamme syksyisiä tuulia, mutta luonnonpuistossa se oli ilmeistä. Moni puu kellersi. Minkähnlainen lienee Tulimaan ruska? Sinänsä Ushuaissa ei tarvinnut palella, ja kaupungilla auringon paistaessa oli suorastaan kuuma. Puistossa sää oli pilvisempi ja satelikin vähän. Sään suhteenkin vertaisin olosuhteita Norjan Lappiin, jossa muistan joskus loppukesällä reissailleeni. Ei siellä ihan jäässä ollut, mutta hämärän tultua teltassa oli aika viileää. Ihme kyllä, tuuli ei meitä hirveästi viime päivinä vaivannut. Kenties meillä kävi tuuri. Tasaisella pampaksella Patagoniassa tuuli keskimäärin paljon kovempaa ja enemmän.

Seuraava etappimme on Punta Arenas, joka on tämän alueen suurin Chileläinen kaupunki. Euroopasta samalla rahtilaivalla meidän kanssamme tullut suurella asuntoautolla liikkuva ranskalainen Baronin kolmilapsinen perhe on kuulemma kaupungissa samaan aikaan. Tiedämme tämän siksi, että Tulimaahan tullessamme menin jalan tiedustelemaan kuinka rajaprosessi toimii, ja törmäsin sattumoisin tutunnäköiseen asuntoautoon. Tervehdin Harley Davidson -henkistä perheenpäätä auton avoimesta ikkunasta, josta mies hämmästyi kovin. Lapset kurkkivat minua ihmeissään penkkien välistä. On se maailma pieni, ihmettelimme.

Heidän kuorma-auton pohjalle rakennetun liikkuvan asuntonsa tuulilasi oli apukuskin puolelta pahasti rikki. Oli kuulemma sattunut onnettomuus ja ruutu pitäisi vaihtaa Punta Arenaksessa. Argentiinasta ei ollut saanut oikeanlaista lasia. Emme ehtineet kuitenkaan vaihtaa montaakaan sanaa, kun rajamiehet jo hätyyttivät ison, ajoreittiä tukkivan autonsa jatkamaan matkaa. Huusin Baronien perään, että lähetämme heille mailia. Osoitteita vaihdoimme jo laivalla. Epäselväksi jäi, mitä heidän autolleen oli tapahtunut ja miten. Ehkä kuulemme tarinan kokonaisuudessaan päästyämme huomenna perille Punta Arenakseen.

—

Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:

Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta