Vuoristoinen matkailumaa Georgia

Su 2.12.2018 (pvä 379), Kutaisi (Georgia)

Kun lähdimme Tbilisistä, siellä satoi vettä ja lämpöasteita on kolme. Liikkeelle lähdettyämme ja vuoristoisempaan maisemaan päästyämme vesi muuttui lumeksi. Sitä oli aika lailla tielläkin. Pääkaupunkiin saavuttuamme sää suosisi meitä monta päivää, joten ehkä on jo aikakin palata vuodenajan mukaiseen säätilaan. Välillä näinkin. Lumi tosin ehti jo kadota ja aurinkokin näyttäytyi jälleen tänään sunnuntaina.

Olemme yhä Georgiassa ja matkalla Batumiin, kaupunkiin joka sijaitsee Mustanmeren rannikolla. Siitä on kätevä ajella Turkkiin ja jatkaa edelleen kohti länttä. Mustanmeren eteläpuolen rannikko on minulle tuntematonta seutua, vaikka muualla Turkissa olen matkaillut useampaankin otteeseen. Jasminille koko Turkki on uusi kokemus. Rajan yli päästyämme täytyy pohtia suuntaammeko suoraan Istanbuliin, vaiko diagonaalisesti maan halki ja Välimerelle. Tällainenkin vaihtoehto vähän houkuttelisi. Onhan tässä syystalvea jo jonkin aikaa koettu. Lämpö ja aurinko olisivat tervetulluttua vaihtelua. Reittivalintapäätökseen on kuitenkin vielä aikaa, sillä olemme vielä jokusen päivän Georgiassa ja Turkissakin ajamme alkuun rannikkoa sivuten. Turkki on suuri maa.

Armenia ja Azerbaidzan jäävät siis seuraavan reissuun. Nämä kolme pikkumaata ovat siitä hankalia, että kaikilla näyttäisi olevan riitaa jonkun naapurinsa kanssa. Jos kaikissa kolmessa haluaa käydä, on reitti suunniteltava etukäteen. Näin on tehtävä ainakin jos on liikkeellä autolla, ja haluaa välttää edestakaisin ajelua. Esimerkiksi Armeniasta ei taida päästä maata pitkin mihinkään muualle kuin Georgiaan. Azerbaidzaniin taas tarvitsee viisumin ja auton tilapäistuontisäännöt ovat sekavat. Näitä säätöjä ei jaksa enää tällä kertaa., joten jätämme ne seuraavaan tännepäin suuntautuvaan matkaan, milloin se sitten onkaan.

Venäjältä Georgiaan pääseminen oli muuten verraten helppoa. Maat ovat ainakin olleet huonoissa väleissä, sillä noin kymmenen vuotta sitten ne olivat aseellisessa kahakassa keskenään. Tilanteella oli yhtäläisyyksiä Ukrainan nykyiseen tilanteeseen. Ehkä tästä johtuen maasta toiseen pääsee vain yhtä maarajaa pitkin. Siellä toiminta oli kuitenkin molemmin puolin rajaa ammattimaista. Näin oli muuten myös Kazakstanista Venäjälle tullessamme. Venäjän rajahenkilöstö ei puhunut tuolla rajalla juurikaan englantia, mutta muuten minkäänlaisia hankaluuksia ei esiintynyt. Venäläiset viranomaiset ovat olleet nuorehkoa porukkaa, joka toimii ammattimaisesti. Minkäänlaista kyykytyshenkeä emme kokeneet, tai sellaista havainneet.

Stan-maiden rajaporukat ovat olleet hengeltään hieman erilaisia. Niillä on aistinut yhä entisen neuvostoliiton viranomaiskulttuurin haamut, ne samat joita moni on mennävuosina Venäjälläkin kokenut. Asiakas ei ole aina oikeassa, vaan odottaa jos viranomainen niin parhaaksi katsoo. Maailma kuitenkin kehittyy ja ajat ja asiat muuttuvat. Pikku hiljaa, mutta muuttuvat kuitenkin. Jonain päivänä Keski-Aasian maiden rajoillakin toimitaan enemmän ammattimaiseen tapaan. Murros on jo nähtävissä Kazakstanissa, joka on hieman erilainen (parempi) kuin se oli seitsemisen vuotta sitten. Nämä ovat mielenkiintoisia juttuja. Vaikka uutisia seuraamalla voisi usein muuta päätellä, näyttäisi maailma kuitenkin koko ajan vaurastuvan ja sivistyvän, köyhyys ja korruptio vähenevät ja niin päin pois, sikäli kun yhteiskunta ei kohtaa sotia tai muita vakavia kriisejä. Tältä se ainakin minun silmääni on näyttänyt.

Georgiassa panostetaan matkailuun. Sen huomasi lähes heti rajan ylityttyä. Venäjältä poistuttuamme maisema muuttui hyvin vuoristoiseksi ja tie serpentiiniksi. Osa holvimaisista (ja ilmeisen vanhoista) tunneleista oli aika hurjia. Rekan perässä ajellessamme sen peräkärry oli ottaa jatkuvasti kiinni kaarevan katon reunoihin, joten sen piti ajaa lähes keskellä tietä. Vastaan tulleet henkilöautot pääsivät hädin tuskin ohi. En tiedä mitä olisi tapahtunut, jos vastaan olisi tullut toinen rekka. Jonkun olisi kai pitänyt peruuttaa. Tien varrella oli kuitenkin suuri määrä viihtyisän näköisiä hotelleja ja ravintoloita. Pääosa niistä oli uusia. Osa niistä oli yhä kesken, ja vaikka useammassa paikassa laskettelurinteiden kyltit olivat jo paikoillaan, en ole varma olivatko rinteet vielä valmiit. Epäilen. Matkailuinfraa rakennetaan joka tapauksessa paljon.

Tbilisissä huomasi saman asian kuin jo rajatiellä. Majoituskapasiteettia on paljon. Kaupunki on mielenkiintoinen paikka. Se ei oikein vertaudu täysin mihinkään muuhun näkemääni kaupunkiin. Se on rakentunut vuorien rajaamassa laaksossa virtaavan joen rannoille. Vanhoja ja osin ränsistyneitäkin rakennuksia on paljon. Rappioromantiikasta pitävälle Tbilisi on oikea paikka käydä. Tästä huolimatta tunnelma on hyvin eurooppalainen, kansainvälinenkin. Kuulua georgialaista ruokaa saa todella monenlaisesta viihtyisästä ja mainiosta ravintolasta. Maan viiniä myydään myös joka puolella, monenmoisissa viinibaareissa ja myymälöissä. Sekä ruoka että juoma on kaupallistettu tyylillä, eivätkä ne (vielä) maksa kummoisia. Esimerkiksi illallinen kolmelle (vanha matkakaverini Pöke sattui kaupunkiin samaan aikaan kanssamme) hyvässä keskustaravintolassa viineineen maksoi hieman yli 40 euroa. Hieman yli kympin per naama siis. Georgialainen ruoka on muuten monenlaisine leipine ja juustoineen hyvin täyttävää. Ei jää nälkä.

Yleisesti ottaen en ihmettele lainkaan, että Georgian suosio matkailumaana on kasvanut viime vuosina. Täällä kannattaa kyllä käydä. Pidimme kovasti neljästä päivästämme Tbilisissä. Toivotaan, että liikaturismi ei käänny joskus tulevaisuudessa maata vastaan. Toisaalta Georgialla on sama etu kuin Itä-Euroopan vanhoilla turistien suosimilla kaupungeilla kuten Praha tai Budapest. Pitkä ja rikas historia. Maan hintataso tullee väistämättä nousemaan tulevaisuudessa, kuten tällaisissa prosesseissa yleensä käy. Muistan kuinka halpaa Prahassa aikanaan oli, vaan ei ole enää.

Käsitykseni Georgiasta valtiona on aina ollut, että itsenäistyttyään se on halunnut identifioitua vahvasti länteen. Jos EU:n ja Yhdysvaltain lippujen lukumäärästä voi mitään päätellä, näin on yhä. Georgialla on pitkä historia ja esimerkiksi maan kieltä kirjoitetaan aivan omilla ikivanhoilla aakkosillaan, jotka ovat kiintoisan näköisiä koukeroita. Kaikkien kylttien tekstit ovat georgiaksi ja yleensä myös englanniksi. Kyrilisiä kirjaimia on julkisesta tilasta turha etsiä, vaikka neuvostoaikaan kaikki lienee ollut esitetty myös venäjäksi. Ne on siivottu tehokkaasti pois kaikkialta. Toisaalta georgialaisten kansallisylpeydestä kertonee myös se, että kansainvälisten tuotemerkkien logotekstit on käännetty myös maan omiksi aakkosiksi. Esimerkiksi McDonalds ja H&M näyttävät jänniltä, kun niiden tunnus on käännetty georgiaksi. Tehdäänköhän millään muulla kielialueella näin? En ainakaan itse heti muista toista tällaisia käännöksiä harrastavaa maata.

Artikkelikuvassa vaihteeksi poseerausta. Kuva on Vardzian luolaluostarista. Vaikka oli viikonloppu, ei paikalla ollut meidän lisäksemme ketään muita. Joulukuun alku ei selvästikään ole Georgian ykkösmatkailusesonki.

—

Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:

Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta