Maksullisista luonnonihmeistä – Torres del Paine ja Perito Morenon jäätikkö
Pe 24.2.2018 (pvä 98), El Calafate (Argentiina)
Viime päivät ovat tarjonneet paljon nähtävää. Torres de Painen kansallispuistoa eteläisessä Chilessä oli suositeltu meillle monta kertaa ja useassa yhteydessä. Siispä ajoimme sinne. Maisemat olivatkin kieltämättä hienoja, kukaties hienoimmasta päästä koko tähänastisella matkalla. Syvälle puiston aluelle emme kuitenkaan menneet, sillä niin tehdäksemme meidän olisi pitänyt maksaa 29 euron pääsymaksu nokkaa kohden. Puistossa jossain muualla kuin tuulisella parkkipaikalla autossa yöpyäksemme olisi pitänyt maksaa lisää, parikymmentä dollaria henkeä kohden leirintäpaikassa, jossa ei olisi juuri vessaa kummempia palveluita ollut. Jonkinlainen hostellikin olisi alueelta netin mukaan löytynyt. Se kustansi yli 100 dollaria yöstä yhteismajoituksessa, dormissa. Nämä hinnat koskivat vain ulkomaalaisia. Paikalliset selvisivät ainakin pääsylipuista kolme kertaa halvemmalla.
Kansallispuiston pyörittäminen ei ole ilmaista, sen kuka tahansa ajattelava ihminen ymmärtää. Tavallaan myös jopa kunnioitan chileläisten kaksoishinnoittelupolitiikkaakin, onhan alue heidän ja he saavat itsenäisenä valtiona vapaasti päättää minkälaisia maksuja siellä vierailevilta ulkomaalaisilta missäkin tilanteessa peritään. Jos omia kansalaisia halutaan näin kannustaa katsomaan maansa nähtävyyksiä, niin se Chilelle ja chileläisille suotakoon. Torres del Paineen asti päätynyt turisti ei liene ihan tyhjätasku, joten jos rahaa pitää jostain nyhtää, niin ehkä se loogisempi lähde on kotimaisen matkailijan sijaan se kauempaa tullut.
Kuten kaikessa, rajansa kuitenkin tässäkin. Jos maksut ovat liian korkeat ja niiden suuruudessa haiskahtaa rahastus, jää vierailijalle helposti suuhun vähän huono maku. Pitäkää tunkkinne, saattaa satunnainen matkailija tuumata. Voi tietysti olla, että syvälle puistoon mentyämme mekin olisimme ymmärtäneet syyn pääsymaksun suuruuteen. Näinhän se aina on. Jos ei käy katsomassa, ei tiedä mitä menetti. Tässä tapauksessa kuitenkin hieman epäilen, sillä näkemämme puiston tiet eivät esimerkiksi olleet häävissä kunnossa. Osa niistä oli jopa suljettu. Mihin mennevät korkeat pääsymaksut elleivät puiston infraan, voisi joku kysyä. Kaikki kaukaa tulleet matkailijat eivät myöskään ehkä ole minun laillani ymmärtäväisiä nähtyään eteläamerikkalaisia huimasti suosivan pääsymaksuhinnaston.
Vaan eipä se mitään haitannut. Jo Torres del Painen ympäristö oli perin kaunista ja rauhallista seutua. Silmä lepäsi. Ajelimme koko päivän alueen sorateitä, katselimme ympärilemme ja otimme valokuvia. Yöksi päädyimme vuoreten ympäröimään laaksoon jossa virtasi vaatimaton joki. Se sai alkunsa vuorilta tulevasta pienestä vesiputouksesta. Kukaan ei meitä häirinnyt eikä samalla alueella pikkutien läheisyydestä huolimatta ollut muita majoittujia, eikä juuri edes liikennettä. Poltimme illan nuotiota ja kuuntelimme putouksen kohinaa. Eikä tämä maksanut mitään.
Kansallispuistot ja turistinähtävyydet ovat olleet tällä matkalla muutenkin hieman kaksipiippuinen juttu. Niihin on yleensä aina ollut pääsymaksu. Joskus se mielestäni kannattaa maksaa, joskus maksamista kannattaa vakavasti harkita. Esimerkiksi Iguazun putoukset ovat esimerkki paikasta, joka jää näkemättä ellei siitä suostu maksamaan. Se kannatti. Toinen tällainen esimerkki oli Perito Morenon jäätikkö, jossa kävimme tänään. Kuten Iguazulla, sielläkin kaikki oli järjestetty äärimmäisen hyvin. Kaikki toimi ja infra oli kunnossa. Sanalla sanoen kyseessä oli rehellinen turistikohde, jonka päänähtävyys, eli se itse jäätikkö, oli ehdottomasti näkemisen arvoinen. Porukkaakin oli vähemmän kuin putouksilla. Noin 23 euron pääsymaksu ei tuntunut paikan nähtyämme lainkaan korkealta.
Sen sijaan yleisiin maisemiin keskittyvien maksullisten kohteiden suhteen olisin epäilevämpi. Esimerkiksi Ushuaian kansallispuisto oli tavallaan pakollinen maksettava jos etelään menevän tien päätepisteen halusi nähdä. Muuten se ei mielestäni ollut kovin kummoinen. Siellä oli myös ruuhkaa. Luonnonpuisto, jossa parhaalle kuvauspaikalle saa jonottaa, on loppujen lopuksi ehkä jotain muuta kuin luonnonpuisto sen perinteisessä merkityksessä. Mitä hienoihin paikkoihin tulee, olemme tällä reissulla tainneet nähdä ne niistä kauneimmat jossain muualla kuin maksullisten porttien sisäpuolella (ellei noita joitain mainitsemiani yksittäisiä nähtävyyksiä lasketa). Yleensä hienoudet ovat tulleet vastaan yllättäen, pienille ja syrjäisille teille eksyttyämme. Osa viehätyksestä lienee myös ollut, ettei paikalla ole ollut muita. Ei kerrassaan ketään.
Hienoista maisemista puheen ollen, niitä lienee edessä taas ensi viikolla, jolloin tarkoituksemme on ajaa jälleen Chilen puolelle. Kiintoisaa on, että Tulimaasta on ajettava puolitoista tuhatta kilometriä pohjoiseen ennen kuin Argentiinasta pääsee taas Chilen puolelle. Maan eteläosassa ei yksinkertaisesti ole teitä. Ennakkotietojen mukaan kuuluisa Carretera Austral, eli Chilen eteläisimpään kolkkaan vievä tie numero 7 on aika haastavassa kunnossa, joten tulevasta viikosta saattaa tulla pitkä. Luvassa on kuitenkin jylhiä maisemia.
—
Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:
Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä
Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta
”Jos maksut ovat liian korkeat ja niiden suuruudessa haiskahtaa rahastus, jää vierailijalle helposti suuhun vähän huono maku. Pitäkää tunkkinne, saattaa satunnainen matkailija tuumata” 🙂
Mukava huomata että osataan sitä tunkkia teilläkin tarjota 🙂
Saattavat nuo korskealta vaikuttavat kehutut ja mainostetut turistirysät olla sitten paikanpäälle tultuna melkoisia pettymyksiä. Jos ei muuten niin roskaisuuden ja ympäristönsä paskaisuuden suhteen. Tai näin kotoisesti ajateltuna, ihan vaan pelkkien ilmojen suhteen. Paskoilla sadekeleillä ei mitään Lapin lisiä kuitata.
Kuvista päätellen olennaisinhan tuolta tulkin jo nähtyä, vieläpä suht kivojen kelien aikaan.
Tuosta tunkista tuli mieleen. Itse ajelimme rouvani kanssa kerran Italiassa ja meillä oli vakaa tarkoitus mennä romanttiseen Venetsiaan..
No me ajeltiin sinne monta monituista tuntia kovien helteiden aikaan, eikä matkanteko meinannut loppua millonkaan.. Ilmastoitua autoa ei ollut ja minulla oli tietenkin illan mittaan yltäpäältä hikisenä hirveä hinku päästä sitten perillä uimaan ja pesulle kristallin kirkkaaseen Adrianmereen, eli juuri sinne kuvan kauniiseen Venetsiaan.
Kuinka ollakkaan perille, tai no sinne ajotien päähän päästyämme ne sikäläiset merivedet muistuttivat siellä laivasataman viereisillä alueilla kiiltävien Venetsiamainosten kuvien sijaan enemmän haisevaa avoviemäriä. Roskaa ja jätettä silmän kantamattomiin..
Eipä moiseen haisevaan jätteitä lilluvaan roskasoossiin tehnyt yhtään mieli mennä uimaan. Sitä yleisen sottaisuuden ja paskaisuuden aiheuttamaa alkupuistatusta ei sikäläinen rahastus- ja ryöstöhinnoittelu enää kompensoinut ollenkaan. Eli niin tyhmältä kuin se sillon tuntuikin niin siinä oli taas yksi tervettä järkeä huokuva tunkin paikka.
No me ajettiin seuraavaksi päiväksi viereiseen paikallisten suosimaan pieneen rannikkokaupunkiin jonka nimi on Caorle Venetsia. Siellä oli puhtaammat uimavedet ja oikein kiva hotellikin löytyi ihan uimarannan vierestä. Puhdas luonto ja hyvä uimaranta ilman pahoja turistimassoja on valttia. Toisaalta. Kun on omalla autolla liikkeellä ja hyvin varustautunut niin sitä on varaakin olla aika kranttu. Niitä ”tunkkeja” ei voi ikinä tarjoilla liikaa 😉
Heh, on se välillä hyvä tarjoilla niitä tunkkejakin. Tosin toisaalta eihän sitä ikinä tiedä mitä menettää ellei käy itse katsomassa. Se on tietty se kolikon toinen puoli. Olin aiemmin enemmän nähtävyysvastainen, mutta sittemmin olen todennut että hyvä niitäkin on välillä käydä katsomassa. Juuri siksi, että tietää mistä puhutaan.
Hienoja kuvia noista (luonnon-) nähtävyyksistä täällä kyllä saa, mutta joskus on kyllä melkein mielenkiintoisempaa kääntää kamera pois päin siitä nähtävyydestä, kurkistaa ikään kuin kulissien taakse. Täällä silloin monesti näkee suuren ihmisjoukon jonottamassa ottamaan sitä maisemakuvaa, josta ei voi mitenkään päätellä että kuvanottopaikassa on hirveä ryysis.
Ja se on kyllä puistojen puolesta täällä sanottava, että siellä ei ole ollut vielä ikinä roskaa. Eli ainakin niitä siivotaan ja yritetään pitää siistinä. Niinhän ei oikein ole ollut muualla, vaan roskaa on ollut paljonlaisesti muualla luonnossa.
Ja juu, eipä taida Ventsia olla niitä parhaita uimapaikkoja, olen joskus siellä itsekin käynyt.
Hei Tomi ja Jasmin, kiva lukea teidän seikkailuja!
Perito Moreno on kyllä unohtumaton elämys, ah se hohtava sininen kuin Mynthon mainoksessa!
Hei sielläpäin kun olette Calafatessa niin kannattaa ehdottomasti mennä El Chalteniin, noin kolmen tunnin ajomatkan päässä pohjoiseen. Upealla paikalla vuorten välissä oleva pikkukylä, josta pääsee suoraan patikoimaan uskomattomiin maisemiin Mt Fitz Royn ympäristöön. Parasta siinä on se omatoimisuus ja vapaus (ilmaista myös) valita omat reitit. Löytyy päiväretkiä ja pidempiä vaelluksia. El Chaltenista jäi myös mieleen hotellissa ollut sauna ja lämmin uimallas johon oli ihana sulaa viileän vaelluspäivän jälkeen. En kyllä muista nyt hotellin nimeä tosin… Onnea matkaan!
Moro Omar ja terveisiä Buenos Airesiin! El Chaltenia harkitsimme (ohjaavathan näemmä kaikki tienviitatkin täällä päin sinne), mutta tällä kertaa se jäi väliin. Totesimme, ettemme taida tähän väliin tehdö vaelluksia joten päätimme jatkaa suoraan Chile Chicoon ja Chilen puolelle. Sauna tosin kuulostaa hyvältä. Varsinkin Jasmin olisi kovana saunojana osannut arvostaa moista…
Ja kiitoksia onnentoivotuksista. Tuurilla ne laivatkin tunnetusti seilaavat!
Hei, löysin bloginne pariin vasta nyt ja ihan supermielenkiintoista seurata reissuanne! JOS, siis iso jos matkanne reitti poikkeaa Kaliforniaan ja kuuluisalle L.A. – San Francisco väliselle rantareitille Highway 1, niin tiedoksenne, että se on ollut viimeiset 9-10 kk poikki yhdestä kohtaa maanvyörymän vuoksi. Kirjoitin siitä omaan blogiinikin hiljattain. Mutta alkuperäinen reittinne toki kulkee huomattavasti enemmän sisämaassa eli voi hyvinkin olla, ettei kosketa teitä millään tavalla. Ei muuta kuin turvallisia ajokilometrejä jatkossakin, jään mielenkiinnolla seuramaan! Ja kiva, että jaksatte latailla noita kuviakin blogiin mukaan, vaikkei netti ole varmastikaan parhaimmasta päästä. 🙂
Kiitoksia, ja mukava jos tekstit ovat kiinnostavia. Kiitos myös tuosta Highway 1 -tiedosta, sillä Yhdysvaltojen reittiä emme ole missään mielessä lyöneet lukkoon. Se elää aivan varmasti, eikä tulle toteutumaan noin kuin se karttaan on piiretty. Tällä hetkellä näyttää siltä, että suuntaamme Meksikossa Bajan niemimaalle, sillä Jasminilla on siellä tuttuja kotikonnuilta. Tämä ratkaisu johtaisi tietty siihen, että ajamme Kaliforniaankin. Sitä paitsi tuo nimenomainen väli on minultakin ajamatta, ja olen sen halunnut jo pitkään tehdä.
Mutta jos keksit vinkkejä tai neuvoja, niin kommentoi jatkossakin ihmeesä.
Unohdin, että Etelä-Amerikan matkailu kiinnostaa siis kovasti itseänikin ja varsinkin, kun tällä hetkellä tulee pidettyä majapaikkaa täällä Kaliforniassa. Bloginne on tässäkin mielessä kovin antoisa! Matkakuume vain nousee ja rajusti… 🙂