Italiaan, italian poikki ja vihdoin Korsikan saarelle

La Pietra, Korsikan saari, Ranska

Päivät 6, 7 ja 8

No niin, olemme vihdoin siellä mihin ajattelimmekin tulla. Eli Korsikan saarella Välimerellä. Saari kuuluu Ranskalle. Tästä on tarkoitus jatkaa vielä ainakin Sardinian saarelle, joka taas on osa Italiaa. Emme ole kumpikaan käyneet näillä saarilla aiemmin, joten Euroopan valtateiden sijasta kokemus on uusi. Valtatiet, tai ainakin monet niistä, taas olivat meille jo aika tuttuja. Joka tapauksessa olemme ikään kuin perillä ja vauhtia voi vihdoin hidastaa.

Ylitimme Itävallan ja Italian rajan vuoristossa, melkoista serpentiinitietä ajaen. Tälläkään kertaa rajalla ei ollut minkäänlaista valvontaa tai tarkastusta. Rajapiste oli kutakuinkin vuoren päällä ja Italian puolella tie laski nopeasti laaksoon.

Muutos Itävallasta Italiaan tullessa oli yllättävän suuri. Rakennusten arkkitehtuuri muuttui alppitaloista italialaishenkisiksi kyliksi ja taloiksi. Myös autokanta muuttui. Italiassa suositaan Italialaisvalmisteisia pikkuautoja. Fiat, Lancia ja niin päin pois. Itävallassa ajettiin isommilla autoilla. Ei sinänsä ihme, sillä Italian kyläteillä pieni koppi on varmasti kätevämpi. En tiedä, ovatko italialaiset autot Italiassa halvempia kuin muualla valmistetut, ehkä. Tuskinpa merkkivalintaan vaikuttaa pelkästään isänmaallisuus.

Jos rakennetun ympäristön yleistunnelma muuttui, muuttui myös sää. Itävallassakin ilma alkoi olla päivisin mitä miellyttävin, mutta öisin oli yhä aika viileää. Ehkä johtuen vuoristossa. Italian jokilaaksossa rajan pinnassa yölämpötilakin oli jo hyvin miellyttävä. Ihan täysi kesä, ainakin Suomen mittapuulla. Tämä ei liene pelkästään sattumaa, sillä myös kasvillisuus on selkeästi trooppisempaa kuin Itävallassa. Siellä oli enemmän havupuita.

Vietimme miellyttävän leirintäalueyön Italian puolella ja matka jatkui Italian poikki, maan länsirannikolle Livornoon. Toisen Italian yön vietimme Pisan kupeessa luonnonpuistossa. Aamupäivällä ehdimme vielä käydä katsomassa kuulua kaltevaa tornia. Vinossa se oli yhä. Vaikka nyt ei ole vielä sesonki, tornilla oli aika lailla turisteja jo nyt. Korsikan lautta lähti Livornon satamasta iltapäivällä.

Matka Italian halki oli jossain määrin hikinen. Auton ilmastointi ei nimittäin toimi. Se on ollut rikki jo pitkään. Yritin korjauttaa sitä juuri ennen lähtöämme, mutta korjaamo ei saanut sitä toimimaan. Kuulemma joku mystinen sähkövika. Tähän mennessä ilmastoinnin puuttuminen ei ole juuri matkalla vaivannut mutta, kuten arvelinkin, viimeistään täällä viilennystä alkaisi kaipailemaan. Ja niinhän siinä kävi. En tiedä, löytyisikö täältäpäin maailmaa joku, joka osaisi systeemin korjata. Varmaan. Tällaisten asioiden hoitaminen on vain usein oudossa maassa ja paikassa kovin raskasta säätämistä, joten saapa nähdä.

Ylitys Manner-Italiasta Korsikalle kesti viisi ja puoli tuntia. Laiva oli ihan ok, vaikkakaan ei ihan yhtä uusi ja siisti kuin vaikkapa Suomenlahdella seilaavat. Myös laivan lastauskulttuuri oli kovin erilainen kuin pohjolassa. Italiassa ei ole niin tarkkaa. Satamassa ei esimerkiksi ollut minkäänlaisia koppeja, joissa liput olisi tarkastettu. Sataman puomilla ollut mies kyseli, jotta mihin olette menossa, ja ohjeisti autot sitten suullisesti oikealle laiturille. Laiturilla toinen mies kierteli autot läpi ja katsoi netistä ostamaamme lippua kännykkäruudulta. Henkilötodistuksia tai passeja ei kukaan kysellyt.

Kovin oli rennompaa ja epävirallisempaa kuin vaikka Helsingin tai Tallinnan satamissa, joissa prosessit on hiottu mahdollisimman tehokkaiksi, eikä automatkustajalle jää oikein edes mahdollisuuttakaan eksyä tai tehdä virheitä. Italian autolauttakuviot eivät tosin tulleet yllätyksenä. Sikäli kun muistan, on esimerkiksi Kreikan lautoilla ihan samanlaista.

Olimme perillä Korsikalla saaren koilliskulmassa sijaitsevassa Bastian satamakaupungissa hieman ennen seitsemää illalla. Ympäristö muuttui taas selvästi. Olimme saapuneet Ranskaan. On jännä, miten Ranskan hallinnoimilla, tai sen aiemmin hallinnoimilla, alueilla ympäri maailman on aina jotenkin selvän ranskalaista. Aina Etelä-Amerikan Ranskan Guyanaa ja Senegalin Dakaria myöten. Jotenkin se ranskalaisuus ja ranskalainen kulttuuri näkyy heti. Syynä on kai taas arkkitehtuuri, tiet, autot, kylttien tyyli ja muoto. Kaikki pienet jutut.

Yöksi ajelimme vielä parikymmentä kilometriä kaupungista pohjoiseen kilometriä erinomaiselle ja puolityhjälle leirintäalueelle. Autoilijan ensivaikutelma Korsikasta oli, että kovin on mutkaista. Koko rantaa myötäilleellä tieosuudella ei tainnut olla yhtään suoraa pätkää. Rattia sai vääntää jatkuvasti ja tosissaan. Saapa nähdä, onko tämä ennakkoa tulevasta.