Autoillen Cuscosta Machu Picchulle ja takaisin – ohjeita, neuvoja ja kokemuksia

Autoillen Cuscosta Machu Picchulle ja takaisin – ohjeita, neuvoja ja kokemuksia

 

Su 1.4.2018 (pvä 135), Cusco, Peru

Yleinen turistien keskuudessa vallitseva konsensus vaikuttaa olevan, että Machu Picchulle pääseminen on jossain määrin hankalaa ja sekavaa. Sinne kun ei mene lainkaan tietä, vaav vain pelkkä juna. Kävelläkin kuulemma voi, olimme ennakkoon kuulleet. Mutta pitääkö tälle Perun ehkä kuuluisimmalle nähtävyydelle, eli Inkojen jyrkän vuoren nokkaan kivestä rakentamaan kaupunkiin, päästäkseen paarustaa päiväkausia? Ja ellei halua, onko ainut vaihtoehto maksaa satoja euroja junalipusta? Kaiken lisäksi Cuscosta lähtevät junat on yleensä bookattu täyteen pitkäksi ajaksi eteenpäin, eikä niihin siten noin vain marssita. Jos varausta junaan ei ole, eikä halua kävellä viittä päivää, onko kaikki sitten menetetty ja matka Cuscoon hukkareissu?

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia. Se oli tilanne vielä päättyvän viikon alussa. Netistä asiaa selviteltyämme laadimme kuitenkin suunnitelman, joka osoittautui ihan toimivaksi paketiksi. Ja mikä parasta, reissun tultua tehdyksi, ihan omaan kokemukseen perustuvia vastauksiakin on nyt olemassa. Tämä meidän settimme sisälsi autoilua ja patikointia, mutta vain päiväkseltään. Monen vuorokauden vaellukseen ei ollut tarvetta.

Uskoakseni keikkaa ei myöskään saa juuri halvemmalla tehtyä, sillä kulumme rajoittuivat oikeastaan vain pääsylippuihin, sekä tietenkin polttoaineeseen, omalla autollamme kun liikumme. Lisäksi yövyimme yhden yön hotellissa Machu Pichun juurella Agua Calientessa (hieman yli 30 euroa), jonne nuo aikaisemmin mainitsemani junat ihmisiä Cuscosta päin kuskaavat. Tämä kulu ei tosin olle pakollinen, sillä päiväseltäänkin reissusta varmaankin selviää, jos vain jaksaa kävellä. Erittelen seuraavassa matkan vaiheita ynnä muita erityispiirteitä. Toivottavasti tästä on jonain päivänä jotain hyötyä jollekin samojen kysymysten kanssa painiskeleville.

Lähtötilanne

Olimme siis Cuscossa ja Machu Picchulle piti päästä, emmekä halunneet maksaa junalipuista maltaita. Meillä on oma auto, joten oli loogista käyttää sitä. Selvisi, että kyseistä inkojen rakennustaidon ihmettä lähin paikka jonne pääsee maanteitse on kylä nimeltä Santa Teresa. Se on ikään kuin takaportti alueelle. Selvisi myös, että tämä reitti on sama, jota Cuscon kymmenissä matkatoimistoissa mainostama ”Machu Picchu by car” -pakettimatka käyttää. Tämä taasen on ilmeisesti se halvin tapa matkustaa Cuscosta Machu Picchulle, ellei siis käytössä ole omaa ajoneuvoa.

Autoilureitti Cusco – Santa Teresa – Hidroelectirca

Cuscosta on matkaa Santa Teresaan vain 225 kilometriä, mutta tie on hidasta ajettavaa. Meiltä perille pääsemiseen taisi mennä seitsemän tuntia. Paikalliset turisteja kuskaavat pikkubussit varmaan taittavat matkan nopeammin, ainakaan jos niiden vauhdista pystyi mitään päättelemään. Ilmeisesti kuskeille tuttuja teitä ovat nämä. Pääosa matkasta on hyvää ja päällystettyä tietä, joka tosin ylittää neljä kilometriä korkean vuoren. Koko matka on oikeastaan silkkaa serpentiinitietä. Autopahoinvointiin taipuvaiset reissun tehneet turistit näyttivät netissä valittelevan pahan olon päässeen yllättämään. Omalla autolla ajellen tie oli hidasta, mutta ei sinänsä pelottavaa tai kovin stressaavaa ajettavaa.

Automatkan hermoja raastavin osuus oli sen sijaan viimeinen 35 kilometriä perille. Asfaltoitu tie nimittäin loppuu kylään nimeltä Santa Rosa. Loppumatka Santa Teresaan ja siitä edelleen tien lopulliseen Hidroelectrica-nimellä kulkevaan päätepisteeseen on kuoppaista ja huonoa soratietä, joka kulkee kaiken kukkuraksi jyrkän vuorenrinteen sivustaa. Pudotus rotkoon ja sen pohjalla raivoisasti kuohuvaan mutaiseen jokeen on välillä satoja metrejä, eikä kaiteita tietenkään ole. Kaistoja on pääosin yksi, ja vastaantulevaa liikennettä väistellään miten kuten pystytään. Välillä vekslataan ja peruutellaan. Useammassa kohdassa tien poikki virtaa vuorelta tulevaa vettä. Joissain kohtaa penkka oli sortunut vieden osan tiestä mennessään.

Matkailijoita kuskaavat pikkubussit näkyivät ajavan tämänkin pätkän aika vauhdikkaasti. Eilen pois päin ajaessamme vastaan tuli lähes parikymmentä Mersun Sprintteriä, kukin täynnä turisteja. Bussien kyytiläiset valokuvasivat ahkerasti tai istuskelivat paikoillaan, kuka innostuneen, kuka poissaolevan oloisena. Kukaan heistä ei tainnut olla ikinä ajanut kyseistä tienpätkää itse. Jos olisi, olisivat ilmeet saattaneet viestiä jotain muuta kuin rauhaa ja tulevan seikkalun odotusta. Kenties ne olisivat viestineet ahdistusta tai pelkoa. Ihme, ettei tiellä satu jatkuvasti onnettomuuksia. Meiltä matka sujui kuitenkin loppujen lopuksi menestyksekkäästi suuntaan kuin toiseenkin, enhän muuten istuisi tässä tätä kirjoittamassa. Ja niin se taitaa sujua käytännössä aina turistibusseiltakin, sillä parikymmenpäisen turistijoukon päätyminen rotkon pohjalle Santa Teresan tiellä ylittäisi varmaan uutiskynnyksen Euroopassakin.

 

Palanen Santa Teresaan vievää tietä.

 

Patikointi Hidroelectrica – Machu Picchu

Hidroelectrica on saanut nimensä paikalla sijaitsevalta vesivoimalaitoksesta, jota emme tosin nähneet. Autotie päättyy siis sinne. Me olimme perillä iltahämärissä. Nukuimme autossa jonkinlaisen hyvin rauhallisen ja seinättömän kahvilakatoksen pihalla, jonka omistaja asui liikeyrityksensä vieressä ja tuli tervehtimään meitä jo illalla. Hän kertoi, että saisimme yöpyä paikassa ja parkkeerata auton patikkareissumme ajaksi hänen takapihalleen vajaan kymmenen euron korvausta vastaan. Tämä oli mitä ilmeisemmin hänen sivubisneksensä. Suostuimme. Auto olisi turvassa. Hyvä.

Seuraavana aamuna heräsimme autossa seitsemältä ropinaan. Satoi kaatamalla. Ei näytä hyvältä mutta odotellaan, tuumasimme. Se kannatti, sillä yhdeksältä sade loppui ja lähdimme aamiaisen jälkeen marssimaan pilvisessä ja kosteassa säässä kohti Machu Picchua. Hidroelectrican ja Agua Calienten yhdistää viidakkomaisissa maisemissa kulkeva junanrata. Ensimmäisenä vastaamme tuli puistonvartioiden koppi, jossa kirjasimme nimemme isoon vihkoon. Passejakin vilkaistiin. Ne kannattaa ottaa vuorelle mukaan, sillä kaikkiaan niitä katsottiin reissulla kolme kertaa.

Kävelimme eteenpäin, kunnes vastaan tuli pieni asema ja radan pää. Seurasimme sitä jonkin matkaa, kunnes kyltit ohjasivat meidät pienen metsäisen polun kautta toiselle radalle. Tämän radan vartta (ja osin sillä) sitten marssimme noin kahdeksan kilometriä päästen vajaa kaksi tuntia käveltyämme perille Machu Picchulle vievän polun risteykseen. Kuten käytetystä ajasta voi päätellä, kävely oli aika helppo. Maasto on tasaista ja oikeastaan ainut epämiellyttävä seikka oli radan pohjana oleva sepeli, jonka päällä piti välillä kävellä. Tämä kannattaa huomioida jalkinevalinnassa. Vastaamme tosin tuli muutama varvassandaalienkin käyttäjä. Tyylejä on monta.

Radalla käveli siis myös muita. Näimme kaikkiaan ehkä parikymmentä muuta jalkaisin väliä taittanutta turistia, yksin, pareina tai pienissä ryhmissä. Radan varressa oli myös useampi pieni ravintola tai myyntikoju, jotka lienee rakennettu sinne vain ja ainoastaan radalla käveliviä matkailijoita silmällä pitäen. Pari kertaa päivässä kulkevat junat eivät niiden kohdalla (tietenkään) pysähdy. Junallakin välin voi siis matkustaa. Aikatauluja kannattaa etsiä Perurailin sivuilta, sillä niitä en uskalla tässä antaa. Itse löysin netistä kolme erilaista vaihtoehtoa. Yksikään juna ei meitä kuitenkaan kävellessämme häirinnyt, joten ne eivät taida ainakaan kulkea aamupäivän myöhäisinä tunteina tai puolen päivän aikoihin.

Ratakävely oli oikein mukava ja maisemat viidakkomaisen vehreitä (artikkelikuva). Suosittelen.

Rata vie siis Agua Calienten oikeastaan vain turisteja varten rakennettuun kylään, mutta sinne asti ei tarvitse kävellä. Polku ylös Machu Picchulle eroaa radasta pari kilometriä ennen kylää. Tässä passit ja pääsylippuprintit (niistä lisää alla) tarkastettiin uudelleen. Tämän jälkeen ylitimme rataa myötäilleen joen kävelysiltaa pitkin ja aloimme kiivetä. Hikisitä hommaa, jota en suosittelisi heikkojalkaisille. Hieman yli tunnin epätasaisia ja jyrkkiä kiviportaita viidakossa kavuttuamme olimme huipulla. Emme kiivenneet portaita yksin, sillä monet muutkin olivat ottaneet itselleen saman urakan. Portailla porukkaa oli paljon enemmän kuin radalla, sillä myös Agua Calientesta tulleet kävelijät käyttävät tätä samaa reittiä. Bussillakin huipulle pääsee, mutta se maksaa 12 us-dollaria suuntaansa. Jotkut kaiketi halusivat säästää, toiset taas olla kokemusta rikkaampia. Jälleen näimme monia varustautumistyylejä. Varvassandaaleista yökerhoon sopivan asustuksen kautta aina pätevän oloisiin vaelluskenkiin ja -sauvoihin. Korkokengillä ei kukaan tainnut silti näitä portaita kiipeillä, vaikka joissain tapauksissa niiden pois jättäminen oli muusta asutuksesta päätellen ollut vaikea rasti. Mutta kuten todettua, kukin tyylillään.

Päin vastoin kuin radan varrella, porrasosuudella ei ollut yhtään kioskia tai muuta kaupustelijaa tai muitakaan palveluita. Mukaan kannattaa siis ainakin varata juotavaa. Tosin ylhäältä, Machu Picchun portin kupeesta saa vaikka mitä syötävää ja juotavaa vesipulloista kahvilanaposteltavien kautta ravintolaruokaan. Ravintoloita taisi ylhäällä olla jopa usempi kuin yksi. Eli jos tunnin päkistyksen kestää ilamn eväitä, perillä odotus palkitaan. Maksaa voi ainakin luottokorteilla, perun valuutalla tai Yhdysvaltain dollareilla. Kaikki käy.

 

Portaat Machu Picchulle. Näitä ja vastaavia kavutaan matkalla huipulle noin tunnin ajan.

 

Itse Machu Picchu

Ylhäällä oli paljon ihmisiä. Aiemmin mainitsemieni Agua Calientesta tulevien linaja-autojen päätepysäkki on täällä, ja sen luona oli jatkuvaa kuhinaa. Ilmeisesti poispäin huipulta kyytiä sai aina jonottaa. Alueen portilla oli myös pieni jono, jossa seisoskelimme viitisen minuuttia. Portilla pääsyliput ja passit tarkastettiin viimeisen kerran. Tällä kertaa katselmus ei ollut suurpiirteinen ja manuaalinen kuten aiemmin, vaan lipuntarkastaja skannasi lippuprinissämme olleen viivakoodin ja tarkasti, että passimme vastaavat ruudulle ilmestyneitä tietoja. Väärennetyin lipuin ei sisään taida päästä. Kaikki tiedot ovat järjestelmässä. Edistynyttä.

Entäs itse Machu Picchu sitten? Ensinnäkin se oli suurempi alue kuin luulin. Alue on myös hyvin säilynyt ja järjestelyt ovat hyvät. Raunioiden seassa harhailuun on selvät merkityt reitit ja usein myös kulkusuunnat ovat merkityt. Jos yrittää kulkea nuolia vastaan, alueella pyörivät valvojat puhaltavat pilliin ja opastavat turistit huutaen oikeaan suuntaan. Portilla pyöri muutamia joutilaita virallisia oppaita, jollainen ryhmillä näkyi olevan. Sellaisen voi halutessaan palkata itselleen, muta pakko ei ole. Omin päinkin runioita voi kierrellä, kuten me teimme.

Kuten Iguazun putouksilla, Ushuaian eteläkärjen kansasallispuistossa ja Rio de Janeiron kristuspatsaallakin, myös Machu Picchulla oli todella paljon porukkaa. Monessa paikassa myös raunioiden seassa sai jonottaa. Usein pelkän ihmismäärän takia, monesti koska joku edempänä halusi ottaa itsestään selfien juuri siiinä parhaassa polun mutkassa. Sama ilmiö kuten kaikissa Etelä-Amerikan nähtävyyksissä. Tämä kaikki vaikka nyt on kai matala sesonki, sää oli pilvinen ja välillä satoikin. Koko lippukiintiötä vuorelle ei oltu edes myyty täyteen, joten sesongin aikaan väkeä on ilmeisesti vielä enemmän.

Kuten aiemminkin, ei suuria turistilaumoja voi oikein liikaa arvostella, sillä olimmehan osa sitä laumaa itsekin ja siten osa ongelmaa. Vähän ristiriitaisen tunnelman tällainen massaturismi kuitenkin jättää. Machu Picchukin varmasti sopisi kaikenmoiseen fiilistelyyn ja rauhalliseen perhetymiseen, mutta tuhannet muut kuvanottajat ja ihmettelijät eivät oikein sitä edesauta. Mutta mielenkintoinen paikka tämäkin oli, ja kuten aiemminkin, kannatti se käydä katsomassa. Nyt tiedämme mistä puhutaan kun puhutaan Machu Picchusta. Siitä on omakohtainen kokemus.

Mainittakoon vielä, että näillä seuduin on kuulemma toinenkin Inkojen vastaavanlainen kaupunki, joka on vieläpä Machu Picchua suurempi. Se on kuitenkin monen päivän jalkamatkan päässä, eikä muita keinoja päästä perille ole, joten siellä ei ilmeisesti ole oikein ketään. Vain rauha. Omiin polkuihinsa mieltyneen Perunkävijän kannattaa ehkä googlailla tarkemmin tätä vaihtoehtoa.

 

Me ja rauniot, pilvet ja vuoret.

Machu Picchun pääsylipuista

Lippuja Machu Picchulle myydään ainakin Cuscossa ja Agua Calientessa. Ne voi myös ostaa netistä, kuten me teimme. Perun viranomaisten tätä varten keyhäämä nettisaitti ei ole kaikkein käyttäjäystävällisin, mutta sieltä me lippumme ostimme ja homma toimi. Selkeät ohjeet monimutkaisten selainkaavakkeiden täyttämiseen löytyivät tämän linkin takaa. Samalta sivulta löytyvät myös kaikki hinnat sekä linkki viralliselle lippujenostosivustolle. Me tulostimme lippukuitin ja varaustositteen nettikahvilassa Santa Teresassa. En tiedä olisiko sisään päässyt vain näyttämällä lippuja mobiililaittelta. Sitä emme kokeilleet tai kysyneet. Liput maksoivat 152 solia, eli hieman alle 40 euroa kappaleelta.

Oli hyvä että tulimme hommanneeksi liput etukäteen verkosta, sillä niitä ei voinut ostaa mistään vaellusreittimme varrelta. Meidän olisi pitänyt kävellä niitä varten Agua Calienteen ja sitten taas takaisin porraspolun alkupisteeseen. Kaiken lisäksi Agua Calientessa näytti sieltä aamupäivällä lähtiessämme olevan puolen kaupungin mittainen jono, ilmeisesti juuri lipunmyyntipisteeseen. Suosittelen siis nettiostosta.

 

Aguas Calienten majoitukset ynnä muuta pohdintaa

Kaiken kaikkiaan Machu Picchuilu ei ole halpaa hommaa. Rahanmenoa ei voi oikein estää jos vuorella haluaa käydä. Jos paikalle haluaa matkustaa junalla, kannattaa varata matkat hyvissä ajoin etukäteen ja varata koko reissuun useita satoja euroja. Kannattaa siis varautua rahanmenoon. Kannattaa myös varautua siihen, että monessa paikassa saa jonottaa. Rahamielessä positiivista (ainakin näin matklan sesongin aikaan) oli Aguas Calienten majoitusten hintataso, joka ei ollut niin korkea kuin kuvittelin sen olevan. Syy tähän selvisi kun pääsimme paikalle. Kylässä nimittäin ei oikeastaan ole mitään muuta kuin hotelleja ja majataloja sekä erilaisia ravintoloita ja turistikauppoja. Majapaikkoja lienee niin paljon, että hintataso pysyy jotenkin järkevänä. Kun majoituksia etsii vaikkapa Booking.com -sivustolta, kannattaa hakukenttään kirjoittaa Machu Picchu. Tällöin näkyviin tulevat kaikki alueen majoitukset.

Mitä meidän reissuumme tulee, oli se mukava keikka ja kannatti tehdä. Sää oli hieman kehno, mutta ei sekään suuremmin haitannut. Kävely kannatti ehdottomasti, ja ehkä hieman yllättäenkin se taisi loppujen lopuksi olla koko reissun mieleenjäävin osuus.

Omalla ajoneuvolla liikkuvan on myös syytä huomata, että ellei onneaan halua lähteä koittamaan aivan pienimmille vuoriteille, on Santa Teresasta ajettava lähes koko matka takaisin Cuscoon päästäkseen jälleen muualle Peruun vieville pääteille. Vuoren rinteillä kiemurtelevat soratiet riittivät meille hetkeksi, joten teimme juuri näin. Siispä olemme taas Cuscossa. Matkamme jatkuu täältä taas huomenna, ja suuntana on tuolloin pohjoinen.

 

Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:

Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta



8 thoughts on “Autoillen Cuscosta Machu Picchulle ja takaisin – ohjeita, neuvoja ja kokemuksia”

  • Wau.. Melkoinen reissu taas tuokin.. Kaikkia herkullisia kurveja ja eksoottisia nähtävyyksiä teille matkan varrella tuleekin.. Enkä tarkoita nyt tätä: http://www.havaintoja.com/wp-content/uploads/2018/04/IMG_2866.jpg

    Nam 🙂

    Oli miten oli.. Kelpaa varmaankin sitten vanhoilla päivillään tuotakin kokemusta kiikkustuolissa muistela..

    Minä jo aikaisemmin katselin kartasta sitä ajamaanne vuoristoista serpentiinitietä ja voin vain arvata että siinä riitti ajamista.. Onneksi hommasitte noin fiksun kokoisen auton, sillä sitten pääsitte tuonnekkin.

    • Meidän automme on tosiaan aika näppärä, mutta muiden ei aina ole. Uskomatonta on miten noilla yksikaistaisilla vuorenrinteessä kiemurtelevilla ja puoliksi sortuneilla sorateillä tulee vastaan jenkkityylisiä puoliperävaunurekkoja. Siinä oli sitten aina naurussa pitelemistä, mutta aina toistemme ohi jotenkin pääsimme…

  • Näyttää olevan samanmalliset portaat kuin Pöytävuorelle, ja varmaan monessa muussakin paikassa.
    Näkyikö käärmeitä, värikkäitä perhosia, hämähäkkejä tms kävelyosuudella?
    Minkälaista lämpötilaa noissa korkeuksissa on, entä onko tuulista?
    Pitikö jossain vaihtaa paikallista valuuttaa vai oliko dollarit ja luottokortit riittävät?
    Hyvää matkanjatkoa kohti banaanivaltioita.

    • Pöytävuorella taisi tosiaan olla aika samanlaiset rappuset. Itsekin niitä joskus kapuilin, siellä tosin vain alaspäin.

      Mitään kovin eksoottisia elukoita emme tuolla retkellä nähneet, vaikka jostain taisin itsekin lukea ainakin isoista hämähäkeistä. Perhosia oli tosi paljon, varsinkin radanvaressa. Lämpötila oli oikeastaan tosi miellyttävä, Suomen sateisen kesäpäivän +20 ehkä. Hikisenä paikoillaan alkoi tosin tulla vilu, joten pitköhihainen takki tai paita oli hyvä olla mukana. Eikä ylhäällä muistini mukaan tuullut juurikaan. Ainakaan se ei ollut mitään verrattuna Patagoniassa ja Tulimaassa kokemaamme.

      Taalat kävivät, luottokortti kelpasi. Ylhäällä oli vähän se fiilis, että kunhan se on rahaa, se kelpaa kyllä. Jopa vuoren kahvilassa hinnatkin olivat myös jenkkitaaloissa.

    • Eipä täällä oikein vaihtoehtoja kun ottaa rauhallisesti. Sen verran hurjia nuo tiet välillä ovat. Täytyy vain toivoa, ettei auto hajoa kokonaan tässä rynkytyksessä. Sellaista menoa oli taas eilen välillä. Mutta tästä pisn lisää kun saan viimeiset kuulumiset kirjailtua ylös. Perun teistä ja liikenteestä on kertynytkin sanottavaa viime päivinä.

  • Onkin mielenkiintoinen reitinvalinta. Alkuperäisessä suunnitelmassa Machu Picchulta lasketeltiin alas meren rantaan ja rantaa pitkin pohjoiseen. Nyt mennäänkin vuoristossa ylös, alas siksakkia. Ettei vaan olisi joku koiranleuka mennyt kääntämään navigaattoria eri asentoon ja porhalletaan kohti Amazonin sademetsiä….Lima olisi siellä vasemman käden puolella!

    • Kyllä, tällainen valinta tosiaan tehtiin Cuscossa. Kun Perussa ollaan, niin pitäähän sitä vuoristoa nähdä. Vaikka toden sanoakseni tuo vasemman käden Lima houkuttaa päivä päuvältä enemmän.

Vastaa käyttäjälle Markku Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *