Japanista ja Tokiosta

To 4.10.2018 (pvä 320), Tokio (Japani)

Suur-Tokiossa on 36 miljoonaa ihmistä. Sitä ei uskoisi, sillä niin siistiä täällä on ja asiat ovat järjestyksessä. Kaikki tuntuu toimivan suorastaan uskomattoman hyvin. Ihmiset kulkevat kävellen, polkupyörillä ja metrolla. Autojakin täällä toki on, mutta ne ovat jotenkin huomaamattomia, pienikokoisia ja hiljaisia. Autotiet eivät näytä ruuhkaisilta. Kaikesta edellä mainitusta johtuen Tokio tuntuu monin paikoin kuin pikkukaupungilta konsanaan, korttelimaiselta. Se on outoa. Ihan vastaavaa en muista nähneeni oikeastaan missään muualla.

Epäilen, että ärsykkeiden määrää on aktiivisesti pyritty minimoimaan. Se on jotenkin hyvin japanilaista. Konfliktien mahdollisuudet pyritään saamaan niin lähelle nollaa kuin se vain on mahdollista. Kohdatessa väistetään, marketeissa jonotetaan lattiaan piirrettyn, jonon paikkaa indikoivan, kuvion päällä. Kaikki on perin ohjeistettua. Kun näin paljon porukkaa asuu samalla alueella, asioiden lienee pakko toimia hyvin tai koko homma muuttuu kaaokseksi. Sellaisiakin paikkoja maailmassa on paljon. Jostakin syystä toisen ääripään esimerkkinä mieleen tulee kymmenmiljoonainen Indonesian pääkaupunki Jakarta. Muistan sen vallan kaoottisena paikkana, jossa lyhytkin taksimatka kesti hirveän liikenteen takia ikuisuuden. Mopoja ja skoottereita oli miljoona. Joku sanoi, että tämä johtuu siitä, ettei kaupungissa ole metroa. Se kuulostaa hyvältä selitykseltä. Tokion hyvän järjestyksen selkäranka lienee juuri kellontarkasti toimiva ja erinomaisen tehokas raideliikenne.

Kaikki täällä on pientä. Huoneet, pöydät, autot. Supermarketit (kutakuinkin joka korttelissa on ainakin yksi minimarketti). Tila on käytetty tehokkaasti. Olin eilen jäädä jumiin vessakoppiin, jonne menin reppu selässä ja jossa oven suljettuani koitin kääntyä ympäri. Reppu otti kiinni seinään. Mutta sitten taas toisaalta, en jäänyt jumiin. Koppi oli juuri ja juuri tarpeeksi suuri. En usko, että se oli sitä sattumalta. Tilaa ei ollut liian vähän, mutta sitä ei myöskään ollut yhtään liikaa. Se näyttää pätevän täällä lähes kaikkeen.

Asiaa pohdiskeltuani ja ympärille katseltuani tuumin, että Japani taitaa olla kaikista näkemistäni valtioista ehkä se kaikkein pisimmälle kehittynyt. Ikään kuin valmis. Päällisin puolin tarkasteltuna en osaa sanoa, mitä täällä voisi enää hirveästi kehittää. Pinnan alla voi tietysti olla vaikka minkälaista ongelmaa, mutta ne eivät ole minun silmääni osuneet. Kun oikein muistelen, niin viime kerralla Japanissa viitisen vuotta sitten käydessäni vaikutelmat olivat aika samanlaiset. Silloinkin mieleen tullut sana oli ”valmis”. Tietysti tilaa voisi olla enemmän, mutta sitten taas yksi Tokion hienouksista on juuri se, miten hyvin se tila on hyödynnetty. Lähes kaikki yksityiskohdat ovat mietittyjä. Tämä johtunee osittain ihmispaljoudesta ja rajallisesta tilasta, onhan tämä saari. Osittain järjestys johtunee japanilaisen kulttuurin pikkutarkasta luonteesta, joka taas tulee mistä lie historian hämäristä. Kynät eivät vaan voi olla pöydällä miten sattuu. Niiden pitää olla suorassa. En ole muuten nähnyt missään niin siistejä autokorjaamoja ja työmaita kuin täällä. Kaikki mahdollinen on pinossa ja paikoillaan.

No jaa, tulipas kehuttua. Täytynee vähän arvostellakin, jos ei muuta niin tasapuolisuuden vuoksi. Välillä tilan puute on alkanut jo ahdistaa, se on myönnettävä. Majapaikoissa yhteiset oleskelualueet ovat kortilla, sillä neliöt vain lienevät niin arvokkaita ettei niitä tuhlata mihinkään ylimääräiseen. Pidemmän päälle tällainen on raskasta. Muutenkaan ylenmääräinen ihmispaljous ei taida sopia keskimääräiselle suomalaiselle, niin huomaavaisia ja henkilökohtaista tilaa antavia kuin japanilaiset ovatkin.

Automme sisältävä kontti on muuten kuulemma tällä hetkellä Koreassa. Se on purettu laivasta 30.9. ja seisonee jossain Busanin satamassa konttipinossa tuhansien muiden konttien seassa odottaen jatkoyhteyttä Venäjälle. Varsinaista kontin seurantalinkkiä en saanut vaikka sitä kyselin, mutta Busanista Vladivostokiin lähtevän laivan nimi on kuulemma Hyundai Grace. Sen pitäisi saapua perille 10.10. Tämä kaikki vaikuttaa lupaavalta, mutta eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Myöhästymiset kun ovat merikuljetuksissa enemmän sääntö kuin poikkeus. On kuitenkin hyvä uutinen, että Nissan on jo Koreassa asti. Matka sieltä perille ei ole enää pitkä, joten ehkä tässä vielä päästään taas ajelemaan ennen kuin Siperian talvi painaa päälle.

—

Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:

Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta