Lisää Siperiaa – Ohi Baikaljärven ja Irkutskiin

Lisää Siperiaa – Ohi Baikaljärven ja Irkutskiin

 

Pe 26.10.2018 (pvä 342), Irkutsk (Venäjä)

Irkutsk, kaupunki Baikaljärven kupeessa keskellä eteläistä Siperiaa. Olemme selvinneet jo tänne asti. Valdivostokista kilometrejä on kertynyt jo lähes neljätuhatta, mutta ajettavaa on vielä reilusti jäljellä. Ajatuksenamme on suunnata täältä vielä vähän matkaa (ainakin tuhat kilometriä, kaikki on suhteellista) länteen ja kääntyä sitten etelään kohti Kazakstanin Almatya. Vähän reittivalinnasta riippuen matkaa sinne on jäljellä 3500 – 4000 kilometriä. Kazakstanissa tapaamme hiljattain Suomesta bussilla kohti Thaimaata lähteneen Pikavuoro Maailman Ympäri -porukan. Ehkä voisimme jopa ajella jokusen päivän peräkkäin Keski-Aasian aroilla. Tällainen on ainakin ajatus. Kirgisia ja Tadjikistankin ovat ruvenneet mietityttämään. Pikavuoroilijat ovat menossa näihin Staneihin, emmekä kumpikaan ole käyneet kummassakaan. Katsotaan.

Edellisessä postauksessani povasin lumisadetta. Sitä saatiikiin jo saman päivän iltana kun jutun kirjoitin. Lunta tuli kunnolla ja pyry kesti tuntikausia. Tie ja sitä reunustava metsä olivat aivan valkoisenaan. Tie pysyi kuitenkin ajokelpoisena, ja vaikka verraten syrjässä olemmekin, heti lumen ilmaannuttua tielle ilmestyi myös oransseja aura-autoja. Täällä kai käytetään myös suolaa tai jonkinlaista jäänsulatuskemikaalia, sillä tuskin tie olisi muuten pysynyt niin sulana. Välillä tie oli tosin täysin valkoinen, eikä esimerkiksi tie- tai kaistamerkintöjä nähnyt. Onneksi muuta liikennettä oli lumipyryiltana todella vähän. Alaskasta ostetut kitkarenkaatkin pitävät Siperian lumilla oikein mainiosti. Emme ole liukastelleet.

Lähemmäs Irkustkia päästyämme maaston korkeuserot muuttuivat suuremmiksi ja jotkut mäet ovat olleet verraten jyrkkiä. Nämä paikat ovat monesti hiekoitettuja. Epäilen, että jäisellä kelillä jyrkkiin tienkohtiin levitellään hiekkaa jo aamuvarhaisella. Muuten rekat eivät taitaisi päästä niitä ylös. Toisaalta tiet ovat olleet välillä myös täysin sulia ja lumi ehti kadota kokonaan maastostakin tuossa välillä. Sitten se ja pakkanen palasivat taas. Välillä on hyvin pilvistä, välillä kirkkaan aurinkoista. Paiste on edelleen aika lämmin. Aurinkosähköjuttuja tunteville jotain kertonee se, että kirkkaalla säällä auton katolla oleva 100 W aurinkopaneeli tuottaa vielä noin 1,5 ampeerin lukemia täällä Siperiassakin. Jos karttaa katsoo, kulki reittimme ensin pohjoiseen ja kääntyi sitten etelämmäksi. Nyt olemme taas vähän pohjoisemmassa kuin jokunen päivä sitten. Seuraavat suuremmat vastaan tulevat kaupungit Krasnojarsk ja Novosibirsk ovat edelleen hieman pohjoisemmassa kuin Irkutsk. Tähän mennessä säätila on korreloinut aika hyvin karttasijainnin kanssa. Mitä etelämmässä olemme olleet, sitä paremmat kelit. Liekö sattumaa. Jos tämä kuitenkin pitää paikkansa, eivät pakkaset lähiaikoina ainakaan hellitä.

Vaikka mitään viittä astetta pahempia paukkupakkasia emme ole (vielä) kokeneetkaan, viime aikoina on kuitenkin ollut sen verran kylmä, ettei ulkona viitsi esimerkiksi hirveästi aamupalaa värkkäillä. Se on sääli, sillä parina Vladivostokin jälkeisenä aamuna kelit olivat aamuisinkin oikein mukavia ja auringossa istuskeli mielellään. Sittemmin aamulähdöt ovat olleet aika vikkeliä. Kahvia ei ole ruvettu pakkasaamuissa keittelemään. Autossa on kuitenkin nukuttanut oikein mainosti, eikä lämpötila ole tainnut öisinkään laskea sisällä alle kymmenen plusasteen. On kuitenkin jossain määrin henkisestikin raskasta, kun kaikkialla auton ulkopuolella paleltaa. Nissan on kuitenkin aika pieni tila ja siellä on vain kaksi vaihtoehtoa oleilla. Voimme joko istua ohjaamossa, tai maata takana sängyssä. Palveluitakaan ei tien varressa juuri ole. Minmarketteja ja kahviloita ei todellakaan ole jokaisessa kylässä. Mökkihöperyyttä välttääksemme olimme taannoin hotellissa Chitassa ja nyt taas täällä Irkutskissa. Kaksi autoyötä ja yksi hotellissa vaikuttaisi olevan hyvä rytmi näillä talvisilla aroilla.

Tietöihinkin olemme törmänneet aika tiheään, mutta onneksi remontissa olevat pätkät ovat yleensä hyvin lyhyitä. Tien sivuille rakennetaan myös kaiteita. Tätä hommaa tekeviä porukoita olemme ohittaneet varmaan kymmeniä. Ehkä koko tuhansien kilometrien väylä on tarkoitus reunustaa turvakaitein. Paljon niitä on jo tehtykin ja lisää tulee koko ajan. Taannoin lumipyryssä heijastimin varustetut aidat olivatkin oikein käteviä, sillä niiden rajaamassa välissä tiesi ainakin olevansa tiellä. Kokonaisuudessaan väylä vaikuttaa olevan hyvin pidetty ja sitä huolletaan jatkuvasti. Sitä on ollut helppo ajaa.

Tämä Siperian tie taitaa olla Venäjälle tärkeä ja siihen panostetaan. Ehkä hieman yllättäen emme ole tunteneet olevamme täällä niin syrjässä kaikesta kuin vaikkapa Kanadan erämaissa tunsimme. Siperiaa halkovalla tiellä on kuitenkin ollut koko ajan liikennettä ja kaikenmoista toimintaa, kuten noita tietöitä. Matkapuhelinverkkokin toimii melkein koko ajan. Ei hyvin, mutta jonkinlaista kenttää on lähes kaikkialla. Kanadassa saattoi mennä päiväkausia ilman yhteyksiä. Toisaalta Venäläisten urakka on helpompi, sillä pääväyliä on vain yksi. Resurssit on helpompi keskittää yhteen selkeään tiehen jolla on alku ja loppu. Jos Siperiaa risteilisi monimuotoisempi tieverkko, olisi sen ylläpitäminen varmasti paljon hankalampaa. Täällä resursseja lienee myös helpompi keskittää syrjäisemmillekin alueille kuin vaikkapa parlamentaarisessa Kanadassa. Moskovan mahtikäskyllä rupeaa tapahtumaan. Tämä tosin on vain arvailua, mutta kaipa sitä arvaillakin saa.

Eikä tämä tie ihan ainoa täällä ole, sillä olemme ohittaneet muutaman kiinnostavan tienhaaran. Toinen vei Jakutskiin ja Magadaniin, toinen Mongoliaan. Magadaniin oli annettu risteyksessä kilometritkin. Tarkkaa lukemaa en muista, mutta kolmosella se alkoi ja numeroita oli neljä. Magadanin tie on kuulemma nykyään ympärivuotinen päätie. Kiintoisaa. En tiennyt, että tietä voi nykyään noin vain ajaa. Tämän ”luiden tien” teki ainakin minulle tunnetuksi Ewan McGregor, joka ajoi sen aikanaan moottoripyörällä kaverinsa kanssa. Reissusta tehtiin tv-sarjakin, jossa homma näytti aika vaativalta. Alaskassa ja Kanadassa meidät Jäämeren rantaan vieneet tiet olivat vajaan tuhannen kilometrin mitassa suuntaansa vaatimattomia verrattuna tuohon urakkaan. Edestakaisena yli 6000 kilometrin matka olisi aikamoinen suoritus. Suuri maa, suuret toleranssit, vai miten se meni.

Artikkelikuvassa näkymä ulos autosängystämme ensimmäisenä Siperian lumiaamuna. Kovin oli talvista. Jos lunta on luvassa (tai sitä on jo maassa), valitsemme yöpymäpaikkamme siten, ettei sinne jää jumiin. Tämä kyseinen kuva on otettu tien sivussa olleelta eräänlaiselta p-paikalta. Samalla alueella yöpyi meidän lisäksemme muutama rekka. Autoyöpyminen on ollut Siperiassa turvallisen oloista. Kertaakaan ei ole tainnut tulla mieleenkään, että joku saattaisi meitä häiritä. Venäjän rekkakuskeista puheenollen, he ovat olleet tähän asti liikenteessä äärimmäisen kohteliaita. Rekat näyttävät aina vilkuin milloin voi ohittaa ja antavat tilaa aina kun siihen on mahdollisuus. Välillä Tuntuu suorastaan siltä, että he ovat ottaneet asiakseen huolehtia pienemmillä ajopeleillä liikkuvista. Yllättävää. Tällä reissulla olemme nähneet kovin monenlaista rekankuljetusta, ja tähän mennessä Venäjä on ollut sieltä sivistyneimmästä päästä, ellei jopa sivistynein. Toinen ääripää voisi olla vaikka Ecuador, jossa rekkakuskit eivät paljon väistelleet. Ehkä kohteliaisuus on siperialainen juttu. Ovathan olosuhteet täällä usein äärimmäisiä.

 

Siperian teitä ja maisemia. Auringon paistaessa täältä saa mainioita kuvia lähes vahingossa.

 

Baikalin rannalla parkissa. Auto alkaa olla ravassa.

 

Baikal on maailman syvin järvi ja se sisältää 20 % maailman kaikesta sulasta makeasta vedestä. Lokakuun lopulla vesi ei ollut kovin lämmintä. Uimaan sitten ensi kerralla, vaikka sillä Magadanin reissulla.

 

Slosiaalinen media ja muita linkkejä. Seuraa ja tykkää!

Facebook: www.facebook.com/havaintoja

Instagram: www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta

Blogi: www.havaintoja.com

Twitter: http://twitter.com/TomiTolli

Matkakirja Havaintoja Afrikasta AdLibris-verkkokirjakaupassa: https://www.adlibris.com/fi/kirja/havaintoja-afrikasta-9789523303102

Auton seurantalinkki: https://www.polarsteps.com/TomiTolli/418149-etela-amerikka



16 thoughts on “Lisää Siperiaa – Ohi Baikaljärven ja Irkutskiin”

  • Tervehdys! Olittepa iloisen näköisiä kun ”pääsitte” vilvoittelemaan varpaitanne raikkaassa Baikalissa:)
    Saattoi vaikuttaa vilpoinen vesikin?? Matka jatkuu kohti Almaty kaupunkia tapaamaan reissaavia suomalaisia, toivottavasti tapaaminen järjestyy, samoin yhteinen matka. Ajakaahan varovasti!

    • Olihan se aika vilpoista, mutta itse asiassa Kanadan erämaassa taisi jopa olla kylmempää. Siellä halusin kokeilla lunnonvesissä peseytymistä ja jaloista hävisi tunto noin sekunnissa kun jokeen käveli. Baikalilla kesti varmaan viisi ennen kuin tunto rupesi häviämään, eli vesi oli jopa yllättävän lämmintä!

      Juu, koitetaan ajella varovasti. Ja Pikavuoron bussiporukka lähestyy koko ajan. Emme taida olla enää kuin tuhannen kilometrin päässä toisistamme, joten eiköhän tässä vielä tavata.

    • Noita itikoita on kuulemma tosiaan täällä kesäisin aika valtaisa määrä. Miten sitten lienee, ehkä tämä onkin paras Siperian reissuaika. Tuo talvi se ei ainakaan taida olla, ainakaan meidän ajopelillämme.

  • Ei seurantakartasta vilkaisemalla uskoisi, että kilometrejä Vladivostokista on jo 4000, on melkoiset etäisyydet. Mahtuuko autossa pujahtamaan sisäkautta ”makuuhuoneen” ja ”olohuoneen” väliä, vai pitääkö aina kastella takatassunsa ulkona räntään?

    Mukavilla keleillä nykyinen sisustusratkaisu on varmaan toimiva, mutta Siperian olosuhteissa saattaisi jokin muu vaihtoehto olla käytännöllisempi? Sänkyjä ei kuitenkaan viitsi päivittäin purkaa ja raivata oleskelutilaa. Jos makuulaverit olisivat kiskoilla ja saranoitu keskeltä niin, että toisen puolikkaan voisi taittaa osittain pystyyn joko taka-tai sivuseinää vasten ja toinen puolikas liukuisi istuinosaksi. Saisi parilla kädenliikkeellä sohvan, eikä petivaatteita tarvitsi kerätä pois. Jäisi sitä tilaa kahvinkeittoonkin.

    • On kyllä suuri maa tämä Venäjä. Toki me pääsemme sisäkautta ohjaamosta petiin. Vähän ahdas se pekkiväli on, mutta kyllä siitä mahtuu hätätilassa. Ja se on muutenkin kätevä, kun tavaraa voi laittaa takaa etupenkeille kun on itse punkassa.

      Olen miettinyt ja tutkinut paljon erilaisten itserakenneltujen (ja tehdastekoistenkin) reissuautojen pohjaratkaisuja, ja olisi tosiaan suuri mukavuustekijä jos etupenkkien ja sängyn väliin jäisi vaikkapa puoli metriä ja tila pienelle pöydälle. Kun etupenkit (tai ainakin toisen niistä) vielä muuttaisi ympäri kääntyväksi, olisi pienessä autossakin mukava istuskella, eikä sänkyä tarvitsisi aina purkaa. Se muuten helpottaa tosi paljon takatilan sisustusratkaisuja jos takatila on niin leveä, että sänky matkuu sinne poikittain. Esimerkiksi Fiat Ducato taitaa olla kyllin leveä. Jos meidänkin punkka olisi poikittain, jäisi penkkien ja sen väliin juuri tuo tarvittava pöytätila.

  • Siperiahan vaikuttaa perin mukavalta paikalta. Mielikuvat kun aina viittaavat siihen mitä kommunismin aikana tapahtui. Tietkin ovat hyvässä kunnossa. Siperian teistähän tulee ensimmäisenä mieleen tämä: https://youtu.be/d4U5ZmkaXcM

    Tekniikan Maailman toimittajat ajoivat 90-luvulla Siperian läpi Japaniin. Muistan, että silloin osa tiestöstä oli melko haastavaa. Kartoissa oli isoja valkoisia alueita joissa ei ollut mitään karttamerkkejä, siis ei teitäkään. Ehkä kehitys on kehittynyt neljännesvuosisadassa.

    Pikavuoronkin kokemukset ovat toistaiseksi olleet hyvin positiivisia. Jos teidän kokemukset jatkuvat hyvinä niin se vain vahvistaa omaa halua päästä käymään Siperiassa. Lämpöisenä vuodenaikana varmasti helpompaa kuin talvella.

    Teillä puolestaan Magadanin retken siemen on ilmeisesti alkanut itää. 😉

    • Hehe, ovatkohan tuon videon kuvat juuri Magadanin tien seuduilta. Jotenkin tuollaisena mutakkona muistan sen Ewan McGregorin tv-sarjareissunkin. Siitä on tosin kauan kun jakson näin. Muitsan myös lukeneeni tuon TM-jutun. Voin kuvitella teiden olleen silloin aika lailla erilaisia. Nyt asiat alkavat olla Siperiassakin jo paremmalla tolalla. Vladivostokin Juri muuten kertoi myös juttuja 90-luvun Venäjästä. Oli kuulemma kamalaa aikaa, ihmsiä tapettiin koko ajan ja rikollisporukoiden välienselvittelyissä räjähtelivät pommit. Vladivotok oli silloin Venäjän vaarallisin kaupunki. Tavallaan tässä alkaa jopa ymmärtää Putinin suosiota, sillä vaikka täällä kaikenlaista vilunkipeliä yhä on, niin 90-lukulaiset ajat muistavien keskuudessa maa on varmasti huimasti paremmassa jamassa nyt.

      Voin kyllä suositella Siperian reissua. Kesällä haittana ovat varmasti hyttyset, mutta onhan suomalainen niihin tottunut. Voisi olla mielenkiintoinen reissu ajaa autolla Vladivostokiin, ja laittaa auto siellä junan kyytiin ja takaisin länteen. Itse sieltä voisi tulla takaisin Siperian junalla ja saada sitten samalla keikalla senkin ikimuistoisen kokemuksen. Tuo Jurin pulju varmaan antaisi mielellään tarjouksen auton junarahdista. Kuulemma sellaisiakin järjestävät. Harva kun jaksaa ajaa samaa reittiä takaisin Eurooppaan.

  • Sitä vaan mietin noita hyytäviä kuvia katsellessa että toivottavasti matkalaiset ovat kunnolla varutuneet mahdollisiin yöpakkasiin.. Meinaan vaan ettei lämpö karkaisi yöllä vällyistä ja kävisi vanhanaikaisesti. Ei niihin sähköisiin vuoteen lämmittimiinkään niin sokeasti paranisi luottaa. Mietin juuri että jos itse olisin vastaavassa tilanteessa niin saattaisin hyvinkin käydä varmuuden vuoksi ostamassa torilta paksua villamattoa tms. vuoteen päälle tulevaa lisälämmikettä. Ikäänkuin kotiin tuliaiseksi.

    Muistelen vaan sitä kylmässä nukkumista. Joskus lapsuudessa tuli keväisin ja myöhään syksyisn nukuttua mummolan aitassa öitä ja toisinaan melkoisen raikkaissakin pakkasoloissa mutta mikäs siellä oli vekarana nukkua kun meillä oli äiteen laittamat kunnon paksut vällyt päällä. Niin monet päällekkäiset paksut vällyt että ei sieltä vällyjen alta meinannut nuori mies omin voimin jaksaa nouta edes ylös, piti hivuttautua.

    Sama Joulun aikaan kun helvetillisten pakkasten aikaan hevosen kyydissä rekiajelulla kun kirkolle mentiin. Mikäs siellä reessä oli pikkupoikana kölliä kun päällä oli monta kerrosta paksua vällyä hirventaljasta lähtien.

    Jep! Sen mä vaan sanon että kylmän kanssa ei parane liian kevyissä hepeneissä yöpuulle asettua. Siperia opettaa.

    • Kyllä täällä on toistaiseksi ihan hyvin pärjätty. Lishuopakin meillä on käytössä, vaikka ei toki ihan niin paksu ettei sen alta pois pääsisi. Eikä öisin ole ollut viittä astetta pahempaa pakkasta, ja tuskin tuleekaan. Paljon kovempia kelejä sitä oli aikanaan armeijan telttaöinäkin. Toisaalta olihan siellä kamiina, ellei kipinämikko nukahtanut kesken vuoron kuten joskus muistan käyneen ja kaikki heräsivät horkkaan.

      Kylmin aika näyttäämuuten olevan varhaisaamulla, jolloin olen itse muutamaan kertaan herännyt pieneen viluun. Se lisäpeitto kun on yleensä Jasminin käytössä. Hyvä puoli tässä heräämisessä on se, että voin samalla tökätä Webaston päälle, jolloin koko koppi lämpenee nopeasti. Sitten sitä voikin torkkua mukavasti vielä hetken ennen kuin nousee oikeasti ylös ja aloittaa aamutoimet. Kun lähdemme vihdoin liikkeelle, on moottorikin lämmin ja pyörähtää iloisesti käyntiin. Ihan tähän Siperian osuuteen asti pidin muuten koko Webastoa turhakkeena. Se oli autossa kun ostin sen. Mutta nyt se on tosi hyvä varuste, sillä jos konetta ei lämmittele sillä pakkasaamuina, kuulostaa käynnistysprosessi ihan kamalalta. Pahaa tekee. Kerran vain kokeilimme. Sen jälkeen Webasto on ollut aina käytössä aamuisin.

      • Hyvä että olet huomioinut Siperian kelit ja hommat on siltäkin osin hanskassa. Yllätys että siellä ei sentään ihan vielä olekkaan mitään -60 asteen yöpakkasia? Ajattelin että Siperia on Siperia ja siellä on aina aivan saatanan kylmää.

        Otin puheeksi tuon ihan vaan siksi kun muistelen että semmoisia ikäviä onnettomuuksia on matkailu-autoissa nukkujille kuitenkin täällä kotosuomessakin joskus sattunut, eli että se ainoa lämmityslaite onkin yöllä syystä tai toisesta yllättäen keskellä kireää pakkasyötä sammunut ja nukkujat ovat sitten hiljalleen vaan vaipuneet hypotermian kautta ikiuneen.

        Erikoista että ihminen saattaa viimetöikseen tuntea olevansa kuumissaan ja riisua kaikki viimeisetkin vaatteensa pois ja viikata nättiin pakettiin juuri ennen ikiuneen käymistä.

        Mitä noihin kipinämikon torkahtamisiin tulee. Muistelen että itsekkin aikanaan 80-luvun alkupuolella varusmiespalvelun aikana kerran nukahdin kesken kipinämikon hommia ja voin sanoa että oli karu herätys. En tiedä mikä siinä oli kamalinta, se että oli helvetin kylmä vai se että pelkäsin että joku huomaa. Olin näet ensimmäinen lämmittäjä vuorossaan ja niin vaan nukahdin kesken kaiken mutta onneksi sentään heräsin joskus aamuyöstä 04-05 välillä helvetilliseen horkkaan ja kerkesin kuin kerkesinkin pelastaa tilanteen ja laittaa uudet tulet ennenkuin muu jengi heräsi.

        Siellä oli teltta turvoksissa kaiken karvaisia kapiaisia jotka sitten hiljalleen heräilivät kaminan tulien räiskeeseen eikä kukaan tajunnut onneksi miten oli kipinämikolle yöllä käynyt.

        Seuraavana vuorossa ollut kipinämikoksi nakitettu varusmies oli tosi tyytyväinen kun ei tarvinnut herätä ollenkaan yöllä vaan sai nukkua koko yön ilman omaa kipinämikkovuoroaan.

      • Taisin itsekin torkahataa joskus kipinässä, mutta heräsin ajoissa. Kumman hyvin sitä siinä puupinon päällä teltan oviläpän kupeessa nukutti. Vaikka eihän tuo ihme ole. Kun kylliksi väsyttää, sitä nukkuu vaikka missä. Alokasleirin jälkeiinen sadan kilometrin pyörämarssi oli kiinnostava, sillä nukahtelin jatkuvasti pyörän sarviin siinä ajaessa. Kun eturengas meni tienvarren sepelille, heräsi. Uniakin muistan nähneeni tuon pyörämatkan aikana. Muistan myös kavereiden nukahdelleen itse leirillä seisaalleen, mutta heränneen juuri ajoissa ennen kuin kaatuivat rähmälleen maahan.

  • Sattumaa! 30.10 .1961 Neuvostoliitto lähetti suomelle nootin jonka loppunäytös käytiin Novosibirskissä 24,11. 1961.
    Satuitte historian kannalta !oikeaan aikaan kyseiseen kaupunkiin. Nootista on nyt tänään kulunut tasan 57-vuotta.
    Kazakstanin rajalle ei taida olla kuin päivän ajomatka, alle 500km? Turvallista matkaa!

    • Kas vain, vai liittyi Novosibirsk siihen noottijuttuunkin. Tuota en tiennytkään. Mutta toisaalta, onhan tämä merkittävä kaupunki Venäjällä, yksi suurimmista. Ja tosiaan, Kazakstaniin ei ole enää pitkä matka. Huomenna lähdemme ajelemaan sinne päin.

  • Minkälaisilta Siperian kaupungit vaikuttavat matkailunäkökulmasta? Onko nähtävää ja koettavaa? Kuinka englannilla pärjää vai sujuuko teiltä venäjä?

    Googlekin on ajellut Siperian teillä, mutta vain suurimmilla. Oletteko kokeilleet pikkuteitä edes testimielessä?

    • Venäjäntaitomme rajoittuu lähinnä muutamaan sanaan. Spasiba on kovassa käytössä. Englannista on hyötyä välillä, mutta esimerkiksi huoltoasemilla kieli on elekieli. Monet käyttävät täällä myös Googlen kääntäjää. Meidän ei ole tarvinnut turvautua siihen, sillä tilanteet ovat ratkenneet ihan elein ja tarvittaessa kirjoittamalla vaikka numeroita paperille. Eli kieliasiaa en ole kokenut ongelmaksi, mutta toisaalta minulla on aika pitkä kokemus kielimuureista esimerkiksi Kiinassa ja monessa muussakin paikassa, joten näkökulmani saattaa olla vähän erilainen kuin jollain, joka ei ole joutunut hoitamaan yhtä paljon asioita ilman minkäänlaista yhteistä kieltä.

      Kaupungeista sanoisin, että Habarovskin ja Chitan välillä ei ole oikein mitään. Chita taas oli aika neuvostohenkinen keskikokoinen kaupunki, josta kyllä saa kaikkea. Chitan jälkeen kylien määrä on tasaisesti kasvanut. Irkutskin jälkeen olemme olleet taas perus-Venäjällä, jollaisen muistan ensimmäisen Pikavuoromatkan Euroopan puoleltakin. Eli erämaat taisivat jäädä taakse. Mitään ABC-asemien kataisia huoltopisteitä on turha odottaa, sillä niitä ei ole.

      Miteimme myös tuossa hiljattain, jotta olisikohan tämä Siperian reissu ollut paljonkin haastavampi jos emme voisi nukkua autossa. Olisiko majapaikkoja löytynt? Vaikea sanoa. Varmaan matka olisi ollut stressaavampi, vaikka motelleja teiden varrella on ollutkin aika tasaiseen tahtiin. Taidamme siten olla hieman huonoja sanomaan paikkojen matkailunäkökulmasta, koska olemme olleet niin omavaraisia. Arvelisin kuitenkin, että mitään ikimuistoisiä nähtävyyksiä täältä on ehkä turha hakea. Se Siperian juttu on enemmän se seikkailu, ja varmaan myös luonto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *