46000 kilometriä Argentiinan Ushuaiasta Alaskan Deadhorseen – Nyt se on tehty!

Ti 21.8.2018 (pvä 277), Prudhoe Bay (Alaska, Yhdysvallat)

Nyt se on tehty. Olemme autoilleet Etelä-Amerikan eteläisemmästä kärjestä Pohjois-Amerikan pohjoisimpaan vastaavaan paikkaan. Pääsimme eilen iltapäivällä Alaskan Deadhorseen, tai ehkä oikeammin Prudhoe Bayhyn, jossa hotellimme on. En ole oikein varma kummalla nimellä tätä öljyteollisuuden ympärille kasvanutta leiriksi kutsuttua kylää pitäisi kutsua. Lentokentän nimi on ilmeisesti Deadhorse, mutta tämän pohjoisemman alueen Prudhoe Bay. Joka tapauksessa molemmat näyttävät olevan samaa harvaan rakennettua parakki- ja teollisuusaluetta. Tätä pidemmälle ei Pohjois-Amerikassa tavisturisteille avoimia teitä pitkin ei pääse. Meidän on siis kaiketi käännyttävä takaisin etelään. Ja voimme vihdoin lähteä kotiin, sillä matkan alkuperäisen suunnitelman mukainen urakka on nyt suoritettu. Ihan vielä emme kuitenkaan ole kotiin tulossa, mutta siitä lisää myöhemmin.

Auto laivattiin aikanaan Euroopasta Uruguayn pääkaupunkiin Montevideoon, josta lähdimme liikenteeseen 18.1.2018. Siitä on nyt seitsemän kuukautta ja neljä päivää. Matkan ihan ensimmäinen päivä taasen oli 18.11.2017. Siitä on jo yli yhdeksän kuukautta. Tämä kuulostaa pitkältä ajalta, muttei oikeastaan tunnu siltä. Pikemminkin tuntuu oudolta, että olemme olleet reissussa kohta vuoden. Aika on kulunut yllättävän nopeasti, eikä matkaväsymys vielä paina. Tämä varmaan johtuu siitä, että olemme nähneet niin paljon. Maisemat vaihtuvat jatkuvasti, joten aika rientää. Nyt tuntuu siltä, että tätä voisi tehdä vaikka miten pitkään.

Montevideoon saapumisen jälkeen olemme ajaneet molemmissa Amerikoissa noin 46400 kilometriä. Kun tähän lisätään vielä Euroopassa taittamamme matka, on kilometrejä tällä matkalla kertynyt jo yli 51000. Nämä luvut ovat suurempia kuin alun perin ajattelin. Mitään suurempaa merkitystä tällä ei toki ole, mutta tekemiemme ylimääräisten mutkien määrä on yllättävä ja kiinnostava. Toteutuneita kilometrejä on 5000 – 10000 enemmän kuin joskus ennen matkaa hahmottelemani Googlen karttaviivoissa oli. Aika paljon mutkia sitä tulee tällaisella matkalla tehtyä, jopa ihan huomaamatta. Toteutunut reittimme kun ei kuitenkaan valtaisan paljon suunnitelmasta poikkea. Toki Kanadan pohjoisimpaan kolkkaan tekemämme koukkaus ei kuulunut suunnitelmiin, mutta oli yksinään lähes parin tuhannen kilometrin lisä, mutta kuitenkin.

Latinalainen Amerikka oli meille molemmille täysin tuntematon maailmankolkka. Jasminille myös Pohjois-Amerikka oli uusi, minä taas olin käynyt Jenkeissä aiemminkin. Kun nyt miettii mitä tästä koko hommasta on mielikuvatasolla jäänyt käteen, on ensimmäinen mieleen tuleva juttu varmaankin se, että matka oli tavallaan helpompi kuin ennakkoon odotimme. Toki vastoinkäymisiäkin oli ja vaikkapa Perussa ja Boliviassa tiet olivat välillä perin surkeita, mutta ennakkoluulot erityisesti Etelä-Amerikan vaarallisuudesta kaatuivat. Ongelmia ei ollut, eikä kertaakaan pelottanut. Mutta näinhän se yleensä aina on. Ennakkoluulot kaatuvat kun menee itse katsomaan miltä jossain näyttää.

Jopa pahamaisesta Keski-Amerikasta selvittiin kunnialla. Siellä ei tosin ihan joka tilanteessa täysin rennolta ja mukavalta tuntunut, mutta nämäkin hetket olivat ohimeneviä ja tuntuvat nyt kaukaisilta. Eikä mitään negatiivista sielläkään sattunut. Yleisesti ottaen kuitenkin sanoisin, että tunnelmaltaan minua matkoillani kaikkein eniten häirinneet paikat löytyvät Väli-Amerikasta. Edes Afrikan halki matkustaessani en muista ihan samanlaisia pahaenteisiä väreitä tunteneeni, kuin joissain Keski-Amerikan ja Karibian paikoissa tunsin.

Entäpä tästä eteenpäin, mitäs nyt sitten tapahtuu? Vielä myöhemmin tänään käännämme auton keulan kohti etelää ja lähdemme kohti Kanadan länsirannikolla sijaitsevaa Vancouveria. Meidän pitää olla siellä viimeistään 11.9. Auto lastataan tuolloin konttiin. Tämä on jo sovittu. Tämä kontti jatkaa laivan kyydissä Venäjän Vladivostokiin, Tyynenmeren toiselle rannikolle. Minulle on luvattu, että auton pitäisi olla perillä noin neljässä viikossa, eli ennen lokakuun puolta väliä. Pelkkä auton rahti Tyynenmeren yli maksaa noin 3500 euroa, jonka päälle tullee vielä noin tuhannen euron verran käsittelykuluja Venäjällä. Ei ole halpaa, mutta minkäs teet. Kun näin pitkälle olemme päässeet, ei reissua voi keskenkään jättää. Ellemme menisi koko maailman ympäri minusta tuntuisi siltä, että koko homma jäisi ikään kuin puolitiehen. Onhan pitkäaikainen haaveeni ollut ajaa autolla maailman ympäri, ja nyt siihen on mahdollisuus.

Venäjän halki ajetaan siis syksyn aikana, loka- ja marraskuussa. Toivottavasti lunta ei tule vielä tuolloin hirveästi. Tosin olen autoillut Kazakstanissa sydäntalvella jokunen vuosi sitten, eikä sekään mahdotonta ollut, vaikka pakkasta olikin välillä yli kolmekymmentä astetta. Onneksi autossa on Webasto, joten ainakin saamme sen käyntiin kylmilläkin keleillä. Akkukin on nyt uusi.

Auto menee rahtilaivalla Kanadasta Venäjälle, mutta me emme tämän laivan kyytiin pääse. Se ei ota matkustajia. Jotain piti siis keksiä, olemmehan päässeet tänne asti ilman lentokoneita. Pintatiematkustaminen on kuitenkin sekin tämän reissun perusteemoja. Autoilun ohella toinen pitkäaikainen haaveeni on ollut matkustaa maailman ympäri lentämättä, vanhan maailman tyyliin. Asiaa netistä tutkittuani löysin Celebrity Cruises -varustamon sivut ja sieltä risteilylaivan, joka seilaa joka syksy Amerikkojen kesäkauden päätyttyä Tyynenmeren yli Kanadasta Japaniin. Liput on jo ostettu, joten 14.9. nousemme Vancouverissa laivaan mekin. Matka kestää hieman yli kaksi viikkoa ja maksoi meiltä kahdelta noin 1600 euroa. Kuten risteilyaluksilla aina, hintaan sisältyvät tietysti kaikki sapuskat. Hinta ei siten ollut lentoihin verrattuna hullumpi. Meidän pitää kuitenkin odottaa autoa jossain, joten ratkaisu on itse asiassa vallan mainio. Ainakin Japanissa se olisi varmasti kalliimpaa kuin merellä risteilijän buffet-ruokia syöden.

Kaikenlaista jännää on siis tiedossa, eikä matka suinkaan vielä ohi. Ehkä tämä on syy siihen, että en oikein itse tajua meidän tavalleen päässeen eilen perille ja että matkan alkuperäinen idea on saatu pakettiin. Mieli kun harhailee jo tulevissa haasteissa ja suunnitelmissa. Laivaus- ja laivamatkajutut ovat ihan hyvässä järjestyksessä, mutta byrokraattista riesaa meille tulee vielä aiheuttamaan Venäjän viisumi, jollaisia meillä ei tietenkään ole. Ne täytyy hommata jostain, enkä vielä tiedä mistä. Mutta eiköhän kaikki järjesty. Aina on hyvä olla jotain pohdittavaa, se pitää mielen virkeänä.

—

Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:

Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta