9 heinäkuun, 2018

Matka jatkuu taas, auton lisävarusteista

Su 8.7.2018 (pvä 233) Santa Barbara (Yhdysvallat)

Viime päivät Santa Barbarassa ovat olleet melkeinpä painostavan kuumia. Lämpöä on ollut yli kolmekymmentä. Onneksi öisin on vähän viileämpää. Metsäpalojakin tässä lähellä kuulemma sammutellaan, mutta meidän elämäämme täällä se ei ole vaikuttanut tai kaupunkikuvassa mitenkään näkynyt. Naapurin eläkeläismies sanoi Santa Barbaran pitäneen ennen hallussaan koko maan lämpöennätystä, mutta lopulta Death Valley voitti tämän kilpailun. Siellä mitattiin lopulta vielä kovemmat lukemat. Tuntuu vaikealta uskoa, että asia olisi ollut näin ja täällä ihan niin kuuma kuitenkaan, mutta näin viereisen kämpän vanhempi herrasmies väitti ihmeteltyään ja kehuttuaan ensin automme. Täällä ihmiset ovat kovia juttelemaan. Vaikka meri on aina merivirtojen takia viileä, tyynellä säällä ilman seistessä juuri tällä kohtaa on kuulemma joskus todella kuuma. Ilman keinotekoista kastelua Santa Barbara olisi kuulemma täysin autiomaata, sain kuulla. Kiintoisaa. Ei uskoisi.

Matka jatkuu taas huomenna. Uuden viikon kunniaksi lähdemme pohjoiseen, jossa ensimmäisenä merkittävämpänä etappinamme San Francisco. Siitä ajanemme Las Vegasiin, kenties tuon jo mainitun Amerikan kuumimman paikan Death Valleyn kautta, sillä se on kutakuinkin matkan varrella. On hieman hankala arvioda matkoihin menevää aikaa. Google mapsin antamat ajoaika-arviot tuntuvat aiempaan verrattuna suorastaan huiman optimistisilta. Tosin jos liikenne ja tiet ovat samanlaisia kuin rajalta tänne tullessamme, pystyy täällä ajamaan päivässä pitkälle. Mikäli vaikkapa viisisataa kilometriä pystyy ajamaan vaivatta päivässä, ehdimme halutessamme vaikka minne. Tämä on yllättävä käänne. Latinalaisessa Amerikassa eteneminen ei ollut aina kovin nopeaa. Kolmesataa kilometriä saattoi olla koko päivän kestänyt rankka urakka. Perussa taisimme joinakin päivinä ajaa kaksisataa, ja siinäkin oli tekemistä Mutta kaikesta tästä meillä on varmasti parempi käsitys jo muutaman päivän kuluttua.

Olemme viettäneet Santa Barbarassa hiljaista elämää. Päiväretkiä mihinkään pidemmälle ei ole juuri tehty. Siitä huolimatta (tai ehkä juuri sen takia) kulunut viikko on virkistävää vaihtelua. Onhan viimeisen lähes kahdeksan kuukauden aikana liikuttu aika lailla. Mutta toisaalta, nyt kun viikko on kulunut, tekee mieli päästä taas liikkeelle. Maantie kutsuu.

Autollakaan ei ole oikein viitsinyt ajella kun se kerrankin on ihan omassa tallissa tuossa alakerrassa. Kuluneen viikon aikana taisimme ulkoiluttaa sitä vain kerran, etäämmälle kauppaan päästäksemme. Tarvitsin nimittäin pultteja. Kellarin talli on ollut mainio paikka räplätä autoa. Olemme myös tilailleet tänne netistä tavaraa, jotka tulivatkin perille kitkatta.

Pultteja muuten tarvittiin, jotta sain kiinnitettyä kattotelinen reunaan säilytyspussiin rullautuvan, autokäyttään tarkoitetun aurinko- ja sadesuojakatoksen. Tämä on lisävaruste, jota olemme kaipailleet jo pitkään. Ulkona ei ole aina viitsinyt olla kun aurinko on porottanut liian kuumasti. Tai sitten on ripsinyt vetttä. Nyt katos on vihdoin hankittu ja asennettu paikalleen. Jännityksellä odotan, kuinka usein jaksamme lopulta rullata katoksen ulos pussistaan. Katos maksoi netistä tilattuna ja perille toimitettuna aika tasan 200 euroa. Hintaa sisältyi myös etusivun tuulensuojaseinä, jota emme tosin ajatelleet käyttää kuin poikkeustilanteissa. Mutta katsotaan miten katoksen suhteen käy ja mitkä ovat käyttökokemukset.

Toinen autoasumisen mukavuuteen suuresti vaikuttava lisävaruste saapui sekin tänne netistä tilattuna ja UPS:n tomittamana. Mainitsinkin jo aiemmin sähkökäyttöisestä petauspatjasta, jonka toivomme parantavan yöuniamme jahka kylmemmille leveysasteille Kanadaan ja Alaskaan pääsemme. Oheessa vielä pari kuvaa mainitusta 12 voltin jännitteellä toimivasta kapistuksesta.

Aiemmin oli puhetta myös Nissanin liikennevakuutuksesta täällä Yhdysvalloissa. Se on perinteisesti ollut aika hankala hankittava ajoneuvoille, jotka on rekisteröity mualle kuin tänne, ja joiden kuskilla ei ole asuinpaikkaa Yhdysvalloissa. Välillä se on näyttänyt suorastaan mahdottomalta. Muilta mantereilta tänne tulevat seikkailuautoilijat kärsivät kaikki tästä samasta ongelmasta. Jasmin oli selvitellyt asiaa jo ainakin kuukauden, mutta sähköposteihin ei oikein vastailtu, eikä asioihin tullut millään selvyyttä. Lopulta nettivihjeiden perusteella löytyi kuitenkin agentti, joka pystyi meille jonkinlaisen vakuutuksen myymään. Se on voimassa puoli vuotta ja maksoi lähes 500 dollaria. Emme tosin tiedä, mitä se onnettomuustilanteessa oikeasti korvaa. Pienellä präntätyn tekstin voi nimittäin tulkita niin, että mikäli jotain sattuu on vakuutuksenottajan pystyttävä todistamaan asuvansa Amerikassa. No, onpahan jotain jota näyttää jos joku kysyy. Olemme ainakin yrittäneet.

Toinen epäselvä asia on vakuutuksen pätevyys Kanadassa. Agentti nimittäin väitti Jasminille, ettei se ole voimassa Jenkkien pohjoisessa naapurissa. Missään ei kuitenkaan sanota, ettei näin olisi. Yhdysvaltalaiset autovakuutukset kun ovat kuitenkin joidenkin muiden lähteiden mukaan voimassa myös Kanadassa ellei papereissa muuta mainita. Itse asiassa näin lukee myös vakuutuksen myöntäneen yhtiön nettisvuilla, eikä meidän vakuutuslapuissamme mitään täallaisia rajoituksia ole. Ehkä vakuutusmyyjä ei vain tiennyt mistä puhui. Taidamme luotaa siihen että asia oli näin, ja vakuutuksemme on ihan pätevä myös Kanadassa. Vakuutusrumbaa kun ei oikein millään jaksaisi aloittaa uudelleen tai tehdä toiste.