Overland-matkustamisesta ja -kulttuurista
Kiitokset kaikille maanantaina Sellon kirjastossa olleille. Erityinen kiitos hyvistä ja syväluotaavista yleisökysymyksistä sekä mielenkiintoisista keskusteluista. Seikkailuhenkinen automatkailusta kiinnostuneista on näköjään muitakin. Samanhenkisten ja samanlaisia reissuja tehneiden kanssa on aina kiintoisaa vaihtaa kuulumisia. Juttua riittää.
Tilaisuuden jälkeen jäin puolivakavissani pohtimaan, olisikohan Suomessa tarve jonkinlaiselle overland-yhdistykselle tai kerholle. Englanninkieliset termit overland, overlanding ja overlander viittaavat juuri tähän meidänkin matkustustapaamme, eli pitkien matkojen taittamiseen seikkaluhenkisesti maata pitkin omalla ajoneuvolla. Kulkupeli on yleensä jonkinlainen auto tai moottoripyörä. Maailmalla tällä porukalla on ihan oma alakulttuurinsa, joiden verkkokeskustelut ja nettisivut toimivat erinomaisena tiedonlähteenä moneenkin kinkkiseen paikkaan. Tietoa etsiville voin suositella esimerkiksi seuraavia nettisivuja maailmalta:
Paljon tietoa esimerkiksi eri maiden säännöksitä ja rajanylitysproseduureista omalla ajoneuvolla liikkuvalle.
Erinomainen paikka löytää yöpymäparkkipaikoja (”puskaparkki”) erityisesti Euroopan ulkopuolella. Me käytimme tätä Amerikoissa jatkuvasti. Kuka tahansa voi merkitä sovellukseen hyviä vinkkejä ja paikkoja toisten matkailijoiden hyödyntää.
Omalla ajoneuvolla yksin etäämmälle tehtyjen matkojen erityispiirteitä ovat ainakin nuo kaksi edellä mainittua tekijää. Erityisesti rajanylitysprosessit ja kunkin maan viranomaiset herättävät paljon keskustelua. Kaikilla pidemmälle ajaneilla on monelaista tarinaa siitä, miten jollakin rajalla mistään ei meinannut tulla mitään, syystä tai toisesta. Säännöt muuttuvat jatkuvasti, tai selkeitä sellaisia ei edes ole. Tai piinasivatko poliisit jatkuvasti, vai saiko ajella rauhassa.
Suomestakin tiedän tätä overlad-porukkaa löytyvän, mutta se lienee kovin hajanaista. Täytyypä pohtia asiaa. Jos joku asiasta kiinnostunut ja sitä harrastanut sattuisi lukemaan tämän, kommentoikaa ihmeessä tai laittakaa viestiä.
Artikkelikuva on eräästä yöpymäpaikastamme Uruguayssa. Kyseinen luonnonpuisto löytyi iOverlander-sovelluksesta sekin.
—
Autoillen ja lentämättä tehdystä maailmanympärysmatkasta kertovan kirjan Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä (Noob 2019) voi tilata Booky.fi verkkokaupasta tämän linkin takaa.
Seuraa Instagramissa: https://www.instagram.com/havaintoja.matkan.varrelta/
Seuraa Facebookissa: https://www.facebook.com/havaintoja/