Salt Lake City sekä Utahin ja Wyomingin maaseudusta

Ke 25.7.2018 (pvä 250), Buffalo Valley (Wyoming, Yhdysvallat)

Olimme viime sunnuntaina Utahin Salt Lake Cityssä, jonka keskustassa kaikki liikkeet yhtä Starbucksia lukuunottamatta olivat kiinni. Tämä mormonien keskuspaikkana tunnettu kaupunki kiinnosti minua kovin. Keskussa oli pyhäpäivänä paitsi hiljaisia ja hyvin siistejä liikekiinteistöjä, useita mormoniuskonnon suuria rakennuksia suurehkosta katedraalista toimistotorneihin. Mormonikirkolla menee käsittääkseni taloudellisesti erittäin hyvin, ja siltä Salt Lake Cityn keskusta kieltämättä näyttikin. Asunnoittomia ei tämän asutuskeskuksen kaduilla näkynyt. Sen sijaan keskuskirkon ympäristössä käyskenteli paljon siististi pukeutuneita ihmisiä eri maiden lippuja pikkutakin tai leningin rintamuksessa. Ruotsin lipunkin näin. Kaiketi mormoneja ympäri maailman vierailemassa uskontonsa keskuspaikalla.

Salt Lake City sijaitsee nimensä mukaisesti suuren järven rannalla. Tämäkin oli joskus mietitättynyt minua: onko kyseessä oikea järvi vaiko käytännössä vain jonkinlainen suolatasanko. Nyt sekin selvisi. Kyseessä on tosiaan oikea järvi, joka on suuri mutta hyvin matala, keskisyvyydeltään vain noin neljä metriä, sikäli kun rannalla olleet esittelykyltit oikein muistan. Nimensä mukaisesti vesi on myös hyvin suolaista. Järven pohjoisosassa jopa 22 prosenttia. Israelin Kuolleessameressä on kuulemma 33, joka on lajissaan ennätys. Tämä mormonien suolajärvi on maailman kakkonen. Kiintoisaa.

En tiedä harrastetaanko Salt Laken rannoilla uimista, tai oikeammin kelluntaa kuten Kuolleellamerellä yleensä tehdään, ja jollainen valokuva kaikilla siellä käyneeillä tuntuu aina olevan. Ainakaan meidän näkemällämme rantakaistaleella moinen ei juuri houkutellut. Järvi nimittäin haiskahti aika epämiellyttävältä. Purjehdus sen sijaan on kuulemma suosittua. Kilpailujakin järvellä pidetään, sain esitteistä lukea.

Las Vegasin jälkeen kokemamme ja näkemämme alueet ovat olleet kerrassaan mainioita automatkailumaastoa. Vaikka Grand Canyonin seutu ei todellakaan ollut hullumpaa sekään, niin maisemat ja maasto näyttävät muuttuvan aina vain paremmaksi mitä pohjoisemmaksi pääsemme. Hienoja vihreitä metsiä, jylhiä vuoria ja korkea sininen taivas. Taisin jo edellisessä jutussani mainita villin lännen vaikutelmat, mutta Utahin ja Wyomingin pikkukylät ja maaseudut ne vasta tällaisia mielikuvia herättävätkin. Lähes kaikki autot ovat suuria pickupeja ja hevostenkuljetusvaunujakin niiden perässä ja ihmisten pihoilla näkee taajaan. Motoristit ajavat suurilla amerikkalaisvalmisteisilla pyörillä, yleensä aina ilman kypärää. Joissain taajamissa joka ikisessä sähkötolpassa ja kaikkien omakotitalon edessä liehuu Yhdysvaltain tähtilippu. Monella autokuskilla on päässään lierihattu. Maisemat ovat avaria ja lääniä on paljon, porukkaa taas vähän. Jossain pysähtyässemme katsastin oliko paikassa wifi-verkkoja. Yksi löytyi, jonkun yksityishenkilön sellainen. Verkon nimi oli ”PresidentTrump!”. Täällä on aika erilaista kuin Kaliforniassa.

On tavallaan kummallista, että vasta täällä ja viimeisten päivien aikana olemme viettäneet sellaista retkeilyelämää kuin kuvittelin ennakkoon koko matkamme paljolti olevan. Siis automajoittumista hienoissa paikoissa, omassa rauhassamme. Ainakin nämä Yhdysvaltain osat ovat suoranaisen karavaanarin tai retkiautomatkailijan paratiisi. Luonnonpuistoja ja valtion metsäalueita on paljon ja niille saa monesti majoittua ilmaiseksikin. Muutakin karavaanari- ja telttaporukkaa on juuri tarpeeksi ettei olo ole orpo, mutta tilaa on niin paljon ettei paikoista ole pulaa. Ainoastaan peseytyminen (suihkujen puute) on ollut välillä ongelma, sillä maksullisillakaan leirintäalueella niitä ei välttämättä ole. Peseytymispaikkoja kuitenkin löytyy, esimerkiksi monen kolikkopesulan (!) yhteydestä, joten olemme pärjänneet.

Pohdiskelimme hiljattain matkaamme ja sitä, miksei esimerkiksi Etelä-Amerikan leiriytymiskokemus ollut yhtä mukava kuin se on täällä ollut. Olivathan seudut usein tosi hienoja, eikä sielläkään ollut monesti muita. Miksi matkailu ei sitten tuntunut yhtä nautinnolliselta kuin se täällä Jenkkilän syrjäseuduilla on tuntunut?

Syitä on varmasti monia.

Ensinnä mieleen tulee turvallisuus. Vaikka meillä ei ollut sen suhteen ongelmia latinalaisessa Amerikassakaan, niin aina se kuitenkin alitajunnassa koputteli. Perusturvallisuuden tunne on ollut Yhdysvalloissa paljon vahvempi kuin aiemmissa matkamme maissa. Siihen varmaan vaikuttaa myös suuri muiden karavaanareiden ja leiriytyjien määrä täällä. Aroilla tai metsissä ei tarvitse nukkua yksin, kuten vaikkapa jossain Bolivian tai Perun syrjäseuduilla. Täällä ei tule tunne, että yöksi pitää piiloutua jottei pistäisi liikaa silmään. Iltaisin voi sytyttää nuotionkin. Monessa aiemmassa maassa tällaista ylimääräistä huomiota ei viitsinyt herättää yhtään.

Toinen tekijä on varmaan se, että olemme kokeneempia automatkailijoita kuin reissun alussa. Tähän on jo tottunut. Kolmas voisi olla uusi, vasta Kaliforniassa autoon asennettu sivukatos, joka on tehnyt leiriytymisestä mukavampaa ja leiristämme kotoisamman. Ja tietty säät, ne ovat olleet Jenkkien sydänmailla pääsääntöisesti mainioita ja mahdollistaneet ulkonakin oleskelun. Monessa Etelä-Amerikan paikassa näin ei aina ollut. Vaikka lämpötila saattoikin olla kohdallaan, tuuli oli niin kova, ettei ulkona viistinyt juuri ylimääräisiä hetkiä viettää. Patagonian puhurit olivat varmasti vieneet hetkessä sivutelttammekin, jos sellainen olisi Nissanissa vielä tulloin ollut. Eli kuten todettua, monta pientä asiaa. Joka tapauksessa Jenkkien tät osaa voin varauksetta suositella kaikille (asunto)automatkailijoille. Teltan kanssakin täällä pärjää aika hyvin, uskoisin.

Pieni negatiivinen puoli tässä eräilyssä on se, että monesti yöpaikkamme ovat niin syrjässä ettei niihin ylelä minkäänlainen puhelinverkko. Nettiäkään ei näillä alueilla siten ole, vaikka iltaisin vaikkapa näitä kirjoitelmia olisi hyvä ladata verkkoon, hitaallakin yhteydellä. Tai vastata kommenttihin. Minulle on ollut pieni yllätys, että Yhdysvalloistakin löytyy näin paljon tällaisia katvealueita. Toisaalta tämä kertonee siitä, miten valtavan suuri maa tämä on. Eivätkä yhteysasiat eivät taida jatkossakaan juuri parantua. Silmäilin nimittäin jo hieman Kanadassa ja Alaskassa odotettavissa olevia teitä, ja ne ovat jo todella syrjässä. Paljon soraakin on taas vaihteeksi odotettavissa ja pitkiä tieosuuksia, jotka ovat talvisin kokonaan suljettuja. Tuleva elokuu taitaa olla meille jännä kuukausi.

Artikkelikuva on tällä kertaa Wyomingista, läheltä Yellowstonen kansallispuistoa.

—

Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:

Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta